Hobitti-elokuvien arvioita

Mehtis sanoi:
Hieman minua surettaa seuraavaa osaa ajatellen mahdolliset ja hyvin todennäköiset kuolemat. Esim. Kili on luvannut äidilleen palata tämän luokse ja Tauriel pitää Kiliä hengissä oman henkensä kaupalla.. turhaan!?
Kirjassa kuolemat oli niin nopeasti käsitelty, vain Thorin herkisti hyvin lyhyesti Bilboa hyvästellessään. Mutta pelkään viimeisen leffan olevan päähenkilöiden kuolemilla mässäilyä ja tämmöisten herkkisten valtoimenaan itkettämistä! :( Siihen vittaa mm. juurikin moiset äidille tehdyt lupaukset..

No et ainakaan ole ainoa joka itkee.. Luulen että itku alkaa kun Smaug kuolee ja loppuu vasta muutama tunti leffan loppumisen jälkeen.
 
Saimpas käytyä katsomassa kyseisen elokuvan viimeisimmissä 2 D-näytöksissä, jota oli huomattavasti miellyttävämpi katsella kuin 3 D-versiota. Ei pääkipuja tai nenältä valuvia laseja omien rillien lisäksi. Kyllä tuossain versiossa oli onnistuttu luomaan kolmiulotteista vaikutelmaa, etenkin kameraa päin lentävä örkin pää aiheutti ainakin itsellni sen että piti vaistomaisesti väistää ja räpytellä omia silmiä. Lisäksi joissain maisemakuvissa otti vähän mahanpohjasta, ilmeisesti eläytyin niin kovasti elokuvaan :D

Mutta voi että minä pidän Bilbosta ja etenkin Martin Freemanista yhä enemmän ja enemmän. Tuli Hobittia katsellessa mieleen, että Bilbo tuntuu olevan rohkeampi hahmo kuin Frodo TSH:ssa. Vaikka no, siitä rohkeudesta voi olla montaa mieltä, kun Bilbo on lähinnä sysätty matkaan mukaan ja tekemään pakon sekä selviytymisen edessä kaikki...
Elokuva itsessään oli parempi mitä olin pelännyt ja lukenut elokuvasta kirjoitettuja parjauksia netistä. Smaug oli mielettömän upea ja Cumberbachtin ääni vaikuttava, vaikka se käsiteltynä muistutti äänimaisemaltaan aiemmista elokuvista. Musiikki oli taas kerran hyvää, mutta en sitten yhtään pidä tuosta I see fire-loppulaulusta. En yhtään. Ehkä se vaatii useamman kuuntelukerran, mutta en ole ainakaan vielä löytänyt siitä samaa tunnelmaa kuin aiemmista lauluista vaikka sanat ovatkin ihanat.

Muutama pikku asia jäi ihmetyttämään, vaikka eivät häirinneet itse elokuvan katsomista. Legolasin haarniska-viritelmä aiheutti minulle ihmettelyä, eihän hänellä ollut Kahdessa tornissa tai Kuninkaan paluussa kovin kummoista suojahaarniskaa. Samoin edelleen noiden haltioiden suitsien käyttö hevosilla. Isännän YK-(yhdistyneet kulmakarvat) kaveri jonka-nimeä-en-nyt-muista muistutti jotenkin niin ulkonäöltään kuin käytökseltäänkin Gríma Käärmekieltä. Taurielin ja Kilin ihastuminen ei ihme kyllä sen kummemmin häirinnyt, olivat vain suloisia. Beornia olisin minäkin seurannut pitempään, samoin Synkmetsää. Mutta onko ne sitten varattu tuonne pidennettyyn versioon? Saapa nähdä.

Mutta en minäkään itkenyt tällä kertaa, vaikka jostain syystä nämä elokuvat aiheuttavat kaukokaipuun jonnekkin ja samaan aikaan tulee sellainen olo kuin olisi palannut kotiin. Voi olla että viimeistä elokuvaa tulee Sidhielin ja Mehtiksen tapaan kulutettua varsin paljon nenäliinoja.
 
kielo sanoi:
Smaug oli mielettömän upea ja Cumberbachtin ääni vaikuttava, vaikka se käsiteltynä muistutti äänimaisemaltaan aiemmista elokuvista.
Tämä häiritsi minua suuresti trailerissa, mutta onneksi Smaug puhuu leffassa paljon ja hänelle muodostuu siinä kuitenkin ihan omakin tyylinsä.

Mutta sen sijaan hämähäkit kuullostaa puhuessaan yhä vieläkin liikaa Klonkulta, vaikka olen leffan katsonut jo laittoman monta kertaa.. Niille en vain saa muodostumaan täysin omaa äänimaailmaa.

kielo sanoi:
Isännän YK-(yhdistyneet kulmakarvat) kaveri jonka-nimeä-en-nyt-muista muistutti jotenkin niin ulkonäöltään kuin käytökseltäänkin Gríma Käärmekieltä.
Tein saman havainnon ja varmaan se on ihan tarkotuksella luotu mielikuva.

kielo sanoi:
Mutta en minäkään itkenyt tällä kertaa, vaikka jostain syystä nämä elokuvat aiheuttavat kaukokaipuun jonnekkin ja samaan aikaan tulee sellainen olo kuin olisi palannut kotiin. Voi olla että viimeistä elokuvaa tulee Sidhielin ja Mehtiksen tapaan kulutettua varsin paljon nenäliinoja.
Niin paljon kun näitä Hobitti leffoja odotinkaan, niin tuota viimeistä osaa lähes pelkään. Juurikin tuossa kaukokaipuussa ja kotiin paluun tunteessa olisi jo ihan riittävästi herkistelyä sitten kun pääsee Keski-Maahan viimeisen kerran sen viimeisen leffan myötä.. Ja sitten vielä ne kaikki kuolemat. :cry:
Miten monen monta vuotta näitä leffoja tuli odotettua ja nyt kaikki on jo loppusuoralla! Niin paljon omaa energiaa on kulunut näihin leffoihin, odottamiseen ja arvailuun sekä katsomiseen ja nähdyn läpikäymiseen, että kun kaikki tämä on ohi.. niin mitäs sitten? On tämä vain ollut kerrassaan mahtavaa aikaa! :heart:

Eilen kävin katsomassa leffan 2D version, vaikka olenkin sitä netistä ahkerasti pyörittänyt.. mutta onhan se nyt valkokankaalla ihan eri juttu! Ja kyllä vain, kannatti käydä. Yhä vieläkin bongasin uusia huomioita leffasta ja näkyyhän se nyt paljon kirkkaammin 2D:nä mitä 3D:nä. Mutta 3D on kuitenkin elämys sinäänsä ja jos pitäisi valita ainoastaan toinen versio, niin valitsisin 3D:n. Jos leffan käy katsomassa moneen kertaan, niin ehdottomasti suosittelen myös 2D versiota!!!

Silloin joskus etukäteen kauhistelin kuvien perusteella Beornin ihmismuotoa, enkä ole siitä leffan ilmestyttyä muistaakseni enää maininnut(?). Joten tässä tulee. Parin katsomiskerran jälkeen totuin hahmoon täysin, eikä se ihan aluksikaan ollut yhtään niin järkyttävä mitä kuvat antoi ymmärtää. Nykyisin pidän hänestä ja erityisen onnistunut kohta on se kun seurue lähtee poneineen matkaan ja Beorn kääntyy kuvan etualalla hieman kameraan päin. Hänessä on jotain varsin onnistunutta eläimellisyyttä. Enää se ei tuo mieleen ihmissutta, muttei kyllä liiemmin karhuakaan.. Hänestä tulee mieleen eläimen vaistoilla varustettu kummajainen ja se on ihan hyvä niin. En voisi kuvitella häntä enää toisenlaiseksi ja olen sopeutuvaa sorttia. ;)
 
Reilu viikko sitten kävin katsomassa uudelleen, vaihteeksi 2D versiona. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun en kiinnittänyt mihinkään mitään kummoisempaa lisähuomiota, vaikka näin elokuvan toistamiseen. Ajauduin seikkailun mukana. Ainoat lisähuomiot tein Gandalfista ja hänen omasta pikku seikkailustaan. Huomioita, jotka olivat menneet minulta täysin ohi ensimmäisellä katselukerralla. Gandalf siis jäi vangiksi koriin? Miksiköhän tuo meni ensin ohi. No, eikös hän kuitenkin järjestänyt jo asiat niin, että Radagast vie viestin Galadrielille ja niin harmaa vaeltaja vielä pääsee pinteestä.

Beorniin jaksoin kiinnittää erityishuomiota uudelleen, olihan hän jo mukana heti elokuvan alussa. Odotan näkeväni hänestä palan enemmän pidennetyssä versiossa. Hänen hahmonsa ja torppansa lavasteissa on nähty vaivaa ja pääsimme vain pikaiselle vierailulle hänen kotiinsa. Haluan nähdä lisää.

Smaug on yhtä suuri, mahtava ja onnistunut kuin viime katsomalla. Ruudun täydeltä onnistunutta Samaugia. Nam.
 
Last edited:
Jännää, ettei vielä kukaan ole tainnut pukahtaa Viiden armeijan taistelusta, vaikka innokkaimmat ovat varmaankin jo elokuvan nähneet ja ehtineet jopa ajatella näkemäänsä. Minä en enää malta olla sanomatta mitään. :grin:

Juonipaljastuksia Viiden armeijan taistelusta!

Ensimmäinen tunne oli ärtynyt pettymys, josta osasin parin keskustelun jälkeen syyttää käsikirjoitusta. Kahdessa aiemmassa elokuvassa tarinan venyttäminen ei tuntunut aivan sietämättömältä (paitsi ehkä valkoisen neuvoston touhuissa), mutta nyt kolmannessa kuitenkin se pisti todella silmään. Jotenkin asiat eivät nyt olleet jakautuneet hyvin eri osiin. Minua ainakin vaivasi se, että elokuva voi alkaa niin voimakkaalla ja tavallaan myös klimaattisella kohtauksella kuin Järvikaupungin tuho ja Smaugin kuolema. Sitten rauhoitutaan taas joko diplomatiaan (ei juuri valittamista) tai sukelletaan ylilyövään taisteluun (valittamista). Erityisesti Legolas meni niin överiksi, etten viitsinyt kaikelle edes nauraa. Tollywood-elokuvassa olisin naureskellut vastaavalle aivan tyytyväisenä, mutta en Keski-Maan suurista tarinoista kertovan elokuvasarjan päätösosassa. Kuinka yksinkertaisena yleisöä oikein pidetään? Viiden armeijan taistelulla mässäiltiin, mutta sen jälkeen taas ei malteta kertoa, mitä Ereborille tapahtui jälkikäteen. Koko elokuva oli minusta jotenkin epätasainen kokonaisuus eikä päättänyt täydellisesti sen enempää elokuvasarjaa kuin itseäänkään. Leffa näytti ja kuulosti hienolta, ilman muuta, mutta käsikirjoitus oli minusta niin kehno, että edes Uuden-Seelannin maisemat ja sympaattinen taistelupossu eivät sitä pelastaneet.

Lyhyitä huonoja hetkiä oli paljon, mutta erityiskehnona mainittava on Kili–Tauriel–Thranduil-kuvio. Jos Kilin ja Taurielin välinen rakkaus olisi ollut vähän paremmin perusteltua (esimerkiksi enemmän yhdessäoloa ennen rakkauden puhkeamista, vähän enemmän taistelua yhdessäolon puolesta) eikä siihen olisi liittynyt niin paljon kliseisyyttä, olisin saattanut sietää sen. Mutta se oli kliseisen typerää. Sitten vielä Thranduil tulee kuvioon ensin omana kettumaisena itsenään puuttumaan Taurielin asioihin ja lopuksi todella off-charactermaisesti lohduttamaan Taurielia Kilin kuoltua. Ääh, miksi...!

Ja nyt ei sitten kukaan ala taas jankata, kuinka elokuvasovitusten ei kuulukaan olla sataprosenttisen kirjauskollisia ja kuinka muutoksia on tehtävä, jotta tarina toimisi. Tietenkin muutoksia pitää tehdä, mutta se ei tarkoita, että kaikki muutokset olisivat tarpeellisia (kenen mielestä Wolverinen näköinen Beorn toimii valkokankaalla paremmin kuin Beornin näköinen Beorn?) tai että tarpeelliset muutokset olisi tehty hyvin. Sitten vielä tämä: onko ne muutokset todella tehty siksi, että jokin kohta toimisi paremmin audiovisuaalisessa formaatissa, jonka esityspituus on rajallista, vai siksi, että se vastaisi paremmin Hollywoodin valtavirtaa, joka vetoaa syvälliseen pohdintaan haluttomaan yleisöön? Sehän ei nimittäin ei ole ainoa (hyvä?) kerronnan malli. Vai tehtiinkö muutoksia ihan vain siksi, että elokuvaan saataisiin lisää toimintaa täyttämään kokonainen trilogia? Esimerkiksi osan kääpiöistä jättäminen Järvikaupunkiin taisi palvella paljolti tätä tarkoitusta.

Eräät kaverini muuten huomauttivat aika oivaltavasti: "Vain ihmisen näköiset kääpiöt kuolivat". Olisiko Thorinin, Filin ja Kilin ulkonäkö ihan tietoisesti jätetty muita kääpiöitä inhimillisemmäksi, jotta katsojat samastuisivat heihin enemmän ja siten heidän kuolemansa lopussa koskettaisi enemmän?

Jooh, ei kaikki elokuvassa onneksi ollut aivan kamalaa. Smaug, Thorin, retkueen kaikki kääpiöt ja heidä yhteishenkensä, Bilbon paluu Kontuun, Järvikaupunki ja sen asukkaat...Olin katsomassa elokuvaa musikaalisten kavereitteni kanssa, ja meihin teki kaikkein parhaimman vaikutuksen sousafonia soittava Bombur. Totesimme, että torvien soittaminen on selvästi kääpiöiden juttu (vrt. Gimli Helmin syvänteessä). Paljon hienoja juttuja. Silti ärsyttää. Ehkä pitäisi nähdä leffa uudestaan, jotta voisin joko varmistua siitä, mikä minua juonen rakenteessa niin paljon ärsytti, tai sitten korjata ensimmäiset mielikuvat vähän suopeammiksi.

(PS. Tulipa pitkä viesti, ja tämä on se karsittu versio. :wtf:)
 
^Mä tykkäsin siitä Laakson torvesta jolla sai aikaan lukuisia eri sävelkorkeuksia sekä myös sointuja :p
 
Jännää, ettei vielä kukaan ole tainnut pukahtaa Viiden armeijan taistelusta, vaikka innokkaimmat ovat varmaankin jo elokuvan nähneet ja ehtineet jopa ajatella näkemäänsä.
Toipuminen taitaa ottaa useimmilta aikaa, ja on ihan hirveän vaikea koostaa aatoksistaan minkäänlaista johdonmukaista tai edes joskus johdon nähnyttä viestiä. Muutamat meistä tietysti myös fuskasivat ja kävivät jo liudan keskusteluja naamakkain ensi-illan jälkeen. Siinä pääsi pahimmat höyryt jo pihalle. :p

Vai tehtiinkö muutoksia ihan vain siksi, että elokuvaan saataisiin lisää toimintaa täyttämään kokonainen trilogia? Esimerkiksi osan kääpiöistä jättäminen Järvikaupunkiin taisi palvella paljolti tätä tarkoitusta.
Toteutuksen tapa on tietysti monella tapaa kömpelö, mutta noin periaatteen tasolla pidän juuri tuota kyseistä muutosta oikeastaan aika fiksuna nimenomaan tämän jälkimmäisen elokuvan perusteella. Muutoksen myötä Thorinin poppooseen saatiin muutama kääpiö, jotka ovat olleet paikan päällä todistamassa Smaugin Järvikaupungille tuottamaa tuhoa ja hävitystä sekä lohikäärmeen kuolemaa Bardin nuolesta. Se toi muutamaan kääpiöiden ja Bilbon keskinäiseen sananvaihtoon erilaista painoarvoa. Toki sanomattakin on toivottavasti selvää, että parasta Arwen-sössötystä kanavoivan Taurielin annannannaa-parantelut ja Legolasin nyrkkihippaset Bolgin kanssa kakkosleffassa saisivat puolestani painua jonnekin hyvin syvälle ja pysyä siellä.

Ja sitten kaksi täysin satunnaista muuta kommenttia elokuvasta:
Kalliota popsivat hirmukäärmeet olivat, khrmh, varsin mielikuvituksellinen sekoitustulkinta Hobitin alussa mainituista Idän äären Viimeisen erämaan hirmukäärmeistä (wereworms) ja Morian alaisista nimettömistä maata jäytävistä olennoista, jotka Gandalf mainitsee Kahdessa tornissa. Ihanko oikeasti Jackson ajatteli, että ne olisivat jonkun mielestä siis niinku hei tosi päheitä? (vastaavaa tulee toki ihmeteltyä todella monessa kohtaa... ihanko oikeasti joku jaksoi nauraa Alfridin törttöilyille vielä kahdennellakymmenennelläseitsemännellä kerrallakin? Jännittikö joku Bardin tyttärien puolesta vielä, kun he kirkuivat kauhusta yhdeksättä kertaa?) Hirmukäärmeillä ei edes ole elokuvassa käytännössä yhtään mitään virkaa, kaikkien juoniaukkojen seassa tuskin kukaan olisi jaksanut suuresti valittaa, miten örkkiarmeija pääsi marssimaan niin lähelle Vuorta kenenkään huomaamatta (varsinkin jos kuviota olisi vähänkin rukannut). Jos Azogilla oli käytössään moisia otuksia, eikö niillä olisi saman tien kannattanut vähän rusikoida vastustajaakin?

Lopun maininta Konkarista oli kaikkinensa toki aivan naurettavan teennäinen ja päälleliimattu, mutta elokuvamaailmassa se ei ollut välttämättä Aragornin iän suhteen aivan niin hupsu kuin se olisi kirjojen Keski-Maassa (missä Aragorn oli vasta kymmenvuotias Hobitin tapahtumien aikaan): TSH-elokuvissa kun ei määritellä Bilbon 111-vuotisjuhlien ja Frodon matkaanlähdön välistä aikaa, joka vaikuttaa kuitenkin aikalailla lyhyemmältä kuin kirjassa kulunut 17 vuotta. Silti Aragorn kertoo Kahden tornin extendedillä olevansa 87-vuotias, ja Bilbon seikkailujen ja hänen juhliensa välillä kerrotaan kuluneen 60 vuotta – Aragorn saattoi siis Hobitti-elokuvien aikaan olla jo reippaasti yli kahdenkymmenen.
 
Noh.. avaan suuni, vaikka olen vasta kerran leffan nähnyt (heti 10. päivä tietenkin). Toisen kerran jälkeen olen ehkä (?) sitten jo viisaampi. Eli jälleen ilmoille putkahtaa juonipaljastuksia!

Mutta kuten arvasin, leffassa oli liikaa taistelua. Monta mukavaa kohtausta joita puolestaan odotin, olikin jätetty pois tai niitä vain lyhyesti vilautettiin. Mm. Beorn (vaikka onkin leffahahmona monien inhokki), niin itse olisin odottanut hänen olevan enemmän mukana tässä viimeisessä leffassa! Tai entäs Bilbon kotiin paluu, sehän kesti vain muutaman minuutin!!! Voi harmi.. Etukäteen pelkäsin että vollotanko suoraa parkua kun niin monet kuolee ja miten kuolemien kanssa mässäillään ja tarkotuksella itketetään yleisöä. Noh, en itkenyt yhdenkään kuoleman kohdalla ja Thorinin hautajaiset.. siis oliko semmoiset? Ihan pienen hetken verran kaikki vain seisoo hiljaa ja Thorin mötköttää maassa, that's it! Liikutuin toki siitä, kun Bilbo purskahti itkuun Thorinin kuoltua.. Liikutuin siitä tuskasta mitä Tauriel koki Kilin kuoltua.. Eniten liikutuin siitä, kun Bilbo hyvästeli kääpiöt kotiin lähtiessään. Mutta ei, en suoranaisesti itkenyt. Ehkä olin vain liian hyvin varautunut!? Oli hyvä että en vollottanut, mutta jäin kaipaamaan jotain enemmän tunteellista..

Minua todella häiritsi myös se että Bard oli näkymä unohtanut koko mustan nuolen olemassa olon. Tai kun hänen lapsensa jäivät vain paikalleen kirkumaan peikon hyökätessä paikalle, vaikka karkuun olisi voinut yhä vieläkin juosta moneen eri suuntaan. Entä mitä tapahtui Morgulin veitselle? Eikö se ole kuitenkin mukana Tarussa, vai onko kyseessä eri ase? Voihan toki olla että minulta meni tämä vain ohi, eikä olisi mikään ihme! Tästä tulikin mieleen jotain positiivistä, pidin todella Sormusaaveiden ulkomuodosta. Ja kun vihdoin pääsin itsekin HFR näytökseen, niin kuvan laatu oli odottamattoman mahtava!

Vaikka paljon onkin valittamisen aihetta, niin kyllä minä leffasta kuitenkin siis pidin.. Ja kunhan sen uudestaan käyn katsomassa, niin eiköhän tuo parane sen myötä. Kai tämä nyt on osaksi semmoista "pikkulapsen kiukuttelua, kun karkit on nyt loppu".

Mieleen painuvin onnistunut kohtaus oli se, kun Bilbo ja Gandalf istuivat vieretysten Thorinin kuoleman jälkeen.. Oliko peräti jopa juuri niiden mitäänsanomattomien "hautajaisten" aikaan (?). Kun Gandalf puhdistaa piippua ja he ovat vain hiljaa, katsahtavat toisiaan mutta sanoja ei löydy.. se tunnelma oli niin käsin kosketeltava ja aito. Siinä hetkessä oli onnistuttu täydellisesti!
 
Last edited:
Mutta kuten arvasin, leffassa oli liikaa taistelua.
Niin hassua kuin se onkin, minä onnistuin hiukan yllättymään tästä. Ennakkoon hymähtelin kaikille "45 minuuttia taistelua!" -päivittelyille muistellen, että samoja minuuttilukuja toitoteltiin aikanaan Kahden tornin ensi-illankin alla, eikä taistelun määrä (minun mielestäni) silloin loppujen lopuksi lukeutunutkaan elokuvan olennaisimpiin ongelmiin. Tässä taistelua kuitenkin kesti ja kesti ja kesti (ja silti itse Viiden armeijan taistelu sivuutettiin itseasiassa perin lyhyesti, kun huomio siirrettiin Legolasin tasohyppelyseikkailuihin sekä siinä sivussa muutaman muunkin päähenkilön kaksintaistelukoitoksiin). Varsinkin toisella katsomalla aloin toden teolla puutua miekkojen kilkkeeseen ja kalskeeseen ääniefektinä.

Minua todella häiritsi myös se että Bard oli näkymä unohtanut koko mustan nuolen olemassa olon.
Eniten minua hämäsi, että kakkosleffassa varsin alleviivaten esitelty vihoviimeinen windlance (tuulenhalkoja suomeksi, ellen väärin muista?) Järvikaupungin kaupungintalon tornissa oli kadonnut kuvioista täysin. Siihen ei viitattu eikä tuota tornia minun havaintojeni mukaan nähty taustallakaan, kun palavalla Järvikaupungilla mässäiltiin. Ei olisi vaatinut suurta vaivaa tai monta lisäsekuntia näyttää kyseistä tornia palamassa soihtuna, ja sitten kauhistella että herranjesta kuinka Smaug nyt enää millään voidaan surmata.

Mieleen painuvin onnistunut kohtaus oli se, kun Bilbo ja Gandalf istuivat vieretysten Thorinin kuoleman jälkeen.. Oliko peräti jopa juuri niiden mitäänsanomattomien "hautajaisten" aikaan (?). Kun Gandalf puhdistaa piippua ja he ovat vain hiljaa, katsahtavat toisiaan mutta sanoja ei löydy.. se tunnelma oli niin käsin kosketeltava ja aito. Siinä hetkessä oli onnistuttu täydellisesti!
Tämä kohtaus tuotti joissakin katsojissa erinäisiä hihityksiä, ja tavallaan kyllä ymmärrän miksi. Se tuli kovin puun takaa ja tuntui kaiken överin pelleakrobatian jälkeen aivan eri elokuvasta yhtäkkiä poimitulta (Kaurismäkeä kenties? :p). Jos katsoja ei ole siinä kohdassa riittävän liikuttunut, riittävän rikki kaikista koetuista kauhuista samastuakseen kunnolla Bilbon ja Gandalfin pysähtyneeseen tunnelmaan, se voi särkeä immersion olemalla liian aito.
 
Vai tehtiinkö muutoksia ihan vain siksi, että elokuvaan saataisiin lisää toimintaa täyttämään kokonainen trilogia? Esimerkiksi osan kääpiöistä jättäminen Järvikaupunkiin taisi palvella paljolti tätä tarkoitusta.
Toteutuksen tapa on tietysti monella tapaa kömpelö, mutta noin periaatteen tasolla pidän juuri tuota kyseistä muutosta oikeastaan aika fiksuna nimenomaan tämän jälkimmäisen elokuvan perusteella. Muutoksen myötä Thorinin poppooseen saatiin muutama kääpiö, jotka ovat olleet paikan päällä todistamassa Smaugin Järvikaupungille tuottamaa tuhoa ja hävitystä sekä lohikäärmeen kuolemaa Bardin nuolesta. Se toi muutamaan kääpiöiden ja Bilbon keskinäiseen sananvaihtoon erilaista painoarvoa. Toki sanomattakin on toivottavasti selvää, että parasta Arwen-sössötystä kanavoivan Taurielin annannannaa-parantelut ja Legolasin nyrkkihippaset Bolgin kanssa kakkosleffassa saisivat puolestani painua jonnekin hyvin syvälle ja pysyä siellä.

Oikeastaan ei minustakaan Filin, Kilin, Bofurin ja Oinin (?) jääminen Järvikaupunkiin itsessään ollut huono idea. Oli hyvää vaihtelua, etteivät kaikki olleet koko ajan yhdessä kokemassa samaa seikkailua. Tuli pelkoa oman henkikullan lisäksi toisten turvallisuuden puolesta ja "samaan aikaan toisaalla" -tyylistä vaihtelua kerrontaan. Bofurin nukkuminen pommiin oli typerää ja Taurielin kirurgihetket ja Legolas noin ylipäänsä siinä juonen haarassa sen sijaan tökkivät paljon. Mutta ne typeryydet taisivat keskittyä enimmäkseen toiseen elokuvaan (olen nyt katsonut kakkosen ekstroja, joten meinaa mennä vähän tapahtumat sekaisin). Ehkä tämä voisi olla myös esimerkki niistä muutoksista, jotka voisivat olla ihan tarpeellisia (nimenomaan kolmeksi elokuvaksi venytetyn ja seikkailuun päälleliimatusti lisätyillä haltioilla varustetun) tarinan seuraamisen jouhevuuden kannalta, mutta jota ei käytännössä toteutettu hyvin.

PS: Löysin kuvan Bomburista ja siististä torvesta!
 
Last edited:
Minua ei häirinnyt taistelun paljous sinänsä, koska tykkään katsoa hyvin toteutettua leffasotimista. Minua häiritsi enemmän se, ettei se sotiminen ollut, no, kovin hyvin toteutettua vaan pikemminkin Asterix-tyylistä parodiaa, jossa pari sankaria pystyy noin vain peittomaan sata vihollista ja huomio kiinnitetään kummallisiin yli-inhimillisiin, fysiikan lakeja rikkoviin sirkustemppuihin realistisen taistelukuvauksen sijaan.

Kokonaisuus jätti sellaisen tunteen, että Jackson on halunnut lähinnä mässäillä taistelusirkuksella, ja itse tarinaa kuljetettiin mukana vähän kuin vasemmalla kädellä siinä sivussa, jotta sille kaikelle mäiskeelle saataisiin jonkinlainen perustelu. Lopputulos oli hirveän epätasainen. Kuten edelläkin on todettu, lähes naurettavat taistelupätkät vuorottelevat sikin sokin Alfridin "hassujen" edesottamusten ja yhtäkkiä jostain takavasemmalta pamahtavien vakavien hetkien kanssa.

3D jätti myös vähän väliä toivomisen varaa, tai sitten silmissäni on vikaa. Tuliko kukaan muu kiinnittäneeksi huomiota siihen, että välillä kuva oli kuin näyttämöltä: litteitä 2D-kuvapintoja limittäin, kuin vanhanaikaiset levyille maalatut lavasteet? Yksi mieleen jäänyt kohta, jossa tämä oli erityisen silmiinpistävää, oli Bilbon istuessa yksinään pylvään juurelle pohtimaan, mitä tekisi takkinsa sisään kätkemällään Arkkikivellä. Pylväs näytti minun silmääni litteältä ja siitä roikkuva ketjunpätkä sen kylkeen maalatulta, ja olin melkein yllättynyt, ettei Bilbo pyllähtänyt lattialle vaan pylvään juurta kiertävä penkki olikin olemassa kolmiulotteisessa todellisuudessa.

Hyvää leffassa oli ennen muuta Martin Freemanin suoritus Bilbona. Niin absurdi, hölmö ja epäuskottava kuin muu tarina hänen ympärillään usein olikin, hän itse oli aito hobitti alusta loppuun. Bilbon suru Thorinin kuoltua oli niin todellista, ettei sitä kestänyt katsoa itkemättä itsekin. Myös Gandalf oli oma luotettava itsensä, oikea keskimaalainen velho eikä mikään sarjakuvahahmo. Pidin siitäkin, että Nazgûlit saivat näyttäytyä, joskin heidän taistelutyylinsä meni hiukan kornin puolelle sekin.

Nazgûl-kohtaukseen liittyen jäi mietityttämään, ettei Jackson käyttänyt hyväksi tilaisuutta tehdä jotain spektaakkelia siitä, että kaikkien kolmen haltiasormuksen kantajat olivat yhdessä taistelun tiimellyksessä. Jotain "yhdistetään Kolmen voimat" tms. Mutta ehkä se olisi vienyt tarinaa entistä enemmän sivupoluille.
 
Last edited:
Älä nyt viitsi, Isil, se olisi merkinnyt vielä yhtä déjà vuta lisää. Kun haltiakuningas teki hienon kuperkeikan kaatuvan sotahirvensä selästä ja päätyi keskelle aukiota vihollisten ympäröimänä, totesin hiljaa mielessäni: "Matrix!" Hirmukäärmeet taas kirvoittivat "Dune!"-tokaisun. Jos kolmen sormuksen voimat olisi tosiaan yhdistetty ja Sauron olisi lennätetty Mordoriin kauhean energiapurkauksen saattelemana, olisin todennut: "Ghost Busters!"
 
Tämä kohtaus tuotti joissakin katsojissa erinäisiä hihityksiä, ja tavallaan kyllä ymmärrän miksi. Se tuli kovin puun takaa ja tuntui kaiken överin pelleakrobatian jälkeen aivan eri elokuvasta yhtäkkiä poimitulta (Kaurismäkeä kenties? :p). Jos katsoja ei ole siinä kohdassa riittävän liikuttunut, riittävän rikki kaikista koetuista kauhuista samastuakseen kunnolla Bilbon ja Gandalfin pysähtyneeseen tunnelmaan, se voi särkeä immersion olemalla liian aito.

Itse en kiinnittänyt sen suurempaa huomiota pelleakrobatiaan, koska taistelu kuin taistelu.. ihan sama, katsoin sen vain välttämättömänä pahana. Eikä sitä enää mikään voi "pilata", koska taistelu itsessään on jo ikävintä katsottavaa mitä olla voi. Niinpä kaiken sen tappamisen ja ryskeen jälkeen oma tuntemukseni oli tässä Gandalf & Bilbo kohtauksessa se, että nyt päästiin asiaan! Ja osasin nauttia sen hetken siitä mikä oli minulle mieluisinta elokuva-antia. :)

Tämmöinen elokuva josta ~90% on jonkin asteista taistelua, turruttaa jo jonkin verran kaltaistani katsojaa.. Varmasti siellä kaiken taistelun keskellä on monia ihania asioita joita en vain ehtinyt vielä sisäistää. Joten seuraavaa katselukertaa odotellessa! :p
 
Tuli mieleeni ajatus, että fanivoimin voisi toteuttaa kolmen leffan lyhennyksen, josta olisi karsittu kaikki turhat taistelukohtaukset pois eli melkein kaikki materiaali. Päätä käytettäisiin johonkin muuhun kuin rautakypäräisten örkkien hengiltä puskemiseen à la Dáin. Jätettäisiin vain merkitykselliset kohtaukset. Rooma-tv-sarjassa hirmuisen iso taistelu kuitattiin taistelustandardin putoamisella maahan. Samanlaista minimalismia toteutettaisiin tässäkin merkittävästi lyhyemmässä versiossa.
 
Toista osaa katsoessa jatkuva akrobatia turhautti, mutta jälkikäteen voin sanoa sen olleen paras osa. Viimeinen osa oli aivan liian virutettu ja väljähtänyt elokuva. Kaikki vietiin viime hetkelle, mikä sinänsä on hyvä asia, mutta kun niitä viime hetkiä oli liikaa, ja ne oli virutettu liian pitkiksi. Varsinainen taistelu oli lyhyt, mutta jäätiköllä tapeltiin senkin edestä. Jäätikkötappelu oli kaikin puolin huono, mutta ennen kaikkea liian pitkä. Ylipäätään pahisten selviäminen hengissä läpi trilogian uudelleen ja uudelleen alkoi väsyttää. Sen sijaan varsinainen taistelu oli hyvä, joskin lyhyt ja sekava.

Kokonaisuutena elokuva koostui yhteen liitetyistä liioittelevista ja sata kertaa nähdyistä kohtauksista: taistelusta, rakkaudesta, luopumisesta, kuolemasta. Kuolemat olivat muuten aika huonoja. Filikin vain jäi kiinni ja tapettiin. Parempi olisi ollut antaa heidän kuolla alhalla laaksossa keskellä taistelua. Olisivat jääneet johonkin nurkkaan ja kuolleet ylivoiman edessä. Olisi voinut siinä hoitaa myös örkkipäälliköt samalla.

Vaikka kirja ja elokuva eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, ei elokuvaa voi ajatella ilman kirjaa, sillä siihen viitataa jatkuvasti. Ehkä eniten minua vaivaa juuri Tolkienin maailman muuttuminen niin selvästi Jacksonin maailmaksi, josa on aivan omat tyylinsä. Mutta olisiko Hobittia voinut tulla ilman kirjaa ja Sormusten Herra elokuvia? Toimiiko elokuva yksinään riittävän hyvin? Nythän sille oli valtava joukko katsojia, jotka halusivat nähdä sen joka tapauksessa.

Elokuva tuntuu oleva Jacksonille viimeinkin hetki toteuttaa omaa näkemystään vapaasti. Sormusten Herran tyylin oli oltava mahtipntinen ja vakava, joten tilaa ei jäänyt liioille ylilyönneille. Mutta se trilogia oli menestys, joten Hobitti menestyi pelkällä nimellä. Sisältö oli paljon vapaampaa ja Jacksonin mielen mukaista, ja rahoittajiakin oli varmaan helpompi lähestyä kuin edellistä trilogiaa tehtäessä.
 
Leffan alku oli tosi hyvä, mutta juonesta katosi kaikki jännite, kun taistelu alkoi. Örkkejä oli 5 miljoonaa, mutta kaikki saivat pääpahiksia lukuunottamatta koko ajan kyytiä. Ihan sama, oliko vastassa kääpiö, haltia neliraajahalvaantunut mummo tai lapsi, niin riviörkit kuolivat sitä vauhtia, että niitä alkoi jo käydä sääliksi.

Leffan parasta antia olivat alussa tapahtuvan Smaugin kuoleman ja Järvikaupungin tuhon lisäksi Thorinin angstailu ja paranoidi sekoilu, Richard Armitage tekee hienoa työtä pskykoottisena kääpiöruhtinaana. Lisäksi Sauronin manaaminen Dolg Guldurista sisälsi hienon "servant of Morgoth" -repliikin, joka sai ainakin itseni kaltaisen pitkän linjan Tolkine-nörtin ihan liekkeihin. Jacksonin ohjaamaa Silmarillionia olisi silti aika vaikea kuvitella naama peruslukemilla.

Leffassa oli myös Thorinin lisäksi hienoja hahmoja, Thranduil ( Lee Pace ) oli ihanan kusipäisen oloinen koko leffan alkupuoliskon ajan. Tietty kuninkaallisuus ja valtava määrä ylimielisyyttä "tavallisia kuolevaisia" kohtaan suorastaan huokkuivat jokaisesta eleestä ja ilmeestä. Olisikin ollut melkein hauskempi nähdä örkkien lahtaamiusen sijaan Dain ja Thranduil ottamassa erää keskenään. Bard ( Luke Evans ) oli myös vakuuttava, ja Gandalf ja Bilbo nyt ovat olleet hyviä joka leffassa.

Silti kokonaisuus oli pettymys. Liikaa cgi örkkimättöä, liian vähän sisältöä. Kolmesta leffasta eka oli paras, ihan niinkuin Lotrinkin kohdalla. Siinä tosin missä Sormuksen Ritarit on ihan ylivoimaisesti paras Jacksonin kaikista Tolkien-leffoista, niin Hobitti-trilogian kohdalla ensimmäinen ja toinen osa ovat aika tasavahvoja. Kolmas oli sitten vähän schaiba.
 
Minä kävin katsomassa kolmannen Hoppelin viime lauantaina eli kolme päivää sitten. Pahimpia höyryjä saatoin onneksi päästellä heti samana iltana useamman henkilön kanssa. Ihan selkeitä ajatukset eivät kyllä vieläkään ole..

Tätä pelkäsin kyllä pahiten ensimmäisen ja toisen osan jälkeen. Enkä turhaa. Elokuvassa oli paljon kohtia, mistä pidin paljon ja olin oikeasti innoissani. Kokonaisuudesta jäi kuitenkin todella pettynyt olo. Ymmärrän, että joitain asioita täytyy kirjaan nähden muuttaa, ja tämä ei perjaatteessa itseäni häiritse. En muuta odottanutkaan. Se, että Erebornin kohtalo jätettiin kirjaa lukemattomalle katsojalle täysin auki, on minun mielestä vain huonoa käsikirjoitusta, eikä mitenkään päin seliteltävä ratkaisu. Ereborn ja sen aarteet ovat kuitenkin niin suuri motivaattori läpi trilogian, että on käsittämätöntä, ettei sen kohtaloa käsitellä millään tavalla!

Minuakin harmitti, että juonikuvioiden loppuunviemisen sijaan aikaa oli käytetty turhantuntuisiin temppuiluihin taistelussa, kuten juurikin se Legolaksen hyppely. Tämä oli ensimmäinen näistä elokuvista, jossa tuli loppupuolella tunne, että loppusikohan tämä jo kohta. Tappelun katsominen alkoi käydä puuduttavaksi, vaikka hyviä hetkiäkin oli. Puuduttavalta tuntui myös sellaisten Dresmann-kävelykohtausten (ns eeppistelykohatuksien) määrä. Eli siis sellaisten kohtauksien, missä joku hahmoista kävelee eeppisesti mahdollisesti hidastettuna ja ylväsotsaisena taistelemaan. Thorinille näitä on trilogian mittaan kertynyt vähän liikaa. Kyseinen tehokeino toimii säästeliäästi käytettynä, mutta ikävä komiikka pukkaa pintaan liiallisena annostuksena.

Koko Tauriel-kuviosta on vaikea kirjoittaa, kun en koko hahmoa edelleenkään pidä perusteltuna, siksi kaikki siihen liittyvä tuntuukin päälleliimatulta.

Asioita, joista pidin, oli erityisesti alkupuoliskon koppava Thranduil, ja se fakat, että hän ratsasti hirvellä! Se oli komeaa ja hauskaa katsottavaa. Pidin myös Dainista sotasikoineen. Kääpiöarmeijan näkemistä odotin myös kovin, ja siitä myös pidin. Kääpiöt olivat jykevien ja nimenomaan rautaisen näköisiä, juuri sellaisia kuin pitääkin. Myös Thorin sekoaminen oli mielestäni vaikuttava, ja hyvin näytelty. Sitä suuremmalla syyllä kaiken sen kullan kohtalon jättäminen avoimeksi ei vain tunnu perustellulta.
Kolmen sormuksen kohtaamisesta pidin myös kovin. Siinäkin kohtauksessa kritisoitavaa toki olisi, mutta kokonaisuudessaan siitä jäi positiivinen tunne. Galadrielista nähtiin uusi puoli ja Radagastkin näyttäytyi vähemmän koomisessa valossa.
Smaugin kuolema oli mielestäni onnistuneesti rakennettu, ja elokuva lähti sillä sopivan vauhdikkaasti liikkeelle.

Monesta muustakin asiasta taisin viikonloppuna vaahdota, mutta nämä ovat pointteja, jotka ovat tällä hetkellä mielessä.
 
Kävin elokuvan katsomassa viime torstaina ja sitä on pitänyt vielä makustella pitkään. Lyhyesti sanottuna pidin Hobitin ensimmäisestä versiosta eniten ja tästä viimeisimmät vähiten. Ehkä se johtui siitä, että olisin kuitenkin kaivannut enemmän sitä arvokkuutta mitä TSH-elokuvasovituksissa oli, tämä viimeisin meni jo mielestäni Hollywood show- viihteen puolelle vaikka kyse onkin sadusta. Ehkä eniten ärsytti se, että kohtauksia piti pitkittämällä pitkittää (olisiko elokuva toiminut sittenkin paremmin vain kahdella osalla?) ja ylimutatti-örkit, Bolg ja Azog, ei vaan kuolleet millään. Huoh. Samoin Legolasin ilmassa kävely/hyppely tornin sortuville kivilohkareille aiheutti minussa lähinnä epäuskoisuutta ja vähän myötähäpeääkin. Alfridille en nyt jaksanut edes nauraa, oli sen verran ärsyttävä hahmo ja ihmettelen miksi näitä "kiintiöidiootteja" pitää elokuviin väkisin laittaa. Filin kuolema sivuutettiin liian nopeasti, olisiko sitten syynä antaa lisäminuutteja Kilille ja Taurielille.

Mutta (nyt tämän haukkumisen jälkeen) Smaugin kuolema ja hyökkäys Järvikaupunkiin olivat hienoa katseltavaa. Samoin nostan näkymätöntä hattuani Christopher Leelle, hieno taistelukohtaus oli hänelle suotu. Olisi mielenkiintoista tietää, käytettiinkö tuossa kuitenkin sijaisnäyttelijää vai tekikö Lee itse tämän kohtauksen kuitenkin. Thraduil oli myös kaikessa kamaluudessaan upea. Tykkäsin myös siitä että Bomburille annettiin kohatus olla enemmän esillä Laakson torven kanssa, hänen olemassaolonsa jäi aika vaisuksi koko trilogian ajan. Elokuvaan oli hyvin ujutettu myös viittauksia TSH-elokuvista ja tulevaisuudesta, jolloin ympyrä pääsee sulkeutumaan.
Ja Martin Freeman, upea ja lahjakas näyttelijä, teki hienon suorituksen. Mielessäni nuori Bilbo on saanut Freemanin kasvot. Ja Bilbon purskahdettua itkuun Thorinin kuoltua en osannut olla itkemättä. Se oli jotain niin käsin kosketeltavaa ja aitoa.

Äh, nyt karkasi ajatus kun jäin tuohon edellämainittuun kohtaukseen...

Mieleen painuvin onnistunut kohtaus oli se, kun Bilbo ja Gandalf istuivat vieretysten Thorinin kuoleman jälkeen.. Oliko peräti jopa juuri niiden mitäänsanomattomien "hautajaisten" aikaan (?). Kun Gandalf puhdistaa piippua ja he ovat vain hiljaa, katsahtavat toisiaan mutta sanoja ei löydy.. se tunnelma oli niin käsin kosketeltava ja aito. Siinä hetkessä oli onnistuttu täydellisesti!

Minusta tämä oli surullinen ja koskettava kohtaus, ripauksella myötätuntoista huumoria. Samoin Bilbon hyvästellessä kääpiöitä, kun sanoja ei vain yksinkertaisesti ole. Itselläni oli jokseenkin samanlainen sanaton ja tyhjä olo elokuvan katsomisen jälkeen, kaikesta huolimatta.
 
Suureen osaan ylläolevaan olen samaa mieltä. Lisäisin vielä yhden kohtauksen, joka minuun teki vaikutuksen. Se, kun Thorin ja Bilbo keskustelivat tammenterhosta. Minulta jäi ympäristö ihan huomioimatta (viiteten Isilmírën kommenttiin), koska näyttelijätyö oli niin loistavaa. Se, miten Thorinin hulluus hetkeksi kaikkoaa palatakseen jälleen ja Bilbo... no, Martin Freeman oli vain niin hyvä!
 
Tässä voisi karkeasti yksinkertaistaa, että ne harvat hetket kun elokuva kehtasi poiketa hobittimaisuuksiin, niin elokuva oli täyttä rautaa, mutta sitten paljon kaikesta muusta löytyy aivan liiaksi kyseenalaisia ratkaisuja. On verrattain irvokasta, että elokuva joka kertoo hobitista ja kääpiöretkikunnasta ei anna ruutuaikaa heille kuin aivan sen välttämättömimmän. Tässä mielessä Viiden armeijan taistelu on heikko elokuva.

Minusta taisteluissa ei sinänsä ollut vikaa silloin, kun niitä ei viety överiksi. Legolas, Thranduil, Azog ja Bardin kärryretki taas olivat turhaa överiä.

Tässä vain miettii, että kuinka paljon parempia elokuvista olisi tullutkaan jos niitä olisi tullut vain kaksi ja ohjauksesta olisi vastannut Guillermo Del Toro.
 
Ylös