TSH #42: II/4.2. Tie soitten poikki

Tik

Konnavahti
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Luku alkaa helmikuun 29. päivän iltayöstä, kun Klonkku alkaa johdattaa Frodoa ja Samia kohti Kalmansoita. Tämä luku on varsinainen Klonkku-paraati, ja sen alkufanfaarina ovat Klonkun raakkumat laulut <i>Kova kylmä maa</i> ja <i>Hengissä hengittämättä</i> - jälkimmäinen muistelona Hobitin luvusta <I>Arvoituksia pimeässä</i>. (Sivumennen sanoen, Kari Väänäsen laulamana nämä soivat iäti päässäni. Erinomainen esitys.)

Alkuosassa teemana on nälkä ja ruoka. Pinnalla ovat Samin epäilyt siitä, että Klonkku söisi heidät. Näihin epäilyksiin ja niiden muuttumiseen palataan luvun lopussa, mutta Klonkku-paraati jatkuu.

Kalmansoiden ylitys, johon Tolkien itsekin sanoo saaneensa vaikutteita muistoistaan ensimmäisen maailmansodan rintamalta (Letters, s. 303, vrt. Hammond-Scull, Readers' Companion, s. 453), on piinaavaa, mutta sentään kosteaa ja tuoksuvaa. Klonkun jatkuva räpätys keventää sitä mieliinpainuvalla tavalla. Tässä luvussa on monia Sméagolin parhaita repliikkejä.

(Yllätyksekseni huomasin, että yksi suosikeistani onkin ollut painovirhe: kun Klonkku sanoo TSH:n ensimmäisessä laitoksessa "Oikein varovasti! Tai hobitit menee alas kuolluiden joukkoon ja sytyttää pikku kynttilät!" (s. 318), on jo Kaapuhemmopainoksessa "kuolluiden" muutettu muotoon "kuolleiden" (s. 549) - ja minua kun erityisesti huvitti se, että Klonkku sanoo "kuolluiden". Toinenkin jykevä lause on - syystä kyllä, kun katsoo alkutekstiä - muutettu. Ensimmäisessä laitoksessa: "He olivat tulleet Kalmansoiden sydämeen, ja se oli musta sydän" (s. 316). Kaapuhemmossa: "...sydämeen, ja oli pimeää." (s. 548). Vaikka alkutekstin <I>and it was dark</i> täytyykin suomentaa niin kuin Kaapuhemmossa, on alkuperäinen suomennos piirtynyt pahaenteisyytensä ansiosta syvälle Tolkien-muistiini. Ah ja voi! Voisiko alkutekstiä vielä muuttaa?)

No, lopulta suot on ylitetty. Kun "kolme Klonkkua" saapuvat kovalle - erittäin kovalle! - maalle, on jo maaliskuun 2. päivän aamu, jolloin Gandalf kumppaneineen saapuu Edorasiin. Nälästä on ruumiskynttilöiden (sellaisia saattaa palaa hautuumaalla ennustamassa pahaa) ja höpötyksen kautta päästy kauheaan maahan, jonne "ei enää milloinkaan saapuisi kevät eikä kesä." Sanoisiko, että ollaan Helvetin esikartanossa. Dante Alighieri tulee väistämättä mieleen.

Ja sitten luvun suuri finaali: Klonkun ja Sméagolin öinen väittely, jonka ansiosta Sam tajuaa viimein, <i>miksi</i> hän epäilee Klonkkua. Ei nälkä, vaan Aarre. Klonkun kieli on mainiota, mutta puheenaiheet levottomuutta herättäviä. - Telimektar kiinnitti edellisessä luvussa huomiota Klonkun käyttämiin persoonamuotoihin. Tässä luvussa minä, me, hän ja aarre vaihtelevat yhtä mielenkiintoisella tavalla ja kertovat siitä, kuka kulloinkin on otuksessa voitolla.

Vielä yksi kysymys: minne Nazgûl on menossa luvun lopussa?
 
Tik sanoi:
Vielä yksi kysymys: minne Nazgûl on menossa luvun lopussa?

Hassu kysymys. Kirjassahan sanotaan, etä se lentää länteen päin, kääntyy ja palaa takaisin Mordoriin. (Niinkuin kysyessäsi varmaan tiedät, tämän nazgûlin oli alunperin määrä olla menossa Orthanciin, mutta tämä ei sopinut muuttuneesen aikatauluun: se oli Kalmansoiden yllä liian aikaisin; Hammond & Scull, HoME VIII.)

Mutta minne Mordorissa? Jos se olisi mennyt Minas Morguliin, se olisi kadonnut etelään, ei itään päin. Siis Barad-dûriin tai Morannoniin. Jos se oli alunperin reitillä Barad-dûrista Orthanciin, niin tämäkin reitti olisi kulkenut paremmin Kalmansoiden eteläpuolitse, kun "Kolme Klonkkua" olivat paremminkin soiden pohjoisreunalla. Kun se takaisin käännyttyään lensi (ilmeisesti heti käännöksen jälkeen?) suoraan heidän ylitseen, niin tämän perusteella se olisi todennäköisesti lähtenyt Morannonista ja palannut sinne . (Ainakin jos katson suomenkielisen KTK:n karttaa, joka on arvovaltaisin käytössäni oleva.)

Asiasta toiseen, minustakin "kuolluiden" oli mainio muoto, harmi että se osoittautui painavirheeksi.

Kalmansoiden "aaveista"; ilmeisesti Tolkien jättää tahallaan epäselväksi, ovatko ne kuitenkin oikeita ruumiita (vaikka vain syvemmällä miltä näyttää, kun Klonkku ei ollut ylettynyt niihin) vaiko vain jonkinlaisia "hologrammeja". Tarun varhaisessa käsikirjoituksissa oli kohta, jossa Frodo, Sam ja Klonkku suonsilmään kurkistettuaan näkivät myös omat kasvonsa mätänemistilassa vainajien joukossa. Sääli, että tätä lupaavaa kauhuefektiä ei toteutettu, mutta Tolkien ei muutenkaan mässäile horroryksityiskohdilla.

Jos "aaveiden" sijainti vastasi niiden hautaamispaikkoja (idea oli kai se, että jossain vaiheessa vesi nousi ja taistelukentälle haudatut kalmot jäivät suon alle), niin se olisi kiinnostava poikkeus sekä ensimmäisen että kolmannen ajan hautaustapoihin. Keskimaassahan taistelussa kaatuneet vihollisarmeijoiden soturithan haudattiin erillisiin, välimatkan päässsä toisistaan sijainneisiin kumpuihin (Ämyrilinna; jopa Morgothin joukkojen toimeenpanema hautaus Nirnaeth Arnoediadin jälkeen). Kalmansoilla taas hyvät, pahat ja rumat lojuivat sikinsokin.
 
Koska tyhmiä kysymyksia ei ole olemassa:
Tolkien sanoi:
"... We tried once, yes, precious. I tried once; but you cannot touch them ... you cannot reach them..."
Sam looked darkly at him ... thinking that he guessed why Sméagol had tried to touch them.
Kertokaa nyt minullekin, jos tiedätte, että miksi Sméagol yrittikään kurkotella soiden ruumiisiin, kun minä en nyt osaa arvata.
 
Steelsheen sanoi:
Kertokaa nyt minullekin, jos tiedätte, että miksi Sméagol yrittikään kurkotella soiden ruumiisiin, kun minä en nyt osaa arvata.

Enhän minä tiedä, mutta voin vain arvailla, että Sam oli tietävinään, että Klonkku olisi etsinyt syötävää - sehän söi melkein mitä vain, paitsi hyvää ruokaa.
 
Ylös