Tämä on hyvin tärkeä luku ja se pitäisi lukea aina vähintään kahteen kertaan. Tässä vaiheessa voisin muuten kysyä huvikseni, miten monen henkilön repliikkejä kuulemme Neuvonpidossa joko läsnäolevilta tai toisten puhujien suorissa sitaateissa? Vastaus löytyy lopusta. Ja sitten asiaan:
Prologi: Kaunis aamu Rivendellissä
Huomatkaa miten syksy luodaan: viileänkalvakka aurinko – utu –kaste – keltaiset lehdet – hämähäkinseitit – mäntymetsät. Muuten, mistä luulette Gandalfin ja Bilbon keskustelleen kivipenkillä istuessaan?
1.: Yksinäinen kello helähtää
Voi kauhistus! Tupa täynnä väkeä, ja joka sorttia kaiken lisäksi. Minä sanoisin tuota isojen ihmisten ja haltiain paljoutta uhkaavaksi jos olisin hobitti. Frodo ja Bilbo mukaan lukien tuvassa on kaksitoista nimettyä henkilöä sekä vielä "useita muita Elrondin talonväkeen kuuluvia neuvonantajia". Kolmastoista henkilökin on paikalla, mutta hänestä emme saa tietää ennen kuin vasta kokouksen lopussa.
Elrond esittelee Frodon väelle, mutta hän ei varsinaisesti avaa kokousta eikä sano mitään sen tarkoituksesta. Hän antaa keskustelun lainehtia vapaasti. Viisauttaan vai huonon johtamistaitonsa ansiosta? Jälkimmäisen puolesta puhuu se, että hän ei halunnut Númenorin kuninkaaksi vaan jäi mieluummin Keski-Maahan vapaaksi taiteilijaksi.
2.: Glóinin puhe
Kokous alkaa pitkällä jorinalla maailman asioista, joka sivuutetaan maininnalla. Mutta sitten Glóin pääsee puhumaan. Ensimmäinen viittaus tuleviin seikkailuihin ja avoimeksi jäävä kysymys: Moria, Balinin kohtalo. Orin ja Óinin nimet mainitaan myös. Heitä ei unohdeta myöhemmissä tapahtumissa.
Sauronin lähettilään ja Dáinin keskustelu on diplomaattista kielenkäyttöä parhaimmillaan: herjoja ja uhkauksia verhottuna kohteliaisiin puheenparsiin. Kunniaa jälleen kääpiöille säästeliään sanankäytön mestareina.
3.: Nyt puhuu Elrond: "Olin Gil-galadin airut!"
Glóinin vaiettua Elrond päättää, että on oikea hetki kertoa kokouksen tarkoitus: "Mitä teemme Sormukselle, vähäpätöiselle sormusten joukossa, rihkamalle johon Sauron on mieltynyt?" Haltiat siis osaavat olla ironisia. Mitä hän muuten mahtaa tarkkaan ottaen tarkoittaa sillä, että "niin on määrätty" tunnustaessaan, että porukka on tullut paikalle sattumalta – tai sitten ei. Kuka on määrännyt? Koska? Ketä?
Sormuksen tarina on tietysti erinomaisen tärkeä koko kirjan juonen kannalta. Avoin kysymys: Kolme kätkettyä haltiasormusta. Missä ne ovat? Tähänkin kysymykseen tulee vastaus aikanaan, mutta lukijalle lisätään taas yksi jännittämisen aihe ikään kuin puoliksi varkain.
Elrondin silminnäkijänkuvaus Dagorladista ja Orodruinin rinteistä on suorastaan jyhkeää luettavaa. Sellainen jota tekee mieli makustella kauan. Hän käy hyvin nopeasti läpi monia dramaattisia kuvia, joista riittäisi pitkäksi aikaa dramatisoitavaa. Mutta ei! Me saamme vain synopsiksen tarinasta, joka voisi täyttää kokonaisen kirjan. Silmissä vilisee!
Ja mitä vielä! Historia sen kun jatkuu eteenpäin. Tuhansia vuosia! Valtakunnat nousevat ja kaatuvat, kansat maatuvat. Ja sitten päästään Gondoriin. Boromir tarttuu täkyyn.
(PS. Mikä oli Elrondin toimenkuva sodassa Gil-galadin airuena?)
4.: Boromir – Minas Testosteronin lähettiläs
"Me gondorilaiset olemme miehiä / ja miehinä aiomme kuolla..." Meidän ei tosiaankaan ole tarkoitus pitää Boromirista. Ylväs hän on, mutta armoton mahtailija. Hänen puheensa kuitenkin tuntuu vievän keskustelua aivan väärille urille, sillä jos on tarkoitus puhua Sormukseksta, miksi hiiskatissa me yhtäkkiä seuraamme Boron ja Aran nokittelua? Niin no, tässä tulee taas yksi kirjan avoimista kysymyksistä: Kuninkaan paluu. Onneksi Gandalf ymmärtää lopettaa lännenihmisten vähitellen kiristyvän sananvaihdon ja palauttaa huomion siihen mihin pitääkin: sormukseen.
5.: "Katsokaa, Isildurin Turma!"
Eikös Gandalf osaakin valoefektit hyvin. Koko muu sali tuntuu pimentyvän ja spotit valaisevat pelkästään Elij.. Frodon ja sormuksen hänen kädessään. Ei siis ketujssa? No, Boromir yrittää jälleen viedä keskustelua takaisin Minas Tirithiin (muuta ei hänen mieleensä mahdu), mutta Bilbo tekee juuri sen mikä hobiteille on ominaista: osoittaa pröystäileville isoille ihmisille heidän paikkansa. Kuka nyt hobitin kanssa voisi kinata kasvojaan menettämättä? Aragorn ei kinaa, mutta ei malta olla jatkamatta Boromirin kanssa. Aijai, miehellähän on selvästi kruunun kiilto silmissä. "Elämäni on ollut kova ja pitkä..." Sitten Aragorn vie keskustelua vielä pidemmille syrjäpoluille ryhtyessään puolustamaan pohjoisen dúnedainin kunniaa. Hän on kyllä paljon tyylikkäämpi kuin korulauseita sorvaava Boromir. Jopa Voivalvatti mainitaan, ei siis mitään yletöntä ylätyyliä.
Pitkä kierros viedään kuitenkin takaisin sormukseen. Ihmeesti puhe siihen aina palaa.
6.: Paroni von Bagginshausenin muistelmat
Bilbon kertomus jätetään ymmärrettävästi pois – sehän on luettavissa kirjasta nimeltä Hobitti. Miten yksityiskohtaisesti lienee koko tarinan toistanutkin. Joka tapauksessa Elrondin on pakko panna papupadalle kansi. Frodo jatkaa. Sitten yksi sivuhahmoista, Galdor, esittää epäilyksen Sormuksen olemuksesta ja Gandalf pääsee puhumaan.
7.: Gandalf puhuu kielillä
Gandalf kertoo vallan merkillisen tarinan (Aragornin säestämänä), joka on ollut aina yksi suosikkejani Tarun sisällä olevien kertomusten joukossa. Olemme taas kaukana Rivendellistä, saamme kulkea Gandalfin ja Aragornin matkoilla ympäri koko tunnetun Keski-Maan ja pääsemme vielä takaisin Isildurin päiviin. Mukaan tulee taas uusia hahmoja, jotka viittaavat tuleviin seikkailuihin: Saruman, Denethor, Klonkku entistä syvällisemmin. Isildurin yli 3000 vuotta vanha pergamentti (ah ja voi, jos pääsisikin Minas Tirithin kirjastoon, jossa tuollaisia aarteita on pystytty säilyttämään) vie takaisin samaan sotaan, josta Elrond juuri kertoi, mutta nyt toisesta näkökulmasta. On muuten merkillepantavaa, että Isildurin sanat sormuksesta "Se on minulle kallis" ovat englanniksi "It is precious to me" – Aarre! Oma aaarre! Isildur oli jo tuolloin mennyttä miestä, hänelle onneksi että örkinnuoli ehti pelastaa hänet vielä kauheammalta kohtalolta.
Efektien mestari Gandalf ei häikäile siteerata sormuksen tekstiä kammottavalla alkukielellä. Kaikkien kirousten äiti: Ash nazg durbatulûk.... Ikään kuin Gandalf pelkäisi, etteivät ne muuten usko. Lopuksi Gandalf heittää varsinaisen pommin: Sauron on saanut Klonkun kuulusteltavakseen, Sauron tietää Sormuksesta, Sauron tietää Konnusta. Siksi siis lähettiläs Dáinin ovella. Siksi Mustat Ratsastajat Ukko Gamgin puheilla. Nyt on kiire! Taru alkaa laukata aivan uutta vauhtia.
8.: Legolas
Tämän puheen jälkeen saamme taas (!) uuden huolenaiheen: Klonkku on karannut. Tähän mennessä irtonaisia langanpätkiä on kertynyt jo melkoinen tukku ja arvata saattaa, että Klonkkuunkin vielä törmätään.
9.: Radagast ja Saruman
Gandalf on ainakin näennäisesti ystävällinen Radagastia kohtaan ("toki arvollinen velho") mutta hänelläkin on vaikeuksia kätkeä lievää halveksuntaa, jonka Saruman toki kehtaa lausua ääneen. Saruman on nykyajan mies. Teollisuutta, reaalipolitiikkaa, silkkaa vallanhalua, opportunismia ja mitä vielä? Ei ainakaan mitään varmoja lupauksia, selkeitä suunnitelmia. Ostaisitteko häneltä käytetyn auton? Ai niin, vielä lisää viittauksia tuleviin henkilöihin: Hallavaharja ja Rohan. Avoimeksi jää kysymys, ovatko hevosruhtinaat hyvän vai pahan puolella. Tämän epätietoisuuden pitäisi olla mielessämme päällimmäisenä, kun myöhemmin kohdataan Éomer joukkoineen.
10.: Gandalfin matkat
Gandalf jatkaa kertomusta matkoistaan sen jälkeen kun hän vapautui Rautapihasta. Useat välipuheet katkaisevat juohevana jutusteluna kulkevan tarinan, joka antaa lisää taustoja aikaisempien lukujen kertomuksille. Mainio ensimmäisen kirjan kertaus Gandalfin näkökulmasta. Tulevaisuuteen on puututtu jo useasti, tässä tehdään yhteenveto tarinan tähänastisesta kulusta. Voivalvatin olueeseen tosin palataan vielä viimeisissä luvuissa, kuka siinä vaiheessa tämänkin viittauksen muistanee. Viittauksia menneeseen ja tulevaan on tuhkatiheässä – sanon vielä kerran: tämä luku kannattaa lukea useaan otteeseen, ehkä kolmasti tai neljästi ennen kuin jatkaa eteenpäin.
11.: Viimein asiaan
Gandalfin puheen jälkeen Elrond johdattelee keskustelun taitavasti ydinkysymykseen: mitä sormukselle on tehtävä? Tähän mennessä on todistettu, että se tosiaan on Sormusten Sormus. Seuraavaksi pitäisi päättää toimenpiteistä. Erestor ehdottaa Bombadilia, Galdor puhuu sormuksen pitämisestä piilossa, Glorfindel pohtii sen lähettämistä meren yli ja mainitsee jo tuhoamisenkin, mutta ehdottaa sitten (tyhmästi) sen heittämistä meren syvyyksiin. Nämä sivuhahmot ovat omiaan puhumaan moista lööperiä, lopulta kuitenkin Elrond (joka on alusta alkaen tiennyt lopputuloksen, kunhan on antanut väen puhua ja avata silmiään) tokaisee uudestaan yli 3000 vuotta vanhan neuvonsa: sormus tuleen. Maailma pidättää henkeään.
12.: Hobitit varastavat shown
Keskustelu alkaa taas hajota pahasti, välillä puhutaan pitkästi Kolmesta Sormuksesta, mutta tällä kertaa järjestyksen saliin palauttaa Bilbo. Mainiolla hobittimaisella tavalla: "Mikä riesa. Milloin minun pitää lähteä?" Näkee kyllä, että hän on ollut kääpiöiden parissa. Nuo kaksi viimeistä tokaisua ovat varsin kääpiötyylisiä: lyhyitä ja ytimekkäitä, ja silti vain kolmasosa asiasta on puettu sanoiksi. Loput pitää ymmärtää itse.
13. "Minä vien Sormuksen, vaikka en tunne tietä."
Elrondin katse paljastaa mielestäni sen, että hän on koko ajan tiennyt myös, kuka tekee tärkeimmän päätöksen. Mutta hänen on tietysti täytynyt odottaa, että Frodo sanoo sen itse. Tai ehkä Elrond on koko keskustelun ajan vain hokenut mielessään: voiluojavoiluoja entä jos hobitti ei sano sitä itse? Frodon päätöksen jälkeinen pieni ylistyspuhe on kuitenkin selvästi mietitty etukäteen: "he nousevat hiljaisilta pelloiltaan..:" – anna mun kaikki kestää!
Koko neuvoston päätössanat kuuluvat tietysti Tarun Sormusten Herrasta todelliselle – salaiselle –päähenkilölle, mestari Samvaisille. Hän palauttaa vielä Frodonkin maan pinnalle ylevien puheiden ohuista ilmakerroksista. Soppaan on jouduttu, juu. Jänispataa ja köysiä. Pahuksen vuori. Niin ne pienet tekevät suuria tekoja. Niin kuin pienet, eivät niin kuin – ah ja voi! – suuret ja uljaat.
14. Repliikkejä seuraavilta henkilöiltä:
Siis lainausmerkkien sisällä olevaa puhetta: sisennettynä ovat ne nimet, joiden repliikit ovat toisten repliikkien sisällä (olen jättänyt pois mm. äänen Boromirin unessa). Tämä lista kertonee kuitenkin jotakin luvun monimutkaisuudesta:
Elrond
----Isildur
Glóin
----Sauronin lähettiläs
----Dáin
Frodo
Bilbo
Boromir
Aragorn
Gandalf
----Saruman
----Denethor
----Radagast
----Hamfast Gamgi
----Viljami Voivalvatti
Galdor
Erestor
Glorfindel
Legolas
Sam
Yhteensä 20 puhujaa ellen ole väärin laskenut. Melkoinen keskustelu, sanoisin. Ja kannattaa tosiaan lukea ainakin viisi kertaa ennen kuin jatkaa seuraavaan lukuun.
Prologi: Kaunis aamu Rivendellissä
Huomatkaa miten syksy luodaan: viileänkalvakka aurinko – utu –kaste – keltaiset lehdet – hämähäkinseitit – mäntymetsät. Muuten, mistä luulette Gandalfin ja Bilbon keskustelleen kivipenkillä istuessaan?
1.: Yksinäinen kello helähtää
Voi kauhistus! Tupa täynnä väkeä, ja joka sorttia kaiken lisäksi. Minä sanoisin tuota isojen ihmisten ja haltiain paljoutta uhkaavaksi jos olisin hobitti. Frodo ja Bilbo mukaan lukien tuvassa on kaksitoista nimettyä henkilöä sekä vielä "useita muita Elrondin talonväkeen kuuluvia neuvonantajia". Kolmastoista henkilökin on paikalla, mutta hänestä emme saa tietää ennen kuin vasta kokouksen lopussa.
Elrond esittelee Frodon väelle, mutta hän ei varsinaisesti avaa kokousta eikä sano mitään sen tarkoituksesta. Hän antaa keskustelun lainehtia vapaasti. Viisauttaan vai huonon johtamistaitonsa ansiosta? Jälkimmäisen puolesta puhuu se, että hän ei halunnut Númenorin kuninkaaksi vaan jäi mieluummin Keski-Maahan vapaaksi taiteilijaksi.
2.: Glóinin puhe
Kokous alkaa pitkällä jorinalla maailman asioista, joka sivuutetaan maininnalla. Mutta sitten Glóin pääsee puhumaan. Ensimmäinen viittaus tuleviin seikkailuihin ja avoimeksi jäävä kysymys: Moria, Balinin kohtalo. Orin ja Óinin nimet mainitaan myös. Heitä ei unohdeta myöhemmissä tapahtumissa.
Sauronin lähettilään ja Dáinin keskustelu on diplomaattista kielenkäyttöä parhaimmillaan: herjoja ja uhkauksia verhottuna kohteliaisiin puheenparsiin. Kunniaa jälleen kääpiöille säästeliään sanankäytön mestareina.
3.: Nyt puhuu Elrond: "Olin Gil-galadin airut!"
Glóinin vaiettua Elrond päättää, että on oikea hetki kertoa kokouksen tarkoitus: "Mitä teemme Sormukselle, vähäpätöiselle sormusten joukossa, rihkamalle johon Sauron on mieltynyt?" Haltiat siis osaavat olla ironisia. Mitä hän muuten mahtaa tarkkaan ottaen tarkoittaa sillä, että "niin on määrätty" tunnustaessaan, että porukka on tullut paikalle sattumalta – tai sitten ei. Kuka on määrännyt? Koska? Ketä?
Sormuksen tarina on tietysti erinomaisen tärkeä koko kirjan juonen kannalta. Avoin kysymys: Kolme kätkettyä haltiasormusta. Missä ne ovat? Tähänkin kysymykseen tulee vastaus aikanaan, mutta lukijalle lisätään taas yksi jännittämisen aihe ikään kuin puoliksi varkain.
Elrondin silminnäkijänkuvaus Dagorladista ja Orodruinin rinteistä on suorastaan jyhkeää luettavaa. Sellainen jota tekee mieli makustella kauan. Hän käy hyvin nopeasti läpi monia dramaattisia kuvia, joista riittäisi pitkäksi aikaa dramatisoitavaa. Mutta ei! Me saamme vain synopsiksen tarinasta, joka voisi täyttää kokonaisen kirjan. Silmissä vilisee!
Ja mitä vielä! Historia sen kun jatkuu eteenpäin. Tuhansia vuosia! Valtakunnat nousevat ja kaatuvat, kansat maatuvat. Ja sitten päästään Gondoriin. Boromir tarttuu täkyyn.
(PS. Mikä oli Elrondin toimenkuva sodassa Gil-galadin airuena?)
4.: Boromir – Minas Testosteronin lähettiläs
"Me gondorilaiset olemme miehiä / ja miehinä aiomme kuolla..." Meidän ei tosiaankaan ole tarkoitus pitää Boromirista. Ylväs hän on, mutta armoton mahtailija. Hänen puheensa kuitenkin tuntuu vievän keskustelua aivan väärille urille, sillä jos on tarkoitus puhua Sormukseksta, miksi hiiskatissa me yhtäkkiä seuraamme Boron ja Aran nokittelua? Niin no, tässä tulee taas yksi kirjan avoimista kysymyksistä: Kuninkaan paluu. Onneksi Gandalf ymmärtää lopettaa lännenihmisten vähitellen kiristyvän sananvaihdon ja palauttaa huomion siihen mihin pitääkin: sormukseen.
5.: "Katsokaa, Isildurin Turma!"
Eikös Gandalf osaakin valoefektit hyvin. Koko muu sali tuntuu pimentyvän ja spotit valaisevat pelkästään Elij.. Frodon ja sormuksen hänen kädessään. Ei siis ketujssa? No, Boromir yrittää jälleen viedä keskustelua takaisin Minas Tirithiin (muuta ei hänen mieleensä mahdu), mutta Bilbo tekee juuri sen mikä hobiteille on ominaista: osoittaa pröystäileville isoille ihmisille heidän paikkansa. Kuka nyt hobitin kanssa voisi kinata kasvojaan menettämättä? Aragorn ei kinaa, mutta ei malta olla jatkamatta Boromirin kanssa. Aijai, miehellähän on selvästi kruunun kiilto silmissä. "Elämäni on ollut kova ja pitkä..." Sitten Aragorn vie keskustelua vielä pidemmille syrjäpoluille ryhtyessään puolustamaan pohjoisen dúnedainin kunniaa. Hän on kyllä paljon tyylikkäämpi kuin korulauseita sorvaava Boromir. Jopa Voivalvatti mainitaan, ei siis mitään yletöntä ylätyyliä.
Pitkä kierros viedään kuitenkin takaisin sormukseen. Ihmeesti puhe siihen aina palaa.
6.: Paroni von Bagginshausenin muistelmat
Bilbon kertomus jätetään ymmärrettävästi pois – sehän on luettavissa kirjasta nimeltä Hobitti. Miten yksityiskohtaisesti lienee koko tarinan toistanutkin. Joka tapauksessa Elrondin on pakko panna papupadalle kansi. Frodo jatkaa. Sitten yksi sivuhahmoista, Galdor, esittää epäilyksen Sormuksen olemuksesta ja Gandalf pääsee puhumaan.
7.: Gandalf puhuu kielillä
Gandalf kertoo vallan merkillisen tarinan (Aragornin säestämänä), joka on ollut aina yksi suosikkejani Tarun sisällä olevien kertomusten joukossa. Olemme taas kaukana Rivendellistä, saamme kulkea Gandalfin ja Aragornin matkoilla ympäri koko tunnetun Keski-Maan ja pääsemme vielä takaisin Isildurin päiviin. Mukaan tulee taas uusia hahmoja, jotka viittaavat tuleviin seikkailuihin: Saruman, Denethor, Klonkku entistä syvällisemmin. Isildurin yli 3000 vuotta vanha pergamentti (ah ja voi, jos pääsisikin Minas Tirithin kirjastoon, jossa tuollaisia aarteita on pystytty säilyttämään) vie takaisin samaan sotaan, josta Elrond juuri kertoi, mutta nyt toisesta näkökulmasta. On muuten merkillepantavaa, että Isildurin sanat sormuksesta "Se on minulle kallis" ovat englanniksi "It is precious to me" – Aarre! Oma aaarre! Isildur oli jo tuolloin mennyttä miestä, hänelle onneksi että örkinnuoli ehti pelastaa hänet vielä kauheammalta kohtalolta.
Efektien mestari Gandalf ei häikäile siteerata sormuksen tekstiä kammottavalla alkukielellä. Kaikkien kirousten äiti: Ash nazg durbatulûk.... Ikään kuin Gandalf pelkäisi, etteivät ne muuten usko. Lopuksi Gandalf heittää varsinaisen pommin: Sauron on saanut Klonkun kuulusteltavakseen, Sauron tietää Sormuksesta, Sauron tietää Konnusta. Siksi siis lähettiläs Dáinin ovella. Siksi Mustat Ratsastajat Ukko Gamgin puheilla. Nyt on kiire! Taru alkaa laukata aivan uutta vauhtia.
8.: Legolas
Tämän puheen jälkeen saamme taas (!) uuden huolenaiheen: Klonkku on karannut. Tähän mennessä irtonaisia langanpätkiä on kertynyt jo melkoinen tukku ja arvata saattaa, että Klonkkuunkin vielä törmätään.
9.: Radagast ja Saruman
Gandalf on ainakin näennäisesti ystävällinen Radagastia kohtaan ("toki arvollinen velho") mutta hänelläkin on vaikeuksia kätkeä lievää halveksuntaa, jonka Saruman toki kehtaa lausua ääneen. Saruman on nykyajan mies. Teollisuutta, reaalipolitiikkaa, silkkaa vallanhalua, opportunismia ja mitä vielä? Ei ainakaan mitään varmoja lupauksia, selkeitä suunnitelmia. Ostaisitteko häneltä käytetyn auton? Ai niin, vielä lisää viittauksia tuleviin henkilöihin: Hallavaharja ja Rohan. Avoimeksi jää kysymys, ovatko hevosruhtinaat hyvän vai pahan puolella. Tämän epätietoisuuden pitäisi olla mielessämme päällimmäisenä, kun myöhemmin kohdataan Éomer joukkoineen.
10.: Gandalfin matkat
Gandalf jatkaa kertomusta matkoistaan sen jälkeen kun hän vapautui Rautapihasta. Useat välipuheet katkaisevat juohevana jutusteluna kulkevan tarinan, joka antaa lisää taustoja aikaisempien lukujen kertomuksille. Mainio ensimmäisen kirjan kertaus Gandalfin näkökulmasta. Tulevaisuuteen on puututtu jo useasti, tässä tehdään yhteenveto tarinan tähänastisesta kulusta. Voivalvatin olueeseen tosin palataan vielä viimeisissä luvuissa, kuka siinä vaiheessa tämänkin viittauksen muistanee. Viittauksia menneeseen ja tulevaan on tuhkatiheässä – sanon vielä kerran: tämä luku kannattaa lukea useaan otteeseen, ehkä kolmasti tai neljästi ennen kuin jatkaa eteenpäin.
11.: Viimein asiaan
Gandalfin puheen jälkeen Elrond johdattelee keskustelun taitavasti ydinkysymykseen: mitä sormukselle on tehtävä? Tähän mennessä on todistettu, että se tosiaan on Sormusten Sormus. Seuraavaksi pitäisi päättää toimenpiteistä. Erestor ehdottaa Bombadilia, Galdor puhuu sormuksen pitämisestä piilossa, Glorfindel pohtii sen lähettämistä meren yli ja mainitsee jo tuhoamisenkin, mutta ehdottaa sitten (tyhmästi) sen heittämistä meren syvyyksiin. Nämä sivuhahmot ovat omiaan puhumaan moista lööperiä, lopulta kuitenkin Elrond (joka on alusta alkaen tiennyt lopputuloksen, kunhan on antanut väen puhua ja avata silmiään) tokaisee uudestaan yli 3000 vuotta vanhan neuvonsa: sormus tuleen. Maailma pidättää henkeään.
12.: Hobitit varastavat shown
Keskustelu alkaa taas hajota pahasti, välillä puhutaan pitkästi Kolmesta Sormuksesta, mutta tällä kertaa järjestyksen saliin palauttaa Bilbo. Mainiolla hobittimaisella tavalla: "Mikä riesa. Milloin minun pitää lähteä?" Näkee kyllä, että hän on ollut kääpiöiden parissa. Nuo kaksi viimeistä tokaisua ovat varsin kääpiötyylisiä: lyhyitä ja ytimekkäitä, ja silti vain kolmasosa asiasta on puettu sanoiksi. Loput pitää ymmärtää itse.
13. "Minä vien Sormuksen, vaikka en tunne tietä."
Elrondin katse paljastaa mielestäni sen, että hän on koko ajan tiennyt myös, kuka tekee tärkeimmän päätöksen. Mutta hänen on tietysti täytynyt odottaa, että Frodo sanoo sen itse. Tai ehkä Elrond on koko keskustelun ajan vain hokenut mielessään: voiluojavoiluoja entä jos hobitti ei sano sitä itse? Frodon päätöksen jälkeinen pieni ylistyspuhe on kuitenkin selvästi mietitty etukäteen: "he nousevat hiljaisilta pelloiltaan..:" – anna mun kaikki kestää!
Koko neuvoston päätössanat kuuluvat tietysti Tarun Sormusten Herrasta todelliselle – salaiselle –päähenkilölle, mestari Samvaisille. Hän palauttaa vielä Frodonkin maan pinnalle ylevien puheiden ohuista ilmakerroksista. Soppaan on jouduttu, juu. Jänispataa ja köysiä. Pahuksen vuori. Niin ne pienet tekevät suuria tekoja. Niin kuin pienet, eivät niin kuin – ah ja voi! – suuret ja uljaat.
14. Repliikkejä seuraavilta henkilöiltä:
Siis lainausmerkkien sisällä olevaa puhetta: sisennettynä ovat ne nimet, joiden repliikit ovat toisten repliikkien sisällä (olen jättänyt pois mm. äänen Boromirin unessa). Tämä lista kertonee kuitenkin jotakin luvun monimutkaisuudesta:
Elrond
----Isildur
Glóin
----Sauronin lähettiläs
----Dáin
Frodo
Bilbo
Boromir
Aragorn
Gandalf
----Saruman
----Denethor
----Radagast
----Hamfast Gamgi
----Viljami Voivalvatti
Galdor
Erestor
Glorfindel
Legolas
Sam
Yhteensä 20 puhujaa ellen ole väärin laskenut. Melkoinen keskustelu, sanoisin. Ja kannattaa tosiaan lukea ainakin viisi kertaa ennen kuin jatkaa seuraavaan lukuun.
Mie kans oon miettinyt samaa, että oispas Elrond ollut tiukassa tilanteessa, jos Frodo ei olisi sanonut yhtikäs mitään..
Koitan nyt lisätä muutamia huomioitani joita jonain synkkänä yönä raapustelin ylös, katsotaan otanko niistä itsekään mitään tolkkua. 
