Vko 9: Puuparta

Merri ja Pippin pakenevat örkkejä Fangornin metsään. Pienen lepotauon aikana he saavat huomaamattaan ensikosketuksen Entinojan parantaviin vesiin. Metsä on hämärä, tunkkainen ja ikivanhan oloinen, mutta mäen harjalta, auringonvalossa katsottuna se näyttää melkein viihtyisältä. Tässä vaiheessa näyttämölle astuu Puuparta, ikivanha entti eli puiden paimen. Entti ei tunnista hobitteja sen enempää kuin hobitit enttiä, mutta esittäytyminen, tutustuminen ja luottamuksen herääminen käyvät hämmästyttävän nopeasti - huolimatta Puuparran motosta "Ei saa hätiköidä".

Puuparta kutsuu uudet ystävänsä ent'asumukseensa yökylään. Matkalla hän kertoo enttien historiasta ja kuvailee ihania Esiaikojen metsiä, joissa oli tilaa kulkea ja hengittää. Perillä ent'asumuksessa Puuparta tarjoilee outoa mutta hiuksianostattavan virkistävää juomaa hobiteille. Merri ja Pippin kertovat entille Konnusta, omasta matkastaan (Sormusta mainitsematta), Keski-Maan tilanteesta ja lähestyvästä suuresta sodasta. Entit ovat tavallaan puolueettomia suurissa selkkauksissa, sillä heille kaikkein tärkeintä on metsien säilyminen. Mutta tämä tilanne on erilainen. Naapurissa asuva petollinen velho Saruman on osoittautunut kaikkea muuta kuin luonnonsuojelijaksi, joten enteillä on sattumalta yhteinen vihollinen haltioiden, kääpiöiden, hobittien ja monien ihmisten kanssa. Niinpä Puuparta suuttuu ja jylisee: "Minä teen siitä lopun!"

Mutta enttejä on jäljellä vain vähän. Entvaimot ovat kadonneet jo ajat sitten eikä uusia enttisiä ole syntynyt. Silti pienikin joukko enttejä on vaarallinen vihollinen, sillä entit ovat käsittämättömän voimakkaita ja sitkeitä. Niinpä Puuparta päättää kutsua koolle entkäräjät päättämään, hyökkäävätkö entit Rautapihaan Sarumanin kimppuun vaiko eivät.

Seuraavana päivänä matkataan entkäräjille. Enttien kokous vaatii hobiteilta kärsivällisyyttä, sillä entkielellä ei sanota mitään, mitä ei kannata sanoa kauan ja kuunnella pitkään. Entti nimeltä Äkkipää tekee nimensä mukaisesti nopean päätöksen ja pitää malttamattomille hobiteille seuraa parin päivän ajan.

Mutta sitten räjähtää. Entit kuumenevat, raivostuvat ja lähtevät marssimaan kohti Rautapihaa. Mukaan puisevaan sotaväkeen liittyy liikkuvia puita eli huorneja, enttimäisiksi muuttuneita puita, jotka voivat olla hyvin vaarallisia. Saruman-parka ei aavista, mitä aamu tuo tullessaan...

Tämä luku on mielestäni TSH:n hauskin ja yllättävin. Vaikka jo alussa vihjailtiin kävelevästä puusta Konnussa, tulee enttien olemassaolo lukijalle yhtä suurena yllätyksenä kuin hobiteille -joista entit puolestaan eivät tiedä mitään.

Luku on myös tervetullut hengähdystauko jännitykseen, takaa-ajoon ja toimintaan. Rakastan entkäräjien kuvausta: kolme päivää pitkää, mietteliästä keskustelua, joka päättyy yllättäin hurjaan raivonpurkaukseen. Enttien marssi on yksi kirjan vaikuttavimmista kohdista. Eikä vähiten sen vuoksi, ettei Sarumankaan kaikessa viisaudessaan huomannut vaaraa.

Muistanko oikein, että Gandalf oli tavannut Puuparran?

Gandalf näki Puuparran kaksi päivää ennen kuin hobitit tapasivat hänet, mutta he eivät keskustelleet, sillä Gandalf oli uupunut. Tekstistä saa sen kuvan, että Gandalf tunsi Puuparran tavat: "Hän [Puuparta] tulee tänne usein, erityisesti milloin hänen mielensä on levoton ja ulkopuolisen maailman huhut vaivaavat häntä."

Lisäys: Seuraavassa luvussa Gandalf kertoo käyvänsä Fangornin metsässä silloin tällöin. Eli kyllä tosiaan tuntevat toisensa.

Tämä on kyllä vaikuttava luku. Päästä nyt tutustumaan entteihin! Ihastuttava luettelo elollisista ja kuinka Pippin siihen ehdottaa lisäyksen hobiteista. Vallan mainiota! Ja olisipa mahtava kuulla enttien puhetta saati lukea edes jotain hyvin vähäistä enttien pitkällä kielellä. Kovin kiehtovaa. Kuten myös Puuparran tarjoama juoma Merrille ja Pippinille ja kaikki se valon ilmentymät mitä Puuparran asumuksessa kaikkiaan koetaan. Kaunista. Harmillista se entvaimojen katoaminen ja lienekkö missään mitään tietoa lienekkö niitä koskaan enään löytynyt.. Entkäräjät on paljon positiivisemmat näin kirjassa mitä se on elokuvassa esitetty ja ei se nyt niin pitkältä ajalta tuntunut mitä muistelin. Mutta kertakaikkiaan mukava luku!!!

"Maasyntyinen Entti, vuorien ikäinen."

Tässä voisi ottaa esille sen, miten eri tavoin Keski-Maassa suhtaudutaan metsiin ja luontoon ylipäätään.

Hobitit (ja entvaimot) viihtyvät kulttuurimaisemissa. Luonnonmetsä on heille vähän pelottava elementti, jossa voi retkeillä lyhyesti ja poimia sieniä mutta kotoisalta ei siellä tunnu. Sam itkee istutetun Juhlapuun perään mutta ei murehdi vähääkään kokonaisia hävitettyjä metsiä. Frodo puolestaan tuntee Lórienissa ensimmäistä kertaa elämässään iloa puuyksilöstä itsestään eikä siitä, mitä materiaalia siitä saisi irti.

Kääpiöt eivät harrasta retkeilyä kuten hobitit. Tärkeintä on kaivosteollisuus, ja sitä varten on kätevää asua vuoristoseudulla, muusta viis.

Ihmiset näkevät metsän useimmiten hyödyn kannalta. "Uljaat" númenorilaiset tekivät surutta valtavia avohakkuita Keski-Maassa. Omalla saarellaan he harjoittivat talousmetsien kasvattamista istutuksineen ja harvennuksineen. Vain Erendisin kerrotaan vastustaneen hakkuita.

Aragorn, númenorilaisten jälkeläinen, on hurahtanut seikkailu-urheiluun ja on erätaidoissa verraton. Mutta sydämessään hän kaipaa pois korvesta, omaan kaupunkiinsa Minas Tirithiin. Kruunajaisten jälkeen Konkarista tuli pesunkestävä citykunkku, joka ei metsissä enää retkeillyt. Liekö opettanut lastaan edes tunnistamaan athelasta.

Örkeistä sanotaan, että ne tallovat kasveja huvikseen, eivät ainoastaan vahingossa. Keski-Maan pahiksia siis tässäkin: luonto on jotain, mitä voi ja pitää tuhota ihan vaan siksi kun tuhoaminen on kivaa.

Velhojen suhtautuminen vaihtelee. Saruman on puhdas utilitaristi númenorilaisten tavoin. Gandalf arvostaa monia eläimiä ja metsiäkin, mutta ehkä lähinnä siksi, että toisia kunnioittamalla voi saada heiltä vastapalveluksia. Gwaihir oli mukana monessa ratkaisevassa kohdassa, Fangornin huorneja unohtamatta. Radagast puolestaan on tyypillinen orni, lintuharrastaja. Muulla ei niin väliä, kunhan siivekkäillä ystävillä on kaikki hyvin.

Varsinaisia luonnonsuojelijoita on Keski-Maassa vähän. Entit ja haltiat rakastavat metsiä ja puita niiden oman itsen vuoksi, eivät hyödyn näkökulmasta. Parhaiten tämän näkee tietenkin Lórienissa.

Ja vielä yksi metsäaiheinen kommentti: missä ovat Fangornin lahopuut? Puut eivät elä ikuisesti, ja koskemattomassa metsässä pitäisi olla melkoisesti maapuuta ja niitä lahottavia kääpiä & muita sieniä. Mistä elävät puut saavat ravinteita, jos mikään ei lahota kuollutta puuainesta?

(Elokuvassa muuten Puuparran ohimolla kasvaa taulakääpä )

Puuparran ääni oli kuin puupuhaltimesta lähtevä ääni. Silmien katseesta pilkahti vihreä valo. Puuparralta varpaita löytyi seitsemän. Iho oli kuin ruskeaa kaarnaa. Hienoa enttien kuvausta tässä luvussa ja lukijalle kerrotaan, etteivät he ole samanlaisia, vaan erilaisia keskenään, vaikka silmien palo olikin kaikilla sama. Elokuvien Puuparta-toteutus on mielestäni oikein onnistunut. Silmät ja syvä metsäinen ääni ja entin vihan syttyminen vähitellen, kun käsittää miten Valkea Velho on heidät pettänyt. Merri ja Pippin saavat ilmiselvästi Puupartaan eloa ja hätäisiäkin piirteitä. Hobittien tuomat uutiset ulkomaailmasta herättivät ikivanhan entin muistot menneistä hyvistä ajoista ja nykyisistä pahoista ajoista. Pahat ajat olivat jo tunkeutuneet metsään asti ja se pisti kovasti vihaksi.

Enttien vesiin palataan aina uudelleen ja uudelleen. Oli eri makuisia vesiä, oli kevyempää ja täyttävämpää juomaa. Hobitit saivat maistella näitä vesiä ja alussa he huljuttavat ojassa rasittuneita koipiaankin. Ymmärrän hobitteja hyvin siinä, että jotain järsittävääkin on syytä olla. Vaikka tarjolla olisi kuinka terveellisiä enttien smoothieita, on kiva haukata omin hampain myös lembasia, jota sattui olemaan vielä hitusen jäljellä. Puuparta tulee kertoneeksi paljon uutta asiaa, jota hobitit varmasti kuuntelivat korvat höröllä. He kuulivat enttien muinaisista ajoista ja myös Lothlórienin aikaisemmasta ajasta ja nimestä.

Kuinkahan monta kilometriä on 70000 entinaskelta? Tätä taisi Pippinkin miettiä, kun seuraavana päivänä laski Puuparran askelia ja sekosi lopulta laskuissaan. 70000 metriä olisi 70 kilometriä ja entinaskel taisi olla ainakin kaksimetrinen? Tästä tulisi nopeasti vähintään 140 kilometrin taival. Puuparta saattoi siis samoilla metsässään päivän aikana Helsinki-Tampere tai Turku-Helsinki tai Tampere-Turku välin tuosta vaan. Nämä välit ovat siinä 150-170km luokkaa. Puuparta tunsi metsänsä ja sitä pääsivät hänen hartioillaan näkemään myös hobitit.

Kontuwikissä (artikkeli Entinaskel) siteerataan erästä Tolkienin käsikirjoitusta (jota on siteerattu Hammondin ja Scullin Reader's companion -teoksessa) jossa professori on laskeskellut entinaskeleen pituutta. Hänen mukaansa 70 000 ea olisi ainakin 70 000 jaardia, mikä tekee 64 kilometriä. Matka kesti noin yhdeksän tuntia. Pikaisen jakolaskun perusteella 1 ea on noin 4 jalkaa eli noin 1,22 metriä, koska entti ehtii ottaa "noin 2,2 neljän jalan askelta sekunnissa ja nopeudella 6 mailia [n. 9,66 km] tunnissa kulkea 53,5 mailia [n. 85,78 km]" yhdeksässä tunnissa.

Hammondin ja Scullin mukaan toisissa Tolkienin tekemissä laskelmissa mainittiin, että nopeudella kaksi askelta sekunnissa 70 000 askelta veisi 9,5 tuntia ja 70 000 kolmen jalan askelta vastaisi noin 40 mailia [n. 64,37 km].

Mutta tämän lisäksi Tolkien kirjoitti (Hammondin ja Scullin mukaan) toisaalla samassa käsikirjoituksessa, että "entit ovat (niin kauan kun he voivat juoda juoksevaa vettä) melkein väsymättömiä. He voivat kulkea n. 12 mailin tuntinopeudella [n. 19,31 km/h] – keskimäärin noin 10 tuntia (jopa 24) kerralla. Puuparran huippunopeus oli 20 mailia tunnissa [n. 32,19 km/h] rynnäkössä."

Eli en mielelläni törmäisi rynnäköivään enttiin metsässä. Mieluummin vaikka vihaiseen karhuun tai panssarivaunuun.

Entit ovat siis yllättävän nopeita :-O Lähes 20 km tunnissa on Suomen huippumaratoonareiden juoksunopeus!

Arvioinko entinaskeleen tosiaan hieman liian suureksi. No, ehkä elokuvat vaikuttivat vähän tähän entinaskeleen arvioon, sillä nuo järkäleet harppoivat mielestäni jopa kolmemetrisiä harppauksia. Eivät tietysti kaikki ole yhtä pitkäjalkaisia, kuin Puuparta itse. 64km 9 tunnissa tekee 7,11 km/h, mikä näyttäisi olevan ylläoleviin laskelmiin nähden leppoisaa etenemistä. Lämmennyt entti posottaa sitten jo selvästi kovempaa ja ehkä pidemmin harppauksin.

Puuparta muuten vihjaa, että Merrillä ja Pippinillä on varaa kasvaa ja tarjoilee heille enttien vesiä. Tämä vihjaisu mainitaan vain ohimennen. "Minä voin antaa teille juomaa, joka pitää teidät vehreinä ja kasvavina hyvin pitkän aikaa". Kasvavina? Entti tiesi miten pikkuväki saisi hieman pituutta lisää, mutta tämä seikka paljastuu hobiteille vasta myöhemmin. Reimastuttava yksityiskohta mainitaan hobittien ja Puuparran ensitapaamisella ennenkuin matka Puuparran entasumukselle alkaa.

Luulen, että Puuparran lausahdus oli ennemmin enttimäinen sanonta juoman terveellisyydestä kuin vihjaus hobittien pienikokoisuudesta. Puuparta oli kohtelias vierailleen ja tarjosi parasta mitä hänellä oli. Hiusten ja koko hobitin kasvaminen oli Puuparralle itsestäänselvä vaikutus, kasvavathan puutkin ties kuinka vanhoiksi asti.

Hobitti olisi vastaavassa tilanteessa sanonut vieraalleen ehkäpä näin: "Voin tarjota ruokaa, joka täyttää vatsan pitkäksi aikaa." Ja kun ruokavieras vyöryy ulos Bomburin mitoissa, hobitti on tyytyväinen isännäntaitoihinsa.