TSH #24: I/2.8. Jäähyväiset Lórienille

Nerwende

Kontulainen
Hear all ye Elves!

Celebornia ihan turhaan aina syrjitään, onhan hänelle varsin tärkeä rooli saattueen kannalta, ja luvun alussakin porukan mainitaan kokoontuvan nimenomaan Celebornin huoneeseen. Galadrielia on monesti kutsuttu koetinkiveksi, ja erityisesti Frodon kohdalla näin onkin, (tosin rooli toimii myös toisinpäin!), mutta kyllähän Celeborn on se, joka esittää vaihtoehdot Saattueelle: jatka eteenpäin, kuole täällä tai palaa kotiisi. Celebornin venelahja myös muistuttaa haltioiden yleisestä tavasta, jonka Gildor aiemmin puki sanoiksi: haltiat harvoin haluavat antaa neuvoa "tee näin". Veneistä on saattueelle iso apu, mutta lohdutun ja vaikea päätös on silti lopulta tehtävä jokaisen itse.

Missä Legolas on viettänyt yönsä tähän asti, kun ilmeisesti on poikkeuksellista että hän viimeisenä iltana palaa muun Saattueen yöpymispaikalle?

Lembasin valmistuksesta ja siihen tarvittavasta viljasta on jossain Tolkienin kirjoittama essee, ja eikö siinä vihjata hiukan siihen suuntaan, että kyseessä on eräänlainen haltioiden ehtoollisleipä? (Ominaisuuksiltaan siis.)

Lembas-keskustelu linkittää tekstin Hobittiin <i>cram</i>in ja hunajakakkujen kautta. Leffahuomautuksena: comic relief-rooli oli ensimmäisessä osassa varattu vielä nuorille hobiteille, joten kaakun ahmiminen on siirretty Gimlin suusta heille. Gimlistä tehtiin klovni vasta sitten kun Merrin ja Pippinin piti vakavoitua örkkien ja enttien keskellä. *syvä huokaus*

Yksi kauneimpia kohtia on ehdottomasti tuntemattomaksi jäävän haltian selitys lahjaviitoista: <i>"Leaf and branch, water and stone: they have the hue and beauty of all these things under the twilight of Lórien that we love; for we put the thought of all that we love into all that we make."</i> Kunpa me myöhempien aikojen ihmisetkin valmistaisimme kaiken tuota periaatetta noudattaen!

Caras Galadhon on kumma paikka. Ääniä ja valoja kuuluu ja näkyy Saattueen tullessa ja lähtiessä, mutta populaa ei ole missään.

Galadriel viittaa aikaan ja virtaavaan veteen ihan jatkuvasti. Hammond ja Scull pitävät Companionissaan tämän luvun kohdalla aika moista meteliä siitä, että Tolkien oli aluksi kaavaillut Lórienin olevan jotenkin ajan ulkopuolella ihan konkreettisesti: aika ei kuluisi siellä ollenkaan, tai se kuluisi jotenkin eri tahtiin kuin ulkomaailmassa (vrt. Narnia). Viitteitä näihin ajatuksiin on tekstissä edelleen paljonkin, ja yksi teoria lienee se, että haltiasormuksilla saattaisi olla "ajaton" vaikutus, koska myös Bilbo kokee ajankulumisen seuraamisen hankalaksi Rivendellissä. Itse olin luullut sitä aiemmin vain haltiaefektiksi, samalaiseksi kuin Frodon kyvyttömyys muistaa mitä oli syönyt jäähyväisaterialla. Vuodenajat kuitenkin vaihtuvat, joten täysin pysähdyksissä ei kellon tikitys kai sielläkään voi olla?

Miksi Celeborn ei puhu enteistä selkeämmin, kun kuitenkin myöhemmän kertomuksen valossa on selvää, että ainakin Puuparran kanssa he tunsivat oikein hyvin? (Älkääkä nyt sanoko että tarinankerronnasta katoaa muuten jännityselementti! ;)) Voisiko olla, että Fangornin ja Lórienin yhteydenpito on ollut viimeiset vuosisadat (-tuhannet?) niin heikkoa, että C ei itsekään ole enää varma onko enttejä olemassa?

Miksiiiiih Elessar-kiveä ei ollut leffoissa? Miksimiksimiksimiksimiksi?! Niille jotka eivät ole vielä lukeneet: Keskeneräisten tarjuen kirjasta löytyy ko. kivestä vallan ihastuttavaa taustatietoa. Aragorn kai muuten tarkoittaa Arwenia hämärällä sepustuksellaan lahjasta jota Galadriel pitkään piti luonaan mutta jota tämä ei voi antaa vaikka haluaisikin? Arwenhan on vain ja ainoastaan Elrondin annettavissa, ja tämän asettamilla ehdoilla "vain pimeyden (eli Sauronin päihittämisen) kautta". Ja kun vilkaistaan sinne LACE-tekstiin, niin näyttäisi siltä että Galadriel tässä kiveä ojentaessaan ottaa itsellensä morsiuslahjan antajan/liiton siunaajan roolin, koska on Arwenin lähin elossa/tavoitettavissa oleva naispuolinen sukulainen. Gaarrgh! Noihin muutamaan riviin liittyy valtava tarina ja hurjasti taustaa. Nam!

Samin lahja on kyllä mun lemppari. Ei mitään sotavarustuksia, vaan toivoa kotiinpaluusta ja kaikesta kauniista.

Hammond &Scull esittävät ihan älyttömän hyvän kysymyksen: eikö Galadriel ollut valmistautunut millään tavoin Gimliä varten? Mitä jos kääpiö ei olisikaan pyytänyt hiuksia? Osasiko Galadriel etukäteeen ennakoida tuon toiveen?

Ja olkoonkin että tekstissä Galadriel sanoo ettei hänelle ole moista pyyntöä koskaan esitetty, kirjoitti T myöhemmin että Fëanor himoitsi Galadrielin kutreja myös (ja kenties sai innoituksen Silmaril-kiviin sanonnasta, että G:n hiuksissa kultaisen ja hopeisen puun valot sekoittuivat). Jos nämä kaksi olisivat tulleet toimeen keskenään ja Fëanor olisi saanut muutaman hiuksen, olisivatko Silmarillit jääneet valmistamatta, noldor napisematta ja hirvittävä määrä sotia sotimatta? JOS tekstit olisi kirjoitettu eri järjestyksessä, voisimme ajatella Galadrielin muutaman vuosituhannen jossittelun jälkeen päättäneen, että jos joku vielä vinkuu hiuksia hänen päästään, niin parempi antaa mukisematta. ;) Nyt tulkisen kohdan niin, että Galadriel oli valmis tekemään poikkeuksen nimenomaan poikkeuksellisen pyytäjän kohdalla.

Vakavasti puhuen täytyy silti sanoa, että puheet Metsän ja Vuoren välisestä hyvästä tahdosta, Galadrielin ennustus Gimlin tulevaisuudesta ja Gimlin sanat Legolasille hyvään liittyvästä suremisesta ovat tämän luvun mieleenpainuvinta antia.
 
Nerwen sanoi:
Hammond &Scull esittävät ihan älyttömän hyvän kysymyksen: eikö Galadriel ollut valmistautunut millään tavoin Gimliä varten? Mitä jos kääpiö ei olisikaan pyytänyt hiuksia? Osasiko Galadriel etukäteeen ennakoida tuon toiveen?
Eihän sitä tiedä vaikka Galadrielilla olisi ollut selkänsä takana millainen arsenaali erilaisia lahjavaihtoehtoja, joita Gimli ehkä olisi saattanut toivoa ;)
Mutta toisaalta kyllä uskoisin Galadrielin kyenneen lukemaan Gimliä sen verran, että ainakin aavisti vähän mitä tämä meinasi. Kirjastakin välittyy minusta repliikeistä se sama hieman kujeileva sävy, jonka myös Blanchett antaa Galadrielille tässä kohden leffassa: sellainen, joka antaisi ymmärtää hänen kyllä tietävän/aavistavan Gimlin toiveen ja sanapelillä leikiskelevän ja toisaalta kannustavan Gimliä kakistamaan toiveensa ulos.

Jos nämä kaksi olisivat tulleet toimeen keskenään ja Fëanor olisi saanut muutaman hiuksen, olisivatko Silmarillit jääneet valmistamatta, noldor napisematta ja hirvittävä määrä sotia sotimatta?
Ehkä historia joiltain osin olisi muuttunut, juuri tuntemiamme Beleriandin sotia ei olisi käyty - mutta lopulta tässäkin historiaa ohjasi epäilemättä myös kohtalo. Tavalla tai toisella Valinorin oli pimennyttävä, jotta ihmiset voisivat herätä Hildórienissa uuden valon kohotessa. Eikä historiaa muutenkaan olisi täydellinen ilman kärsimystä ja vaikeuksia. Turmeltuneessa Ardassa korkeasta ja kauniista vajotaan vääjäämättä pimeyteen ja hävitykseen (ja sitten taas uuteen nousuun?), kuten Quenta Silmarillionin loppulauseissa todetaan.
 
Missä Legolas on viettänyt yönsä tähän asti, kun ilmeisesti on poikkeuksellista että hän viimeisenä iltana palaa muun Saattueen yöpymispaikalle?

Itse ajattelisin että herra vietti yönsä muiden haltioiden kanssa, en sitten tiedä kuinka tiheää oli yhteydenpito Lórienin ja Metsävaltakunnan välillä, liekö sitä ollutkaan?

Itsekin pidän Samin lahjasta. Samista ei ole oikein soturiksi, tämä on vain vaatimaton puutarhuri joten lahja sopii Samille kuin nenä päähän :)

Gimlin voivottelut Legolasille on melko "herkullista" luettavaa. Siinä saamme huomata, että kääpiön sydämeen mahtuu muutakin kun kulta ja jalokivet. Nättiä :)
 
Alph sanoi:
Missä Legolas on viettänyt yönsä tähän asti, kun ilmeisesti on poikkeuksellista että hän viimeisenä iltana palaa muun Saattueen yöpymispaikalle?

Itse ajattelisin että herra vietti yönsä muiden haltioiden kanssa, en sitten tiedä kuinka tiheää oli yhteydenpito Lórienin ja Metsävaltakunnan välillä, liekö sitä ollutkaan?

....

"Tervetuloa Thranduilin poika, liian harvoin matkaa heimoasi tänne pohjoisesta.", Celeborn tervehti Legolasta ja aiemmin Legolas itse toteaa samaa.
 
Nerwen sanoi:
Miksi Celeborn ei puhu enteistä selkeämmin, kun kuitenkin myöhemmän kertomuksen valossa on selvää, että ainakin Puuparran kanssa he tunsivat oikein hyvin? (Älkääkä nyt sanoko että tarinankerronnasta katoaa muuten jännityselementti! ;))

Tarinan "ulkopuolelta" tuleva selitys voisi olla sellainen, että J. R. R. Tolkien ei tässä vaiheessa vielä itsekään tiennyt Fangornin enteistä sen enempää [täytyisi selvittää, oliko näin].

Tarinan "sisäpuoliseen maailmaan" sopiva selitys voisi olla, että Celeborn oli joskus luvannut enteille olla lavertelematta liikoja.

Pieni heitto TSH-elokuvien roolituksesta. Cate Blanchett on mielestäni viehättävä Galadriel, sen sijaan haltioita esittävät miehet ovat hanurista (jonkinlaisia sammakon ja tohtori Spockin risteytyksiä). Tunnetuista näyttelijöistä Richard Gere olisi voinut vastata minun mielikuvaani Celebornista. (Ja Gerehän tunnetaan naistenmiehen rooleista. Vertaa Galadriel-Celeborn-suhdetta. Celeborn olisi voinut olla melkoinen itäisten metsien Shemeikka.)
 
Nerwen sanoi:
Lembasin valmistuksesta ja siihen tarvittavasta viljasta on jossain Tolkienin kirjoittama essee, ja eikö siinä vihjata hiukan siihen suuntaan, että kyseessä on eräänlainen haltioiden ehtoollisleipä? (Ominaisuuksiltaan siis.)

Jossain on tässä tapauksessa The Peoples of Middle-Earth (HoME 12), luku xv Of Lembas. Lembasia saivat syödä vain pitkällä erämaamatkalla olevat tai ne joiden elämä oli vaarassa. Voihan tuon ehtoollisleipään liittää. Ensimmäiset lembasit leivottiin Suurella Matkalla, kun Oromë kärräsi haltioille Yavannan kasvattamia ''kind of corn'', eli siis jotain maissintyylistä kasvia. Kyseinen kasvi kasvoi nopsaan kaikkialla paitsi varjoissa ja kylmässä pohjoistuulessa. Ihmemaissi (popcorn?!) kerättiin käsin eikä kasvia leikattu millään metallisella. Kun edes madot, ötökät, elukat, mätä tai muu paha siihen pystynyt, niin suosittelisin tätä kasvia maailman nälkäongelman osaratkaisuksi.
Lembasia saivat käsitellä vain tehtävään erityisesti vihkiytyneet naiset nimeltä Yavannildi (sindariksi Ivonwin), jotka pitivät Valarilta opitun tietotaidon omanaan. Lembasia sai jakaa vain kunkin haltiakansan korkea-arvoisin nainen, jonka nimi siksipä oli massánie tai besain; Leivänantaja.

Nerwen sanoi:
Caras Galadhon on kumma paikka. Ääniä ja valoja kuuluu ja näkyy Saattueen tullessa ja lähtiessä, mutta populaa ei ole missään.

Kauhea ryysis voisikin lievästi häiritä hiljaista metsäidylliä.

Nerwen sanoi:
Hammond ja Scull pitävät Companionissaan tämän luvun kohdalla aika moista meteliä siitä, että Tolkien oli aluksi kaavaillut Lórienin olevan jotenkin ajan ulkopuolella ihan konkreettisesti: aika ei kuluisi siellä ollenkaan, tai se kuluisi jotenkin eri tahtiin kuin ulkomaailmassa (vrt. Narnia). Viitteitä näihin ajatuksiin on tekstissä edelleen paljonkin, ja yksi teoria lienee se, että haltiasormuksilla saattaisi olla "ajaton" vaikutus, koska myös Bilbo kokee ajankulumisen seuraamisen hankalaksi Rivendellissä. --- Vuodenajat kuitenkin vaihtuvat, joten täysin pysähdyksissä ei kellon tikitys kai sielläkään voi olla?

Niin, miten Legolaksen sekava selitys sitten pitäisikään tulkita.

''Ei, milloinkaan ei aika hidastu, mutta muuttuminen ja kasvu ei ole kaikessa ja kaikkialla samanlainen. Haltioiden mielestä maailma liikkuu, ja se liikkuu sekä hyvin nopeasti että hyvin hitaasti. Nopeasti, sillä he itse muuttuvat vähän ja kaikki muu kiitää heidän ohitseen; se on heidän murheensa. Hitaasti, koska he eivät laske vuosien virtaa, eivät omasta puolestaan. Ohikiitävät vuodenajat ovat kuin aina toistuvia värejä pitkän pitkässä joessa. Mutta auringon alla täytyy kaiken viimein kulua loppuun.''

Rakastan muuten tuota repliikkiä. Se on yksi harvoista kohdista, jotka todella valottavat sitä, mitä liikkuu haltiamielen sopukoissa.

Nerwen sanoi:
Ja olkoonkin että tekstissä Galadriel sanoo ettei hänelle ole moista pyyntöä koskaan esitetty, kirjoitti T myöhemmin että Fëanor himoitsi Galadrielin kutreja myös (ja kenties sai innoituksen Silmaril-kiviin sanonnasta, että G:n hiuksissa kultaisen ja hopeisen puun valot sekoittuivat). --- Nyt tulkisen kohdan niin, että Galadriel oli valmis tekemään poikkeuksen nimenomaan poikkeuksellisen pyytäjän kohdalla.

Minä taas olen aina tulkinnut niin, että Galadriel oli suorastaan innokas antamaan hiuskiehkuran Gimlille jopa myös osittain pilkatakseen Fëanoria vielä haudan taakse. Heh heh, rakastan taisteluparia Fëanor vs. Galadriel. Sääli, ettei Alqualondën taistelusta ole sen kummoisempia kuvauksia, jotka valottaisivat, mitä Gala oikein puuhasi ''puolustaessaan sankarillisesti äitinsä sukua''... Jes. Gala on voimamimmi. :)
 
Valië Nienna sanoi:
Ensimmäiset lembasit leivottiin Suurella Matkalla, kun Oromë kärräsi haltioille Yavannan kasvattamia ''kind of corn'', eli siis jotain maissintyylistä kasvia.
Vaikka tulkinta maissipohjaisesta lembasista (tortilloista?) olisikin hyvin mielenkiintoinen - maissi on kuten tunnettua erittäin proteiinipitoista elikkäs ravinteikasta sapuskaa, ja maissin alkuperä on käsittääkseni biologeille yhä jonkintasoinen mysteeri - uskoisin sanan "corn" tässä tarkoittavan yksinkertaisesti viljaa, jota se hyvin voi brittienglannissa tarkoittaa. Jos professori olisi halunnut tarkoittaa maissia, olettaisin että hän olisi käyttänyt sekaannusten estämiseksi sanaa "maize". :)
 
Haltiamieli sanoi:
Vaikka tulkinta maissipohjaisesta lembasista (tortilloista?) olisikin hyvin mielenkiintoinen - maissi on kuten tunnettua erittäin proteiinipitoista elikkäs ravinteikasta sapuskaa, ja maissin alkuperä on käsittääkseni biologeille yhä jonkintasoinen mysteeri - uskoisin sanan "corn" tässä tarkoittavan yksinkertaisesti viljaa, jota se hyvin voi brittienglannissa tarkoittaa. Jos professori olisi halunnut tarkoittaa maissia, olettaisin että hän olisi käyttänyt sekaannusten estämiseksi sanaa "maize". :)

:evil: Pahus. Kultaiset, mehukkaat maissintähkät ehtivät jo huojua silmieni edessä jossain Caras Galadhonin ryytipelolla. Siellä olisi Pippinin ja Merrin ollut auvoisa loikoa maissivarkaissa. (''My point is, he is clearly over reactive.'')
 
Hit the road, Melkor!

Ja olkoonkin että tekstissä Galadriel sanoo ettei hänelle ole moista pyyntöä koskaan esitetty, kirjoitti T myöhemmin että Fëanor himoitsi Galadrielin kutreja myös (ja kenties sai innoituksen Silmaril-kiviin sanonnasta, että G:n hiuksissa kultaisen ja hopeisen puun valot sekoittuivat).

Parista Galadriel-Fëanor (F. tekee torjutun rakkauden korvikkeeksi Silmarilit) tulee jotenkin mieleen vastaavanlainen pari: Varda-Melkor.

"[Varda] tunsi Melkorin jo ennen soittoa ja hylkäsi hänet, ja Melkor vihasi häntä, ja pelkäsi häntä enemmän kuin ketään muuta niistä jotka Eru on tehnyt." (Silm. 26). Olisiko Melkorin valoa (ja siis Puita / Silmarileja) kohtaan tuntema kaunainen himo lähtöisin ennen Ajan alkua torjutusta rakkaudesta? Sama toistuu sitten maallisemmassa mittakaavassa Fëanorin ja Galadrielin välillä.

Torjutun rakkauden aiheuttamat onnettomuudet esiintyvät muuallakin Tolkienin tuotannossa. Ajatellaanpa vaikka Grímaa ja Éowyniä. Mistä moinen teema on saanut alkunsa?
 
Re: Hit the road, Melkor!

Tik sanoi:
Torjutun rakkauden aiheuttamat onnettomuudet esiintyvät muuallakin Tolkienin tuotannossa. Ajatellaanpa vaikka Grímaa ja Éowyniä. Mistä moinen teema on saanut alkunsa?

Ensin ajattelin, että Tolkienin on täytynyt saada idea kirjallisuudesta: hänen oman elämänsä suuri rakkaushan vastasi hänelle vastarakkaudella eikä torjunnalla. Mutta kun toisaalta ajatellaan, että Tolkien hyvin usein käsittelee oman elämänsä traumoja ja tragedioita (erit. äidin kuolema, jonka joutuivat kokemaan ainakin Fëanor, Turin, Aragorn ja monta muuta), sekä samaistaa oman suhteensa Edithiin niin voimakkaasti Lúthienin ja Berenin hahmoihin. Siispä olisi loogista olettaa, että jos tällainen teema torjutusta rakkaudesta todella on (piilotettuna) hänen tarinoissaan, sekin tulisi hänen omasta elämästään. Sanoisin, että se voisi olla tiedostamaton vastike pienen pojan kokemiin menetyksiin ja kuolemiin.
 
Valië Nienna sanoi:
sekä samaistaa oman suhteensa Edithiin niin voimakkaasti Lúthienin ja Berenin hahmoihin. Siispä olisi loogista olettaa, että jos tällainen teema torjutusta rakkaudesta todella on (piilotettuna) hänen tarinoissaan, sekin tulisi hänen omasta elämästään.

Minä ajattelin vähän samalla tavalla, mutta Ronaldin ja Edithin ongelmahan oli se, että suunnilleen kaikki muut heidän ympäristössään olivat moista suhdetta vastaan. Ja syynä oli kai lähinnä uskonto, katolilaisuuden ja anglikaanisuuden tuolloin vielä jyrkkä vastakkainasettelu.

Toisaalta, ongelmat rakkaudessa joka tapauksessa olivat Ronaldille tuttuja, joten kyllä kaikissa näissä jutuissa voi olla paljon hänen omia syviä tuntojaankin. Berenin ja Lúthienin tarinassa - Thingolin vastustus - kaikkein eniten, toisaalta myös Aragornin ja Arwenin kituuttamisessa - "et saa flikkaa ennen kuin olet vetänyt itsesi seitsemästi solmuun" - aika paljon. Mutta G. & F., V. & M., É. & G. ovat hieman eri tasolla. Samin ja Ruusan jahkailu puolestaan voi kantaa jotakin muistumaa Ronaldista I maailmansodassa, tiedäpä tuota.
 
Nerwen sanoi:
Ja olkoonkin että tekstissä Galadriel sanoo ettei hänelle ole moista pyyntöä koskaan esitetty,

Minäpäs rohkenen olla (ehkä muutenkin kuin tavan vuoksi!) jo tässä eri mieltä. Jokin tässä kuulosti väärältä, ja aivan oikein, olen jo aikoinani tulkinnut tämän kohdan eri lailla. Gimlin "tunnustuksen" jälkeen ensiksi haltiat mutisevat järkyttyneinä ja Celeborn on erityisen tyrmistynyt. Tämä mielestäni jpa enemmän tukee että kaikille tuli mieleen "se edellinen kerta" kuin että poissulkee sellaista olleen. Voi olla että tässä vielä ajattelen liikaa, niin kuin haluan ajatella...

Galadriel toteaa ettei kukaan ole ennen tehnyt hänelle näin rohkeaa, mutta silti ylevän kohteliasta pyyntöä. Näin siis vain minä ruotsinkielisen käännöksen pohjalta... Tuohan on kuin vertaus siihen edelliseen rohkeaan pyyntöön! Fëanor jankkasi häneltä ylimielisesti hiuksia, eikä näin saanut haluamaansa. Hänen motiivinsa eivät kenties olleet yhtä kauniit, ehkä ne olivat peräti jotenkin itsekkäät, joka tapauksessa eivät yhtä ylevät kuin nöyrällä kääpiöllä. Puhdasta ihailua vain. Niinpä Gala heltyi. Rohkeus oli nyt oikeutettua.

Oli sitten oikeasti miten oli, minä ainakin olen nyt tulkinnut tämän näin että "kronologista" probleemaa ei edes ole minulle tullut. Olkoonkin etten suoranaisesti kloppina, ennen Silmaa selattuani erityisesti tiedostanut edellistä kertaa. Kiintoisia ajatuksia teillä muuten, Silmarileihin asti ja kaikki. :p
 
Nerwen sanoi:
Aragorn kai muuten tarkoittaa Arwenia hämärällä sepustuksellaan lahjasta jota Galadriel pitkään piti luonaan mutta jota tämä ei voi antaa vaikka haluaisikin? Arwenhan on vain ja ainoastaan Elrondin annettavissa, ja tämän asettamilla ehdoilla "vain pimeyden (eli Sauronin päihittämisen) kautta".
Näin miekin asian ajattelin. Surullisen haikeasti kerrottuna. Lempparikohta tästä luvusta. "Tiedät mitä haluan, mutta et voi sitä miulle antaa."

Sitten toinen asia, jonka panin merkille jo aiemmassa luvussa ja tässä. Kohtalokkaalta kuulostavan kommentin:
Tuohon kauniiseen maahan ei Frodo palannut milloinkaan.
kuin myös Lothlórien-luvun lopussa Aragornista:
Ja hän otti Frodon käden omaansa ja lähti Cerin Amrothin kukkulalta eikä milloinkaan enää elävänä palannut sinne.

Kuin kohtalo olisi määrätty etukäteen. Tulin surulliseksikin tästä, etteivät he enää näe Lórienia. Ensimmäistä kertaa lukiessa saatoin jopa kauhistua, että huh, mitä spoilereita. Tämähän kuulostaa siltä, että kumpikin tulee kuolemaan, vaikka aivan yhtä hyvin se voisi tarkoittaa vain sitä, että he eivät vain pääse käymään siellä uudestaan (ainakin
Frodon tapauksessa, Aragornin tapaus kuulostaa surullisemmalta).
 
Alph ja vesto ja kommentoivat Legolasin yöpymistä... Tokihan Legolas nyt Lórienin rajojen sisällä pysyi, kunhan vain pohdiskelin että tarkoittiko erikseen mainittu viimeinen yö sitä, että hän tosiaan yöpyi saattueesta erillään Lórienin haltioiden joukossa ja miksi näin.

Tarinan "ulkopuolelta" tuleva selitys voisi olla sellainen, että J. R. R. Tolkien ei tässä vaiheessa vielä itsekään tiennyt Fangornin enteistä sen enempää [täytyisi selvittää, oliko näin].
Käsittääkseni sekä Galadriel että entit ilmestyivät Tolkienille TSH:ta kirjoittaessa, ja hän joutui muokkaamaan myöhemmin Silmarillionina julkaistuja tekstejä sovittaakseen heidän tarinansa mukaan.

Gere Celebornina?! Ei kuuna kullan valkeana! Vielä kamalampi ajatus kuin Connery Gandalfina... :o
Czokas nyt ei ulkonäöltään välttämättä ollut huono valinta, mutta en ymmärrä miksi hahmo esitettiin niin pökkelönä... oliko tuo sitten näyttelijän tulkintaa vain ohjaajan toivomaa. Marton kun kuitenkin osaa oikeasti näytelläkin, näin väitän Kingdom on Heavenin perusteella.

Lembas-keskusteluun lisäisin kaksi ajatusta: Letterssiä tutkiessani huomasin että päähäni iskostunut vertaus ehtoollisleivästä olikin jatkumo jonkun kriitikon vertauksesta viimeiseen voiteluun/ehtoolliseen tms, vaikka Tolkien kyllä itsekin sanoo lembasilla olevan kaksi tarkoitusta: "making credible the long marches with little provision" sekä "what one might hesitantly call a 'religious' kind". Kirjeet #213 ja #210.
Toinen ajatelma on se, että tuo HoME:n Lembas-teksti olisi hyvää luettavaa niille jotka syyttävät Tolkienia naisten syrjimisestä. Tietysti joku voi nyt kitistä että "Tolkienin mukaan naisen paikka on hellan ääressä" mutta minä kyllä luen tuon tekstin niin, että Tolkien antoi haltianaisille äärimmäisen arvokkaan tehtävän, varsinkin kun kyse on selkeästi pyhän ruuan laittamisesta, ei vain tavallisen murkinan. En nyt halua pitää tätä suorana kannanottona naisen asemaan kirkossa, koska se nyt olisi älyttömän kaukaa haettua, mutta korkeaa arvostusta naissukupuolta kohtaan teksti osoittaa joka tapauksessa.

Kysymys siitä mitä G ajatteli hiuksia ojentaessaan kytkeytyy oikeastaan tuohon enttiogelmaan. Voimmeko olettaa, että koska Tolkien "löysi" Galadrielin vasta Tarua kirjoittaessaan, on kertomus Fëanorin ja Galadrielin vihanpidosta kirjoitettu vasta Gimli-kohtauksen jälkeen? Miltä noiden kohtalokkaiden jalokivien tarina oikeastaan näytti ennen kuin Taru oli kirjoitettu? Keksikö Fëanor kivien väsäämisen niissä ihan tyhjästä, vai oliko motiivina jotain muuta?

Losrandir, ruotsinnos on kyllä tässä tapauksessa ihan oikein (<i>and yet so courteous</i>) mutta suosittelisin kyllä lämpimästi tutkimaan kirjaa alkuperäiskielellä tai minä tahansa muuna käännöksenä mikäli vain mahdollista. Toivottavasti et pahoit mieltäsi, Tolkien itse sai hepulin kyseisestä käännöksestä jonka kai voi nimittää käyttävän sanan "tulkitseminen" laajinta mahdollista merkitystä.
 
Nerwen sanoi:
Kysymys siitä mitä G ajatteli hiuksia ojentaessaan kytkeytyy oikeastaan tuohon enttiogelmaan. Voimmeko olettaa, että koska Tolkien "löysi" Galadrielin vasta Tarua kirjoittaessaan, on kertomus Fëanorin ja Galadrielin vihanpidosta kirjoitettu vasta Gimli-kohtauksen jälkeen? Miltä noiden kohtalokkaiden jalokivien tarina oikeastaan näytti ennen kuin Taru oli kirjoitettu? Keksikö Fëanor kivien väsäämisen niissä ihan tyhjästä, vai oliko motiivina jotain muuta?

Galan ja Fëanorin vihollisuus on nykyistä Silmarillionia nuorempi. Se liittyy Tolkienin viimeisinä elinvuosina tapahtuneeseen Galadrielin hahmon voimakkaaseen kasvuun ja (mielestäni) glorifiointiin, jossa hänestä tehtiin entistä enemmän Fëanorin vastavoima ja kolmas Eldarin suurista nimistä Fëanorin ja Lúthienin rinnalle.

Mitä Silmarileihin tulee, JRRT ei pitkään tuntunut oikein tietävän, mistä niissä on kyse. Ne kyllä veivät juonta eteenpäin ja antoivat hahmoille motiiveja, mutta eivät sisältäneet samaa arvo- ja merkityslatausta kuin myöhemmin. En ole aivan varma, milloin muutos niiden suhteen tapahtui (verrattuna aikajanalla TSH:n syntymiseen). Alunperin niiden syntyyn ei liittynyt niin paljoa mystiikkaa, ja raaka-aineinakin käytettiin Puuvalon lisäksi kaikenlaista muuta kimmeltävää sälää.
 
Ylös