Tein itselleni viitisen vuotta sitten kuusikanttisen riimusauvan jossa oli merkkipäivien lisäksi myös kuuriimut eli metonin kultaiset luvut. Niillä pystyy katsomaan milloin on uusikuu (toistuu samoissa kohtia 19 vuoden välein). Kuun vaiheet taas olivat vanhalle kansalle oleellisia (ainakin osalle), koska niiden avulla ajoitettiin mitä töitä kannatti tehdä. Koska riimusauvani oli näyttötyö koululle, niin tein myös vihkon, jossa kerroin ajanmittauksen ja riimusauvojen historiaa merkkipäivien lisäksi. Jätin omastani pois kristilliset pyhäpäivät, mutta laitoin sinne vanhan kansan vuodenkiertoon liittyviä asitoita, joista osa on laskettu tiettyjen pyhimysten päivistä ja joitain muitakin juttuja. Eli sieltä löytyy mm. Tolkienin syntymäpäivä ja "Martin päivä (10.11.) jolloin kehruu oli aloitettava ja ensimmäisen pellavavyyhdin oli oltava valmis, jotta talvella päästään kutomaan ja kankaat ovat valmiit ennen vappua". Lähteenä mm. Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto, Heikki Oja Aikakirja, David Ewing Duncan Kalenteri – Ihmiskunnan historiallinen taistelu todellisen ja tarkan vuoden määrittämisestä, Martti Sarmela Suomen perinneatlas ja erinäisiä muita kirjoja, lehtiä ja nettisivuja.
Olin kokonaan unohtanut nuo tekemäni riimukivet joista mainitsin edellisessä viestissäni kymmenisen vuotta sitten. Osittaisena vastauksena ihmettelyyni: "
Vanha Futhark oli käytössä kantagermaanisia kieliä puhuvien alueella (Etelä-Norjassa, Etelä-Ruotsissa ja Tanskassa) 100-700-luvuilla. 700-luvulla alkoi vanha futhark yksinkertaistua uudeksi futharkiksi ja kirjainmäärä putosi kahdestakymmenestäneljästä kuuteentoista. Tieto siitä kuinka vanhaa futharkia luetaan säilyi unohduksissa vuoteen 1865 asti, jolloin Sophus Bugge artikkelissaan Guldhorn-Indskriftenissä kertoi selvittäneensä ne. Uusi futhark on yksi yleisimmistä riimusauvoissa käytetyistä merkkijärjestelmistä. Toisinaan riimuja kirjoitettiin myös peilikuvina lukutaidottomien hämäämiseksi. " Kopioitu tuolta vihkosta jonka kirjoitin riimusauvan kaveriksi. Jotain tietoa
Sophus Buggesta löytyy jos vain kieltä osaisi. Jälkihuomiona sanoisin että vuosiluvut milloin mitäkin riimustoa on käytetty vaihtelevat melkoisesti lähteestä riippuen.
Suomen alueen vanhin säilynyt riimusauva on
Pariisissa, eivätkä suostuneet antamaan sitä edes näyttelylainaan Suomeen, kun Turussa oli
Kirjain kerrallaan näyttelyssä esillä kalenterisauvoja. Kaikki kalenterisauvat eivät ole riimusauvoja, koska osassa ei ole riimuja vaan vain viivat merkkaamassa päiviä ja jonkinlainen merkintä kuukauden alkamispäivän kohdalla. Riimusauvat jäivät käytöstä vähitellen, kun siirryttiin juliaanisesta kalenterista gregoriaaniseen. Vanhat sanonnat ja muistisäännöt (Paavali puut tasaa eli puolet polttopuista oltava jäljellä (25.1.), Simo siltoja tekee eli vedet alkavat jäätyä (28.10.), auringon pesäpäivät eli yö pisimmillään (21.-24.12.)) eivät enää pitäneet paikkaansa uuden kalenterin kanssa (13 päivää poissa paikoiltaan). Sinälläänhän riimusauva pysyy ajassa, heittää vain päivän tuhannessa vuodessa, mutta merkkipäivät olivat väärissä paikoissa. Karkauspäivät lasketaan pysymällä samassa merkissä kahtena päivänä.
Sauvojen lisäksi riimukalentereita tiedetään tehdyn myös ainakin rasioiden ulkopinnoille ja kannettavia versioita puuliuskoille, jotka sidottiin yhteen. Riimusauvan muoto selittyy sillä että sitä käytettiin myös mittakeppeinä esim talonrakennuksessa ja ehkä kankaidenkin mittauksessa. Sauvoihin oli siis merkattu kyynärät, jalat ja korttelit. Kyynärä on kaksi jalkaa ja jalka kaksi korttelia. Kortteli puolestaan oli kuusi tuumaa. Kyynärän pituus vaihteli maittain ja välillä kylittäinkin, mutta
Yläkuun riimusauvoissa on käytetty kahta eri mittaa. Vanhaa (ennen 1400-luvun alkua) 55 cm ja uutta 59 cm. Kyynärän pituuden määräsi Ruotsin kuningas ja no, eihän uudella kuninkaalla voinut olla lyhyemmät kädet kuin vanhalla...