Vko 19: Musta portti on kiinni

Minun painoksessani luvun nimi on Musta Portti, mutta ei se menoa haittaa.

Tässä luvussa maataan kuopassa ja päätetään yrittää Mordoriin toista kautta. Vähän karua, mutta totta. Kymmenen sivua tarvitaan päätöksentekoon, eikä senkään jälkeen olla vielä lähdössä, vaan aletaan odotella pimeää.

Kolmikko näkee määränpäänsä, Mustan portin, ja Frodo sanoo aikovansa tunkeutua Mordoriin sen kautta. Muiden ei tarvitse tulla hänen mukaansa. Tehtävä tuntuu toivottomalta: aamu on sarastanut, vahteja vaihdetaan ja missään ei ole näkösuojaa lukuun ottamatta notkelmaa, jossa he juuri nyt makaavat. Portin ulkopuolella leiriytyneet sotajoukot kyllä jatkavat matkaansa Mordoriin, mutta kuinka soluttautua heidän sekaansa haltiaviittaan kääriytyneenä? Laittaako Sormus sormeen? Jos Frodo tosiaan olisi lähtenyt liikkeelle, niin hän olisi ehkä yrittänyt sitä ja huonostihan siinä olisi käynyt. Klonkku kuitenkin saa hänet epäröimään kertomalla toisesta tiestä etelämpänä. Sam syystä epäilee Klonkun vaikuttimia ja kaksikon kinastelu jatkuu siitä mihin se oli edellisellä kerralla jäänyt. Frodo tulistuu kun Klonkku pyytää Sormusta haltuunsa ja ilakoi ehdottomalla vallallaan Sormuksen kautta vannoneeseen Klonkkuun: tämä hyppäisi vaikka tuleen hänen käskystään. Tämä heittää rattaat vapaalle vaihteelle Klonkun karvattomassa päässä ja kestää aikansa, ennen kuin hänen puheistaan saa mitään tolkkua. Toinen tie on olemassa ja sitä kautta Klonkku pakeni Mordorista, tai niin hän ainakin uskoo ja väittää tehneensä. Klonkun mukaan Sauron ei osaa odottaa hyökkäystä siitä suunnasta siinä missä Morannonia valvotaan valppaasti.

Tätä kaikkea pohtiessa Klonkku vakoilee hieman notkelman reunan ylitse ja kertoo nähneensä afrojen sotajoukon menevän Mordoriin. Samin pettymykseksi heillä ei ollut olifantteja mukanaan. Sam kertoo olifanttirunon, joka saa Frodon nauramaan. Nauru tekee lopun Frodon epäröinnistä ja hän päättää luottaa Sméagoliin.

Oletteko koskaan panneet merkille, miten hienosti Sméagol hallitsee puhetaidon eli retoriikan hienoudet. Hän käyttää esimerkiksi tunnettua retorista tehokeinoa, trikolonia eli kolmen sarjaa. Tästä tunnettuja esimerkkejä ovat esimerkiksi Caesarin iskulause Tulin, näin ja voitin sekä Churchillin tarjous kansalaisilleen: Verta, hikeä ja kyyneleitä. -- Aivan niin, olette oikeassa, Churchill ei sanonut näin, vaan I have nothing to offer but blood, toil, tears and sweat eli hän lupasi, "verta, uurastusta, kyyneleitä ja hikeä", mutta kolmen sarja on se joka tästä painuu muistiin. Churchillin olisi pitänyt ymmärtää itse jättää jokin pois.

Mutta palatakseni Cicero-Klonkkuun, mitä sanotte näistä ytimekkäistä lausahduksista?

Sméagol ei ole kuullut niistä. Hän ei tahdo nähdä niitä. Hän ei tahdo että niitä on. (Olifanteista)

Hyvä isäntä, viisas isäntä, kiltti isäntä! (Frodolle)

Tarvittaessa Sméagol on ytimekäs ja tarkka: tästä hyvänä esimerkkinä Mordoriin menevien tummajaisten kuvailu. Hemingway olisi kateellinen. Hän on muutenkin kekseliäs kielenkäyttäjä: Keltainen kasvo ja Valkoinen naama ovat mainioita nimityksiä. Puhuessaan matkaanlähdöstä hän sanoo: Meidän pitää olla hiljaa, ja nopeita kuin varjot! Eikö tuo ole hieno kielikuva? Mitä se Klonkku oikein puuhasi sadat vuodet Sumuvuorten uumenissa? Piti itsekseen puheita ja hioi taitojaan. Eikä kukaan kuullut häntä. Miten surullista.

En nyt tarkoita, että muut hobitit, haltiat sun muut olisivat olleet ulosanniltaan Klonkkua olennaisesti kehnompia, mutta jos ajatellaan Klonkun yksinäistä historiaa, hän pärjäsi hulvattoman hyvin.

Tuo olifanttiruno ja Samin innostuneisuus kaikkine jäykähköine runonlukuasentoineen on aivan mainio. Melkein voisi sanoa yhdeksi parhaista kohdista koko kirjassa

Myös minun painokseni mukaan otsikko on ytimekkäästi "Musta Portti". Kiinni se on yhtäkaikki, tai vähintään saavuttamaton, kun porteista valuu jatkuvasti sisään uusia suuria armeijoita. Jos kuvittelinkin ensin kuopan, jossa kolmikko piileksi, kovinkin heppoiseksi piiloksi, oliko se sittenkään kovin huono piilopaikka. Sam nousi siellä seisomaan ja piti esityksen. Kuoppa on siis tarjonnut melko hyvän suojan ainakin hobitinkokoiselle. Myös pelko tuntui väistyneen pieneksi hetkeksi, kun yksi armeija on taas marssinut ohi piilopaikan ja sen jälkeen välitön vaaran tuntu katoaa. Klonkku ehdottaa että matkaa jatketaan tälle salaisemmalle reitille. Klonkku - heidän oppaansa - on tarkkaillut tilannetta ja tehnyt siinä hyvää työtä.

Frodo on pohtinut itsekseen ja tehnyt Klonkusta tärkeitä huomioita. Hän puhuu viisaasti ja on myös ajantasalla. Hän ei vähättele Klonkun luonnetta ja taipuvaisuutta petokseen, vaan on omalla tavalla varuillaan. Hän vain pitää sen sisällään, kun Sam antaa välillä paukkua totuutta Klonkusta täydestä tuutista. Klonkun rehellisyys välähtää hänen kertoessaan paostaan tuosta Mustasta maasta. Myös Klonkun epärehellinen puoli rehottaa ihan täysillä, kun se avoimesti sanoo haluavansa Aarteen takaisin. Sam on myös tehnyt huomioita tästä luonteen kaksijakoisuudesta ja nimennyt nämä luonteen puolet Liehuksi ja Luihuksi. Nimityksistä tulee mieleen epärehellinen ja vielä epärehellisempi. Sam näkee että näennäisenkin rehellisyyden takana on ainoastaan jotain epärehellistä.

Jos Klonkku onkin kaunopuheinen, niin se osaa myös sosiaalisia taitoja ja osaa vaikuttaa kanssakulkijoihin. Vaikutusvaltaisen suvun vesa on varmasti oppinut paljon hyvää isoäidiltään ja suvultaan, eikä kaikki opittu ole todellakaan haalistunut Klonkussa. Klonkussa on nähtävissä hobittien sitkeyttä oikein pitkällä aikavälillä.

Hieman offia luvun / lukujen nimistä.

Tämän luvun nimi oli tosiaan Musta Portti suomennoksen ensimmäisessä (kolmiosaisessa, 1973-1975) sekä toisessa ("kaapuhemmo", 1985) laitoksessa, sen jälkeen Musta Portti on kiinni (kolmiosainen tummakantinen sekä pehmeäkantinen laitos) kunnes uusimmassa laitoksessa (yksiosainen vuodelta 2007) pudotettiin vielä yksi Iso Alkukirjain pois: Musta portti on kiinni.

Muiden lukujen nimissä on tapahtunut samanlaista pikku viilausta lähinnä tämän uusimman laitoksen lukujen nimissä eli Isoja Alkukirjaimia on vähennetty (esim. Elrondin Neuvonpito > Elrondin neuvonpito, Vanha Metsä > Vanha metsä, Pako Kahlaamolle > Pako kahlaamolle, Harmaat Satamat > Harmaat satamat jne. jne.).

Mitään suurempia muutoksia ei muissa lukujen nimissä kuitenkaan ole tehty, ellei sitten Matka Tien Risteykseen > Matka Tienristeykseen ole hieman enemmän kuin pelkkä alkukirjainkorjaus. Ensimmäisen laitoksen Khasad-dumin silta (sisällysluettelossa Khazad-dumin silta) > Khazad-dûmin silta on lähinnä painovirheiden korjausta.

Oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, miten paljon meitä Sormusten herran faneja on WSOY:n taholta hellitty? Mistä muusta käännöskirjasta (Raamattua lukuun ottamatta) olisi tehty näin monta korjattua laitosta? Ja ehkä vielä tehdään lisääkin, sillä jos Rayner Unwinin mukaan kestää 300 vuotta ennen kuin käsissä on virheetön The Lord of the Rings, suomennoksellakin voi siihen vielä jokunen vuosi matkaa, semminkin kun alkutekstiäkin on paranneltu pitkin matkaa.

Joten kääntäjiä ja toimittajia ei voi syyttää läheskään kaikesta korjaustarpeesta. Esimerkiksi Merrin puolisoa ei ollut Rankkibukien sukuppuussa siinä alkuteoksen laitoksessa, joka oli käytettävissä suomennoksen ensimmäistä laitosta valmisteltaessa. Vaan nyt on nimi lisätty. Osan korjaustarpeesta aiheutamme ehkä me vaativat lukijat: tavallisessa tapauksessa The Black Gate is Closed > Musta Portti olisi aivan siedettävä pikku muutos käännöksessä, mutta tämän teoksen kyseessä ollen kustantajakin on alkanut pyrkiä kohti täydellisyyttä (ja käyttänyt raivokkaan pedanttia Kontuwikiämmekin apuna siinä työssä, fufufu).

Alkuperäiskielinen Runo Olifantista rakentuu englannin samalta kuulostaville mutta erimerkityksisille verbeille (viz. "lie") sekä adjektiivien kahdenlaisille tulkintamahdollisuuksille. Jokaisen itsensä päätettäväksi jääkin, olivatko kaikki sen sanaleikit (loppusoinnuista puhumattakaan) todennäköisesti mahdollisia vastaavilla sanoilla jo muinaisessa westronissa vai päättikö Tolkien oveloittaa käännöstään Punaisen Kirjan riimeistä... ("Asterix ja normannien maihinnousu" -tyylisesti!)

Ahaa, Merrin jääminen poikamieheksi olikin kaapuhemmopainokseen jäänyt virhe. Vaikuttikin erikoiselta, että moinen merkkihenkilö ei olisi jatkanut sukulinjaansa.

Tässä luvussa Klonkkua verrattiin jälleen hämähäkkiin ja hyönteisiin, ja todettiin sen käyttävän rääsyjä vaatteina. Bakshin animaatiossa ja Jacksonin trilogiassa esiintynyt lannevaate-klonkku vaikuttaa siis turhan tarzanmaiselta. Ja eikös Kari Väänänen esittänyt Klonkkua myös vähissä tamineissa?

Lukuhan oli varsin keskustelupainotteinen, elokuvasovituksessahan Jackson jälleen kerran lisäsi kierroksia rinteen alas vierimisineen. Olifanttirunossa tiivistyy hobittien kyky irrottautua synkästä tilanteesta ja palata Konnun lohdullisiin maisemiin mielikuvissa. Siinä on varmaankin peruja Tolkienin sotakokemuksista, sodissahan on tyypillistä, että tilanteen salliessa pyritään kaikin tavoin normaalielämää kohti toiminnan avulla.

Klonkun hahmon laihuus ja luisevuus korostuu, kun sillä on vain joku lannevaatteen tapainen yllä. Ehkä tämä on valkokankaan ja teatterin valinta, jotta olennon olemus tehostuu katsojille. Klonkun vaatteet on kyllä kuvattu niin, että paljaat jalat ja kädet ovat esillä ja tämä luisevuus tulee siten esille. Kuinka paljon sitten hiussuortuvia olikaan oikeasti jäljellä. Eikös Frodo taivuttanut Klonkun päätä hiuksista kiinni ottaen taaksepäin uhatessaan sitä Piikillä? Joku hiustupsu siellä oli oltava, josta sai kunnon otteen. Muutama touhoankkamainen hapsu olis mennyt vain poikki päätä taivutettaessa.

Minun kirjani painoksessa Merrin sukupuussa on vaimo mukana.