Maltahwesta
Hobitti
Aluksi anteeksi pyyntö etten ole hirmuisesti jutusteluun osallistunut vähään aikaan. Se innostus vain uupuu, mutta kyllä minä jossain välissä noihin minulta väliin jääneisiinkin keskusteluihin jotain heitän, kunhan tässä viitsin. Omat alustusvuoroni toki hoidan.
Edelleenkin pysyn tässä tavassani vain kertoa omia tuntemuksiani kappaleestan, sen suurempia kysymyksiä keksimättä.
Eli käsittelyyn pääsevät tällä kertaa Cirion (Gondorin käskynhaltija) ja Eorl (éothéodin päällikkö).Kappalehan käsittelee lähinnä Gondorin ja Rohanin ystävyyttä ja Rohanin syntymistä yleensäkin.
Ainakin aluksi teksti oli mielestäni hankalaa ja olin totaalisen sekaisin mitä nämä éothéod olivat ja miten he rohirrimiin liittyivät. Pariin kertaan kun alun kävin läpi niin johan alkoi homma selvitä ja pääsin jopa eteenpäin tarinassa. Kun joskus ammoisina aikoina luin KTK:n tämän osan viimeeksi läpi (sen ainoan kerran) en todellakaan sisäistänyt tätä tarinaa, muistin vain miten valoja vannottiin Kunnioituksen Kukkulalla, mutta rohirrimin menneisyys oli suuri kysymysmerkki. He näemmä joutuivat useampaan otteeseen muuttamaan asuinsijojaan ja éothéod käsitekin oli aivan unohtunut.
Rohanin ja Gondorin ystävyys alkoi siis Calimehtarin ja Marhwinin, pohjoisen ratsastajakansan päällikön solmittua liiton. Tarina tuntui loikkivan hieman ajassa välillä eteen ja välillä taaksepäin (tai sitten minä vain tipuin kärryiltä ajoittain). Monet sodat ja taistelut Gondorin ja sen vihollisten välillä sekoittivat päätäni jonkin verran. Lähinnä että kuka oli milloinkin johdossa ja kuka tuli apuun.
Jossain välissä Gondorin sotajoukkoja johti hallitsija Ondoher. Ondoherin toiminnassa minua ihmetytti ettei hän tiennyt olenkaan kuinka lähellä ja suuri vihollisjoukko hänellä olisi vastassaan. Miksi hän ei lähettänyt tiedustelijoita edelleen? Tosin saman virheen tekivät vihollisetkin (vaunumiehet), he yllättyivät suuresta voitosta heti alkuun ja uskoivat voittaneensa koko sodan. Pienen tiedustelun avulla olisivat varmaan saaneet hekin selville että Gondorilla oli edelleen miehiä jäljellä. Heidät yllätettiin ja lyötiin Leirin Taistelussa Eärnilin johdolla.
Cirionista tuli käskynhaltija 2489 ja hän viisaasti miehitti rajalinnakkeitaan ja lähetti tiedustelijoita ympäriinsä ja näin selvitti että uusi hyökkäys olisi jälleen tulossa. Hän pyytää apua Eorlilta, éothéodin silloiselta päälliköltä, vedoten vanhaan ystävyyteen kansojen välillä. Eorl suostuu yllättävän helposti, miksi? Pahan kasvamisen estäminen ensi sijaisesti varmasti, mutta olisiko hänellä ollut mielessään jo lähdöstä päättäessään, että näin hänellä olisi ehkäpä mahdollisuuksia saada kansalleen lisä tilaa etelämmästä? Kuten Cirion epäili.
Cirion ei uskonut saavansa kuitenkaan apua pohjoisen ratsastajilta, joten apu oli odottamaton, kuten myöhemmin myös Theodenin tulo Pelennorin taisteluun, näemmä rohirrim tahtoo yllättää positiivisesti ja viime hetkellä. :wink:
Loppu käsitteleekin sitten Kunnioituksen kukkulaa ja hallitsijoiden valoja toisilleen. Suuren palkinnon sai ratsastaja kansa avustaan Gondorille. Ystävyys hallitsijoiden välillä oli ihailtavaa, molemmat kunnioittivat toisiaan ja vilpittömästi vannoivat ystävyyden kestävän kansojen välillä.
Isilduria käsittelevästä osasta minulla ei ole oikein mitään sanottavaa.
Nyt heitän pallon teille ja toivon että jutuistani on jotain iloa.
Edelleenkin pysyn tässä tavassani vain kertoa omia tuntemuksiani kappaleestan, sen suurempia kysymyksiä keksimättä.
Eli käsittelyyn pääsevät tällä kertaa Cirion (Gondorin käskynhaltija) ja Eorl (éothéodin päällikkö).Kappalehan käsittelee lähinnä Gondorin ja Rohanin ystävyyttä ja Rohanin syntymistä yleensäkin.
Ainakin aluksi teksti oli mielestäni hankalaa ja olin totaalisen sekaisin mitä nämä éothéod olivat ja miten he rohirrimiin liittyivät. Pariin kertaan kun alun kävin läpi niin johan alkoi homma selvitä ja pääsin jopa eteenpäin tarinassa. Kun joskus ammoisina aikoina luin KTK:n tämän osan viimeeksi läpi (sen ainoan kerran) en todellakaan sisäistänyt tätä tarinaa, muistin vain miten valoja vannottiin Kunnioituksen Kukkulalla, mutta rohirrimin menneisyys oli suuri kysymysmerkki. He näemmä joutuivat useampaan otteeseen muuttamaan asuinsijojaan ja éothéod käsitekin oli aivan unohtunut.
Rohanin ja Gondorin ystävyys alkoi siis Calimehtarin ja Marhwinin, pohjoisen ratsastajakansan päällikön solmittua liiton. Tarina tuntui loikkivan hieman ajassa välillä eteen ja välillä taaksepäin (tai sitten minä vain tipuin kärryiltä ajoittain). Monet sodat ja taistelut Gondorin ja sen vihollisten välillä sekoittivat päätäni jonkin verran. Lähinnä että kuka oli milloinkin johdossa ja kuka tuli apuun.
Jossain välissä Gondorin sotajoukkoja johti hallitsija Ondoher. Ondoherin toiminnassa minua ihmetytti ettei hän tiennyt olenkaan kuinka lähellä ja suuri vihollisjoukko hänellä olisi vastassaan. Miksi hän ei lähettänyt tiedustelijoita edelleen? Tosin saman virheen tekivät vihollisetkin (vaunumiehet), he yllättyivät suuresta voitosta heti alkuun ja uskoivat voittaneensa koko sodan. Pienen tiedustelun avulla olisivat varmaan saaneet hekin selville että Gondorilla oli edelleen miehiä jäljellä. Heidät yllätettiin ja lyötiin Leirin Taistelussa Eärnilin johdolla.
Cirionista tuli käskynhaltija 2489 ja hän viisaasti miehitti rajalinnakkeitaan ja lähetti tiedustelijoita ympäriinsä ja näin selvitti että uusi hyökkäys olisi jälleen tulossa. Hän pyytää apua Eorlilta, éothéodin silloiselta päälliköltä, vedoten vanhaan ystävyyteen kansojen välillä. Eorl suostuu yllättävän helposti, miksi? Pahan kasvamisen estäminen ensi sijaisesti varmasti, mutta olisiko hänellä ollut mielessään jo lähdöstä päättäessään, että näin hänellä olisi ehkäpä mahdollisuuksia saada kansalleen lisä tilaa etelämmästä? Kuten Cirion epäili.
Cirion ei uskonut saavansa kuitenkaan apua pohjoisen ratsastajilta, joten apu oli odottamaton, kuten myöhemmin myös Theodenin tulo Pelennorin taisteluun, näemmä rohirrim tahtoo yllättää positiivisesti ja viime hetkellä. :wink:
Loppu käsitteleekin sitten Kunnioituksen kukkulaa ja hallitsijoiden valoja toisilleen. Suuren palkinnon sai ratsastaja kansa avustaan Gondorille. Ystävyys hallitsijoiden välillä oli ihailtavaa, molemmat kunnioittivat toisiaan ja vilpittömästi vannoivat ystävyyden kestävän kansojen välillä.
Isilduria käsittelevästä osasta minulla ei ole oikein mitään sanottavaa.
Nyt heitän pallon teille ja toivon että jutuistani on jotain iloa.