Vko 30: Gondorin piiritys

Aamu alkaa Pippinin mielestä kurjissa merkeissä. Ruokaa on niukalti, ja hobitti tuntee olonsa muutenkin epämukavaksi. Käskynhaltija Denethor, jota Pippin vertaa mielessään "vanhaan kärsivälliseen hämähäkkiin", pyytää häntä palveluspojakseen, tarjoilijakseen ja viihdyttäjäkseen. Ensimmäinen käsky ei luojan kiitos koske valtiaan viihdyttämistä, vaan hobitti lähetetään hakemaan lähestyvää taistelua varten asiankuuluvia varusteita. Kaunis asu ei kuitenkaan tuo iloa. Pippin ymmärtää vihdoinkin, että leikki on lopussa. Hän ei ole enää kepeäsydäminen Keski-Maan käveleskelijä vaan pieni sotilas odottamassa epätoivoisen taistelun alkua.

Yhtäkkiä Minas Tirithin yllä kaikuu hirvittävä, kimeä huuto. Viisi nazgulia on ilmassa! Ne hyökkäävät kaupunkia kohti ratsastaneen Faramirin joukkojen kimppuun. Pippin lamaantuu hetkeksi, mutta häpeää pian heikkouttaan: hänen ystävänsä Kaartin Beregond huolestui ensimmäiseksi komentajansa puolesta eikä ajatellut itseään. Mutta Faramirin joukot saavat pian apua. Gandalf ratsastaa nazguleita vastaan ja saa ne perääntymään. Joukko pääsee turvaan Minas Tirithiin.

Katsoessaan Faramirin tuloa kaupunkiin Pippin arvioi häntä yllättävän tarkkanäköisesti. Faramir ei ole aivan Aragornin veroinen, mutta uljas ja viisas päällikkö hän on ilman muuta. Pippin tuntee syvää kunnioitusta, kiintymystä ja omistautumista häntä kohtaan - tunteita, joita hän ei taatusti ole kokenut aikaisemmin.

Faramir kertoo isälleen tehtävästään Ithlienissä, mutta kääntää yhtäkkiä keskustelun puolituisiin. Pippin ei suinkaan ole ensimmäinen heimonsa edustaja, jonka Faramir on nähnyt, sillä on kulunut vain muutama päivä hänen tapaamisestaan Frodon ja Samin kanssa. Pippin ja Gandalf tulevat paljastaneeksi, miten tärkeä Frodon tehtävä on, ja miten vaarallinen Klonkun valitsema reitti.

Denethor ei ole tyytyväinen poikaansa, ei alkuunkaan, ja päättää lähettää hänet kostoksi toivottomaan tehtävään, puolustamaan Osgiliathia. Boromir olisi Faramirin asemassa tuonut Sormuksen Minas Tirithiin, mikä olisi Denethorin mielestä ollut ainoa oikea ratkaisu. Sormusta olisi pitänyt pitää piilossa ja salassa, käyttämättä sitä. Mutta jossittelu on turhaa. Sormus on mennyt. Frodolla ja Keski-Maalla on vain vähän toivoa jäljellä, järjetöntä houkan toivoa.

Seuraavina päivinä uutiset ovat vielä synkempiä. Minas Tirithin ulkovarustukset menetetään pian ja vihollinen lähestyy kaupunkia hetki hetkeltä. Ja viimein Denethor lähettää sotaväkeä ulos turvaamaan perääntymistä. Gandalf auttaa karkottamalla nazgulit. Mutta Faramirille apu tulee liian myöhään. Hän on haavoittunut vakavasti.

Vihollinen lähestyy ja lähestyy. Pian Minas Tirith on piiritetty, ja taistelu alkaa. Sauronin joukot pommittavat kaupunkia tuleen syttyvillä pommeilla ja taistelussa kuolleiden miesten päillä. Denethor on täysin lamaantunut Faramirin loukkaantumisesta, epätoivosta ja omista itsesyytöksistään, ja kieltäytyy ottamasta mitään vastuuta puolustuksesta. "Seuratkaa vaikka Gandalfia, jos ette muuta keksi", hän tiuskaisee. "Minä menen omalle roviolleni. Denethorille ja Faramirille ei hautaholvia. Me palamme kuin pakanakuninkaat."

Pippin ymmärtää, että ainoa, joka voi tehdä jotain Faramirin pelastamiseksi, on hän itse. Joskus on parempi seurata omaa moraalikäsitystään kuin totella käskyjä. Hän lähtee etsimään Gandalfia.

Ja taistelu kovenee. Sauronin joukot lähestyvät Minas Tirithin Suurta Porttia aseenaan muurinmurtaja Grond. Vastarinta on hyödytöntä - Grond etenee vääjäämättä, ja kumahtaa lopulta Suurta Porttia päin. Musta Johtaja, nazguleista voimakkain, tehostaa Alamaailman Vasaran voimaa loitsullaan, ja kolmannella iskulla murtuu Gondorin Portti.

Mutta nazgulien herra ei pääse kaupunkiin. Gandalf seisoo hänen tiellään - kuten Moriassa balrogin tiellä. Ja tällä kertaa hän ei väistä, ei putoa kuiluun. Jännityksen ollessa ylimmillään kaupungissa kiekuu kukko tervehtien aamua, joka kaikesta melskeestä huolimatta koittaa. Auringon noustessa kaupunkiin kantautuvat Rohanin torvien äänet. Gondorin miehet eivät taistele enää yksin.

Henkilöhahmoista avautuu tässä luvussa uusia puolia tai sitten syvennetään sitä, mitä heistä jo on kerrottu. Pippin kokee paljon uutta ja synkkää, eikä hilpeälle jutustelulle ole aikaa. Vaatimaton aamupalakäntty ja Torninkaartin asepuku velvollisuuksineen ovat parhaillaan tapahtuvia tosiasioita. Sota ja vihollisjoukot vyöryvät ja Pippin on sen keskellä pelkoineen, kauhuineen kaikkineen. Hän saa tarkkailla läheltä myös toisten suhtautumista asioihin. Tämä on Pippinin kasvun ja koulutuksen paikka. Hän toimii, kun on sen aika. Faramir tarvitsee apua, eikä kukaan näytä ymmärtävän tai rohkenevan ottaa ratkaisevaa askelta, jotta oikeanlaista apua paikalle saataisiin.

Denethor synkistyy tunti tunnilta enemmän. Mies tietää jostain syystä enemmän kuin luulisi ja viittaa puheessaan siihen tietoon jota hänellä on. Kova ja ylväs mies tietää paikkansa ja on nukkunut haarniskassa miekka vierellään jo vuosia. Lujatahtoisena hän on varma, että olisi selvinnyt Sormuksen tuomasta koetuksestakin, Sehän olisi pitänyt tietysti tuoda hänen säilytettäväkseen. Hän vähättelee puheessaan nuorempaa poikaansa ja velhon, Harmaan vaeltajan mielipiteitä ja aikaansaannoksia. Sormuskin on parhaillaan "järjettömän puolituisen" käsissä, eli käytännössä Vihollisen käsissä. Denethorin puheiden mukaan sota on vain kuoliniskua vailla. Denethorin luja tahto kuitenkin lopulta murtuu. Sitä on joku murentanut jo kuukausikaupalla ja on valmis iskemään viimeisen iskun. Tahtojen taistelu näyttää hävityn, kun Denethor toivottaa itselleen ja pojalleen kuolemaa heidän vielä eläessään.

Gandalf - salaisen tulen palvelija - on voimissaan ja hänen voimiaan sodassa todella tarvitaan. Gandalf joutuu lopulta myös paikkaamaan kaupungin käskynhaltijan virkaa, kun käskynhaltijalta ei järjellisiä käskyjä näytetä saavan. Gandalf tietää mihin hänet on valtuutettu ja että hänellä on valta ja voima monia suuriakin pimeän käskyläisiä vastaan. Noitakuningas joutuu perääntymään ja sen mukana suurin pimeyden verho ja kauhua ylläpitävät loitsut joutuvat murenemaan. Gandalf valaa rohkeutta ja toivoa taistelijoiden mieliin. Kärsivällisesti hän vastailee jälleen kerran Pippinin kysymyksiin. Toivoa on, vaikkakin pieni ja hauras sellainen.

Faramiria kuvataan ensin Pippinin silmin. Ylväs mies, suuri johtaja jota myös hän itse seuraisi. Denethor pitää poikaansa velhon oppipoikana ja pehmeäluontoisena, koska tämä on ollut armollinen ja oikeamielinen päätöksissään. Jos olemmekin saaneet nähdä Faramirin päällikkyyden ja toimivan johtajuuden, on hän isänsä seurassa täynnä pettymystä ja epäonnistumista. Eikö hän tee mitään oikein? Oikein hän on tehnyt ja toiminut. Isänsä sanat iskevät kovin poikaan, joka kuulee kovia sanoja omalta isältään. Uljaasti hän kokoaa joukkonsa ja lähtee isänsä käskystä puolustamaan kaupunkia, vaikka se jäisi hänen viimeiseksi teokseen.

Tässä luvussa myös sanan ja sanojen mahti ja valta ihmismieleen ja ajatuksiin tulevat ilmi. Denethor puhuu vähätteleviä ja lannistavia sanoja. Häviö on jo niin osa hänen omaa ajatusmaailmaansa, että hän puhuu häviötä ja tappiota ja elää sen mukaan. Gandalf puolestaan luo toivoa ja rohkaisee taistelijoita ja on mukana omalla esimerkillään keskellä sodan pahinta pauhua. Toivo saa sotilaan jaksamaan taas vähän eteenpäin ja seuraavaan iskuun. Noitakuningas käyttää loitsuja taistelussa kutsuen pelkoa ja kauhua lamaannuttamaan vastajoukkojen taistelutahtoa. Mordorin pimeä pilviverho oli täynnä tuota taikuuden vahvistamaa kauhua, jota vastaan Gandalf kävi taistelemaan ja kun Gandalf sai pienenkin osavoiton, pilvi repeytyi vähän ja valoa pääsi läpi.

Eihän sitä kyllä pitäisi kirjoitella mitään, mitä ei voi kirjoittaa kauan ja lukea pitkään, mutta minkäs teet ku Entojan lähteistä ei ole saanut pitkään aikaan hörpättävää.. Mutta minkäs teet :/

Edelleen tunnelmallinen mielikuva Minas Tirithin osasta missä Pippin ja Gandalf majailee puskee voimakkaasti mieleen kun luvun aloittaa. Mahottomasti kyllä tykkään tästä. En oikein osaa sanoiksi pukea sitä mielikuvaa mikä syntyy. Ja se vähäinen valo mitä päivä enää tuo tullessaan ja pakottaa polttamaan kynttilöitä ja muita valaisuvälineitä edes vähän valoa saadakseen luovat sitä tunnelmaa ihan mahottomasti lisää. Ehkä sen tekee paljolti se että tykkään hämärästä/pimeästä jossa on hentoista valoa luomassa tunnelmaa, kuten juurikin kynttilät. Ja siksipä onkin makoisaa että syksy tulee ja yöt ja illat pimenee. Wohoo