TSH #20: I/2.4. Matka pimeydessä

Steelsheen

teräskiiltovotjake
Matka pimeydessä (A Journey in the Dark)

Gandalfin suunnitelmana oli jo alun perin ollut kulkea Morian kaivosten kautta, mutta Aragornin vastustuksen vuoksi Saattue yritti ensin Punasarven Porttia. Joskus tuli sitä ihmeteltyä, missä välissä Arska oli Kääpiökaivannossa vieraillut kun sitä niin kammosi. Minua HoMEisemmat ihmiset sivistivät minua sitten, että tämä on jäänne herran ”esiasteelta”, hobitti Trotterilta, joka ilmeisesti oli Moriassa vieraillut (menikö se niin? Korjatkaa minua).

”Morian nimi on musta”, toteaa Boromir, ja Konnun väessäkin kaikki nimeen liittyvä herättää epämääräistä pelkoa. Samoin Mordorin nimi. Nimethän tosiaan ovat mustia, mor, ja minä itse asiassa näen nuo nimet kirjoitettuna mustalla.

Aragorn osoittaa selvänäkijän kykyjä. ”En ajattele nyt Sormusta enkä ketään meistä muista, minä ajattelen sinua, Gandalf. Ja minä sanon sinulle: jos kuljet Morian porteista, niin varo, Gandalf, varo!”

Ja Frodo! Kunniallinen hobittimme harrastaa vaalimanipulaatiota: ”Pyydän että emme äänestäisi ennen kuin olemme nukkuneet yön yli. Gandalf saa enemmän ääniä aamun valossa kuin tässä synkässä kylmyydessä.” Frodo sanoo, ettei tahtoisi Moriaan astua, mutta tämä kommentti antaa ymmärtää hänen jo päättäneen kantansa ja toivovan velhon ”voittoa”.

Efektimestarimme Gandalf iskee susien hyökätessä jälleen: ”…hän nousi suurena uhkaavana hahmona, ja oli kuin kukkulalle pystytetty muinaiskuninkaan muistomerkki.” Ukkosen jyrinän kaltaisen loitsunluennan seurauksena kukkula saa tulisen kruunun. On mahtanut olla hiano näky kauempaa katsottuna. Mitä Gandalf muuten tarkalleen ottaen huutaa? (Naur an edraith ammen! Naur dan i ngaurhoth!). Tulta susia vastaan taisi manata, mutta tarkentakaa.

Morian Muurien edessä levittäytyvän järven luomaan pahaenteiseen tunnelmaan tuovat surullisenkin tuikahduksen valoisammasta menneisyydestä kaksi suurta paatsamaa, jotka vielä seisovat Portilla. Sääli että puille kävi miten kävi.

Gandalfilla kestää tajuta Morian portin tunnussana. Keksittyään sen hän toteaa: ”Aivan yksinkertaista. Liian yksinkertaista oppineelle tietäjälle näinä epäluuloisina aikoina.” Niinpä niin.

Mikä tahansa vaaleanvihreä, hohtava ja märkä kuulostaa pelottavalta, varsinkin jos sillä on lonkerot, joiden päässä on sormia. Sinänsä mielenkiintoista että otus tarttui ensimmäisenä juuri Frodoon. Joka tapauksessa niljaisen ja vaaleanvihreän örvelön takia Saattue on nyt sisällä Moriassa, eikä ulospääsyä ole tällä puolella vuoria.

Yli seitsemän jalkaa, (tai yli kolme kyynärää suomennoksen mukaan, pari metriä miten vain), oli levein kuilu, ja kohtalaisen leveä ainakin hobitin hypättäväksi. Ei ihme että Pippiniä hirvitti, varsinkin kun pohjalta kuului jyriseväistä ääntä. Laskeskelin suhteellista leveyttä käyttäen keskivertohobitin pituutta (3 jalkaa) ja tein havainnon että minulle (160 cm) vastaava kuilu olisi n. 3,7 m leveä. Saattaisi hyppy jäädä minulta parikymmentä senttiä vajaaksi… Siinä vaiheessa tekisi mieli turvautua siihen, että Aragorn heittää ^^

Voi kun voisi uudelleen tavoittaa sen tunnelman, joka vallitsi ensimmäisellä lukukerralla. Kuinka kummitusmaiselta Frodon kuulema tassutus silloin tuntuikaan! Nyt voi tietysti muistella sitä tunnelmaa tai yrittää kuvitella sitä, mutta ei se enää ole sama.

Peregrin Tukintolvana, uteliaana, pudottaa kaivoon kiven ja herättää sillä jotain, joka olisi saanut jäädä nukkumaan. Gandalf puolestaan kärsii samana yönä vieroitusoireista, koska ei ole vetänyt savuja muutamaan päivään. (klik)

Ja jotakin pientä…

- Suomessa Gandalf vastasi Boromirin kysymykseen Morian kaukaisuudesta ankarasti (Kaapuhemmo 265), englanniksi grimly.
- s. 266 liikkuvat esineet. Esineet?! Things that moved in the wild.
- “Sitten”, sanoo Gandalf, “kun tekoni ovat osoittautuneet hyödyttömiksi, voit kysyä mitä ne hyödyttävät.”
- BALIN FUNDINUL UZBAKHAZADDÛMU. Jotakin tähän suuntaan luki Balinin haudalla.
 
Ah, ma naur an!

Steelsheen sanoi:
Mitä Gandalf muuten tarkalleen ottaen huutaa? (Naur an edraith ammen! Naur dan i ngaurhoth!). Tulta susia vastaan taisi manata, mutta tarkentakaa.

Kieli on tietysti sindaria. Tässä sanasto:

naur 'tuli, liekki'
an prepositio 'jhk.' 'jtk kohti', 'jtk. varten'
edraith 'pelastus'
ammen 'meidän', 'meille', 'meitä varten' (an [ks. yllä] + men 'meidät')
dan 'kohti', 'vastaan'
i määräinen artikkeli
ngaurhoth (gaurhoth) 'ihmissusijoukkio' (gaur 'ihmissusi' + hoth 'joukk(i)o')

Siis: "Tuli meidän pelastukseksemme! Tuli ihmissusilaumaa vastaan!"
 
TSH:n varhaisimpien versioiden samoojahobitti Trotter oli tosiaan jäänyt örkkien vangiksi Moriassa (tosin Tolkienilla oli tähän vangiksijäämiseen myös joku vaihtoehtoinen paikka). Ilmeisesti Trotterin jaloille oli tällöin tehty jotain ikävää, minkä seurauksena puukenkien käyttö. Trotterilla oli siis syytä pelätä Moriaa, mutta Arkakoipi-Aragornista poiketen Trotter oli silti suoraan valmis menemään sinne uudestaan.

Morian länsiportin tunnussanaepisodi on mielestäni vähemmän vakavaa/vakuuttavaa Tolkienia, ja menisi läpi enintään jossain "Hobitin" tyylisessä koomisessa kertomuksessa.

Kiinnostavaa, että Gandalf loitsii (tai sättii) ihmissusia nimenomaan sindariksi, eikä quenyaksi tai valarin kielellä. Mutta ehkä sindariini tosiaan kuulostaa paremmalta (tai hukkien korvissa pahemmalta).
 
Türbe Balin

Steelsheen sanoi:
- BALIN FUNDINUL UZBAKHAZADDÛMU. Jotakin tähän suuntaan luki Balinin haudalla.

Balin Fundinul uzbad Khazaddûmu "Balin Fundinin poika, Khazad-dûmin ruhtinas" - vaan mitä on siinä alimmalla rivillä?
 
Tik sanoi:
Balin Fundinul uzbad Khazaddûmu "Balin Fundinin poika, Khazad-dûmin ruhtinas" - vaan mitä on siinä alimmalla rivillä?

Sama väleittä suomeksi tai englanniksi jne., riippuen siitä mikä käännös nyt sitten kätösissä onkin.
 
Telimektar sanoi:
Kiinnostavaa, että Gandalf loitsii (tai sättii) ihmissusia nimenomaan sindariksi, eikä quenyaksi tai valarin kielellä. Mutta ehkä sindariini tosiaan kuulostaa paremmalta (tai hukkien korvissa pahemmalta).

Mistä muuten Gandalf tiesi etukäteen susien olevan nimenomaan ihmissusia? Jos muistan oikein, vasta tulimyrskyn jälkeen G:lle ja A:lle selvisi, että sudet olivatkin ”taikasusia”. Ne kun kuollessaan katosivat. Juuri tällaisten esimerkkien takia aloin miettimään, että vaikuttiko G:n taikuus ainoastaan toista taikuutta vastaan, ei ilmiöihin jotka ovat olemassa ilman taikuutta?
 
Vohobitti sanoi:
Telimektar sanoi:
Kiinnostavaa, että Gandalf loitsii (tai sättii) ihmissusia nimenomaan sindariksi, eikä quenyaksi tai valarin kielellä. Mutta ehkä sindariini tosiaan kuulostaa paremmalta (tai hukkien korvissa pahemmalta).

Mistä muuten Gandalf tiesi etukäteen susien olevan nimenomaan ihmissusia? Jos muistan oikein, vasta tulimyrskyn jälkeen G:lle ja A:lle selvisi, että sudet olivatkin ”taikasusia”.

1) Korjaus aiempaan muotoiluuni: Gandalfhan loitsii tässä nimenomaan tulta. Ilmeisesti mikä tahansa kieli olisi käynyt, tärkeintä oli se, kuka sanat sanoi. (Täsmälleen oikean avaussanan vaatiminen Morian portilla oli ehkä aivan poikkeuksellinen tilanne TSH:ssa, ja siinä oli kyse paremminkin "teknologiasta" kuin "magiasta".)


2) Kun raatoja ei löytynyt, varmistui että kyseessä eivät olleet tavalliset sudet.
"Tätä minä pelkäsin", sanoi Gandalf. "Nämä eivät olleet tavallisia susia, jotka metsästävät ruokaa erämaasta..."

3) Ainakin Gandalf pystyi "taikuudellaan" käyttelemään oikeaa, fysikaalista tulta, tosin tietyin rajoituksin: hän saattoi hetkeksi synnyttää tulenlieskoja, mutta ei voinut saada niitä palamaan kauemmin, ellei ollut mitään poltettavaa.

Mutta ehkä ihmisten käyttelemä taikuus TSH:ssa oli sellaista, että se vaikutti vain pimeyden voimien taikuutta vastaan. Sikäli kuin vaikutti: esimerkiksi Frodon yritykset pelotella erilaisia uhkaajia Elberethin nimeä hokemalla eivät juuri tuottaneet tulosta. Ja kun Aragorn parantaessaan hyräilee joitakin sanoja, niin eihän Tolkien väitä, että ne sanat todellisuudessa vaikuttivat mitään. Kyse saattoi olla vain esimodernin kulttuurin tavoista. Liitteissä mainittu muinainen Arnorin ennustaja lienee ollut ennemmin jonkinlainen Yhden äänitorvena toimiva profeetta, unien ja näkyjen vastaanottaja, kuin mikään teknisesti hallitun ennustustaidon ammattilainen.

Melkorilla ja muulla valarilla (tai ainakin Aulella) oli valtaa yli Ardan materiaalisten ainesosien. Hehän olivat itse olleet näitä aineita tekemässä. He saattoivat sitten jossain määrin siirtää näitä voimiaan myös muille olennoille, mutta ilmeisesti kukaan ihminen (muuten kuin pimeän puolen kautta) ei ollut tällaisia voimia vastaanottanut. Tai tämä tuntuisi minusta johdonmukaisimmalta mallilta erityisesti Tolkienin myöhäisten kirjoitusten (HoME X) perusteella.

Vastaesimerkkinä on lähinnä druedain-kertomus "Uskollinen kivi"(KTK). Siinäkin ihminen (drughi) oli vain siirtänyt omia fyysisiä voimiaan ruuminsa ulkopuolelle (patsaaseen), ja kärsi jälkikäteen omassa ruumiissaan patsaalle tulleet vahingot.
 
Onko tämän luvun perusteella siis oletettava että wargit (hukat, eikö niin?) yleensä pyöriskelivät vain vuorten itäpuolilla, ja nämä yksilöt olivat poikkeuksellisesti eksyneet/lähetetty länsipuolelle?

Ovatko Ardan ihmissudet _ihmis_susia, siis ihmisiä jotka vaihtavat olomuotonsa susiksi ja sitten takaisin, vai johtuuko tuo alkuliite vain siitä että ne eivät ole tavallisia susia vaan jonkin (pahan) hengen asuinpaikkoja?

Puukuvaukset tässä luvussa ovat toki komeita, mutta minun on vaikea kuvitella mielessäni edes täysikasvuista paatsamaa, saatikka sitten näitä jättiläisiä, kun meidän metsissämme se kasvaa etupäässä hentoina pensaina.

Onko tarina kuningatar Beruthielista Keski-Maassa yleistä legendaa, vaiko unholaan painunut ja vain sananlaskuna säilynyt muinaisjäänne? Aragornhan ei hobiteille millään lailla vertaustaan selitä, eikä kukaan hobiteista häneltä lisää kysele.

Lähtikö Gandalfin kävelystä ollenkaan ääntä vai onko sen kuvaaminen jätettu pois siksi että Frodo kulki hänen jäljessään ja keskittyi vain takanaan kuuluviin tassutuksiin, tömistyksiin ja sipsutuksiin?
 
Nerwen sanoi:
Ovatko Ardan ihmissudet _ihmis_susia, siis ihmisiä jotka vaihtavat olomuotonsa susiksi ja sitten takaisin, vai johtuuko tuo alkuliite vain siitä että ne eivät ole tavallisia susia vaan jonkin (pahan) hengen asuinpaikkoja?

Tuskin esimerkiksi Draugluin, lord and sire of the werewolves of Angband oli missään vaiheessa ihminen. Mutta oliko Draugluin vain demonin riivaama susi tai suden hahmossa esiintyvä demoni (ilman muunlaista ruumista)? Puhe Draugluinin "susipuvusta" voitaisiin ymmärtää myös niin, että Iso D. oli välillä jonkin muun kuin suden muotoinen, mutta minkähän? Epäilen, että Professori ei ajatellut tätä asiaa kovin johdonmukaisesti. Kun Gandalf luettelee Frodolle Rivendellissä Vihollisen erilaisia palvelijoita, niin hän mainitsee erikseen hukat ja ihmissudet ("wargs and werewolves"), mutta tämä voi olla lipsahdus. Nämä näyttäisivät ennemmin synonyymeilta, kahta Silmarillionissa esiintyvää poikkeusta lukuunottamatta:

Käsittääkseni vain Sauronin mainitaan varmuudella muuttuneen muusta muodosta suden hahmoon, Beren on rajatapaus. (Naamioituiko hän vain Draugluinin nyljettyyn nahkaan? Vai oliko Beren itse asiassa Tolkienin legendariumin ainoa todellinen ihmissusi?)
 
Ehkä on vain niin, ettei Tolkienin ollut tarpeen ottaa kantaa siihen, millainen olento oli se <i>were</i> josta tuli <i>wolf</i>, koska englannissa ei eksplisiittisesti viitata <i>ihmiseen</i>, vaan lähinnä "mieheen" (OE <i>wer</i>) eikä kaikkien selitysten mukaan edes mieheenkään, vaan joidenkin mukaan <i>were</i> on peräisin OE sanasta <i>weri</i> 'pitää yllään (vaatetta)'.

Niinpä Draugluinkin voi olla vain mikä tahansa pahahenki (vaikka Draugluinin muista hahmoista ei lienekään mitään tietoa) jolla on kyky muuttua sudeksi. Mutta toisaalta näitä olentoja oli Sauronin alaisuudessa Tol-in-Gaurhothilla kokonainen heimo, mitä sitten lienevätkin olleet, vähäisempiä henkiä tai Sauronin riivaamia haltioita!
 
Nerwen sanoi:
Puukuvaukset tässä luvussa ovat toki komeita, mutta minun on vaikea kuvitella mielessäni edes täysikasvuista paatsamaa, saatikka sitten näitä jättiläisiä, kun meidän metsissämme se kasvaa etupäässä hentoina pensaina.
Um, muistathan että kyseessä olivat orjanlaakerit (aka. piikkipaatsamat) eivätkä paatsamat. Ei sillä että orjanlaakerikaan olisi helposti miellettävissä valtavaksi puuksi (toisaalta meidän maailmassamme puut harvoin elävät kovin montaa vuosituhatta, ja niitähän Länsiportin puilla oli jo takanaan ainakin viitisen), mutta minun käsitykseni mukaan orjanlaakeria ei meidän metsissämme kasva villinä edes Turuus?
 
Ilex aquifolium?

Haltiamieli sanoi:
mutta minun käsitykseni mukaan orjanlaakeria ei meidän metsissämme kasva villinä edes Turuus?

Mahtaako kasvaa edes istutettuna tämä (sivumennen sanottuna Potterin pojan taikasauva)puu?

Puutarha.netissä on kasviksesta keskusteltu, eivätkä nämäkään asian harrastajat pääse edes hevin yksimielisyyteen, ovatko maamme harvat (helsinkiläiset) piikkipaatsamat sitä itseään vai pihalaakereita tms.
 
Ääh. Olinhan mä tuosta käännösjutusta kuullut joo, mutta se on päässyt unohtumaan. Luulen kyllä että minun silmissäni ne puut tulevat olemaan aina paatsamia, ihan niinkuin Kurjenmiekkakentilläkin kasvaa kurjenmiekkoja eikä gladioluksia.
 
Nerwen sanoi:
Kurjenmiekkakentilläkin kasvaa kurjenmiekkoja eikä gladioluksia.
Ei ei, kun se juttu taas meni just niin päin että vaikka Tolkien käyttikin modernissa botaniikassa gladiolusta tarkoittavaa sanaa, hän viittasi juurikin suomalaisillekin tuttuihin keltakurjenmiekkoihin.
 
Te ja teidän kasvinne... :wink:

Nerwen sanoi:
Onko tarina kuningatar Beruthielista Keski-Maassa yleistä legendaa, vaiko unholaan painunut ja vain sananlaskuna säilynyt muinaisjäänne? Aragornhan ei hobiteille millään lailla vertaustaan selitä, eikä kukaan hobiteista häneltä lisää kysele.

Beruthiel on oikea ''historiallinen'' hahmo. Hän oli Tarannon Falasturin, Gondorin kahdennentoista kuninkaan vaimo. Omaperäistä kyllä, hän oli ilkeä, yksinviihtyvä ja rakkaudeton... Panee miettimään, miksi Tarannon edes nai hänet. Lienee ollut poliittinen liitto. Beruthiel asui Osgiliathissa, sillä hän vihasi merta ja sen ääniä ja hajua. Hän vihasi kaikkea tehtyä, kaikkia värejä ja hienoja koristeita, pukeutui mustaan ja hopeaan, ja asui karuissa huoneissa, joiden puutarhat olivat täynnä marjakuusten ja sypressien alle pystytettyjä patsaita. Hänellä oli kymmenen kissaa orjinaan: yhdeksän mustaa ja yksi valkoinen. Hän kiusasi niitä ja laittoi ne vakoilemaan ihmisiä, ja valkoisen hän laittoi vakoilemaan mustia. Kaikki Gondorissa pelkäsivät ja vihasivat niitä. Hänen nimensä otettiin pois Kuninkaitten Kääröstä, mutta ihmiset eivät koskaan todella unohtaneet häntä ja hänen kissojaan. Kuningas Tarannon lähetti hänet yksin ajelehtimaan laivassa merelle pohjoistuulen vietävänä. Viimeinen havainto laivasta oli sen kiertäessä Umbarin ohi kuunsirpin alla, ja kissa istui mastossa ja toinen kokkapuun kärjessä.

Ilmeisesti tämä tarina on kirjoitettu vasta TSH:n jälkeen, tai ainakin JRRT keksi Aragornille hänestä hienot sanat ja sitten tarinan niiden taakse. Liitteissähän on maininta, että Beruthiel ja kaksi puuttuvaa velhoa olisivat ainoat viittaukset TSH:ssa, jotka eivät johtaisi johonkin - mehän tiedämme nyt niiden kummankin vastaukset.

En tiedä teistä, mutta minun käy kyllä Beruthielia sääliksi, ja ainakin hänen kissa-parkojaan. Oli hän miten ilkeä tahansa, niin Tarannon oli kyllä todella julma laittaessaan hänet siihen laivaan ajelehtimaan.
 
Valië Nienna sanoi:
Beruthiel on oikea ''historiallinen'' hahmo. Hän oli Tarannon Falasturin, Gondorin kahdennentoista kuninkaan vaimo. Omaperäistä kyllä, hän oli ilkeä, yksinviihtyvä ja rakkaudeton... Panee miettimään, miksi Tarannon edes nai hänet. Lienee ollut poliittinen liitto. Beruthiel asui Osgiliathissa, sillä hän vihasi merta ja sen ääniä ja hajua. Hän vihasi kaikkea tehtyä, kaikkia värejä ja hienoja koristeita, pukeutui mustaan ja hopeaan, ja asui karuissa huoneissa, joiden puutarhat olivat täynnä marjakuusten ja sypressien alle pystytettyjä patsaita. Hänellä oli kymmenen kissaa orjinaan: yhdeksän mustaa ja yksi valkoinen. Hän kiusasi niitä ja laittoi ne vakoilemaan ihmisiä, ja valkoisen hän laittoi vakoilemaan mustia. Kaikki Gondorissa pelkäsivät ja vihasivat niitä. Hänen nimensä otettiin pois Kuninkaitten Kääröstä, mutta ihmiset eivät koskaan todella unohtaneet häntä ja hänen kissojaan. Kuningas Tarannon lähetti hänet yksin ajelehtimaan laivassa merelle pohjoistuulen vietävänä. Viimeinen havainto laivasta oli sen kiertäessä Umbarin ohi kuunsirpin alla, ja kissa istui mastossa ja toinen kokkapuun kärjessä.
Siis mistä tämä tarina on löydettävissä? En olisi uskonut tietäväni tällaista juttua, mutta kuulostaa vain niin hurjan tutulta!
 
Ko. Berúthiel-tarina näkyi olevan ainakin Keskeneräisissä taruissa Istari-pätkän viitteissä. Hyvään piiloon sekin on tungettu :grin: Valië Nienna mainitsikin, että Berúthiel sekä kaksi muuta velhoa olivat ne ainoat TSH:n maininnat, jotka eivät minnekään johtaneet. Kyseinen KTK:n viittaus puhui juuri samaisesta asiasta, ja ilmeisesti se on ollut sopiva kohta ottaa mukaan Berúthiel kissoineen.
 
Ylös