Ja jesh, pysyn lupaamassani päivässä. *tuuletusta*
Ensinnäkin minua hymyilytti tuo alun kuvaus; Tolkien "omat sanat" toivat mieleeni rauhallisen aamutunnelman rehevässä metsässä, virkistävää vettä ja muutenkin tulee hyvä olo. Sen sijaan Pippinin sanat rikkovat oman mielikuvani vikkelään:
Tunkkainen -sana iskee kyllä aika lailla pirstaksi minun luomani tunnelmaverkon. En vain osaa kuvitella tunkkaista metsää, enemmänkin se sopii pölyiseen huoneeseen tai johonkin vastaavaan. Luonnistuuko se teiltä?
Puuparran kuvauksessa minua jäi mietityttämään eräs seikka.
Onko Puuparralla siis samanlainen iho kuin ihmisellä, vaiko enemmän nahkamainen? Onko se päivettyneen ruskea vaiko suklaanruskea luonnostaan tai jotain muuta?
Luettelo on hauska, hymyilen sille aina. Pystyn melkein kuvittelemaan Puuparran lausumaan sen, olisiko kenelläkään mahdollisuutta heittää pätkää alkuperäiskielisestä? Kiittäisin kovasti.
Ajatus siitä, että nimi on tarina on ihastuttava. Se vain tuskin toimisi ihmisten kanssa, osa olisi niin ujoja ettei kehtaisi sanoa ja aikaakin on liian vähän. Harmi, tykkäisin kovasti.
Katkelma enttikielestä on ihanan soljuva ja rytmikäs (millaista fanitusta taas... :roll: ).
Mäki -sanan herättämä reaktio on viisas. Niin, millä oikeudella me nimeämme jotain, joka on ollut täällä ennen meitä? Ja vielä niin lyhyesti?
Ent'asumus on yksinkertaisen askeettinen, ja vesiputous oli hieno oivallus.
Juomat taas kuulostavat sellaisilta, joita joisin mielelläni. Päihittäisivät varmaan mineraalivedet mennen tullen. :wink:
Puuparran päätös Rautapihan suhteen taas tapahtuu hirveän nopeasti. Hänen täytyy olla todella vihainen kun noin hätäilee. Kiinnitin asiaan huomiota vasta nyt, mutta se on taas näitä Tolkienin pieniä yksityiskohtia.
Luku on muuten kauttaaltaan melko täynnä surua. Fangornin puheet maailman muuttumisesta ja entvaimojen katoamisesta, Bregaladin tarina pihlajista, sotaanlähtö ja viimeinen marssi. Siinä on jotain lämmintä, mutta samalla haikeaa.
Hieno luku, kieltämättä.
Ensinnäkin minua hymyilytti tuo alun kuvaus; Tolkien "omat sanat" toivat mieleeni rauhallisen aamutunnelman rehevässä metsässä, virkistävää vettä ja muutenkin tulee hyvä olo. Sen sijaan Pippinin sanat rikkovat oman mielikuvani vikkelään:
"Totta, täällä on kamalan pimeää ja tunkkaista."
Tunkkainen -sana iskee kyllä aika lailla pirstaksi minun luomani tunnelmaverkon. En vain osaa kuvitella tunkkaista metsää, enemmänkin se sopii pölyiseen huoneeseen tai johonkin vastaavaan. Luonnistuuko se teiltä?
Puuparran kuvauksessa minua jäi mietityttämään eräs seikka.
Ainakin kädet olivat heti vähän matkan päässä rungosta vailla rosoja ja ruskean pehmeän ihon peitossa.
Onko Puuparralla siis samanlainen iho kuin ihmisellä, vaiko enemmän nahkamainen? Onko se päivettyneen ruskea vaiko suklaanruskea luonnostaan tai jotain muuta?
Luettelo on hauska, hymyilen sille aina. Pystyn melkein kuvittelemaan Puuparran lausumaan sen, olisiko kenelläkään mahdollisuutta heittää pätkää alkuperäiskielisestä? Kiittäisin kovasti.
Ajatus siitä, että nimi on tarina on ihastuttava. Se vain tuskin toimisi ihmisten kanssa, osa olisi niin ujoja ettei kehtaisi sanoa ja aikaakin on liian vähän. Harmi, tykkäisin kovasti.
Katkelma enttikielestä on ihanan soljuva ja rytmikäs (millaista fanitusta taas... :roll: ).
Mäki -sanan herättämä reaktio on viisas. Niin, millä oikeudella me nimeämme jotain, joka on ollut täällä ennen meitä? Ja vielä niin lyhyesti?
Ent'asumus on yksinkertaisen askeettinen, ja vesiputous oli hieno oivallus.
Juomat taas kuulostavat sellaisilta, joita joisin mielelläni. Päihittäisivät varmaan mineraalivedet mennen tullen. :wink:
Puuparran päätös Rautapihan suhteen taas tapahtuu hirveän nopeasti. Hänen täytyy olla todella vihainen kun noin hätäilee. Kiinnitin asiaan huomiota vasta nyt, mutta se on taas näitä Tolkienin pieniä yksityiskohtia.
Luku on muuten kauttaaltaan melko täynnä surua. Fangornin puheet maailman muuttumisesta ja entvaimojen katoamisesta, Bregaladin tarina pihlajista, sotaanlähtö ja viimeinen marssi. Siinä on jotain lämmintä, mutta samalla haikeaa.
Hieno luku, kieltämättä.