TSH #69: III/6.6. Jäähyväisiä

Nerwende

Kontulainen
Tämän luvun alitajuisena teema kulkee jonkin sorttinen henkisten kykyjen uusi ulottuvuus, ts. "mistä melkorista se voi tuon tietää?!"
Saruman tietää Galadrielin laulusta, Arwen Frodon tulevista tuskista (joista hän itse ei tässä luvussa vielä tunnu aavistavan, kun puhuu vielä tovereiden tapaamisesta ja reissailusta), Galadriel siitä ettei tule enää tapaamaan Puupartaa, myöhemmin Frodo tietää tarkkaan koska ja mistä löytää Bilbon Elrondin antamien epämääräisten vihjeiden perusteella....
Ja kaiken huippuna tietysti Gandalfin, Elrondin, Galadrielin ja Celebornin keskinäinen ajatustenlukupiiri. (Companion vihjaa, että jossain Vinyar Tengwarin numerossa on Tolkienin aiheesta julkaisema kirjoitus. Ei kellään satu olemaan hallussa moista, että voisi vähän referoida?)

Mutta aloitetaanpa alusta.
Arwenin lahjat. Minusta on hieman kummallista että Arwen ikään kuin lahjoittaa Frodolle pääsylippunsa Länteen, mutta kai hänet täytyy tässä nähdä jonain valarin tahdon välittäjänä (joka oikeastaan tuo ihan -minulle- tuoreen näkökulman ja lisää katu-uskottavuutta hahmolle) - eihän se nyt normaalisti voi niin toimia että haltiat voivat jaella omia paikkojaan muille kansoille. Puhumattakaan siitä, että Arwen ei tietenkään luovuta kuolemattomuuttaan Frodolle, vaan ainoastaan pääsyn Länteen (joka tavallaan on hänelle "turha" valintansa jälkeen).
(L3ff4731n1n kyssäri: jääkö meille ikuiseksi arvoitukseksi että tätäkö teemaa Bruinen kahlaamoilla tavoilteltiin sillä "what grace has been given to me"-kohdalla? En muista kuulleeni mitään kommenttiraitaa tai muuta aiheesta.)

Olen muistaakseni ihmetellyt ennenkin miten kummassa Théodenin maalliset jäännökset saatiin säilymään kuukausien ajan ennen hautaamista. Théoden kuoli Vuosien Kirjan mukaan 15. maaliskuuta ja haudattiin 10. elokuuta! Gondorissa, tai ainakin Minas Tirithissä, varmaan edelleenkin harjoitettiin ruumiiden balsamointia, ja vaikka hautaholveissa epäilemättä olikin otolliset (kylmät?) olosuhteet, tehtiin raadon kanssa matkaa keskikesällä viikkotolkulla. Ei käy kateeksi kärryissä keikkunutta Merriä. :|

Mitä kuvittelette keskustellun Arwenin ja Elrondin kesken viimeisten jäähyväisten hetkellä? Neuvoja, tulevaisuuden pohtimista, menneiden muistelua...?

Aragorn on kovin polleaa poikaa tässä luvussa: "kaikissa läntisissä maissa sinut toivotetaan aina tervetulleeksi", (lupaus liikkua "ikuisesti" Gondorissa on sentään jossain määrin hänen vallassaan kun elinikää on varmasti Frodoa enemmän) "...heidän omakseen ikuisiksi ajoiksi...", "eikä sitä milloinkaan unohdeta". Tässä vaiheessa Puuparta onneksi puuttuu puheeseen ja palauttaa pojanklopin oikeisiin mittasuhteisiin.

On merkillepantavaa, että sen jälkeen kun tarina on useaan kertaan korostanut Armon merkitystä ja tärkeyttä, lisätään opetukseen vielä sivuhuomautus: joskus armo menee täysin hukkaan ja kääntyy lahjoittajaansa vastaan. Saruman on kuin pahin foorumitrolli: vaikka sille kuinka yrittäisit perustella asioita ja tarjota uusia mahdollisuuksia parantaa tapansa, se äksyilee ja halveksii kaikkea sanomaasi, kääntää selkänsä ja menee virittelemään kostoa. Kuinka erilainen tarinan loppu olisikaan jos Puuparta ei olisi säälinyt vangittuna olevaa elävää olentoa (tai olisi tajunnut Sarumanin manipuloivan häntä) ja jos seurue ei olisi pysähtynyt tälle vielä kerran armoa tarjoamaan.

Tässä luvussa on minulle henkilökohtaisesti merkittävin painovihre ikinä. En tiedä onko kääntäjällä ollut käytössään versio johon on vahingossa ladottu yksi ylimääräinen i-kirjain vai onko hän vain luullut nähneensä sellaisen, mutta Kaapuhemmoon on päässyt mukaan olematon profetia jonka olemassaoloon uskoin tälle vuosituhannelle asti: "On sanottu että näin me kohtaisimme vasta lopun tullen" ("It is SAD that we should meet only thus at the ending.")

Tämä luku on muuten ensimmäinen kerta kun kirjan varsinaisessa tekstissä Saattuetta kutsutaan nimellä "The Fellowship of the Ring"! (Käännöksessä on tässä kohtaa "Sormuksen Saattue" - en muista puhutaanko suomennoksessa kertaakaan "Sormuksen Ritareista", ritareista kylläkin mm. juuri edellisessä luvussa.)

Huomasin vasta tällä lukukerralla, että Elrond ei ilmeisesti puhuttele Sarumania ollenkaan.
Mihin/kehen Saruman muuten viittaa sanoessaan "Varkaalle varkaan mitalla" ("One thief deserves another")?

Tämän luvun lämpimin lause on
"He kulkivat jonkin aikaa ylänummilla ja saapuivat eräänä iltana, yhtäkkiä, niin kuin matkalaisista aina tuntui, Rivendellin syvän laakson reunalle ja näkivät alhaalla lamppujen loistavan Elrondin talossa".
Ollakseen salainen ja haltioiden asuttama laakso, Rivendell tuntuu vallan kotoisalta ja tutulta tässä vaiheessa seikkailuja.

Rivendellissä Frodoon iskee lopultakin kaipuu Merelle: Rivendellissä kun on kaikkea muuta paitsi. Maallinen hobitti alkaa kaivata jotain kuolematonta: Sormuksen kantamisen ja tuhoutumisen vaikutukset alkavat siis pikkuhiljaa näkyä, vaikka F vielä lupaileekin palaavansa. Elrond, tyttärensä tavoin, näkee Frodoa tarkemmin tulevaisuuteen ja antaa sen mukaan neuvoja. Samilla on tarkat silmät Bilbon suhteen, mutta hänkään ei vielä tunnu huomaavan muutosta Frodossa.

Mitä sisältävät "Käännöksiä haltiakielestä"? Silmarillionin ainakin varmaan?
 
Nerwen sanoi:
Mihin/kehen Saruman muuten viittaa sanoessaan "Varkaalle varkaan mitalla" ("One thief deserves another")?

Hobitteihin. He olivat ottaneet piippukessun Rautapihan raunioista ja Saruman katsoi sen kuuluvan yhä itselleen – olihan hän sen ostanut Johtajalta.
 
The worms crawl in and the worms crawl out...

Nerwen sanoi:
Olen muistaakseni ihmetellyt ennenkin miten kummassa Théodenin maalliset jäännökset saatiin säilymään kuukausien ajan ennen hautaamista. Théoden kuoli Vuosien Kirjan mukaan 15. maaliskuuta ja haudattiin 10. elokuuta! Gondorissa, tai ainakin Minas Tirithissä, varmaan edelleenkin harjoitettiin ruumiiden balsamointia, ja vaikka hautaholveissa epäilemättä olikin otolliset (kylmät?) olosuhteet, tehtiin raadon kanssa matkaa keskikesällä viikkotolkulla. Ei käy kateeksi kärryissä keikkunutta Merriä.

Epäilemättä Théodenin ruumis oli balsamoitu. Johan tuo olisi muuten valunut hautajaisvaunuista matkan varrelle kesän muhittuaan. Tiedämme myös varmasti, että balsamointia harrastettiin Minas Tirithissä. Taito oli peräisin Númenorista: "Mutta he [númenorilaiset] oppivat vain säilömään ihmisen lihan niin ettei se hävinnyt, ja he rakensivat maan täyteen hiljaisia hautaholveja..." (Silm. 332). Harhainen Denethor viittaa balsamointiin: "Minä menen nyt omalle roviolleni. Omalle roviolleni! Denethorille ja Faramirille ei hautaholvia. Ei hautaholvia! Ei balsamoidun kuoleman pitkää hidasta unta." (TSH III/5.4., s. *** / 718 / ***).

(... your eyes fall in and your teeth fall out, your brains come tumbling down your snout; be Merry, my friend, be Merry!)
 
Tuotiinhan Saksassa kaatuneen Kustaa II Adolfinkin ruumis haudattavaksi Tukholmaan kolmikymmenvuotisen sodan aikana (Lützenin taistelu oli onneksi loppusyksystä, itse asiassa se sattui juuri Svenska Dagen:iksi :wink: ).
Tätäkin joku voisi pitää mahdollisena esimerkkinä "Välskärin kertomuksien" vaikutuksesta Tolkieniin.
 
Telimektar sanoi:
Tuotiinhan Saksassa kaatuneen Kustaa II Adolfinkin ruumis haudattavaksi Tukholmaan kolmikymmenvuotisen sodan aikana (Lützenin taistelu oli onneksi loppusyksystä, itse asiassa se sattui juuri Svenska Dagen:iksi :wink: ).
Tätäkin joku voisi pitää mahdollisena esimerkkinä "Välskärin kertomuksien" vaikutuksesta Tolkieniin.

Aivan, mutta miten kuljetus tehtiin....

Onhan noita ollut:

Fredrik Barbarossa tuotiin pyhään maahan viinietikkatynnyrissä, amiraali Nelson Britanniaan brandytynnyrissä.
 
Nerwen sanoi:
Minusta on hieman kummallista että Arwen ikään kuin lahjoittaa Frodolle pääsylippunsa Länteen,
Jos tämä ei siis ollut tarkoituksellinen viittaus kirje 246:een, ajatukset osuivat aika hyvin yksiin Tolkienin kanssa:
She could not of course just transfer her ticket on the boat like that! (Letters s. 327)
T:n selitys kuitenkin on, että ajatus oli Arwenin keksimä ja hänen sanallaan oli erityistä painoarvoa tässä asiassa, mutta Gandalf oli se viranomainen, jolla oli riittävät valtuudet myöntää lupa valarin puolesta.
 
Nerwen sanoi:
Ja kaiken huippuna tietysti Gandalfin, Elrondin, Galadrielin ja Celebornin keskinäinen ajatustenlukupiiri. (Companion vihjaa, että jossain Vinyar Tengwarin numerossa on Tolkienin aiheesta julkaisema kirjoitus. Ei kellään satu olemaan hallussa moista, että voisi vähän referoida?)
Ei aivan helppo tehtävä, tekstiä on useampi sivu... Perusidea on, että kaikilla olennoilla ihmisiä myöten on periaatteessa mielen (sáma) osalta kyky ósanween, ajatustenvaihtoon ts. ajatuksina tapahtuvaan kommunikaatioon, mutta tätä kykyä himmentävät sekä inkarnoitujen ruumis että puhutun kielen omaksuminen vallitsevaksi kommunikaatiomuodoksi. Ainu-peräiset henget ovat normaalisti täysin omavalintaisen ruumiinsa herroja (ja voivat kulkea vailla ruumiinverhoa), joten se ei hirveästi heitä haittaa. Myös haltioilla fëa (sielu) kykenee pistämään hröalle (ruumis) kampoihin melko hyvin, ihmisillä taas hröa on jo varsin vahva ja vallitsevammassa asemassa.
Toimivaan ósanween tarvitaan molempien osapuolten jonkinasteinen hyväksyntä - "lähetyksen" kohteen mielen on oltava avoinna (láta) - tämä on mielen luonnollinen tila. Jos henkilö kuitenkin haluaa, hän voi sulkea mielensä (pahta, suljettu) eikä siinä sitten auta yhtikäs mikään, edes Melkor ei mielen muureja voi suoraan murtaa (noh, Erua eivät toki moiset maailman lainalaisuudet (axani) koske), ja murtoyritykset vain vahvistavat mielen muurien vastetta - tosin aiheuttavat samalla painetta ja pelkoa. Mielensä voi sulkea joltakulta, joiltakuilta tai sitten sen voi sulkea kokonaan ja vetäytyä täyteen yksityisyyteen (aquapahtië).
Inkarnoitujen kommunikoidessa homma on aika hämärää, ellei jokin vahvista viestiä - aatostenhan on läpäistävä kaksi hröaa, lähettäjän ja vastaanottajan. Vahvistavia tekijöitä voivat olla ainakin (henkinen) läheisyys eli esimerkiksi ystävyys tai sukulaisuus, jolloin fëar todennäköisesti muistuttavat enemmän toisiaan, tarve - oli se sitten iloa tai pelkoa tai mitä ikinä - jos vastaanottajakin tunteen jotenkin jakaa, tai kolmantena vaihtoehtona auktoriteetti, velvollisuuden tai hallitsijuuden.
Vaikka puhuttu kieli (lambë) haivuttaakin ósanwentaitoa helppoudessaan, nämä ovat myös osaavien yhdistettävissä niin, että vähälläkin puheella välittää runsaasti infoa. Useammalle henkilölle yhtäaikainen sendiminen vaatii hyvin voimakkaan mielen.
 
Detritus sanoi:
Telimektar sanoi:
Tuotiinhan Saksassa kaatuneen Kustaa II Adolfinkin ruumis haudattavaksi Tukholmaan kolmikymmenvuotisen sodan aikana (Lützenin taistelu oli onneksi loppusyksystä, itse asiassa se sattui juuri Svenska Dagen:iksi :wink: ).
Tätäkin joku voisi pitää mahdollisena esimerkkinä "Välskärin kertomuksien" vaikutuksesta Tolkieniin.

Aivan, mutta miten kuljetus tehtiin....

Onhan noita ollut:

Fredrik Barbarossa tuotiin pyhään maahan viinietikkatynnyrissä, amiraali Nelson Britanniaan brandytynnyrissä.

Harvinaisen off-topic, mutta mahtoikohan Wellingtonin herttuan murhaajilla olla mielessään Nelsonin omintakeinen arkku vai onko kyseessä vain historian ironia?
 
Harri Perälä sanoi:
Nerwen sanoi:
Minusta on hieman kummallista että Arwen ikään kuin lahjoittaa Frodolle pääsylippunsa Länteen,
Jos tämä ei siis ollut tarkoituksellinen viittaus kirje 246:een, ajatukset osuivat aika hyvin yksiin Tolkienin kanssa:
.

Ajatus siitä että Frodo menisi jotenkin Arwenin "sijasta" tuntuu kerta kaikkiaan epäonnistuneelta. Kenen sijasta Bilbo sitten menisi? Vai riittääkö yhden haltianaisen menolippu kahdelle (tai jopa kolmelle) halflingille?
 
Ereinion sanoi:
mahtoikohan Wellingtonin herttuan murhaajilla olla mielessään Nelsonin omintakeinen arkku vai onko kyseessä vain historian ironia?

Kenen? Missä? Milloin?
 
Ylös