Quenyan alkeiskurssi kontulaisille, osa 2 (paino)

Suomen kielessä pääpaino on suunnilleen aina sanan ensimmäisellä tavulla. Quenyassakin oli niin joskus muinaisina aikoina, vähemmän muinaisinakin aikoina mitä tulee kaksitavuisiin sanoihin, mutta kun otetaan peliin mukaan kolmitavuiset ja sitäkin pidemmät sanat, alkaa eroja syntyä. Mutta ensin on puhuttava tavujen pituudesta.

Jos olet opiskellut latinaa tai muinaiskreikkaa, kaikki on täysin selvää ja helppoa: säännöt ovat jokseenkin samat. Jos et ole, opiskele ihmeessä ainakin latinaa, mutta se on toinen juttu. Opiskelkaamme tavujen pituuden mittaaminen ensin quenyassa.

Tavu voi siis olla lyhyt tai pitkä. Tavu on pitkä, jos siinä on:

• pitkä vokaali (eli aksentilla merkitty vokaali, erottuu helposti): E-len-tá-ri, na-má-ri-ë
  
• diftongi (näitä ei tullut viimeksi mainittua: quenyassa ai, au, oi, ui, eu, iu sekä kenties ei): lau-ri-ë, ai-re-tá-ri, lui-ni
  
• lyhyt vokaali, jota seuraa kaksi konsonanttia (eniten pureskelua vaativa sääntö, luulisin): o-ro-mar-di (a:n jälkeen rd), sin-da-nó-ri-el-lo (i:n jälkeen nd; e:n jälkeen ll ), Oi-o-los-së-o (o:n jälkeen ss ).

TEHTÄVÄ 1: Tässä vaiheessa voisin esittää pienen tehtävän. Edellisissä esimerkkisanoissa (kaikki ovat peräisin Namáriësta) on muitakin pitkiä tavuja kuin alleviivatut (kulloiseenkin sääntöön kuuluvat). Mitä nämä tavut (kolme kappaletta) mahtavat olla? En kerro vielä, vaan vasta joskus myöhemmin toisessa viestissä.

Mitä käyttöä meille sitten on taidosta erottaa pitkät ja lyhyet tavut? Sanapainostahan aloimme puhua, eli jos sanassa on kolme tavua tai enemmän, paino on toiseksi viimeisellä tavulla jos tämä tavu on pitkä. Eli edellisistä esimerkeistä poimittuna: E-len-tá-ri, sin-da-nó-ri-el-lo, o-ro-mar-di ja vielä neljäs sana, mikä se mahtaa olla?

Jos taasen mainittu toiseksi viimeinen tavu on lyhyt, paino on kolmanneksi viimeisellä tavulla. Näin esimerkiksi sanassa Oi-o-los-së-o. Sillä ei nyt ole mitään väliä, onko kolmanneksi viimeinen tavu lyhyt vai pitkä, toiseksi viimeinen ratkaisee kaiken.

Tähän voisi vielä huomauttaa, että quenyassa pitkillä sanoilla (neljä tavua tai enemmän) myös ensimmäiselle tavulle riittää hieman ylimääräistä painoa. Joten esimerkiksi sanan oromardi voisi oikeastaan painottaa o-ro-mar-di, sanan sindanóriello puolestaan sin-da-nó-ri-el-lo. Mutta voisiko tätä jo nimittää hienosäädöksi?

TEHTÄVÄ 2: Uskaltaisikohan tähän lopuksi antaa hurjan, kaksiosaisen kotitehtävän? Josko koettaisit ensin tavuttaa perustekstimme Namáriën (kopioi se vaikka osasta 1) ja sitten merkitä kaikkiin sanoihin painotetut tavut? Ja tämän jälkeen voitkin lukea runon entistä täydellisemmin quenyaa ääntäen, pitkät vokaalit ja sanapainot kohdallaan. Tehtävän ratkaisu ilmestyy tänne aikanaan. Sitten ääntäminen onkin käytännössä käsitelty loppuun ja voimme siirtyä eteenpäin.

(Mitä nyt z-kirjaimen ja -äänteen jonkinasteisesta olemassaolosta voisi muistuttaa. Esiintyy lähinnä vanyarin murteessa ja valarilta napatuissa lainasanoissa, mutta ei piitata siitä tässä vaiheessa sen enempää kuin ñ-kirjaimesta joissakin Tolkienin teksteissä. Nähkääs äng-äänne saattoi esiintyä myös sanan alussa, esim. Ñoldor eikä Noldor, mutta siinäkin tapahtui yhtä ja toista muutosta, joten unohtakaamme myös ñ toistaiseksi. Taru Sormusten herrasta ja Silmarillion ovat myös näistä tapauksista vapaita.)

Tehtävien ratkaisut:

TEHTÄVÄ I: Oli löydettävä alleviivattujen lisäksi vielä kolme pitkää tavua. Tässä ne ovat:

• E-len-tá-ri (pitkä tavu len, koska lyhyttä vokaalia e seuraa kaksi konsonanttia nt)
  
• na-má-ri-ë,
• lau-ri-ë
• ai-re-tá-ri (pitkä tavu tá, koska siinä on pitkä vokaali á)
  
• lui-ni
• o-ro-mar-di
• sin-da-nó-ri-el-lo (pitkä tavu nó, koska siinä on pitkä vokaali ó)
  
• Oi-o-los-së-o

TEHTÄVÄ 2: Kas tässä Namárië kokonaisuudessaan painotetut tavut lihavoituina (ja pitkissä sanoissa alkutavulle tuleva sivupaino vielä kursivoituna). Olkaat niin hyvät ja korjatkaa mahdollisesti tekemäni virheet! Kaksitavuisiin sanoihin (yksitavuisista puhumattakaan) painoa ei ole turhan takia merkitty, koska se on aina ensimmäisellä tavulla.






Huomatkaa, että sanoissa ómaryo, Calaciryo, hiruvalyë on ymmärrettävä ry ja ly kahdeksi konsonantiksi, jotka lausutaan [ rj ] ja [ lj ], kuten Harri Perälä alla olevassa viestissä osoittaa (ja niin kuin Tolkien itse sanat äänsi). Sanojen tavutus menee siis näin: ó-mar-yo, Ca-la-cir-yo, hi-ru-val-yë.

The Road Goes Ever Onissa taitaa olla Namáriën ääntämisohjeet, joissa Tolkien on merkinnyt painolliset tavut, mutta en ole itse niitä nähnyt. Kaikki kuitenkin viittaa siihen, että ry, ly ja kumppanit lasketaan painon määräytymisen kannalta kahdeksi konsonantiksi.

Tolkien:
Tarun Liite E:ssä ei ole mitään(?) vihjettä, että konsonantti + y tai konsonantti + w tarkoittaisi jotain muuta kuin kahden konsonantin yhdistelmää, joten yleissäännön mukaan ne tekevät tavusta pitkän. OP 2:n perusteella niissä tosiaan ääntyisi kaksi erillistä konsonanttia.

Lukiessaan Namáriëta Tolkien sanoi esimerkiksi "oo Marjo", ei "oomarjo".

Fauskanger:

Quenya Course (Lesson One) sanoi:

But in the middle of words, for the purpose of stress, it seems that qu, ly, ny, ty etc. do count as groups of consonants (double consonants or clusters – we cannot be certain precisely what Tolkien intended).

Click to expand...

Salo (Elfling 9.4.1999) :

In his handwritten
Romanized _Namaarie_ (reproduced in The Road Goes Ever On, P. 68,
Tolkien clearly separates the consonant from the following y with a
line, for the purposes of showing the metrical feet into which the
lines are divided: oomar|yo, fan|yar, il|ye, el|ye.

Click to expand...

Yllä on lainattu vain osia, lisää aiheesta mainitussa kurssissa ja viestissä.

The Road Goes Ever Onissa tosiaan Tolkien on merkinnyt runoon painotetut tavut. Tolkienin merkinnöistä käy ilmi, että nelitavuisissa tai pidemmissä sanoissa ensimmäisellä tavulla on paino, myös silloin, kun kolmanneksi viimeinen tavu on painotettu. Tolkien merkitsee sivupainon graviksella (à, ò, ù jne.) ja pääpainon akuutilla (á, ó, ú jne.). Pitkät vokaalit hän merkitsee viivalla vokaalin päällä tällä kertaa, mutta sitä en seuraavassa pysty esittämään. Pitkät sanat (tavuviivat Tolkienin perua) ovat siis tällä tavoin painotettuja: ùnótimè, áldaròn, avánièr, óromárdi, mìruvórevà, Àndúne, téllumàr, tíntilàr, élenì, òmáryo, aíre-tári-lírinèn, ènquántuvà, Tìntálle, Óiolósseò, Élentári, órtanè, ùnduláve, lúmbulè, sínda-nóri-éllo, mórniè, fálmalínnar, ùn-túpa, Càlacíryo, óialè, Ròméllo, Válimàr, Namáriè, híruválye, Válimàr, híruvà, Namáriè.

Tolkien kirjoittaa näin: "On otaksuttu, että loppu-e tunnistetaan aina painotetuksi tavuksi". Sanoissa Àndúne, Tìntálle, ùnduláve, híruválye loppu-e ei kuitenkaan ole painollinen, ja tämä nähtävästi johtuu siitä, että pääpaino on toiseksi viimeisellä tavulla. Tolkienin "loppu-e" tarkoittaa näemmä myös sanoja, joiden viimeisessä tavussa on e, vaikka tavu päättyisi konsonanttiin. Tämän lisäksi hän on merkinnyt sivupainon viimeiseen tavuun myös muiden vokaalien päälle (áldaròn jne., useita), jos pääpaino on kolmanneksi viimeisellä tavulla, vaikka ei asiaa erikseen mainitse. Ensimmäisellä tavulla oleva paino on toisinaan merkitty pääpainon (esim. óromárdi, fálmalínnar) ja toisinaan sivupainon (esim. òmáryo, Càlacíryo) merkillä. Tästä en ole vielä löytänyt selvää logiikkaa sen paremmin kuin kuusitavuisen sanan sínda-nóri-éllo (tavuviivat Tolkienin) painotuksesta.

Netistä löysin sitaatin, jonka perusteella loppu-e:tä koskevan kommentin idea olisi ollut pikemminkin "en viitsi merkitä loppu-e:tä tässä erokepisteillä, ymmärrätte kai muutenkin, että se on tarkoitus ääntää". Onko tämä mahdollinen tulkinta?

Kolmitavuiset, kahteen lyhyeen tavuun loppuvat sanat Tolkien taitaa käsitellä jossain päin kirjaa melko ymmärrettävästi (lähde: valinor.com.br-sivustolla lainattu kohta). Pitkien sanojen ensimmäistä tavuakin ilmeisesti kommentoidaan, mutta en kyllä tajua, miksi óromárdi, mutta Càlacíryo. Eipä sillä, että sivupainojen yksityiskohdat olisivat kurssin kannalta kovin keskeisiä.