Elämäni on jatkuvaa taistelua hallinnan ja läsnäolon tunteesta. Pitkään onnistuin etenemään joka päivä tavoilla, jotka tuntuvat minusta arvokkailta. Viimeisen kuukauden aikana olen kuitenkin epäonnistunut miltei jokaisella elämäni ja persoonani osa-alueella, enkä päivittäisistä yrityksistänikään huolimatta ole päässyt uudelleen liikkeelle, vaan olen jumissa kaikkein perustavanlaatuisimmissa ongelmissa. Aina kun luulen pääseväni jälleen vauhtiin, kaadun uudestaan.
Tämä on ilonaihe, sillä olen tilanteen kautta huomannut kolme merkittävää asiaa. Ensiksikin sen, etten ole millään tavalla valmis, ja että edessäni on loputonta harjoittelua. Toisekseen sen, että elämä tasapainoisen sisäisen maailman ulkopuolellakin on elämisen arvoista, ja että tällaiset fundamentaaliset haasteet tuovat uudenlaista merkitystä. Kolmannekseen sen, että saatan olla tyytyväinen siihen, miten vähän loppujen lopuksi onnellisuuteeni vaikuttaa se, etten pysty edistymään haluamillani tavoilla, joka aikaisempaan elämääni katsoen kielinee tietystä luonteen kasvusta.