Steelsheen
teräskiiltovotjake
...ja englanniksi The Departure of Boromir joka kuulostaa paljon paremmalta.
Luku siis avaa TSH:n ns. kakkososan Kaksi Tornia. Tapahtumat sijoittuvat Suuren Virran rantamille mm. Parth Galeniin ja kattavat osan helmikuun 26. päivän tapahtumista.
Ensimmäinen lause, Aragorn sped on up the hill, herätti minussa muiston. Siitä, että joskus utuisessa menneisyydessäni päätin piirtää TSH:n sarjakuvaksi. Kevyt urakka 13-vuotiaalle ja loogisinta oli tietysti aloittaa Kahdesta Tornista. Tein muutaman perustavanlaatuisen virheen, päätin esimerkiksi kirjoittaa vuorosanat sellaisinaan, lyhentämättöminä. Jaksoin ehkä kahden A4:n verran…
Ihan pari huomiotani, jätän tällä kertaa omille mietteillenne reilusti tilaa.
Aragornin kokemus Amon Heniltä oli mielenkiintoisesti vastakohtainen Frodon vastaavaan verrattuna (ks. Edellinen luku). Frodohan ei kuullut tykkänään mitään, mutta näki sitäkin enemmän. Aragornille maailma näyttäytyi hämäränä ja etäisenä, mutta lähistön äänet hän kyllä kuuli. Frodolla tietysti oli Sormus sormessaan, mutta mahtoivatko hänen näkynsä johtua vain siitä? Sijaitsihan Amon Henillä Näkemisen Istuin, ja kukkulan nimiä olivat mm. Hill of the Eye sekä Hill of Sight.
Minusta kuvaus Boromirin ”hautaamisesta” on erittäin kaunis Raurosin kultaisine utuineen päivineen.
Aragornin Länsituulilaulussa hän viittaa Boromirin ratsastaneen yli seitsemän virran. Jaa niin mitä nämä virrat olivatkaan?
Kunnon musikaaliefektinkin luku esittää, jotain jota jaksan aina ihmetellä: Miten nuo tyypit (tällä kertaa Aragorn sekä Legolas) osaavatkin noin vain hetkessä runoilla noin hienoja säkeistöjä ja saada ne vielä sovitettua saman laulun säkeistöiksi?
Vielä yksi ärsyttävän jossittelun paikka: Mitä jos Aragorn ei olisikaan kuullut sydäntään (tai sydän sanonut toisin) ja olisi päättänyt lähteä Mordoriin matkailemaan Frodon perään?
Seuraavaan kertaan
Luku siis avaa TSH:n ns. kakkososan Kaksi Tornia. Tapahtumat sijoittuvat Suuren Virran rantamille mm. Parth Galeniin ja kattavat osan helmikuun 26. päivän tapahtumista.
Ensimmäinen lause, Aragorn sped on up the hill, herätti minussa muiston. Siitä, että joskus utuisessa menneisyydessäni päätin piirtää TSH:n sarjakuvaksi. Kevyt urakka 13-vuotiaalle ja loogisinta oli tietysti aloittaa Kahdesta Tornista. Tein muutaman perustavanlaatuisen virheen, päätin esimerkiksi kirjoittaa vuorosanat sellaisinaan, lyhentämättöminä. Jaksoin ehkä kahden A4:n verran…
Ihan pari huomiotani, jätän tällä kertaa omille mietteillenne reilusti tilaa.
Aragornin kokemus Amon Heniltä oli mielenkiintoisesti vastakohtainen Frodon vastaavaan verrattuna (ks. Edellinen luku). Frodohan ei kuullut tykkänään mitään, mutta näki sitäkin enemmän. Aragornille maailma näyttäytyi hämäränä ja etäisenä, mutta lähistön äänet hän kyllä kuuli. Frodolla tietysti oli Sormus sormessaan, mutta mahtoivatko hänen näkynsä johtua vain siitä? Sijaitsihan Amon Henillä Näkemisen Istuin, ja kukkulan nimiä olivat mm. Hill of the Eye sekä Hill of Sight.
Minusta kuvaus Boromirin ”hautaamisesta” on erittäin kaunis Raurosin kultaisine utuineen päivineen.
Aragornin Länsituulilaulussa hän viittaa Boromirin ratsastaneen yli seitsemän virran. Jaa niin mitä nämä virrat olivatkaan?
Kunnon musikaaliefektinkin luku esittää, jotain jota jaksan aina ihmetellä: Miten nuo tyypit (tällä kertaa Aragorn sekä Legolas) osaavatkin noin vain hetkessä runoilla noin hienoja säkeistöjä ja saada ne vielä sovitettua saman laulun säkeistöiksi?
Vielä yksi ärsyttävän jossittelun paikka: Mitä jos Aragorn ei olisikaan kuullut sydäntään (tai sydän sanonut toisin) ja olisi päättänyt lähteä Mordoriin matkailemaan Frodon perään?
Seuraavaan kertaan