Päivän Tolkienlainaus

Seuraava lainaus on tavallaan jatkoa edellisen tarinaan. Eli kuvaus henkilöstä jossa sanotaan edellisen kauneuden palanneen maan päälle. Ja sattumalta he ovat vieläpä sukua toisilleen ;)

Pöydän puolivälissä oli kudottujen seinävaatteiden edessä katos ja katoksen alla tuolissa istui nainen joka oli kaunis katsella, ja niin paljon hän muistutti Elrondia että Frodo arveli hänen olevan tälle läheistä sukua. Nainen oli nuori eikä kuitenkaan nuori. Halla ei ollut koskenut hänen palmikoihinsa, hänen valkeat kätensä ja valoiset kasvonsa olivat sileät ja virheettömät, ja tähtien loiste asui hänen kirkkaissa silmissään jotka olivat harmaat kuin pilvetön yö; ja kuitenkin hän oli kuin kuningatar ja hänen katseestaan heijastui ajatusta ja tietoa jotka kertoivat hänen kokeneen paljon vuosien varrella. Hänen päätään peitti hopeinen pitsipäähine, johon oli kiinnitetty valkoisina kimmeltäviä jalokiviä; mutta hänen harmaassa vaatteessaan ei ollut muuta koristetta kuin hopealehdiksi taottu vyö.
Click to expand...
 
Kun intoa ei näytä olevan ihan tunguksi asti näitä lainauksia lätkiä niin varastan taas vuoron itselleni. Tällä kertaa kädessä Silmarillion ja rpa saa taas ratkaista aukeaman jolta lähden lainaustani hakemaan.

>>Ota tämä sormus>>, sanoi hän, >>sillä työsi on raskas ja suuret sinun huolesi. Kaikessa auttaa se sinua ja estää sinua uupumasta. Sillä tämä on tulen sormus, ja sen kautta, kukaties, voit sytyttää taas sydämissä entisaikojen uljauden kylmenevässä maailmassa. Mutta minun sydämeni kaipaa merelle, ja minä asun harmailla rannoilla ja vartioin satamia kunnes viimeinen laiva lähtee. Silloin odotan sinua>>.
Click to expand...
 
Tolkien oli paitsi valveutunut geneettisten klusterien tuntija, myös väestönsiirtojen kriitikko:

Tänne tuli suurilla vaunuilla paljon ihmismiehiä, enimmäkseen täysiä roistoja; osa tuli viemään tavaraa etelään ja osa jäädäkseen. Ja niitä tuli lisää. Ja ennen kuin huomasimmekaan, oli niitä asettunut eri puolille Kontua ja ne kaatoivat puita ja kaivoivat ja rakensivat itselleen vajoja ja taloja miten lystäsivät.
 
Bongasin äsken seuraavan Tolkien-lainauksen uusimman Viherympäristö-lehden artikkelista, joka koski vanhojen puiden arvottamista. Artikkelin nimi on Ryppyinen, ontto ja latvasta laho - kuinka puuvanhuksia arvotetaan?, kirjoittajanaan hortonomi Tuovi Mutanen. Lainaus erään puupaimenen sanomana päätti artikkelin.

"Totisesti, olen tuntenut joitakin hyviä vanhoja halavia Entinojan alajuoksulla, jotka ovat menneet pois kauan sitten, ah ja voi! Ne olivat aivan onttoja, totta puhuen hajoamaisillaan, mutta hiljaisia ja lempeitä kuin nuoret lehdet."
 
Kointähti sanoi:
Tolkien oli - - väestönsiirtojen kriitikko
Click to expand...

Tjaa (heh heh), kun ajattelen muutamia pikku vaelluksia (Cuiviénen-länsi, Helcar-länsi, Keski-Maa-Númenor [ja takaisin]), en aivan täysin allekirjoittaisi tätä. Oli kansainvaelluksia ja oli aggressiivisia invaasioita ("väestönsiirroista" en oikein tiedä... juutalaisten siirtäminen Baabelin vankeuteen lienee sellainen), mutta maasta ja maahan muuttamista sinänsä ei pidetty pahana, vain siihen mahdollisesti liittyvää väkivaltaa (varsinaisesti väkivaltaa yleensä ottaen). Pakolaiset otettiin kai yleensä kaikkialla hyvin vastaan.
 
-täällä jossain lähistöllä liikuksii vapaalla jalalla joku joka on vaarallisempi kuin mikään muu kirottu kapinallinen pahojen vanhojen aikojen jälkeen, Suuren piirityksen jälkeen. Joku on päässyt läpi.>>
>>Ja mikähän se sitten on?>> murisi Shagrat.
>>Kaikista merkeistä päätellen, päällikkö Shagrat, minä sanoisin että täällä liikkuu suuri soturi, luultavasti haltia, ainakin sillä on haltiamiekka, ja ehkä kirveskin; ja se on vapaana sinun alueellas etkä sinä ole sitä huomannut. Kummia juttuja, tosiaan!>> Gorbag sylkäisi. Sam hymyili synkästi kuullessaan tämän kuvauksen itsestään.
Click to expand...
 
Nyt kun tämä pakolaisaihe on kovasti ajankohtainen ja keskustelu aiheesta käy joka puolella kuumana puolesta ja vastaan, niin sopinee lakonisesti lainata Gildoria:

"Avara maailma on kaikkialla ympärilläsi: voit aidata itsesi sisään mutta et voi ikuisiksi ajoiksi aidata maailmaa ulos."
 
Laulakaa nyt, te Anorin tornin väki,
kun Sauronin valtakunta iäksi sortui,
ja on kaadettu Musta torni.

Laulakaa, riemuitkaa, te Vartiotornin väki,
valppautenne ei ole ollut turhaa,
ja Musta portti on murtunut,
ja kuninkaanne on siitä käynyt
ja hän on voitokas.

(suuren kotkan tuoma viesti, 25.3.3019 ka.)
 
Facebook läväytti silmilleni tällaisen lainauksen jonka olen laittanut kaksi vuotta takaperin. Ja tämä topikki paljastaakin mistä olen kyseisen lainauksen keksinyt sinne laittaa.
Mushu oli tuolloin n 4kk vanha ja aloin varmaan kaivata seuraa ja tekemistä enenevissä määrin.

Vaikka se ehkä vähän tylsää onkin kun välissä on vain yksi lainaus niin olkoon tämä myös tämän päivän lainaus. Minä kun tunnen tällä hetkellä suurta tarvetta aidata sekä itseni sisään että maailman ulos niin tämä herättää pohtimaan.

"Avara maailma on kaikkialla ympärilläsi: voit aidata itsesi sisään mutta et voi ikuisiksi ajoiksi aidata maailmaa ulos."
 
Nukuin viime yön unilääkkeen avustuksella, ja vaikka lepotunteja näin tulikin, on väsymys jatkunut.

Nukkuahan nyt pitäisi. Nukkua! En ole koskaan uskonut, että kääpiö voisi tuntea tällaista unen tarvetta. [...] Saisinpa rivin örkinkauloja ja huoneen jossa mellastaa, niin kaikkoaisi minusta uupumus!
 
Josko päivän lainaukseksi voisi epäortodoksisesti ottaa palasen Tom Shippeyn kommentista Sormusten herran toisen kirjan toiseen lukuun Elrondin neuvonpito:

"[it] is a largely unappreciated tour de force, whose success may be gauged by the fact that few pause to recognize its complexity. It breaks, furthermore, most of the rules which might be given to an apprentice writer. For one thing, though it is fifteen thousand words long, in it nothing happens: it consists entirely of people talking. For another, it has an unusual number of speakers present (twelve), the majority of them (seven) unknown to the reader and appearing for the first time. Just to make things more difficult, the longest speech, by Gandalf, which takes up half the total, contains direct quotation from seven more speakers, or writers, all of them apart from Butterbur and Gaffer Gamgee new to the story, and some of them (Saruman, Denethor) to be extremely important to it later on. Other speakers, like Glóin, give quotations from yet more speakers, Dáin and Sauron's messenger. Like so many committee meetings, this chapter could very easily have disintegrated, lost its way, or simply become too boring to follow. The fact that it does not is brought about by two things, Tolkien's extremely firm grasp of the history . . . of Middle-earth; and his unusual ability to suggest cultural variation by differences in mode of speech." [T. Shippey, J. R. R. Tolkien: Author of the Century, s. 68-69, sitaatti teoksessa W. G. Hammond - C. Scull, The Lord of the Rings: A Reader's Companion, s. 222]

Ja että kuitenkin tulisi mukaan myös aito Tolkien-lainaus, annettakoon Elrondinkin luonnehtia neuvonpitoaan:

"Sormus! Mitä teemme Sormukselle, vähäpätöiselle sormusten joukossa, rihkamalle johon Sauron on mieltynyt? Siinä päätös johon meidän tulee päästä.

Tästä syystä teidät on tänne kutsuttu. Sanon kutsuttu, vaikka minä en ole kutsunut teitä luokseni, muukalaiset kaukaisista maista. Te olette tulleet ja tavanneet täällä, tällä yhdennellätoista hetkellä, sattumalta kuten näyttää. Eikä kuitenkaan sattumalta. Uskokaamme mieluummin että niin on määrätty, että me, jotka täällä tänään istumme, nimenomaisesti me, saamme nyt etsiä neuvon maailman tuhon estämiseksi."

(Tänään on siis Elrondin neuvonpidon vuosipäivä. Mikä erinomaisen herkullinen tekosyy lukea uudestaan siitä kertova, niin mainio, monipuolinen ja kriittisen tärkeä luku Sormusten herrassa.)

P.S. Elrondin retoriikka on sellaista luokkaa ja lajia, että hän olisi menestynyt oikeuspuhujana muinaisessa Roomassa siinä kuin Cicero.
 
Last edited:
Päivän Tolkien-lainaus, joka ei tosin ole sijoitettavissa mihinkään täsmälliseen kalenteripäivään, mutta kuitenkin suurin piirtein oikeaan vuodenaikaan, juuri ennen uusien lehtien puhkeamista ("kevään aatto" on alkutekstissä vain "when the mallorn-leaves were falling, but spring had not yet come").
Taru sormusten herrasta, liite A, (v):

[Arwen] lähti pois Minas Tirithin kaupungista ja tuli Lórienin maahan ja asui siellä yksin kuihtuvien puiden alla aina talven tuloon saakka [ ... ] Siellä hän viimein mallornin lehtien varistessa kevään aattona asettui levolle Cerin Amrothiin, ja siellä kohoaa hänen vihreä hautansa aina maailman muuttumiseen saakka, kun kaikki hänen elämänsä päivät ovat kokonaan unohtuneet tulevien mielestä, eivätkä elanor ja niphredil enää kuki Meren itäpuolella.

Yksi kaikkein hienoimpia ja keskeisimpiä kohtia Tolkienilla tai ylipäätään kenelläkään missään.

 
Last edited:
Tolkien Gateway on bongannut uuden Kirjeisiin kuulumattoman Tolkienin kirjeen erään huutokauppakamarin sivulta. Mukana oli kuva koko kirjeestä, ja luettuani sen totesin, että tämänhän voisi jakaa juuri tällä palstalla. Suunnilleen näin Tolkien kirjoitti herra Gilmorelle:

76, Sandfield Road,
Headington,aaaa
Oxfordaaaaaa​

sssssssss3. heinäkuuta 1961

Parahin herra Gilmore,

aaaaaaaaSuuret kiitokseni siitä, että arvostatte työtäni. Oli hyvin ystävällistä teiltä kirjoittaa niin lämpimästi.

aaaaaaaaYhdelläkään tarinalla ei ole loppua. Yhdelläkään kuvalla ei ole rajoja. Mutta oma pieni näky on asetettava kehyksiin, sillä mitään ei voi nähdä selvästi ellei siihen keskity. En kirjoita jatko-osaa Tarulle Sormusten herrasta, koska – niin kuin tarinan mittaan on todella selvästi todettu – se on sellaisen maailman loppu, josta kirjoitan: mytologian ja historian sekoittumisen iltahämärä. Sen jälkeen on vain historiaa. Mutta minun pitäisi kirjoittaa jatko-osa (siinä mielessä, että se julkaistaan Tarun Sormusten herrasta jälkeen), vaikka nämä tarinat käsittelevät varhaisempia vaiheita, ensimmäistä ja toista aikaa.

aaaaaaaaaaKiitän vielä kerran,

aaaaaaaaaaaaaTeidän, vilpittömästi

JRR_Tolkien_signature.png



Täytyy huomauttaa, että Tolkienin allekirjoitus kirjeessä oli hieman pienemmillä puukstaaveilla.

Kuva kirjeestä löytyy täältä.
 
Last edited:
Herättelenpä tätä kokoelmaa lainauksella, joka ehkä tekee etelän lumettomasta joulukuusta vähän kauniimman:

An autumn waned, a winter laid
the withered leaves in grove and glade;
the beeches bare were gaunt and grey,
and red their leaves beneath them lay.
From cavern pale the moist moon eyes
the white mists that from earth arise
to hide the morrow's sun and drip
all the grey day from each twig's tip.
By dawn and dusk he seeks her still;
by noon and night in valleys chill,
nor hears a sound but the slow beat
on sodden leaves of his own feet.

Runo kertoo siitä yksinäisestä talvesta, jona Beren kulki Doriathin metsissä Lúthienia etsien, ennen kuin loi neito kevään laulullaan, kuten Aragorn lauloi Viimapäällä. Ja se on tietenkin Leithianin laulusta (HoME III, säkeet 673-684).

Sumu, joka pisaroi koko harmaan päivän jokaisesta risun päästä, kuvaa minusta hienosti Suomenkin talvea ennen lumentuloa.
 
Koska tänään on perjantai kolmastoista päivä, lienee paikallaan esittää lainaus Aurinkoiselta Samilta a.k.a. Hamin kylän arvoisalta seppämestarilta Fabricius Cunctatorilta:

Kun ei kuulu uutisia, se tietää huonoja uutisia

Joten ei huolen häivää, uutisiahan kuuluu, enemmänkin kuin tarpeeksi, sanoisin, eli jatkakaamme rohkein mielin eespäin kuin hobitti lumihangessa.
 
Tänä päivänä ja ajanhetkenä Frodo vaikutti käsittääkseni Ithilienissä Samin ja Klonkun sopuisassa seurassa. Päivän lainauksemme liittyy siis siihen:

Täällä kevät oli jo täydessä vauhdissa: sananjalanversot työntyivät sammalen ja mullan läpi, lehtikuuset vihersivät, pienet kukat aukesivat nurmikossa, linnut lauloivat. Ithilien, Gondorin puutarha, nyt asumaton mutta silti entisellään: suloinen kuin hajahapsi metsänneito.
 
Miksi Sormusten herra on niin kiva, suorastaan kuin peli? Mallivastaukseksi kysymykseen ehdotamme Tolkienin omia sanoja:

”because there is a whole lot of stuff that amuses people – alphabets, history etc.”​

Ilmiötä nimeltään Taru Sormusten herrasta on tosiaan luonnehdittu myös "peliksi". Kun muuan Mr. Resnik haastatteli erästä eläköitynyttä oxfordilaisprofessoria vuonna 1966, hän sanoi, että Amerikassa kovakantisten Sormusten herrojen käsiinsä saaminen on jo niin hankalaa, että niistä on tullut itse asiassa muotivillitys (engl. fad) – tai ei oikeastaan villitys, koska siihen ei liity sellaista fanaattista kiihkoa kuin vastaaviin ilmiöihin, mutta sitä voisi kutsua ”underground-muotivillitykseksi”.

Professori vastasi tähän, ettei hän sanoisi sitä muotivillitykseksi, vaan peliksi, ”koska siinä on rutkasti juttuja, jotka huvittavat ihmisiä – aakkostoja, historiaa jne."

Lähde: Henry Resnik, "An interview with Tolkien", Niekas 18 (loppukevät), 1967, s. 37-47, erit. s. 38.

 
Tähän päivään (niinkuin oikeastaan kaikkiin päiviin) sopisi hyvin joku Tolkienin runoista. Valitaan siis tämän päivän Tolkien-lainaukseksi laulu Vuorenalaisen kuninkaan paluusta, Hobitin kymmenennestä luvusta.

Kivikuningas alta vuorien,
missä hopeavirta on vuolain,
omansa hakemaan saapuen
nousee piilosta luolain!

Hän kantaa taas kruunuansa,
hänen harppunsa viritetään avulla taikain,
hänen saleissaan kuulla saa taas kansa
kultalauluja menneiden aikain.

Metsä vuorilla huojuu taas toki
ja ruoho alla auringon;
hänen rikkautensa virtaa kuin joki,
joka purokin täynnä kultaa on.

Virtojen juoksua ei mikään estä,
järvet hohtavat kultaansa, purppuraansa,
mikään murhe ei enää kauan kestä,
kun Vuoren kuningas saa oman maansa!
 
Sama vielä Pitkäsen ihastuttavan napakkana suomennoksena:

Kuningas vuoren alan,
valtias louhikon,
herra hopean salan
palaava mailleen on.

Hän kruunun päähänsä saa,
on harppu elpynyt,
ja salit kultaa kaikaa
ne muinaislauluin nyt.

Taas metsää vuoret työntää,
päivään ruoho palaa,
aarteitaan lähteet myöntää
ja joet kultaa valaa.

Riemuiten virrat rientää,
järvet loistaa, palaa:
se murheen, surun lientää
kun vuori kuninkaan saa.
 
You must log in or register to reply here.
Ylös