TSH #49: II/4.9. Lukitarin luola

Vehka

Unenkutoja
Vastuuhenkilö
Kummi
Hoh. Viimeinkin, kaksi viikkoa myöhässä. No, tuleepahan kuitenkin, ja parahiksi joulun alla.

Kulkevatko hobitit alussa jonkinmoista solaa pitkin? Sellaista rosoreunaista, vanhaa ja murenevaa? Minä olen aina nähnyt tuon raunioituneena tienä, joka mutkittelee synkkien kallioseinämien välitse ja korkealla erottuu ohut kaistale taivasta.

Onko tuo iljettävä löyhkä muuten peräisin Lukitarin aterioiden jäänteistä, vaiko hämähäkistä itsekseen? Voisivatko arvon rouvattaren seitit löyhkätä?

Mistä johtuu aistien turtuminen? Onko kyse vain pelosta tai pimeydestä, vai jostakin muusta, todellisemmasta?

Tähtilasi kuulostaa kauniilta, ja minusta on aina kammottavaa lukea, kuinka edes sen kirkas hehku ei voinut hobitteja pelastaa. Enemmän kuitenkin mietityttää se, kuinka valo paljasti Lukitarin silmät. Vain kaksi? eikö niitä pitäisi olla enemmän, kun on hämähäkistä kysymys?

Lukitarilla on ilmeisesti kyky ajatella ja kommunikoida, koska se on solminut jonkinlaisen sopimuksen Klonkun kanssa. Mitä luulette, onko kyse enemmän jonkinlaisesta "telepatiasta" vai puhuuko hän?

Samin ja Klonkun taistelu on yllättävä kohtaus. Taisteleeko Sam vastaavasti missään muualla Tarussa?

Mmh, siinäpä nämä mieltä mietityttäneet asiat tältä kertaa. :)
 
Vehka sanoi:
Samin ja Klonkun taistelu on yllättävä kohtaus. Taisteleeko Sam vastaavasti missään muualla Tarussa?

Mazarbulin kammiossa Sam osoitti ketteryyttä lähitaistelussa:

puolustajat olivat vahingoittumattomia lukuunottamatta Samia, jonka päänahassa oli pitkä naarmu. Nopea sukellus oli pelastanut hänet; ja hän oli kaatanut örkkinsä survaisten lujasti haudanhaamun veitsellä. Hänen ruskeissa silmissään kyti tuli, joka olisi saanut Ted Hiesulin perääntymään jos tämä olisi joutunut sen kanssa vastakkain.

Konnun puhdistuksen yhteydessä Sam kuvataan ainakin kahdesti paljastamassa miekkansa, mutta häntä ei kuvailla sen tarkemmin käyttämässä sitä.

Vaikka palvelijan ja puutarhurin roolissa, niin pohjimmiltaan Sam oli kuitenkin tuhti ensimmäisen maailmansodan brittiläinen jalkaväkisotilas.

Frodon haltiatemppujen heikosta vaikutuksesta Lukitariin:
Kun joissain Tarun aiemmissa kohdissa sankarit ovat selvinneet turhan helpon tuntuisesti pinteestä veteen kahlaamalla, Elberethin nimeä hokemalla, soihtua heiluttamalla jne., niin tämä luku on tuottanut aina minulle ilkeää iloa (tai ehkä aivan ensimmäisellä kerralla väristystä):

Ja Se joka kulki pimeydessä oli kuullut niiden haltioiden huudot, jotka huutavat kaukana menneisyyden syvyyksissä, eikä Se ollut siitä välittänyt, eikä se Sitä lannistanut nytkään.

Alkutekstissä muuten sanotaan

And She that walked in the darkness had heard the Elves cry that cry far backs in the deeps of time...

Huomattakoon että alkutekstin feminiininen Hän on käännöksessä Se, ellei uudempaa suomennosta ole muutettu.
Tolkienin alkutekstin kannalta kiinnostaa tässä on kuitenkin se, että Tolkienin mukaan Lukitari oli kuullut haltioiden huutavan "tämän huudon", siis
( Aiya Eärendil Elenion Ancalima!;terve, Eärendil, tähdistä kirkkain),
jonka Frodo huusi sitä itse ymmärtämättä. (Suomentaja ei ole välittänyt tätä, vaan puhuu vain haltioiden huudoista ylipäätään. Sinänsä miellyttävää ajatella haltioita huutamassa hädissään ja turhaan, varsinkin jos kuvittelee näille haltioille Jacksonin joukkion väsäämät inhostavat eläimenkorvat.) Mutta Hammondin ja Scullin tekemä huomautus on siis sellainen, että haltiat eivät voineet huutaa tätä huutoa ainakaan ennen Auringon ensimmäisen ajan loppua, jolloin Eärendil laivoineen vasta kohotettiin taivaalle kuljettamaan uutena tähtenä toimivaa silmarilia.

Keillä Eärendilia avuksi huutavilla haltioilla Lukitari siis oli herkutellut? Ehkä joillakin Viimeisen liiton sotureilla, mutta oliko niitäkään ollut tarjolla näin etelässä? Vai joillakuilla Dol Amrothin satamaan matkalla olleilla, pahasti eksyneillä yksilöillä?
 
Salohaltioitahan eleli siellä täällä vuorilla ja metsissä. Ehkäpä Sauronin kukistumisien jälkeisinä aikoina heitä liikkui myös etelässä kauniissa Ithilienissä. Tälle ei taida löytyä mitään vahvistusta, mutta ei sitä missään minun tuntemassani lähteessä kumotakkaan. Ja Legolas ihastui paikkaan heti, eli Ithilienin haltiavetovoima tuli sillä todistetuksi.

Mitä ''She''n kääntämiseen tulee, niin tässähän on tietysti suomentajalla ollut ongelma siinä, ettei Klonkun sopotuksissa Sauron ja Lukitar omine pers.pronmineineen sekoitu toisiinsa. (Anteeksi kun opetan ankkaa uimaan, taas.) Collumhan tietysti viittaa Sauroniin ''He'' ja Lukitariin ''She'', mutta Kerstillä ei ole tätä keinoa ollut. Kirjalliselta kannalta harmittaa, että suomi on näin tasa-arvoinen kieli. Aivan liian usein kääntäjä joutuvat keksimään jotain kökköä sellaisiinkin kohtiin, jossa ero ''she''n ja ''he''n välillä on suorastaan juonellisesti ratkaiseva. Tulee mieleen Agatha Christien Kuolema ilmoittaa lehdessä.
Ja viehän se hieman Lukitarilta, että häntä kutsutaan ''siksi'', kuin jotain järjetöntä eläintä. Vastaavasti örkeistä puhutaan ''niinä'' eikä ''heinä'', mikä on minusta tarpeeton muutos.

Telimektar sanoi:
Ja Se joka kulki pimeydessä oli kuullut niiden haltioiden huudot, jotka huutavat kaukana menneisyyden syvyyksissä, eikä Se ollut siitä välittänyt, eikä se Sitä lannistanut nytkään.

Alkutekstissä muuten sanotaan

And She that walked in the darkness had heard the Elves cry that cry far backs in the deeps of time...

Pakko huomauttaa tässä välissä, että fanitan tätä lausetta kympillä. Ehkäpä jopa #1 Tolkien-lainaus. Wrrr... *kylmiä väreitä*
 
Telimektar sanoi:
Keillä Eärendilia avuksi huutavilla haltioilla Lukitari siis oli herkutellut? Ehkä joillakin Viimeisen liiton sotureilla, mutta oliko niitäkään ollut tarjolla näin etelässä? Vai joillakuilla Dol Amrothin satamaan matkalla olleilla, pahasti eksyneillä yksilöillä?
Huomattakoon, että Lukitari ei ole varsin vastasyntynyt mönkijäinen. Kolmannen Ajan lopulla haltiat olivat varmasti käyneet vähiin, mutta eiköhän niitä joskus Toisen Ajan alulla saanut ihan lähikaupastakin. Beleriand oli vastikään uponnut ja erilaisia sinda- ja noldo-poppoita vaelteli eksyksissä pitkin maita ja mantuja, perustelivat valtakuntia salohaltioiden keskuuteen ja kaikkea. Emme loppujen lopuksi tiedä, etteikö jossain tulevan Gondorinkin seuduilla olisi Toisella Ajalla jonkinlaista haltia-asutusta ollut (Edhellond poislukien), kun númenorilaisetkaan eivät ilmeisesti juuri rannikoita syvemmälle sisämaahan olleet innokkaita tunkeutumaan - Osgiliathin, Minas Anorin sekä Ithilin perustivat vasta maanpakolaiset. Sauronin ja Eriadorin haltioiden välinen sota 1600-luvun lopulla olisi toki pyyhkinyt tällaiset valtakunnat jo unholaan.

Ja tietysti tämän jälkeenkin satunnaisia onnenonkijoita olisi voinut jäädä haaviin; kuten V. Nienna totesi hajallaan eläviä salohaltioita kyllä mitä ilmeisimmin eleli Kolmannella Ajalla eri puolilla läntistä Keski-Maata.

...tosin onhan sitä oltava vähän tyhmä, että moiseen kalmanluolaan vapaaehtoisesti kömpisi...
 
Lähdemme muuten oletuksesta, että haltiat olivat menneet Cirith Ungoliin ja Lukitarin luolaan. Mutta eikö ole mahdollista, että Lukitar onkin käynyt haltiametsällä? Ei se ole luolassaan syntynyt, joten se on joka tapauksessa viettänyt aikaa luolan ulkopuolella. Ja sinne asetuttuaankin se on voinut ainakin alkuaikoina jättää silkillä vuoratun pikku kolonsa saadakseen suihinsa jotain maukkaampaa kuin pelkkiä örkkejä.

Tarkoitan, Lukitar on suuri petoeläin. Se tuskin luonnostaan ja/tai mieluusti kyhjöttää kuppaisessa kuopassa, seudulla jossa on sopivaa riistaa minimaalisen vähän. Muistan toki, että sen suvulla vaikuttaisi olevan tietty fetissi kirottuihin, aavemaisiin kallioluoliin kirotuilla, aavemaisilla vuorilla. Ungoliant itse asui ahtaasti Pelórin suojissa. Samoin Berenin kohtaamat hämyrit. Mutta kummassakin tapauksessa ne olivat vihollisvoimien puserruksessa. Ungoliant piileskeli Valaria. Ehkä se oli ollut läntisellä mantereella ennen kuin Valar päätti siirtää residenssinä sinne, eikä päässyt sitten enää livahtamaan pois ennen kuin Morgothin avulla. Ja Beleriandin hämähäkit olivat haltiakuningaskuntien ympäröimiä. Samoin Lukitar on varmaan joutunut kokemaan araknofiilien gondorilaisten ahdisteluja.

Sen sijaan Synkmetsässä hämähäkeillä oli paljon lokoisammat - ja uskon ma luonnonmukaisemmat - olot. Suuressa metsässä pimeyden voimat olivat vahvoilla, haltiat olivat vetäytyneet kauas pohjoiseen. Luulen, että suurten hämähäkkien luonnollinen elinympäristö olisi suurikokoisten puitten muodostama ikimetsä. Ardassahan oli muinoin paljon tällaisia. Ne elivät yhdyskunnissa, kutoen suuria ansaverkkoja oksien välille hieman kuin hämyrit nykyisin Amazonissa.

Eli ts. Lukitar on voinut mennä haltioiden perään sen sijaan että olisi vain jäänyt seinäruusuksi ja odottanut, että joku harvinaisen tyhmä haltia jostain äärimmäisen epätodennäköisestä syystä sattuisi eksymään sen luolaan.

En tiedä teistä, mutta mitä minuun tulee, niin söisin paljon mieluummin hyvää, mureaa haltiaa kuin ällöä örkkiä. Miksei siis nähdä hiukkasen vaivaa?
 
Ylös