Syysmiitti 2016 yhteisruokailu(t)

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Miittiin ilmoittautuminenkaan ei ole vielä alkanut, joten minua voinee sanoa hätäiseksi, mutta vaihtelevien energiatasojen ja mielialojen myllerryksessä otan kaiken irti hetkistä kun on oikeasti inspiraatiota suunnitella ja tehdä asioita.
Tähän topikkiin saa mieluusti tulla keskustelemaan myös muut mahdolliset yhteiskokkailuporukat. Viime aikoina eri yhteiskokkailuja on ollut ainakin kaksi ja yhdessä topikissa keskustelu olisi siitäkin hyvä ettei kokkailut mene päällekkäin. Varsinkin jos nyhtöpossullamme varaamme uunin tuntikausiksi.

Oma ajatukseni oli että voisi tehdä nythöpossun punaviinissä (alkoholiton punaviini käy hyvin eikä riko miitin sääntöjä). Minä pidän valkosipulista possun kanssa, mutta jos mukaan tahtoo joku joka ei siitä pidä niin voi sen jättää poiskin.
Possun kaveriksi pohdin että voisi tehdä savustettua lanttua. Ollaan kerran tehty savustuspussissa ja savun maku tuli ihan kivasti. Molemmat ruuat saavat olla uunissa pitkään ja hartaasti, mutta jos niitä saa kypsyteltyä yhtä aikaa (mahtuvat yhdessä uuniin) niin pitäisi onnistua.
Lisäksi voisi olla vaikka jotain perinteistä perunaa tms. Ehdotuksia?
Nämä ovat siis vain ideoita. Possu on saanut lisäkseni jo yhden kannattajan, mutta onko väellä intoa kokeilla savulanttua vai olisiko muita ehdotuksia possun kylkeen?

Nyhtöpossuyhteiskokkailussa mukana
Jaamar (Liha, laakerinlehtiä, valkosipulia)
Eowynofmay (porkkanoita, lanttua, punajuuria)
Merri (Perunoita)
Samooja (raha)
Shiera
*nimetön*
Sidhiel (juustoa, paprikaa)
Pagba (Viini)
Ankeuttaja (Kurkku, tomaatti, salaatti)
Cimorene
Syrena
Eilonwy

Nyhtöpossua punaviinissä
Uunijuureksia
Paistettuja perunoita
Salaattia
 
Last edited:
Voisko possun lisäksi tehdä nyhtökauraa samalla reseptillä, niin voisi vertailla? :) Se voisi olla aika metkaa.
 
En itse tiedä miten nyhtökaura toimii, mutta minulle sopii kyllä. Olenkin halunnu päästä sitä maistamaan, mutta ilmeisesti maalaiskunnan marketeista sitä ei ole vielä saatavilla.
 
Voisin tulla mukaan yhteiskokkailemaan.
Jos uunia jokatapauksessa käytetään pitkään ja hartaasti, niin nyhtöpossun kaveriksi voisi tehdä myös uunijuureksia. Tai toki myös vaikkapa salaattia.
 
Moi,
2 lisää mukaan nyhtöpossukokkailuun. En ole sitä itse ennen tehnyt.
Valkosipuli käy.
Nyhtökauraa olen kerran maistanut, se menee ihan pannulla paistamalla. Sen löytäminen on vaan edelleen hankalaa, kun pitäisi tietää milloin se toimitetaan kauppaan koska se loppuu heti.
Uunijuurekset kuullostaa kivalta, tekisi mieli ehdottaa myös jotain viipaloitua perunaa uunissa (esim rosmariinilla ja pippurilla maustettua), mutta uunissa alkaa varmaan sillo tehdä tiukaa asioien mahtuminen?
 
Juu, tuota savulanttua nyt pohtineena sen voisi jättää ainakin tällä kertaa tekemättä ja mennä vaan uunijuureksilla. Mahdollisesti jonkintapaisella perunalla taikka sitten salaattia. Uunissa varmaan alkaa joo olla ahdasta jos laittaa juurekset ja possun.
Jos minä otan lähellä asuvana hommaksi tuoda possun niin tuoko muut alkoholittoman punaviinin ja kasvikset? Voidaan jossain vaiheessa tehdä jonkunlaista listaa siitä mitä pitää tuoda ja kuka tuo mitäkin.
 
Ilmottautuisin mukaan.. ilman yhteisruokailua oma ruokailu kun tuppaa liukua pelkkien herkkujen suuntaan:D
 
Minäkin haluan nyhtää possua. Voisin tuoda vaikka sen alkoholittoman Egri Bikavérin – tai ehkä jotain vallan muuta merkkiä, sillä Erkin Pikakiväärin multainen maku sai minut syyttä suotta hyljeksimään punaviinejä nuorukaisena. Opin arvostamaan niitä vasta yli kolmikymppisenä kun pahin juopottelutarve oli jo hälvennyt.
 
Jos suinkin muistan niin tuon pari japsipuukkoa miittiin, mutta voi olla parempi etten noin muuten osallistu - eli en tee, enkä syö tätä herkkua (mikä epäilemättä on kyllä hyvää).
 
Brownie on takuunvarma keino saada minut mukaan[22] Ehkä jos tulen vain brownieihin mukaan tai sitten pitäisi tietää kumpana päivänä se nyhtöpossu tehdään, muuten päädyn taas niin hillittömän ruokamäärän eteen että jopa hobitti hämmentyisi:grin:.
 
Nyhtöpossunhan voisi laittaa tulemaan jo perjantainakin jos viini saapuu paikalle ajoissa. Lauantaina voisi sitten syödä possun mahdollisia tähteitä. Yritän ostaa reilun palan, mutta olen aika huono arvioimaan. Jos jollain on kokemusta (Qohelet?) niin saa vinkata millainen kimpale kannattaisi ostaa tällaiselle porukalle.
Jos väki mieluummin kokkaa lauantaina niin käy sekin.
 
Kuinkas monta pulloa sitä alkoholitonta punaviiniä tarvitaan? Riittääkö kaksi?
 
Yksi varmaan riittää. Jos ei riitä niin jatketaan vaikka lihaliemellä.
 
Mitäköhän muuta me nyt sovittiinkaan tekevämme nyhtöpossun kanssa eli mitä muuta tarvitaan kaupasta?
 
Uunikasviksista taisi olla puhe ja joku salaatti voisi olla ihan kiva. Eli niihin aineksia.

Laitoin aloitusviestiin nimien perään mitä kukakin on luvannut tuoda. Jos joku ei keksi tuotavaa niin saa osallistua lihan kustannuksiin itse hyväksi katsomallaan summalla tai ottaa vaikka tiskinakin ruuanlaittotiskien suhteen.
 
Yksi konstailematon joskin hivenen työläämpi vaihtoehto olisi tehdä paistettuja perunoita, eli ensin keittää ja sitten paistaa. Tietääkseni ei ole koskaan miiteissä aiemmin tehty näin, koska yleensä paistepottuihin päädytään kun haluaa päästä eroon keitetyistä.
 
Voihan niitäkin tehdä vaikka olisi myös uunijuureksia? Minä pidän kyllä paistetuista perunoista.
 
Hyvin pystyy, tarvitsee vain päästä selvyyteen määristä ettei tule mitään hirveästi liikaa tai liian vähän. Olettaisin että kun tavoitteena on paisteperunat, niin sitten on hyvä ostaa ja keittää kiinteitä perunoita, ettei tule ihan muusiksi hajoavaa paistettavaa. Potentiaalisesti minua asiantuntevampi kokki saa korjata potentiaalisen typeryyteni.

Mutta voin kyllä hoitaa keittämis- ja paistamisoperaation. Ja voilla kun paistaa, niin ei ainakaan miellyttävästä mausta ole puutetta.
 
Pystytkö Merri myös tuomaan perunat? Aika painaviahan ne on kuljetella, mutta jos matkalla pääsee kauppaan.
 
Ylös