Soittaminen ja laulaminen

Kesällä mulla olisi varmaan mahdollisuus mennä. Täytyy kyllä varmaan ainakin kysellä joltain opettajalta, sen verran vahvoja suosituksia :) Niinhän laulunopettajat varmasti kyllä ovat tottuneet kaikenlaiseen hermoiluun ja häröilyyn. Senhän takia niitä tunteja otetaan, että haluaa oppia, eikä varmasti tarvitse olla täydellinen jo tunnille mentäessä. Pitää vain muistaa se niin uskaltaa paremmin. Ja tsemppiä esitykseen Isilmírë! Olen nähnyt videoita teidän aiemmista esityksistä ja olivat tosi hienoja!
 
Aaarrgghh! Nyt pelottaa! Olen vuosia harkinnut musiikkiopistoon hakua, olenhan laulanut kuorossa yli puolet elämästäni (8 vuotta), osaan soittaa pianoa ja kitaraa ja olen musiikkiopiston bändissäkin kummallisen sattuman kautta laulanut 3 vuotta.

Joka vuosi konserteissa musaopiston porukat sitten on kosiskelleet minua hakemaan. Nyt sitten vihdoin päätin rohkaistua ja olin nettisivulla kun älysin, että olin päivän myöhässä. Päivän! Voihan Ghrisnakin karvainen takapuoli! Ilmoittautua pystyi kuitenkin myös varasijalle, jos joku peruikin.
Aioin hakea lauluun, sillä olen soittanut pianoa kunnollakin, mutta se että joku kertoo minulle, mitä pitää soittaa ei vain oikein sopinut itsepäiselle luonteelleni. Sitten totesin laulun olevan k-15 (olen 14), mutta laitoin sen silti (muhahhahahha) koska en siinä oikein mitään voinut hävitäkkään.

Ilmeisesti joku perui ja musaopiston reksi on tullut hulluksi, sillä tänään sähköpostiini oli ilmestynyt viesti, että laulun esikarsinnat ovat ylihuomenna!!! Nyt mietin paniikissa mitä aion laulaa, kuinka hyviä kaikki muut taatusti on, kuinka kaikki taatusti menee pieleen yms. Olikohan tämä sittenkään maailman fiksuin idea? :/ Olen stressaja/jännittäjätyyppi, mutta yleensä (huom. Yleensä) esiintymiseni menevät ihan okei. Varsinkin kun olen taas liian nuori.... Laitoin siis ihan oman sosiaaliturvatunnukseni, luulisi heidän siitä katsovan, minkä ikäinen siellä haeskelee, ei ole minun vikani, mutta jos minua kuitenkin syytetään...
Stressi iskee ja tämä kommentti oli pelkkää turhaa sepustusta aiheesta. Vinkkejä? Kiitos ja kumarrus :D.
 
Arwen, käytät tietysti tilaisuuden hyväksesi ja menet karsintaan. Vaikka sinut todettaisiin liian nuoreksi, saat kuitenkin hyvää kokemusta, niin että jos joudut karsimaan uudelleen ensi vuonna, tilanne on jo tuttu. Ja hyvällä tsägällä sinut todetaan hyväksi, vaikka ikä olisikin este, ja aloitustasi vain lykätään vuodella.

Mitä lauluun tulee, valitse joku kappale, josta pidät ja joka esittelee ainakin jossain määrin äänialaasi (minun laulunopettajistani moni tykkäsi laulattaa uusien oppilaiden ääneen tutustuakseen ensimmäiseksi kansansävelmän Taivas on sininen ja valkoinen, koska siinä liikutaan yli oktaavin alalla). Karsintatilanne itsessään on todennäköisesti jännittävä, mutta tuttu ja mieleinen laulu on hyvä tasaamaan oloa ja lisäämään itseluottamusta.

Muoks: Kiitos tsemppauksesta Päärynä =)

Nyt joudun surukseni perumaan eilisen mainosmainokseni sisältämän kehoituksen liittyä hyvään kuoroon, koska Another Castlen hallituksen puolelta esitettiin äsken jäsenistölle toivomus, ettemme harjoita enää värväystoimintaa ystäväpiirissämme. Kuoro on iso jo nykyisellään ja kuulemma toukokuiseen "rekrypäiväämme" on ilmoittautunut niin paljon väkeä, että harjoitustilaan mahtuminen tulee olemaan vaikeaa. Kuten hallituksen edustaja asian ilmaisi, emme valitettavasti voi paisua loputtomiin.

Meidän faniryhmäämme facebookissa voi kuitenkin liittyä, ja sitä kautta saa myös tiedon tulevista rekrypäivistä. Niitä nimittäin järjestetään kyllä tulevaisuudessakin, kunhan toukokuisesta tulijaryntäyksestä on ensin sulateltu osaksi kokoonpanoa ne, jotka toimintaan tutustuttuaan kokevat haluavansa osaksi porukkaa.
 
Last edited:
Aloitin soittamaan selloa noin reilut puoli vuotta sitten. Olen käynyt yksityisessä opetuksessa, ja olen todellakin huomannut, että olen kehittynyt paljon. Nyt tässä hain konservatorioon, kun keväällä oli haut. Pääsin varasialle. Ei kyllä toisaalta haittaa, vaikka en pääsisi sisään, sillä olen tyytyväinen nykyiseen opettajaani. Enkä ole varma, jaksaisinko niitä kaikkia teoriakokeita ja konsertteja koulupäivien päälle. Ja iso soitinhan se on, bussissakin on aika hankala kuljettaa.
Innostuin tästä sellosta sen jälkeen kun katsoin If i stay- elokuvan. Siinä elokuvassa jollain tavalla korostuu sen soittimen kauneus ja rakkaus musiikkiin. Olen kyllä iloinen, että katsoin sen elokuvan, olen saanut niin ihanan harrastuksen elämääni mukaan! :heart::)
 
Seuraa kamala tositarina koskien laulamista.

Espoon koulujen taidetapahtumassa 70-luvun lopulla luokanopettajani ilmoitti minut laulukokeen perusteella ekaluokkalaisten sarjaan. Minultahan ei luonnollisestikaan kysytty yhtään mitään. Minun oli määrä laulaa sellainen laulu kuin Nalle nimeltä Kalle. No. Kilpailupäivä tuli. Jännitti ihan kamalasti. Sitten kisa alkoi - ja aloitettiin kuudesluokkalaisista ja siitä tultiin sitten alaspäin. Siinä piiiitkän kisapäivän ja oman vuoron odottelun aikana mulle selvisi, että yhden biisin sijasta olikin määrä laulaa kaksi: toinen oli omavalintainen, toinen taas kaikille yhteinen pakollinen Puolalainen nuotiolaulu. Arvatkaa olinko eläissäni ennen edes kuullut tuota pakollista laulua! No tulipa sitten oma vuoro, vihoviimeisenä koko porukasta. Menin korokkeelle, tuntui etten nähnyt mitään, lauloin (kai) sen nallelaulun ja tulin pois. Ja vähät välitin jostain pakollisesta biisistä kunhan vaan pääsin pois. En ole varma miten meni, koska en tarkkaan ottaen muistanut edes lavalta tullessani mitä olin siellä tehnyt tai laulanut. Saati myöhemmin. Yksi elämäni kamalimmista kokemuksista, vaikka kuudesluokkalaiset tulivatkin koulun pihalla sanomaan että olin ollut kamalan söpö (hyi, sekin vielä!). Siitä menikin sitten reilusti yli kolmekymmentä vuotta ennen kuin suostuin (keikoilla käyntiä lukuunottamatta, koska siellä kukaan ei kuule) laulamaan julkisesti muuten kuin humalassa. Ja humalaksi ei tässä tapauksessa valitettavasti laskettu kahta olutta. Onneksi rajoitin rajoittuneen laulamiseni tilaisuuksiin, joissa oli lähinnä kavereitani.
 
Minulla on ongelma. Tekisi kamalasti mieli ostaa alttoviulu.

Olen useamman vuoden aikana haaveillut syrjähypyistä vaskisoittimien keskuudesta jousisoittimien maailmaan. Lukiossa olisin halunnut aloittaa viulutunnit, mutta se ei ollut mahdollista paikkakunnallani. Haave on jäänyt moneksi vuodeksi syrjään, heräten aina välillä Thomannin halpissoittimia selaillessa ja hiipuen rahallisen ja ajallisten resurssien vähyydestä. Joskus tulee ihan yllättäen hinku soittaa harmonikkaa tai kannelta tai didgeridoota, se taitaa kuulua musiikkinörttiyteen. Mutta nyt olen taas nähnyt niin monena yönä unta jousisoittimien soittamisesta, että halu on kasvanut yhä suuremmaksi.

Periaatteessa halu olisi melko helposti korjattavissa: alttoviuluja saa jo reilulla satasella. (Soittimen vuokraaminenkin on vaihtoehto, mutta se on jostain syystä paljon korkeamman kynnyksen takana.) Ne tuskin kuitenkaan ovat missään määrin laadukkaita soittimia. Okei, toistaiseksi en osaa soittaa alttoviulua ollenkaan (olen kerran kokeillut viulua lyhyesti), joten alkuun pääsisi varmaan huonollakin soittimella. En välttämättä soittaisi kuin omaksi ilokseni, joten onko niin väliä, kuinka kaunis ääni siitä lähtee? Kuitenkin arvostan soittimia ja nimenomaan laatusoittimia ja luulen, että jopa minä tunnistaisin, jos soitin kuulostaa järjestelmällisesti vähän väärältä tai jos sitä on oudon vaikea soittaa. Huonolla soittimella voi todella olla vaikea oppia hyväksi soittajaksi. Kuinka nopeasti halpisalttoviulusta tulisi täysin riittämätön? Olisiko sillä mitään jälleenmyyntiarvoa?

Ja ennen kaikkea: mitähän minä oikeasti tekisin soittimella, jota en osaa soittaa? Tunnen kyllä nuotit, tiedän miltä alttoviulun pitää kuulostaa ja tiedän periaatteessa, kuinka jousisoittimista tuotetaan ääniä. Ne ovat kuitenkin tekniikaltaan ihan erilaisia kuin puhallinsoittimet, jotka ovat olleet minun juttuni yli kymmenen vuotta. Voisinko mitenkään itsenäisesti oppia soittamaan edes vähän oikein, vai tekisinkö räpellykselläni vääryyttä soittimelle? Olisiko pakko ottaa yksityistunteja? Olen tottunut siihen, että tuotan instrumentillani kaunista musiikkia, miltä tuntuisi soittaa jälleen kerran ihan päin Mordoria?

Ääh. Tahdon omistaa kaikkia soittimia ja osata soittaa niitä.
 
Älä yllytä, nyt mä selailen alttoja ja sähköviuluja ja öö sähköalttoja? (Tämän haluan jo pelkästään ulkonäön perusteella :D)

Sinänsä itse ehkä kannatan huonohkojenkin halpissoittimien hankkimista jos haluaa päästä rauhassa kokeilemaan, ainakin jos vaihtoehdot ovat ostaa kallis laatusoitin jota ei ehkä pidemmän päälle haluakaan soittaa (sellaisesta varmasti pääsisi eroon, mutta onhan se silti iso investointi, ja esim. mulla on hirveä kynnys luopua soittimista vaikka en niitä edes soittaisi...), tai olla kokonaan ilman. Mutta totta on kyllä että jos yhtään enempää innostuu niin aika pian todennäköisesti kaipaa parempaa soitinta.

Itsehän olen nyt soittanut viulua enemmän tai vähemmän aktiivisesti viimeiset neljä vuotta (taustalla mulla oli pari vuotta kansanmusasoittamista varhaisteininä, eli tiesin suunnilleen mihin kummankin käden sormet menevät). Näistä ekat pari vuotta mulla oli lainassa kaverin halpisviulu josta tuli ääntä sen verran että pystyin lähtemään orkesteritouhuihin, ja jonka avulla sain selville että kyllä, haluan jatkaa opettelua ja mun oikeasti kannattaa ostaa oma (astetta parempi) soitin. Kyseisen yksilön selvimpiä ongelmia äänenlaadun lisäksi olivat otelautaan nähden liian korkealla olevat kielet, painava jousi ja jäykät virittimet, joten toki se soitettavuus ei ollut mitään ensiluokkaista. Mutta toisaalta mulla ei ollut kauheasti vertailukohtia, joten en pitänyt sitä mitenkään poikkeuksellisen hankalana. Oikeat äänet siitä kuitenkin sai, ja kyllä osaavammat ihmiset saivat siitä nätimpää ääntä aikaan kuin minä, ei se siis mikään mahdoton soitettava ollut.

Ja viulu (joten epäilemättä myös altto) joka tapauksessa kuulostaa aloittelijan käsissä ihan kamalalta, joten siihen ei paljon soitin vaikuta :p Ja voi olla ihan terveellistäkin hypätä sieltä omalta mukavuusalueelta soittamaan jotain ihan muuta soitinta päin seiniä. Osittain se on tietysti todella turhauttavaa, mutta alkuvaiheessa toisaalta tulee helpommin myös onnistumisen elämyksiä. (Nimim. mulla oli kerran huilu pitkäaikaislainassa. En treenannut mitenkään hirveästi, joten en ikinä jaksanut puhaltaa viittä sekuntia kauempaa, mutta vitsit miten oli kivaa kun jossain vaiheessa alkoi saada sormet toimimaan ja pystyi soittamaan jonkun kappaleen mukana jotain suht järkevää.) Yksityistunnit on varmasti hyvä ja tehokas tapa oppia, mutta "edes vähän oikein" voi varmaan oppia omin päinkin. Youtubessa on esim. paljon videoita aiheesta. Itse kävin vuoden verran tunneilla pedioppilaana, ja se oli toki kivaa ja hyödyllistä, mutta myös aika klassisen jäykkää ja tekniikkaorientoitunutta, joten kokonaisuutena mulle on kyllä ollut enemmän hyötyä siitä että olen vaan soittanut paljon, tuijottanut kavereita ja ammattilaisia heidän soittaessaan, ja välillä katsonut jotain tekniikkavideoita. En ole millään mittapuulla hyvä viulisti eikä musta sellaista tule, mutta saan soittamisesta silti ihan hirveän paljon iloa, ja koen myös oppineeni tosi paljon.

En myöskään usko että satasen viululle saa tehtyä vääryyttä oikein millään :p Ja pidän soitinsyrjähyppyjä varsin positiivisena asiana.
 
Sinänsä itse ehkä kannatan huonohkojenkin halpissoittimien hankkimista jos haluaa päästä rauhassa kokeilemaan, ainakin jos vaihtoehdot ovat ostaa kallis laatusoitin jota ei ehkä pidemmän päälle haluakaan soittaa [––] tai olla kokonaan ilman.

Ihanaa, että jonkun muunkin mielestä ilman soitinta oleminen on elämässä huono vaihtoehto. :p

Sen halpissoittimenkaan ei tarvitsisi olla kiinalaislasten radioaktiivisesta muovista kasaama rimpula, voisihan sitä yrittää löytää jostain käytetyn alttoviulun (kas, hyvää iltaa Ebay). Ilmeisesti pelkästään kosmeettinen kuluminen laskee soittimen arvoa aika paljon, vaikkei sen soitettavuus muutu miksikään. Silloin voisi vakuuttaa itselleen, että tarjoaa eläkekodin parhaat päivänsä nähneelle soittimelle, jonka joku muu on halunnut hyljätä paremman tieltä.
Toisin sanoen jossain tuolla on alttoviulu, joka minun oikeastaan tulisi pelastaa. [22]

Yksityistunnit on varmasti hyvä ja tehokas tapa oppia, mutta "edes vähän oikein" voi varmaan oppia omin päinkin. Youtubessa on esim. paljon videoita aiheesta.

Joo, silloin lukioinnostuksen aikaan istuin kirjastossa lukemassa jotakin "näin soitat viulua" -kirjaa ja eilen päädyin lukemaan netistä jousisoittimien perushuollosta ja muusta teknisestä puolesta... Tietoa löytyy paljon ja mitä enemmän sitä etsii, sitä enemmän kutkuttaa kokeilla käytännössä. Mutta toisaalta juuri alussa olisi hyvä, jos olisi joku näyttämässä ihan kädestä pitäen vaikkapa soittoasennon sellaiseksi, ettei totu soittamaan maailman epäergonomisimmassa asennossa. Esimerkiksi puupuhaltimien kohdalla uskaltaisin lähteä kokeilemaan itse pelkän sormitustaulukon kanssa ja opettelematta uutta ansatsia sen syvällisemmin, mutta jouset ovat tosiaan ihan eri maailmasta. Olen aika sääntöfriikki ja haluaisin oppia soittamaan oikeaoppisesti. Voisi toki olla hauska ihmiskoe kokeilla alusta asti itse...

Universumi taitaa haluta minun hommaavan alttoviulun, kun Steelkin siihen kannustaa ja juuri tänään sain potentiaalisen keikkatyötarjouksen, josta saattaisi irrota melkein nelinumeroinen palkkio. Mitä muuta sitä opiskelija moisella rahalla tekisi? Söisi?
Ääh, ei nyt vaihdossa ollessa kannata ostaa soitinta, tulee vain lisää roudattavaa takaisin kotimaahan! Ei saa innostua!
 
Ei saa innostua!
Sori :D

Käytetty soitin on varmasti myös ihan varteenotettava vaihtoehto. (Ja ei ole tässä yhtään oma lehmä ojassa minulla, mutta sitten kun sulla on altto niin voit tuoda sen miittiin ja minä voin soittaa sillä, koska altot :heart:)

Toki siinä alkuvaiheessa ja myöhemminkin on paljon asioita joihin pitäisi kiinnittää huomiota, ja tottakai olisi ideaalista olla opettaja, ei mene niin paljon aikaa pelkkään itsekseen räpeltämiseen eikä omaksu just huonoja asentoja tms (mietin äskeisen viestin kohdalla kirjoitanko soittotunneista "tehokas" vai "tehokkain", olen siis ehdottomasti myös sitä mieltä että ne ovat hyvä juttu, mutta ehkä ne olisivat mulle henk.koht. vielä parempi juttu jos keksisin jostain opettajan joka ymmärtäisi mitä haluan tehdä ja oppia). Toisaalta soitonopettajistakin löytyy varmasti erilaisia sen suhteen millainen soittoasento on paras, millaista olkatukea pitää käyttää (tai jättää käyttämättä), ja niin edelleen, absoluuttisia totuuksia ei varmaan löydy kun kaikki oppilaatkin ovat erilaisia. Peili ja oman kehon kuunteleminen ovat myös ihan kelvollisia työkaluja. Mutta voihan sitä ottaa vaikka muutaman tunnin että pääsee perusjutuista vähän kärryille ja sitten pohtia haluaako jatkaa vai kokeilla itseopiskelua.

Ergonomia-asioissa mulle kävi muuten niin, että ensin tappelin ikuisuuden olkatuen kanssa, eikä saatu opettajienkaan kanssa siihen mitään kunnollista ratkaisua. Sitten myöhemmin vaan uskalsin kokeilla soittaa ilman ja yllättäen se on ollut mulle tosi toimiva ratkaisu. Mutta nyt mua jännittäisi mennä tunneille, kun tää olkatuen käyttö ilmeisesti muutenkin jakaa aika vahvasti mielipiteitä, ja pelkään että ammattilainen paheksuisi että oon keksinyt tehdä tällaisen valinnan. Ja muutenkin mulle jäi vähän sellainen olo, että "koska minä pidän soitinta tässä kulmassa niin se on ainoa oikea kulma", vaikka se ei ehkä olisikaan minulle sopivin kulma. Ilman opettajaa mun ei ainakaan tarvitse yrittää mahtua johonkin oikeaoppisen soittamisen muottiin, vaan saan rauhassa testailla mikä milloinkin tuntuu parhaalta. Ehkä pitäisi joskus kokeilla onneani millaista opetusta olisi jossain kansanmusan puolella.
 
Minulla ovat lähiaikoina puolestaan sormet syyhynneet koskettimille. Sen takia en eilen ehkä satsannutkaan kirppariviuluun (älkää kysykö oliko normaali vai altto), jonka normihinnaksi väitettiin 385 €, mutta myyntihinta oli 100 €. Vaikkakin täytyy myöntää, että hieman houkutteli kantaa se kotiin. Viuluakin toki haluaisin päästä kokeilemaan, mutta omakseni en ehkä ainakaan testaamatta miellä, kun kitaraakaan en viidessä vuodessa kovin kummoisesti omasta mielestäni ole oppinut soittamaan, niin viulu olisi omalle harrastuneisuudelleni liian haastava. Kosketinsoittaminen sen sijaan voisi olla hauskaa vaihtelua kitarointiin ja pianoa olisi varmasti helpompaa oppia soittamaan itselle tyydyttävällä tavalla, kuin viulua.
 
Tunnustan sitten minäkin hassun haaveeni: haluaisin luutun ja sen kanssa yhteensopivan soittotaidon. Minulla vain ei ole mitään muuta soittokokemusta kuin 30 vuotta erilaisten huilujen lurittelua, joten kielisoittimet ovat täysin tuntematonta maastoa. Olen välillä katsellut halppisluuttuja ebaylla, mutta vaikka saisin jostain rahat sellaiseen, en tiedä, mistä aloittaisin soiton opettelun. Opettaja olisi siis aika välttämätön, mutta vaikka sellaisen jostain ihmeestä onnistuisin löytämään (luutunsoiton opetusta harvemmin tarjoillaan musiikkiopistojen ilmotustauluillakaan), asia todennäköisesti tyssäisi ajan ja rahan puutteeseen. Aina voi silti haaveilla kykenevänsä jonain päivänä esittämään barokkilaulua itseään luutulla säestäen...
 
Siskoni opetti itsensä soittamaan selloa (aiempi instrumenttiosaaminen oli harrastustasoinen kosketinsoittimien/pianon ja kitaran/basson soitto), joten kielisoittimet eivät välttämättä ole mahdottomia tutusta itsenäisestikin. Tai toki, onhan kitara kielisoitin, mutta itselleni kynnys siirtyä selloon (ei merkkejä otelaudassa) kitarasta (hyvin selkeät metallinauhat äänialoja merkitsemässä) tuntui ja tuntuu yhä korkealta. Olen jäävi arvioimaan siskoni todellista soittotaitoa, mutta kauniisti säestää vuosittain joululauluja. :)
 
Te senkin, nyt minä aika vakavissani katselen tätä. Euroissa se on noin 140. Voisin käydä hakemassa suoraan liikkeestä, joten ei tulisi postikuluja... Sponsoroitteko lisämatkatavarakuluja paluulennolleni? :D Lupaan tuoda sen aina pyydettäessä miittiin, jos se on logistisesti mahdollista. Siitä voisi tulla Masi Miittilohikäärmeen ja kumppaneiden kaltainen maskotti.

(Yritin myös selvittää, mistä täältä saisi vuokrattua alttoviulun, mutta salapoliisityöni on tuottanut paljon musiikkikauppojen alttotarjontaa vähemmän tuloksia.)

Jousisoittimien opettelu verrattuna vaikka Isilmírën mainitsemaan luuttuun olisi varmaan vielä kykyjeni rajoissa, koska niillä sentään (pääasiassa) tuotetaan yhtä ääntä kerrallaan, kuten puhaltimissa. Kun ei kunnolla edes tiedä, mitä kaikkea sillä monikielisellä säestyssoittimella voisi tehdä, on vaikea lähteä opettelemaan yhtään mitään. Joskus ala-asteella tosin itseopettelin pianoa yllättävän pitkälle, mutta jotenkin ne taidot hiipuivat kertakaikkiaan viimeistään yläasteella, joten pelkään, että kykyni omaksua soittimia itsenäisesti on muutenkin vähentynyt, samalla tavalla kuin vaikkapa lapsilla vieraiden kielten omaksuminen hidastuu ja hankaloittuu iän myötä.
 
Löysin youtubesta (kuinkas muutenkaan) videosarjan, jossa opetetaan luutun soittoa. Nyt sitten pitäisi päättää, otanko oikeasti tavoitteekseni halvan luutun hankkimisen ebayn kautta, vai jatkanko säästämistä pitkään haaveilemaani shakuhachia varten. Huilistina kyllä oppisin bambuhuilun soiton varmaan paljon helpommin kuin luutun, mutta toisaalta luutulla soittaessa voisi samalla laulaa...
 
@Isilmírë, Itseltä löytyy renessanssiluuttu jolla olen John Dowlandin musiikkia soitellut lähinnä. Pari vuotta sitten tilasin Saksasta Thomannilta ja hintaa oli reilu 300 euroa, eli ns. "halpis". Näköjään enää ei saa sieltä noin edullisesti. Noissa täytyy myös ottaa huomioon kielien määrä koska se on oleellista siihen nähden mitä musiikkia sillä haluaa soitella. Itse olen soittanut klassista kitaraa hyvin pitkään ja siten ehkä oli hieman helpompaa aloittaa. Jos intoa riittää niin en voi muuta kuin suositella, ja sitäpaitsi onhan nuo luutut myös kauniita soittimia! Itsellä into vähän hiipunut ja soitan hyvin harvoin. Ehkä yksi syy on se, että ainakin minun luuttuni on erittäin vaikea virittää.
 
Virittäminen onkin yksi asia, jonka itseopettelun hankaluutta olen erityisesti pohtinut. Sain aikoinaan hyväätarkoittavilta sukulaisilta ylppärilahjaksi 32-kielisen kanteleen, ja vaikka jo pelkän soiton opettelu itsenäisesti osoittautui niin hankalaksi, etten jaksanut sitä kovin pitkään jatkaa, niin virittäminen se vasta mahdotonta olikin. Onnistuttuani katkaisemaan yhden kielen en uskaltanut enää edes yrittää, ja soitin jäi lojumaan varastoon, kunnes muutama vuosi sitten tulin järkiini ja myin sen pois.
 
Last edited:
Nyt täytyy ihan kysyä, että miksi luutun ja kanteleen virittäminen on niin vaikeaa? Onko se niin nanometreistä kiinni vai liittyykö siihen tappien pyörittelemisen lisäksi jotain muutakin?

Vaskissa pidän totisesti siitä, että ne ovat melkolailla low maintenance -soittimia. Oma instrumenttini käyrätorvi ei ehkä helpoimmasta päästä kuitenkaan, koska siinä on neljä venttiiliä ja kahdeksan irrotettavaa putkea (ja ylipäänsä melkoristi putkea...) puhdistettavaksi ja voideltavaksi ja minulla myös irtokello, jonka kierteitä pitää välillä hoitaa, mutta ainakaan ei tarvitse olla ostamassa päreitä tai kieliä tai mitään muutakaan kuluvaa tavaraa jatkuvasti, saati askarrella itse röörejä. Vaskisoittimet eivät helposti mene pilalle, vaikka ne unohtaisi epäilyttäviin ja vaihteleviin olosuhteisiin varaston perukoille. Toki soittimen kuin soittimen huoltamisen oppii ja siitä tulee rentouttava ja lähentävä rutiini (kyllä, soittimet ovat persoonallisia yksilöitä ja niihin syntyy läheinen suhde), mutta minusta ainakin tuntuu, että vasket ovat varsin anteeksiantavia tunarienkin käsissä. Ellei saa kuhmua pasuunan slaidiin.

(Tämä on vaarallinen topikki, jos pääsen vauhtiin. Voisin puhua soittimista varmaan nälkäkuolemaan asti. Etenkin omasta soittimesta.)

Tilannekatsaus: en ostanut vielä alttoviulua ja meinasin jo tulla järkiini koko hupsussa ideassa, mutta sitten vanhemmat antoivat sen ostamiselle siunauksensa ("Sähän oot puhunut siitä viulusta iät kaiket") ja jopa lupasivat lähettää rahaa sitä varten, vaikka veronpalautukset riittäisivät siihen kepeästi. Pahus. Vielä harkitsen...
 
@Dracaena, En tiedä kanteleista mutta luutuissa on yleensä sellaiset viritystapit jotka saa irti jos kieltä ei ole paikallaan. Samanlainen systeemi on kai viuluissa ainakin. Sitten kun sitä luuttua virittelee niin monesti joku toinen aikaisemmin viritetty tappi luiskahtaa pois paikoiltaan ja virittäminen voikin alkaa sitten alusta. Nyt kun tässä lueskelin niin noihin saisi kyllä jostain sellaista ainetta pinnoitteeksi että pitäisi olla helpompaa. Joten ehkä minun tapauksessa virittämisen hankaluus on ollut vain oma vikani kun en ole sellaista ainetta hankkinut. Joo ja se virittäminen on kyllä vähän nanometreistä kiinni, pienen pieni vääntö vaikuttaa sävelkorkeuteen merkittävästi. Kitaroissa on sitten sellaiset modernit virityskoneistot jossa ei näitä ongelmia ole.
 
Mä juuri vaihdoin eilen viuluun kielet ja totesin sen jälkeen että kylläpäs kaksi alinta kieltä onkin helppo virittää tapeista :D Jotenkin olikin helpompaa löytää oikea korkeus kuin ruuvaamalla pikaviritintä. Se kyllä tosin vaatii sen että tapit eivät ole jumissa eivätkä luista. Mutta kyllä niiden kääntely lienee turhauttavaa jos on paljon kieliä tai ne ovat korkeita tai tapit eivät pidä. Omasta näkökulmasta kyllä viulu on aika helppohoitoinen, sitä ei tarvitse osata purkaa ja koota, sitä ei tarvitse olla joka soittokerran aluksi lämmittämässä ja lopuksi puhdistamassa/kuivaamassa ja niitä kieliäkin tarvitsee vaihtaa aika harvoin. Säilytysolosuhteiden kanssa ei kyllä voi olla ihan niin vapaamielinen, mutta sekin on niin automaattista, että päänvaivaa aiheutuu lähinnä joissain reissuissa joskus. Mutta ovat toki hyvin tottumusasioita nämä. Se kieltenvaihto oli kyllä Operaatio, mutta toivon mukaan näillä soittaa taas vuoden tai kaksi. Seuraavaksi pitäisikin vaihtaa kitaraan uudet kielet kun olivat näköjään menneet itsekseen katkeilemaan, vaikka en ole ollut kuin ehkä vuoden soittamatta!

(En ole oikein ikinä ihastunut kitaraan, tykkään enemmän isoista äänistä ja kitarasta on jostain syystä muutenkin vähän hajuton ja mauton mielikuva. Mutta kuulin viikonloppuna kun Atheon soitteli jotain, ja aloin miettiä että kerta tuollaisenkin soittimen jostain syystä omistan niin olisi sillä kiva muutakin osata tehdä kuin rämpyttää yksinkertaisia sointuja. Mutta enpä tiedä miten opettelu pitäisi toteuttaa, ja voisihan senkin ajan käyttää myös johonkin muuhun soittimeen.)

Pääsin muuten ihan vasta kokeilemaan myös kaverin kannelta. Virittäminen ei sinänsä näyttänyt mystiseltä (en kyllä kokeillut), mutta ainakin sitä olisi saanut olla jatkuvasti tekemässä. Siinä oli vaihtovivut joillekin tietyille kielille (f - fis jne), mutta useimpien muiden ylennysten/alennusten soittaminen olisi vaatinut kielen virittämistä erikseen. Soittimena se oli yllättävänkin hauska ja siisti, mutta en jotenkin osaa edes kuvitella miten tuollaisen sävellajirajoitteen kanssa voisi pärjätä :D Koneistollisessa konserttikanteleessa vasta olisi myös kaikki "mustat koskettimet" vaihtajilla saavutettavissa.
 
Näin siinä nyt sitten kävi.

nn9lld.jpg


Ensin astelin Muzikeriin ostamaan tämän, jonka aikaisemminkin linkkasin, ja sitten toiseen parempaan musiikkikauppaan ostamaan olkatuen ja sordinon, koska Muzikerissa ei niitä ollut. Tämän toisen musakaupan myyjäsetä oli oikein avulias, mutta hiljaa paheksui sitä, että olin Muzikerilta ostanut niin halvan lelun. Ei varmaan olisi pitänyt antaa hänen katsoa sitä tarkemmin tai ainakaan kertoa, paljonko se maksoi. :p

Ensimmäinen huomio: ihanan kevyt kantaa! Ei tunnu tämän kotelon raahaaminen missään oman torven seitsemään kiloon verrattuna.

Nyt olen vajaan päivän leikkinyt sillä. Osasin laittaa sillan ja virittää kielet, en vielä hajottanut mitään. Viritys oli kyllä vaikeampaa kuin olin odottanut, etenkin kun tapit eivät pitäneet aluksi yhtään.
Leuka- ja olkatuen kanssa en ole ollenkaan sinut, ja muutenkin tuntuu, etten ikinä ole soittanut mitään yhtä epämukavaa soitinta. Onneksi en ottanut Muzikerin isointa eli 16-tuumaista alttoviulua vaikka ensin pitikin. Luin jostain, että aikuisten täysmittaiset altot ovat vähintään juuri 16-tuumaisia, mutta perusteellisen käsivarren mittailun jälkeen tulin siihen tulokseen, että jousisoittajien maailmassa en ole täysikasvuinen aikuinen. Pienempi altto ei kuulosta yhtä hyvältä, mutta ehkä en nyt saa rasitusvammoja tällä 15-tuumaisella. Mukavampi asento löytyy varmaan ajan kanssa.

Soittohuomioita: C-kieli kuulostaa kamalalta, toivottavasti se johtuu vain minusta. Oikeaan kieleen osuminen on vaikeaa. Niin kuin otelaudassakin oikeaan säveleen osuminen, mutta laitoin teippiä avuksi. Ukko-Nooat ja Jaakko Kullat varmaan on jo tunnistettavissa.

Sitten tälle pitäisi vielä keksiä nimi! Minun pitää ennen lopullista nimeämistä tutustua siihen paremmin, mutta otan jo ehdotuksia vastaan. Kaikkien muiden soittimieni nimet ovat ius-päätteisiä miestennimiä, olisi kiva, jos tämä sopisi samaan sarjaan.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon käyttäjä:
Ylös