KTK4: Narn i Hîn Húrin III (Glaurungin kuolema > Liite)

Niinhän sitä sanotaan että, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. :D
Eipä tässä mitään suurta keskustelua muuallakaan ole ollut vielä, joten tuskin kukaan tätä ehti kaivata kovasti. Mutta me ainakin yritetään vielä. :p

En mitään varsinaisia kysymyksiä halunnut lähteä etsimään, kertoilen mitä mieleen jäi ja käväisin myös hieman vilkaisemassa tuolla Vanhassa Käärmeessä mitä aijemmin on keskusteltu. Ja paljolti samoja ihmetyksen aiheita minullakin oli, mutta tämmöinen osui silmään:

Ensinnä tarkistuksena: Eikö Arwenin nimen pitänyt aluperin olla Finduilas? Ja osaako joku HoMEnsa lukenut sanoa oliko Arwen Finduilas ennen tämän tarinan syntyä vaiko sen jälkeen, olisiko kyseessä ollut lainattu nimi vaiko *gulp* reinkarnaatio?

:? En pika silmäyksellä löytänyt tuohon vastausta silloisesta topicista, mutta olisiko nyt jollain tietoa asiasta?

Sitten niihin ihan omiin aatoksiini.
Glaurungista ja sen ulkonäöstä olikin jo juttua, mutta kuinkas se lumous mitä käärme käytti? Lumosiko se vain katsomalla silmiin, ei siis pystynyt muuten vaikuttamaan "uhrinsa" mieleen? Tietysti sitten oli myös se kamala löyhkä mikä siitä lähti, liekö tuollakin jokin vaikutus, muutenkin kuin vain sen kammottava haju?
Ja olisiko lohikäärmeen lumous koskaan haihtunut ellei se olisi kuollut? Jos Túrin ja Nienor olisivat esimerkiksi menneet lapsuuden kotiinsa olisiko Nienorin muisti voinut palautua myös niin?
Ja minulle edelleen on himan epäselvä että, millainen lumous Túrinin päällä oli? Hänhän ei mitään unohtanut, ainakaan muistaakseni?

Ja tuohon Túrinin lumoukseen liittyen, mitä hän tarkoitti kun kuvaili Nienorin Mablungille väärin? Eikö hän todella nähnyt sisartaan sellaisena kuin muut, vai halusiko hän vain hämätä Mablungia? Jotenkin kuulen korvissani hänen äänessään ilkkumista häntä itseään kohtaan.

Túrinin miekan, Gurthangin, puhuminen isännälleen ei minusta sovi ollenkaan Tolkienin kirjoittamaksi. Olen kuitenkin Keski-Maata pitänyt sen verran realistisena ( :roll: ) etteivät esineet puhu (yhtä pikku poikkeusta lukuun ottamatta. Kun nyt sivu polulle eksyin niin "puhuiko" edes Sormus kirjassa? Vai onko se vain elokuvien minulle antama vääristymä?). Tietysti mahdollista on että Túrin kuvitteli miekan puhumaan, minulle se olisi paljon miellyttävämpi vaihtoehto, mutta ainakin minä tekstistä ymmärsin että miekka konkreettisesti puhui.

Brandiria kävi vähän sääliksi. Vanhahko rampa mies jota kukaan ei enää Túrinin tulon jälkeen kuuntele, toisaalta en taas voi sietää häntä. Totta kai rakastunut mies tekee kummia päätöksiä, mutta lopussa hän tuntui muuttuvan vain hullummaksi. Eikös hän kuitenkin ollut jonkin asteinen johtaja kylässä? Sellaiselta odottaisi järkevämpääkin käytöstä vaikeammissakin tilanteissa. Dorlasin surmaaminen ei oikein sopinut hänen työkseen.

Liitteistä sitten.
Minkä takia Túrinin miehet eivät pitäneet hänen ja Mîmin ystävyydestä? Eikös siitä vain olisi ollut heille hyötyä, eikä haittaa? Túrin käyttäytyi Mîmiä kohtaan kunnioittavasti ja järkevästi, sillä miehellä kyllä tuo käytös vaihtelee laidasta laitaan. Selvästi osaa käyttäytyä, mutta välillä homma karkaa käsistä.
Kuinkas sitten, yittikö Mïm surmata Androgin myrkkynuolella ja näin saada kirouksensa täytäntöön? Tolkien kuitenkin puhui vain yhdessä monista luonnoksistaan, että se olisi ollut örkki nuoli.
Myös kääpiön himo lembasiin ihmetytti, eivätkös kääpiöt yleensä ole kaihtaneet haltioiden sapuskoja, tosin jos hän kerran oli saanut päähänsä että niin saisi pidemmän elämän niin mikäs siinä, kyllähän silloin vähän pahemmankin makuista leipää syö. :D

Pyytelen taas anteeksi, mutta en ehdi nyt enkä ennen keskiviikkoa lukemaan liitteen viimeistä vajaata kymmentä sivua, joten niistä lisää myöhemmin. Mutta kyllä minä niistäkin jotain keksin. Eiköhän tässä kuitenkin ole muutamaksi päiväksi jutun juurta.
 
Lennä, Glaurung, lennä!

Kiitos Maltahwestalle ajatuksia herättävistä ajatuksista. Tässä omia vaikutelmiani niistä:

edited: 1. Arwen – Finduilas: Pahus kun ei ole tarpeeksi HoMeja kotona. Tähän vastaamaan tarvitaan Kirjallisesti Sivistynyt Henkilö. Tiedän ainoastaan sen, että Arwen ei esiinny ensimmäisissä TSH:n versioissa, sitten kun hän tulee mukaan, on hän tosiaan ensin Finduilas, jonka nimen kehityksessä Arweniksi oli myös muita vaiheita: Amareth, Ellonel, Emrahil. Orodrethin tytär esiintyy JRRT:n kirjoituksissa selvästi ennen Elrondin tytärtä, mutta reinkarnaatiosta ei ole kysymys. Finduilas on muuten kolm annenkin henkilön nimi, käskynhaltija Denethorin puoliso – tälläkin oli muita nimivaihtoehtoja.

2. Glaurungin lumous: käsittääkseni lohikäärme (tai tarkemmin siinä asuva ilkeä henki) sai uhrinsa valtaansa nimenomaan katseellaan, mutta käyttihän se myös ovelia sanoja uhrinsa harhauttamiseen. Samantapaista oli myös Bilbon ja Smaugin kohtaamisessa: Hobitti s. 234: "Aina kun Smaugin kiertävä katse joka etsi häntä varjoista osui häneen, hän värähti, ja hänet valtasi hillitön halu juosta esiin ja paljastaa itsensä ja kertoa Smaugille koko totuus. Itse asiassa hän oli suuressa vaarassa, sillä lohikäärme oli lumota hänet." Hobitti s. 235: "Sellainen vaikutus lohikäärmeen puheella on tottumattomaan. Bilbon olisi tietysti pitänyt varoa, mutta Smaugilla oli varsin voimakas luonne."

Lohikäärmelumousta näyttää olleen monta lajia: Nienorilta Glaurung vei koko muistin, Túrinin pidätti paikoilleen ja vielä kuoleman kielissä se katseellaan suisti tämän tajuttomaksi.

3. Glaurungin löyhkä: se kai lähinnä auttoi tainnuttamaan liian lähelle miekkoineen tunkevat vastustajat.

4. Lumouksen haihtuminen: Túrinista sanotaan ainakin Silmarillionissa, kun hän kuuli Aerinilta Morwenin lähteneen: "Silloin Túrinin silmät avautuivat ja Glaurungin lumouksen rippeet haihtuivat hänestä" (s. 271). Nienor puolestaan saa muistinsa takaisin vasta Glaurungin kuollessa, joten hänen lumouksensa täytyi olla vahvempaa lajia – niin kuin varmasti olikin, muistinmenetys ja kaikki. Enpä osaa sanoa, miten olisi käynyt, jos Nienor ei olisi kohdannut Glaurungia. Ehkä hyvinkin hänen muistinsa olisi palautunut vanhan Dor-lóminin kodin mailla tai Melianin hoivissa.

5. Túrin ja Mablung: arvaisin, että Túrin kuvaili Nienorin väärin vain saadakseen Mablungilta varmistuksen pahoille aavistuksilleen: kun Mablung sitten kertoi, millainen Nienor todella oli (eli Nínieliin sopiva kuvaus) kohtalon askeleet sen kuin kiihtyivät.

6. Gurthang ja puhuvat esineet: täytyy sanoa, että näin joskus jopa painajaisia puhuvasta miekasta, sillä oli ilkeät kasvotkin. Minun heikkoon mieleeni tuo kohtaus vaikutti aika tavalla, mutta sehän on makuasia. – Sormushan ei kai varsinaisesti "puhunut" elokuvassakaan, vaan sen paha tahto herätti Aragornissa kuvia kunniasta ja vallasta, jonka tämä saisi sormusta käyttämällä. Niinhän se tapasi toimia. Elokuvassa vain käytettiin elokuvan keinoja ja siksi Aragornin ajatuksissa "kuului" sormuksen kuiskaus - sehän muuten kuiskutteli Elrondin neuvonpidossakin ja taisi pälistä jotakin jo Frodon ja Gandalfin sitä tarkastellessa. Samaan sarjaan kuuluvat ne välähdykset silmästä, joita esim. Gandalf sai aikoessaan tarttua sormukseen. Elokuvassa toimivat erittäin hyvin, mutta Kirjassa ei muistaakseni mainita mitään sormuksen puheista.

7. Brandir: niin säälitti minuakin. Hänen kuolemansa on yksi ensiaikojen suuria vääryyksiä, samoin kuin tietysti Belegin ja Gwindorin ja Finduilasin (ja koko Nargothrondin väen) kuolema, Túrinin kovan kohtalon satoa. Että voikin yksi mies saada tahtomattaan niin paljon pahaa aikaan. Ja sitten vielä Morwen, Húrin ja Doriath… Ei ihme että siitä saatiin niin pitkä narn. (Mahtoiko Dírhavelin kuolemakin olla Morgothin kirouksen kaikuja...)

8. Brandir ja Dorlas: niinhän rupesi Brandiria oksettamaan veren näkeminen ja hän heitti miekkansa pois Dorlasin tapettuaan. Harvinaista käytöstä Beleriandissa. Mutta olihan hän kuningas, suurta sukua sekä isän että äidin puolelta ja Túrinin pikkuserkku kaiken lisäksi. Veri taisi kuohahtaa viimein.

9. Túrin ja Mîm: minäkin ihmettelin tuota ystävyyttä lukiessani. Mutta lienee jokin sellaisen tarinan kehitelmä, joka on jäänyt puolitiehen. Sitähän noissa liitteissä paljon on, irrallisia langanpätkiä.

10. Kääpiö ja lembas: SR II 8:
…Gimli otti käteensä yhden kakun ja katsoi sitä epäilevästi.
"Cramia", hän mutisi ja mursi palan rapeaa reunaa ja maistoi sitä. Pian hänen ilmeensä muuttui ja hän söi koko kakun hyvällä ruokahalulla.
"Riittää, riittää!" huusivat haltiat ja nauroivat. "Olet jo syönyt pitkän päivämarssin edestä."
"Luulin sitä vain jonkinlaiseksi cramiksi, jota Laakson ihmiset tekevät erämaamatkoja varten", sanoi kääpiö. - - - "Sehän on parempaa kuin beorninkien hunajakakut ja se on paljon sanottu - - - Te olette ylen ystävällisiä isäntiä!"

Off: nyt vasta huomasin, että Kaapuhemmon sisällysluettelossa on sivunumerot päin Anfauglithia. Nehän on kopioitu suoraan vanhasta kolmiosaisesta.

Lembas oli sekä ylimaallisen hyvää, että äärimmäisen harvinaista kääpiön saada käsiinsä. Olivat kuitenkin varsinaisia herkkusuita (vrt. Bilbon vieraat) rotuennakkoluuloista välittämättä. Klonkku se vain kieltäytyi kategorisesti kaikesta haltioihin viittaavasta ruoasta (ja köydestä).
 
Mîm

Maltahwesta sanoi:
Kuinkas sitten, yittikö Mïm surmata Androgin myrkkynuolella ja näin saada kirouksensa täytäntöön? Tolkien kuitenkin puhui vain yhdessä monista luonnoksistaan, että se olisi ollut örkki nuoli.

Näistä eri luonnoksista meille ei valitettavasti taida olla sen tarkempaa tietoa kuin C.T.:n kyseinen maininta. Itse luin ensin tuon "ja vain yhdessä lukuisista tapauksesta kertovista versioista se mainitaan örkkinuoleksi" niin, että kyseessä olisi olllut todennäköisesti metsästysonnettomuus. Jos Mîmillä olisi ollut sormensa pelissä (ja miksipä ei) hän olisi pelannut varsin vaarallista peliä, sillä kiinnijääminen murhayrityksestä olisi ollut aika tukala paikka hänen parralleen. Toisaalta Mîm oli sekä kiero että pahansisuinen - toisaalta hän pelkäsi varmaan jäljellejääneen poikansa puolesta. Vai pelkäsikö? Ehkä viha ihmisiä kohtaan kalvoi häntä päivä päivältä enemmän...
 
Re: Mîm

Tik sanoi:
Toisaalta Mîm oli sekä kiero että pahansisuinen - toisaalta hän pelkäsi varmaan jäljellejääneen poikansa puolesta. Vai pelkäsikö?

Niin, mitäs muuten poitsu nro 2:lle oikein mahtoi tapahtua? Jäikö kiinni Mîmin myötä kavallukseen johtavassa tapahtumaketjussa vai mikä oli vähäkääpiöisen kohtalo? Hänestähän ei kuulla mitään siinä vaiheessa kun Mîm myöhemmin muuttaa Nargothrondiin jossa Hûrin hänet sittemmin päiviltä päästeli. Oliko Mîm siis tässä vaiheessa jo menettänyt toisenkin poikansa, hylännyt hänet, vai oliko tämä tsiigailemassa jostain Nargothrondin kolosta isänsä ja Hûrinin välistä sananvaihtoa? Jos oli, niin lähtikö kostamaan isukkia vai pysyikö viisaasti aloillaan? Tällaisia mietteitä tässä pohdin ja puin...
 
Ylös