Hobitti-elokuvien arvioita

Tässä vain miettii, että kuinka paljon parempia elokuvista olisi tullutkaan jos niitä olisi tullut vain kaksi ja ohjauksesta olisi vastannut Guillermo Del Toro.

Saisikohan sellaisen Special Editionin Del Toron leikkaamana :D Ei sillä Extendedillä niin väliä. Voisivat julkaista uudelleen leikatun lyhyemmän version. Ja samoin kuin kielo, minäkin, mietin, että olisikohan kokonaisuus toiminut paremmin kahtena elokuvana...
 
Leffa oli ihan ok, taistelukohtaukset menivät liian pitkiksi, etenkin juuri nämä kaksintaistelut.
Valkoisen neuvoston taistelu oli loistava, tosin odotettu leave sauron to me oli pettymys sillä saruman ei taistellut sauronin kanssa, veikkaisin että saruman saa lisä aikaa pidennetyssä versioissa.
Jotenkin outoa että gandalf tiesi että bilbolla oli sormus mutta sitten sormuksen ritareissa asia tulee yllätyksenä. Myös gandalfin ja galaktisella käsistä pitäminen dol guldurissa oli tökerö. Muutenkin gandalf on sairaan heikko kaikissa kuudessa leffassa häviää aina.
 
Itse kyllä odotin viimeistä Hobittia ihan mielenkiinnolla enkä ollut totta puhuen hirveästi pettynyt. Kahdesti se on nyt katsottu, toisella kerralla yritin keskittyä niihin vikoihin joihin muut olivat jo kerenneet tarttua, mutta loppujen lopuksi pidin elokuvasta. Paljon oli kaikissa kolmessa kohtia joista en pitänyt, ja tiedän etten ole yksin sen mielipiteen kanssa että melkein kahdeksan tuntia (ja päälle vielä pidennetyt versiot) materiaalia on aivan liikaa kolmesataa sivuisesta kirjasta.
Monta hyvää kirjan kohtausta oli jäänyt pois ja liian monta huonoa ideaa oli karannut Jacksonin mielen pimeistä syövereistä.
Yllätyin itsekin siitä miten vähän Taurielin ja Kilin romanssi häiritsi. Olisin kylläkin suonut Kilin kuolevan veljensä rinnalla kunnon taistelussa. Muutenkin Kilin pitkittynyt kaksintaistelu Bolgin (?) kanssa oli turhauttavaa. Ensin sitä raivattiin tietä kymmenien örkkien läpi mutta jostain syystä Bolg ei meinannut kuolla ei millään. Sama juttu Thorinin ja Azogin kanssa. Varsinkin Azogin avantouintireissu oli liian ilmeinen, vähän jäi makua katsojan aliarvioinnista.
Lisäksi ylenpalttiset viittaukset Sormusten Herraan alkoivat loppua kohti etoa ja yritin parhaani olla repeämättä nauruun Thranduilin ja Legolasin viimeisen sananvaihdon aikana. Eniten ehkä häiritsikin yritys tehdä nimenomaan prequel itsenäisen elokuvan sijaan.
Kaiken kaikkiaan kuitenkin siis pidin kaikista kolmesta elokuvasta, olen ehkä vähän turhankin sietokykyinen mitä elokuviin tulee. Ja vaikka niistä pidänkin, jään innolla odottamaan että joku onnistuisi tekemään uskollisen elokuvaversion Hobitista.
 
Jotenkin outoa että gandalf tiesi että bilbolla oli sormus mutta sitten sormuksen ritareissa asia tulee yllätyksenä.

Jos en ole ihan väärässä niin eikös Gandalf tiennyt kyllä sormuksesta, mutta ei sitä että se oli nimenomaan The One Ring?
 
Steelin kanssa samaa mieltä Laakson torvesta. Se oli hauska. Ehkä siinä on kovalevy ja torviosa toimii vaan kaiuttimena. Vähän kuin pulkkisen ruusulaulu-sketsissä

VAT oli mielestäni elokuvana varsin keskinkertainen, ja asiayhteytensä ja esikuvansa huomioon ottaen täysi riman alitus. Aiempien hobittien perusteella osasi odottaa, ettei mitään mieletöntä leffaa ole tulossa, mutta sellainen toivon kipinä paremmasta kuitenkin oli, että petyin.

Kakkosleffan kommenttiraidassa tai ekstroissa Jackson sanoo kuulema jossain vaiheessa, että ”fyysikot, silmät kiinni,” tai jotain vastaavaa, joten siihen en puutu, vaikka ehkä siitäkin saattaisi olla jotain sanottavaa. Mutta hei, ”It’s a kind of Magic”.

Yksi, tarkemmin ajatellen ehkä jopa hieman mitätön, asia, mistä en helposti pääse yli, ja josta jotkut ovat varmaan jo saaneet kuulla enemmän kuin tarpeeksi, on se, että niinkin mahtavat henkiolennot, kuin maiar ovat ihan kädettömiä Sauronia, joka on itsekin maia, vastaan. Sitten tulee haltiavaltiatar ja pistää Sauronin nippuun jossain määrin tosta vaan. Okei, haltioiden joukossa Galadriel taisi olla taidoissa ja mahdissa seuraava Fëanorin jälkeen, ja olihan sillä valopullo mukana, ja Tolkieninkin mukaan hän oli isossa roolissa Dol Guldurin tapahtumissa. Eli ei mitään pois Galadrielilta, se on itse asiassa varsin siisti hahmo, mutta tarkoittaako se sitä, että istarista täytyy tehdä täysin kyvyttömiä. Pienen pientä lievitystä siitä, että Saruman mäiski hieman Sormusaaveita, jotka olivat muuten mielestäni aika kehnosti toteutettuja. Tosin siinäkin kohtauksessa olisin mieluummin nähnyt enemmän mielten mittelöä, sillä kun olisi saanut siitä kohtauksesta jotenkin vielä paremman ja kaikelle sille fyysiselle taistelulle vähän vaihtelua.

Leffassa oli hyviäkin juttuja. Esimerkiksi siinä oli jälkeen päin ajatellen mielestäni yllättävän paljon hyvää ja hienovaraista huumoria, mikä kuitenkin hukkui siihen kaikkeen komiikkaan, jota siihen tungettiin niin paljon, ettei kansi mahtunut kiinni, eikä sen takia jaksanut samalla tavalla enää olla hauskaa. Kuva- ja äänimaailma olivat jälleen kerran pääosin varsin mainioita. Minunkin ehdottomia suosikkikohtauksiani ovat jo mainitut ”tammenterho” ja ”Gandalf kaivaa piippua”. Ne olivat miltei loistavia. McKellen ja Freeman olivat muutenkin trilogian parasta antia. Smaugin kuolema oli soljuvasti virtaava ja toimiva kohta, mutta ehkä hieman turhan lyhyt. Toivottavasti joku muu keksii enemmän jotain kivaa sanottavaa, muuten uhkaa käydä varsin negatiivissävytteiseksi keskusteluksi.

Nyt kun on nähny kaikki elokuvat, niin Thorinin hahmokehitys on aika samanlainen, kuin Peter Jacksonin. Thorin lähtii jalolle ja vaaralliselle retkelle nöyränä, ja onnistuikin pääsemään Yksinäiselle vuorelle, vaikeuksista huolimatta. Samalla tavalla Jackson otti hoitaakseen mahdottomalta tuntuvan tehtävän ohjata Sormusten Herran ja onnistui pääosin mielestäni varsin hyvin ja teki yhdessä muun tiimin kanssa yhden kaikkien aikojen elokuvasarjoista. Hobitin kohdalla Jacksoniin iski Thorinin tavoin lohikäärmesairaus, ja Bardin sanoja mukaillen, molemmat olivat ”blinded by their own desires.”
 
Kakkosen jälkeen päätin, etten teatteriin mene tukemaan Jacksonia yhtään enempää. Kommentit vaikuttavat siltä, että päätös on oikea. Katson sen joskus sitten roskaelokuvana, vähän niin kuin Uwe Bollin tuotantoa. Niin Jackson on pudonnut kirjoissani Bollin tasolle. Varmaan H3:sta nauramista riittää.
 
Valkoisen neuvoston taistelu oli loistava, tosin odotettu leave sauron to me oli pettymys sillä saruman ei taistellut sauronin kanssa, veikkaisin että saruman saa lisä aikaa pidennetyssä versioissa.

TSH:ssa ilmenee Sarumanin liittoutuminen Sauronin kanssa, joten mitään sen kummempaa taistelua ei välttämättä ole ollutkaan, vaan Sauron on saanut Sarumanin ehkä hyvinkin nopeasti puolelleen. Ehkä tämä oli vain johdatus siihen miten Saruman päätyi liittoutumis tilanteeseen..


Mukavaa lukea että useammatkin ovat pitäneet ekasta leffasta eniten, koska niin minäkin! :heart: Silloin vain tuntui että ekaa leffaa mollattiin liiasta pitkäveteisyydestä ja rauhallisten kohtien venyttämisestä. Se oli mielestäni juuri mukavan leppoisaa menoa ja Keski-Maan maisemien ihailua! Nooh.. tässä viimeisessä leffassa oli nyt sitten sitä menoa ja meininkiä senkin edestä sitä kaipaaville.
Täytyy myöntää että vaikka olenkin kova fanittamaan näitä Keski-Maa leffoja, niin nyt jopa minunkin mielestä Hobitin kohdalla olisi toimivampi ratkaisu ollut se kaksi leffaa kolmen sijaan. Tämä viimeinen leffa tuntui juurikin väkipakolla leffan mittoihin venytetyltä ja oli vieläpä kuitenkin muita Keski-Maa leffoja jonkun verran lyhyempi.
 
Mablungin tavoi minä päätin jättää leffan väliin. Tosin jo ykkösleffan jälkeen. Luen näitä arvosteluja siinä mielessä helpottuneena että päätökseni ei ole osoittautunut vääräksi. Aion itsekin joskus vielä katsoa leffat että pääsen ihan oikeasti arvostelemaan ne enkä vain nyökyttelemään että "niin minä vähän ajattelinkin". Jossain se pieni toivo kuitenkin eli että leffat olisivat parantuneet pikkuhiljaa. Mutta houkantoivohan se oli. Oikeastaan näiden kommenttien perusteella pahin pelkoni näiden leffojen suhteen on toteutunut.

Atheonin viimeinen kappale kuulosti juuri siltä mitä olen itsekin ajatellut Jacksonille käyneen, mutta en olisi ikinä osannut pukea sitä noin hienosti sanoiksi. Tosin Atheon lähti ajatuksesta että Thorinille kävi kuten Jacksonille ja itse olisin ajatellut että Jacksonille kävi kuten Thorinille.
Nyt kun on nähny kaikki elokuvat, niin Thorinin hahmokehitys on aika samanlainen, kuin Peter Jacksonin. Thorin lähtii jalolle ja vaaralliselle retkelle nöyränä, ja onnistuikin pääsemään Yksinäiselle vuorelle, vaikeuksista huolimatta. Samalla tavalla Jackson otti hoitaakseen mahdottomalta tuntuvan tehtävän ohjata Sormusten Herran ja onnistui pääosin mielestäni varsin hyvin ja teki yhdessä muun tiimin kanssa yhden kaikkien aikojen elokuvasarjoista. Hobitin kohdalla Jacksoniin iski Thorinin tavoin lohikäärmesairaus, ja Bardin sanoja mukaillen, molemmat olivat ”blinded by their own desires.”

Samperin ja Ukeesin keskusteluun sen verran, että Gandalf tiesi kyllä sormuksesta ja oli epäluuloinen sen suhteen. Ei pitänyt siitä että se oli Bilbolla, mutta kun ei ollut varma mikä sormus oli kyseessä niin ei puuttunut asioihin ennen kuin sormus siirtyi Frodolle ja Gandalf sai lopulta vahvistuksen epäilyilleen että kyseessä todella oli mahtisormus.
Nämä tiedot perustuvat kirjaan ja ensimmäiseen leffatrilogiaan.
 
Hyvä huomio. Kirjoittaessani en edes tullut ajatelleeksi muuta, kuin, että niissä on jotain samaa. Mutta nyt kun luin uudestaan tuon tekstini, niin asian muotoilusta tosiaan saa sen käsityksen, että Thorin on kuin Jackson, mikä on ehkä hieman kieroutuneen takaperoista. En kuitenkaan, ainakaan tietoisesti, tarkoittanut sitä niin päin. Enkä ehkä kyllä toisinkaan päin. Vain, että heidän hahmokehityksissään, jos Jacksonia oikeana henkilönä voi hahmoksi kutsua, on samankaltaisuuksia.
 
Tjaa, moni on tykännyt siitä Bilbon ja Gandalfin kohtauksesta taistelun jälkeen, mutta minua se ärsytti aika paljon. Nimenomaan sen piipun tonkimisen takia. Se alkoi ihan kauniina kohtauksensa, mutta minusta Gandalfin sitkeällä piipunkaivelulla kalasteltiin taas tirskuntaa yleisöstä. Jotakin liian koomista siinä oli. Ensin Bilbo istuu siinä hiljaisena ja Gandalf tulee sörkkimään piippua, sörkkii ja sörkkii ja Bilbo senkun tuijottaa vieressä, kun toinen sählää arkisesti hartaalla hetkellä... Äh, en tykännyt. Kaipa siinäkin mentiin liian pitkälle. Voi toki olla, että taistelun jälkeen olin ylivirittynyt kaikista ylilyönneistä niin, että kaikki muukin alkoi tuntua liioittelevalta.
 
Tässä tämä iso perusongelma oli. Liikaa liian montaa asiaa. Liikaa pitkitettyjä kohtauksia, liikaa epäuskottavaa taistelua, liikaa viime hetken pelastumisia, liikaa väkisin vitsiksi väännettyjä kohtauksia, liikaa hataria juonikuvioita, liikaa elokuvaosia... Selvästi paras tekemisen palo hiipui TSH:n myötä ja Hobitista tuli tyypillinen vähän väkisin väännetty pakollinen jatko-osien sarja joita Hollywood on suoltanut, no, liikaa.

Sääli, sillä Hobitin kolmessa osassa oli paljon hienoja kohtauksia ja monia hienoja näyttelijöitä jotka onnistuivat hyvin.
 
Last edited:
Mieleeni tulee ensimmäisenä sana "möhkäle". Yksityiskohdista lienee turha liikaa kitistä, eihän alkuteoksesta ollut mukana kuin jonkinlainen väännelty runko, johon oli ympätty yhtä ja toista joko sinnepäin tai ihan puskista niin kuin ne ihmepässit, Arrakis-planeetan madot ja vaivalloinen Alfrid, joka olisi pitänyt ampua jo edellisessä elokuvassa. Olisivat jättäneet Stephen Fryn henkiin pidemmäksi aikaa. Dol Guldurin ääni ja valo -kohtaus oli niin kiusallinen, että aloin oikeasti kiemurrella tuolissani ja vain vaivoin pystyin pidättämään äänekkäät parahdukset.

Mutta kaikkein pahinta oli koko rainasarjan ainoan oikeasti kiinnostavan hahmon eli Taurielin (jonka kohtalosta ei voinut tietää mitään etukäteen) läpeensä pinnallinen ja ontto vetistely Kili-paran kuoltua aivan jossakin muualla kuin enoaan velipojan kanssa suojellen. Voi Legolasin äiti soikoon!
 
Minulla oli elokuvan jälkeen vähän hassu olo, koska olin ilmeisesti odottanut liikoja tai tämä VAT oli poikkeuksellisen lattea viritelmä, minne oli sullottu sekaan "idioottihuumoria" (Alfrid) ja sitten se kohta missä Legolas hyppii putoamisvaiheessa olevilla kivillä. Ne harvat rauhalliset kohdat oli osittain sössitty, kuten Dracaena tuolla jo ehti sanoa piipun kaivelusta - en ole niin toimintaelokuvien perään muutenkaan, niin ne venahtaneet tappelut eivät oikein innostaneet. Toimintaa jaksaa katsoa lyhyinä purskeina, mutta jos siitä tehdään sellaista huitomisoopperaa (tsiigaa miten eeppisellä kielekkeellä me taistellaan ja ollaan super heroi).

Katson elokuvan vielä myöhemmin uudestaan ja vielä sitä myöhemmin sen Extended version, niin varmaan kerron jotain lisää. Pitää tähän loppuun sanoa, että kyse on nyt vain minun katsojakokemuksesta ja on varmasti niitäkin joiden mielestä tämä kolmas oli näistä paras.
 
Minä kuulun viimeksimainittuihin. Mutta olimmeko minä ja Onebiggerhobbit todella ainoita jotka nyyhkivät kuin Taurielit konsanaan Tennispalatsin ensi-illassa Helsingissä?:D Eikä toinen katsomiskerta yhtään helpottanut ainakaan minun kohdallani. Emmekä edes itkeneet myötähäpeästä, ainakaan koko aikaa. Itse en pitänyt Dol Guldurin omituisista varjomiehistä jotka tippuivat kuiluun ja ilmaantuivat takaisin tappeluun. Ne muistuttivat jotenkin ärsyttävästi minua transformereista... en itse asiassa lainkaan pitänyt koko kohtauksesta. Samoin Legolasin super hero-kohta (juokseminen ylös murtuvaa siltaa) herätti lähinnä myötähäpeää.
Kun Smaug kuoli ja tippui järvikaupungin isännän päälle en voinut olla hörähtämättä muutamaa kertaa tuolissani. Kaksi lohikäärmettä päällekkäin.
Azog jään alla- kohdassa uskoin jo noin puoli sekuntia sen kuolleen. Enempää väärässä en olisi voinut olla. Se oli suhteellisen creepy kohta enkä oikein tiedä pidinkö siitä vai en.
Billy Conollyn Dain oli mielenkiintoinen tapaus. Ymmärsin kirjasta jotenkin että hän oli ihan järkevä kaveri mutta elokuvasta saa hiukan semmoisen käsityksen että olisin antanut Vuoren mielummin takaisin Smaugille kuin hänelle. Kovapäinen kaveri ainakin. Haistoin hänen taistelukohtauksistaan että jollakulla on ollut hauskaa editointihuoneessa. Vähän liiankin kanssa.

Osaan siis olla myös kriittinen mutta niin. Miksi oikein itkin?
On totta että Taurielin piipitys ja voihkinta Kilin kuollessa oli inhottavaa ja tekopyhää. Olisin voinut tunkea sormet korviini. Varsinkin kun hän ei näyttänyt niin pahasti haavoittuneelta etteikö olisi mitenkään voinut estää kuolemaa. Eikä käynyt edes kostotaisteluun... miten tässäkin lopulta kävi niin että nainen vaikka kuinkakin soturi istuu kuitenkin vain nurkassa voihkimassa kun hänen olisi kerrankin pitänyt oikeasti tehdä jotain. No mutta Filin kuolemasta lähtien itkin kuin vesiputous. Jotenkin on aina niin että negatiivisia asioita tulee enemmän mieleen kuin oikein miettii. Nyt niitä positiivisia.
Filin ja Kilin kuolema olivat kyllä raakoja eikä niistä oikein löytänyt mitään ´´kaunista´´, mutta toisaalta niissä oli myös jotain perinpohjaisen rehellistä. Oikeassa elämässä kuolema ei ole aina kaunis. Se voi olla myös ainoastaan raaka ja julma mutta tätä puolta harvoin elokuvissa näytetään. Minä vihasin ja rakastin niitä kohtia. Tauriel oli kuitenkin mielestäni lopulta se inhimillinen. Kaiken sen voihkinnan takana oli jotain muuta. Rohkeus. Hän asettui Thranduilin tielle ja esti häntä kääntämästä selkäänsä muiden kärsimyksille jälleen kerran. En halua edes yrittää nyt väkisin etsiä Taurielista negatiivisisa asioita. Tiedän ettei hän ollut kirjassa mutta pidän hänestä silti melkein eniten. Ja Taurielin ja Thranduilin keskustelu Kilin ruumiin äärellä olisi saanut minut huutoitkemään jos olisin kehdannut. Siinä oli jotain niin todellista ja rehellistä. En osaa selittää. Pilasimme joka tapauksessa ainakin Areadrielin elokuvan, niin ehkä sitä huutoitkua ei enää tarvittu:)

Tekstissäni ei ollut taaskaan päätä eikä häntää, mutta antakaa se anteeksi :D
 
Istuittekohan meidän takanamme. Minä nimittäin luulin ensin joidenkin katsojien sillä suunnalla hekottavan ääneen Taurielin itkukohtauksen korniudelle, mutta tajusin hetken päästä äänen olevan nyyhkytystä. Omat posket olivat siinä kohtaa vielä märät Bilbon kanssa itkemisestä (en minä siitä Thorinistä välittänyt pätkääkään, ällö hyypiö, mutta Martin Freemanin esittämänä Bilbon suru oli niin todellista, ettei empatiaitkulta voinut välttyä), joten tätä ei ole tarkoitettu millään tavalla moitteeksi.
 
Hyvin mahdollista. Tuossa yhdeksännessä rivissä istuimme ja tosiaan kun siinä kohtaa oli muutenkin hiljaista niin varmasti kuului rivien päähän:D. Bilbo oli todellakin sympaattinen ja aito siinä kohdassa ja taatusti kyynel jos toinenkin vieri minunkin poskillani. Olin itsekin pukeutunut Bilboksi kuten lupailin.

On muuten pakko huomauttaa että kohdassa jossa Oin, Bofur, Fili ja Kili vaeltavat vuorelle ja heistä on siinä kaukokuvaa, on laitettu väärä kääpiö konkkaamaan. Siinö konkaa Fili vaikka Kili on haavoittunut. En ole ihan varma mutta huomenna kun kolmannen kerran menen katsomaan niin tarkistan. Pilkunviilaustahan tämä on mutta jotenkin amatöörivirhe.
 
Minä kävin katsomassa kolmannen osan viime viikolla kahtena iltana peräkkäin. Yleensä en tykkää käydä katsomassa samaa elokuvaa useampaa kertaa elokuvissa, mutta tämän jaksoi kyllä hyvin katsoa kahteen kertaan (ja kotona sitten tietysti lukemattomia kertoja). Elokuva oli tosiaan nimensä mukaisesti hyvin taistelupainotteinen, mutta minua se ei haitannut, vaikka olisi minustakin hahmoja voinut syventää lisää.

Edellisessä osassa en vielä kauheasti lämmennyt Thranduilille, vaikka olihan hän jo silloin erittäin näyttävä hahmo (haltiat:heart:) ja näyttelijä oli hyvä, mutta jotenkin se hahmon kylmyys ei iskenyt ja sitä mieltä olin myös kolmanteen osaan asti, kunnes Thranduilista paljastui elokuvan aikana asioita, mitä en ollut osannut kuvitellakaan hänen kohdallaan. Olin ajatellut hahmon nyt vain olevan sellainen kuin on, mutta kolmas elokuva muutti mielipiteeni hänestä täysin ja hänestä tuli yksi lempihahmoistani. Fiilikseni olivat kutakuinkin tällaiset, kun hänen menneisyytensä alkoi paljastua: :o :cry: ja tunsin suurta myötätuntoa hahmoa kohtaan. Todella mielenkiintoinen hahmo loppujenlopuksi.
Pidin kovasti Thranduilin ja Taurielin yhteisistä kohtauksista, sekä lopussa olleesta Thranduilin ja Legolasin keskustelusta. Huomasin vasta toisella katsomiskerralla kyyneleet Thranduilin silmissä hänen ja Legolasin keskustelun aikana elokuvan lopussa, mikä lisäsi kohtauksen koskettavuutta vielä lisää.

Siinä kohdassa taistelua, missä oli käytetty hidastuksia, oli tunnelma jotenkin todella epätoivoinen ja se sai taas miettimään, ettei sodassa ole koskaan mitään järkeä, tulee vain hirveää tuhoa ja surua ja niin monta täysin turhaa kuolemaa.

Ainoat asiat jotka vähän häiritsivät, olivat Smaugin voittaminen niin helposti ja nopeasti, vaikka kohtaus oli kyllä minusta hienosti toteutettu ja toinen oli se Thorinin kohtaus siellä salissa. Toteutus oli taas hyvä, mutta kohtaus vaihtui liian äkisti takaisin taisteluun. Muuten pidin elokuvasta kovasti, enkä malta odottaa, että pääsen katsomaan sen ekstroja sitten keväällä. Ostin edellisen osan Extended edition version tällä viikolla ja se on ollut ahkerassa katselussa, etenkin haltioiden osalta. Ekstroja katsoessa oli kyllä kiva nähdä miten hyvä meininki siellä oli. Ja oli hauska katsella kuinka erilainen esim. Lee Pace on hahmoonsa verrattuna. Niin rennon ja mukavan oloinen.

Erikoistehosteet olivat minusta taas todella upeita ja ei voi kuin ihailla miten jotkut osaavat luoda sellaisia. Samoin musiikit olivat todella hyvät taas ja aionkin ostaa elokuvan soundtrackin parin viikon päästä.
Ja maisemat olivat myös taas todella upeat.

Huumoria elokuvassa oli paljon vähemmän, kuin edellisissä osissa, mutta se mitä oli niin nauratti kyllä minua ja ystävääni kovasti. Etenkin Bilbon kotiinpaluu oli yksi elokuvan parhaimmista kohtauksista. Elokuva loppui minusta hienosti pätkään TSH:n alusta. Ympyrä ikään kuin sulkeutui. Elokuva oli minusta hieno päätös trilogialle ja siitä jäi todella hyvä fiilis.
 
En tätä oikein erillisenä elokuvana osaa ajatella, vaan loppuna jo nähdylle osalle, eikä sillä sen takia ole väliä, ettei se yksittäisenä elokuvana ole kovin onnistunut. Se ei vienyt mukanaan, eikä elokuvan jälkeen ollut sitä epätodellisuuden tunnetta, mikä todella onnistuneen elokuvan jälkeen on. Silloin sitä jää elämään elokuvan tapahtumia vielä sen päätyttyä. Tämä oli rykelmä pikkuvirityksiä, yksityiskohtia, joista toki pidin. Jäätynyt vesiputous oli mahtava ja talvimaisema muutenkin upea taistelun taustalle. Kun jään alla lipuvaa Azogin töllötystä jatkettiin ja jatkettiin, sitä tajusi, että jassoo, eipä se sinne jään alle taida kuollakaan. Vähän älytön yksityiskohta, olisihan kenen tahansa aivot jo tuossa ajassa jääkylmässä vedessä kylmenneet.

Mielelläni kyllä seurasin mieluummin muutamien hahmojen taistelua, kuin valtavaa viiden armeijan massataistelua, jota on nähty ihan tarpeeksi jo aikaisemmin. Hyvä, että joihinkin hahmoihin keskityttiin enemmän. Odotin kyllä Filin ja Kilin roikkuneen loppuun asti yhdessä ja kuolleen yhdessä. Heidän kuolemansa oli ohi hyvin nopeasti ja neutraalisti, kyllä Kilinkin. Tauriel siinä jäi suremaan. Arkkikivi Bilbolla ja sen kuljettaminen leiriin olisi voinut olla pitempikin kohta elokuvassa. Se oli kuitenkin aika oleellinen juttu sille, minkä käänteen asiat saivat. Valkoisen neuvoston taistelukohtaus oli onnistunut. Kun täällä pohdittiin, että eikö maiar sitten parempaan pystynyt, niin jäin pohtimaan Gandalfin kohtaamista Balrogin kanssa. Velho oli jo valmiiksi voimiaan kuluttanut, eikä siis ollut täysissä voimissaan. Jonkinlainen selitys täytyy (ainakin itselleen) keksiä, jos maiar ei täysin onnistu.

Bilbo saa pojot. Onhan hän voro ja vieläpä onnistunut sellainen.
Gandalfille pojo siitä, että tiesi Bilbon sormuksesta.
Balinin hahmo on läpi elokuvien ollut onnistunut.

Ehkä vielä lisää, kun käyn kuukauden päästä katsomassa pätkän vielä uudelleen.
 
Leffan jälkeen olo oli "että semmoinen, oli ja meni". Olihan se katsottava, mutta mitään suuria tuntemuksia ei herättänyt. Koko trilogia on kyllä visuaalisesti hienoa katsottavaa. Ja muutamat näyttelijäsuoritukset aivan loistavia, etenkin Martin Freeman Bilbona. Mutta Tolkien on jokseenkin unohtunut pelimaailmasta. Olen huomannut itsessäni Tolkien-puristin vikaa.

Eilisessä Hesarissa oli Jussi Ahlrothin ansiokas juttu Näistä syistä Peter Jacksonin Hobitti-elokuvat epäonnistuivat. Sen voisin allekirjoittaa.
 
Kävin nyt katsomassa leffan uudelleen ja ei se siitä paremmaksi muuttunut.
Alku oli hyvä, smaugin kuolema oli hienosti toteutettu. Dol guldurin taistelu oli upea, ainut miinus oli tämä gandalfin ja galadrielin dialogi missä gandalf pyytää häntä mukaansa (wtf). Haltioiden ja ihmisten kokoontuminen ereborille oli tehty hyvin. Mutta sitten se meni överiksi. Sen sijaan että oltaisiin keskitytty koko taistelun ja tuhon kuvaamiseen keskityttiin tylsiin 1vs1 taisteluihin. Azogin kuoleminen jään alle olisi ollut loistava kuolema hänelle mutta ei...
Kuninkaan paluun loppu oli liian pitkä, tässä liian lyhyt. Tosin uskon että pidennetyssä versioissa on lisää lopusta, ehkäpä myös ssarumanin ja sauronin mielten taistelu palantrin kautta.
 
Ylös