Vko 13: Tie Rautapihaan

Anewielh

Kissaneiti
Konnavahti
Taistelu on hälvennyt ja voittajat kokoontuvat ehkä hiukan hämmentyneinäkin Syvänteen vihreällä nurmiäyräällä. Voitosta iloitaan ja sitä hieman hämmästelläänkin. Théoden on varma että Gandalf on taikonut salaperäisen metsän paikalle, mutta Gandalf ei ota siitä kunniaa, vaan kertoo jopa haltioita vanhemmasta mahdista. Seuraavaksi on kuitenkin lähdettävä kohti Rautapihaa, ei hyökkäykseen vaan neuvottelemaan.

Voitolla on kuitenkin varjopuolensa, joten ennen Rautapihaan lähtöä haudataan kaatuneet. Menetys on suuri. Matkaan on kuitenkin lähdettävä, läpi mystisen metsän. Gimli tuntuu hieman pelkäävän metsää, Legolas puolestaan haluaisi tutkia sitä. Niinpä kaksikko tekee sopimuksen - jos molemmat selviävät lopulta hengissä, lähtevät he yhdessä tutkimaan niin metsän kuin Helmin Syvänteen upeiden kivisalien ihmeitä. Vielä lisää ihmeitä tavataan sen jälkeen, kun seurue on jo jättänyt metsän taakseen. He kohtaavat enttejä, puupaimenia, olentoja joita kukaan ei ole aikoihin nähnyt. Entit ovat paimentaneet mystisen metsän paikalle.

Rautkymin kahlaamolle on haudattu siellä kaatuneet Rohanin miehet. Kahlaamolla on kuitenkin jotain muuta, mikä aiheuttaa hämmennystä ja varmaan pelkoakin; lähestulkoon kaikki vesi on kadonnut ja myöhemmin näkyviin tuleva Rautapihakin kiehuu ennennäkemättömällä tavalla. Joukon leiriydyttyä ja jo nukahdettua vartiomiehet herättävät kaikki. Pimeys vyöryy heitä kohti ja lopulta heidän ympärilleen kerääntyy paljon usvaa. Kaikki olivat peloissaan, usvasta ja pimeydestä kuului ääniä, kuisketta, vaikerrusta ja loputonta laahaavaa huokausta, mutta viimein kaikki etääntyy ja katoaa vuorten väliin. Kukaan ei osannut enää nukkua, vaikkei mitään outoa enää tuntunut tapahtuvan. Kunnes yhtäkkiä joki täyttyi uudelleen kuohuvasta vedestä. Samaan aikaan Ämyrilinnassa mystinen metsä katoaa yössä ja jättää jälkeensä kummun, johon örkit on todennäköisesti haudattu.

Théoden, Gandalf ja muu joukkio lähestyvät Rautapihaa, jonka ennen niin hedelmällinen ympäristö on nyt muuttunut joutomaaksi. Sarumanin parannuksiksi kuvittelemat teot olivat rumentaneet ennen niin kauniin ja uljaan paikan, ja siitä oli tullut lähinnä irvokas mukaelma Mordorin Mustalle Tornille. Kaikki ei kuitenkaan ole niin kuin pitäisi -ainakaan Sarumanin mittapuulla- vaan joka paikassa näkyy tuhoa ja vettä, vain Orthancin torni oli ehjä. Kaikki vain istuivat ääneti hevostensa selässä ja ihmettelivät. Kuka ja mikä on voinut tuhota Sarumanin vallan? Ja äkkiä he näkevät kaksi pientä hahmoa suuren kivikasan päällä. Merri ja Pippin! Ihmetys ja ilo on suurta, kun ystävykset tapaavat. Entit vartioivat Rautapihaa ja Sarumania ja pian juuri saapuneet pääsevät tapaamaan Puupartaa, enttien vanhinta.
 
Matkaan on kuitenkin lähdettävä, läpi mystisen metsän. Gimli tuntuu hieman pelkäävän metsää, Legolas puolestaan haluaisi tutkia sitä. Niinpä kaksikko tekee sopimuksen - jos molemmat selviävät lopulta hengissä, lähtevät he yhdessä tutkimaan niin metsän kuin Helmin Syvänteen upeiden kivisalien ihmeitä.

Kun joukko ratsastaa tämän oudon ja pelottavan metsän läpi, alkaa Gimli kuvailemaan Helmin Syvänteen luolia, tai pikemminkin saleja. Gimli tuhahtaa luola-ajatukselle ja korostaa Helmin Syvänteen Salien loistoa ja kauneutta. Gimlin kaunopuheisuus on käsinkosketeltavaa ja se ei tee vaikutusta vain lukijaan, vaan myös Legolakseen, joka myös hämmästyy kääpiön puhetta. Gimli ei ole tätä ennen vielä näin ylistävää puheenpartta sitten käyttänytkään - ellei sitten Valtiatar Galadrielin ihanuudesta ja kauneudesta, mutta nyt saamme kuulla kääpiön kiintymystä kallioon, kiveen, jaloihin metalleihin ja kalliisiin kiviin ja kristalliin. Ja tässä selviää, etteivät kääpiöt todellakaan olleet mieltyneet mihinkään pimeisiin ja kosteisiin loukkoihin, vaan saleihin, jotka ovat täynnä valoa ja valaisimia. Ratsastus pelkoa herättävän metsän läpi sujui varmasti miellyttävämmin, kun sai ajatuksissaan uppoutua tähän kivisalien kauniiseen kuvaukseen. Gimlille se oli helpotus, mutta toisaalta mitä ehti Legolas miettiä metsästä ja sen tunnelmasta vai uppoutuiko hänkin täysin kivisalien tunnelmaan. Uskon hänen tosissaan kuunnelleen Gimliä yllättyneenä ja hänen silmänsä avautuivat sille, että Helmin syvänteen salit ovat näkemisen arvoiset. Ehkä hän ehti myös nauttia metsästä, jonka läpi he juuri ratsastivat.

Olin itse jotenkin niin uppoutunut Gimlin upeaan kuvaukseen, että tuli halu nähdä nämä Salit itse. En siis pohdi ratsastusmatkan jatkoa vielä, vaan ehkä toisessa viestissä. On hyvä jäädä hetkeksi pohtimaan Gimlin ja Legolaksen välistä ystävyyttä, joka on päivä päivältä lujittunut ja mukava kuulla heidän yhteisestä sopimuksesta ja suunnitelmasta tuleville päiville.
 
Suuren ja jännän taistelun päätteeksi mukavasti jännitys laukeaa tässä luvussa. Katsellaan sodan jälkiä, haudataan kaatuneet ja kootaan örkkien ruumiit kasaan ja ihmetellään ilmestynyttä metsää.

Gimlin ylistys Helmin Syvänteen luolista on aivan mahtavaa luettevaa kyllä. Kieltämättä itellekin tuli halu nähdä salit itse. Mutta niin sai Legolaskin nähtävää metsästä ulos tultuaan kun enttejä ilmestyi näkyviin. Niitä myös olis mahtava nähdä oikeasti.

Luvun loppuhuipennus on ehdottomasti kyllä Merrin ja Pippinin tapaaminen piipustelemasta Rautapihan portin raunioilla. Silmät ihan kostu kun Gimli huudahtaa hobiteille, viimeistään Théodenin toteamuksen rakkaiden ystävysten jälleennäkemisestä sen tekee :´)
 
Joukon leiriydyttyä ja jo nukahdettua vartiomiehet herättävät kaikki. Pimeys vyöryy heitä kohti ja lopulta heidän ympärilleen kerääntyy paljon usvaa. Kaikki olivat peloissaan, usvasta ja pimeydestä kuului ääniä, kuisketta, vaikerrusta ja loputonta laahaavaa huokausta, mutta viimein kaikki etääntyy ja katoaa vuorten väliin. Kukaan ei osannut enää nukkua, vaikkei mitään outoa enää tuntunut tapahtuvan. Puupartaa, enttien vanhinta.

Mitä tässä kohden oikein tapahtui? Ratsastajat ovat edelleen vasta matkalla kohti Rautapihaa. Mustaakin mustempi pimeys tuo mieleeni Mordorin synkkyyden, mutta tässä oli kyse muusta. Liittyivätkö nämä äänet huornien vaellukseen paikasta paikkaan. Usva taisi kantautua Rautapihasta, jossa Puuparta työskenteli kiven ja kallion kanssa. Oli siis noteerattu se seikka, että kyse oli usvasta, eikä savusta, jota Rautapihasta oli siihen saakka tupruttanut. Seuraavana aamuna päivän valjetessa pieni ratsain matkalla oleva joukko sai nähdä, ettei rautapihan seutu ollut enää kuten ennen. Ennen viljava maa oli raastettu pilalle ja oli joutomaata.

Rautapihan tornin kuvaus antaa hieman vihjeitä minkälaisesta rakennelmasta on kyse. On muuri, joka on muovaamatonta luonnokiveä ja se kiersi ympyrän palaten takaisin kivimuuriin. Sitten on erikseen torni. Muurista ja tornista on hankala yhdessä saada selkeää kuvaa. Sen sijaan kattilamainen pyöreä pihamaa tornin ympärillä on meille kuvattu elokuvassa. Torni on kuitenkin kuvattu täysin muovatuksi, kun sen alaosan annetaan ymmärtää olevan enemmän muovaamatonta kiveä. Vähän sama vika, kuin Helmin Syvänteen rakennelman hahmottamisessa. Joku saa enemmän irti siitä vähäisestä kuvailusta, joka kirjassa on annettu ja osaa siitä muovata mielessään selkeän kuvan muureista ja torneista jne. Itse ymmärrän enemmän luonnonkuvauksesta.

Vielä enemmän ymmärrän kylläisten ja elämäänsä tyytyväisten hobittien kohtaamisen ratsastavan seurueen kanssa. On syöty hyvin ja vedetty henkoset. Kas, kunkku tulee ja pitäisi sanoa jotain fiksua. Merri hoitaa tehtävän kotiin kovin hobittimaisella tavalla, omana itsenään ilman esittämistä ja paineita. Pippin on vieläpä pikku horroksessa pötköllään, eikä hänellä ole mikään kiire päteä ja nousta suurta herraa kumartelemaan. Eläköön hobitit! Sormuksen Ritarit vaihtavat siinä kaikkien kuulleen muutaman huumoripitoisen kuulumisen ja on selvää, että ystävät ovat viimein kohdanneet jälleen.
 
Muinaisenglannin sanan ent on katsottu tarkoittaneen "jättiä" (ko. kielen korpuksessa esiintyy myös ent-cynn "jättien suku"). Portugalissa ja galegossa esiintyvä ente taas on "olento". Tolkieninhan tiedetään jäljittäneen "kielille yhteisiä luita" sekä olleen kiinnostunut historialtaan selittämättömistä sanoista, sen lisäksi että hän väitti nimien ja sanamuotojen (jos tiedostamattomasti muistettujenkin) herättäneen hänessä tarinoita.

"But looking back analytically I should say that Ents are composed of philology, literature, and life." (Kirje 163, 1955)

"As usually with me they grew rather out of their name, than the other way about. I always felt that something ought to be done about the peculiar A. Saxon word ent for a 'giant' or mighty person of long ago — to whom all old works were ascribed. If it had a slightly philosophical tone (though in ordinary philology it is 'quite unconnected with any present participle of the verb to be') that also interested me." (Kirje 157, 1954)
 
Last edited:
Ylös