Uusin kirjasi

joku tuttu saattaa kauhistua, mutta marketin alehyllystä tarttui mukaan nälkäpelin kakkososa. Ihan vaan siksi kun nälkäpeli ykkösestä tehty leffa oli vallan mainiosti toteutettu tapaus. saatan toki tuupata tuon kiertoon välittömästi lukemisen jälkeen kun kirjastoissa on noita 'ota ja jätä'-hyllyjä.
 
Olen lukenut Nälkäpelit. Ihan OK, ellei piinallisen yksityiskohtainen pukeutumisen ja meikkaamisen kuvailu ärsytä. Itse nälkäpeli kerrottiin ykkösosassa hyvin kiehtovasti.

Jack Campbell: Courageous. Lost Fleet -sarjan toinen osa. Juonikuvio, jolla on saatu aikaan kuusi kirjaa ja lauma spin-offeja on tämä: kaksi sivilisaatiota on käynyt tuhoisaa avaruussotaa keskenään jo yli sadan vuoden ajan. Toinen käynnistää all-in-offensiivin toisen kotimaailmaa vastaan ja matkalla sinne laivasto löytää sata vuotta sitten tuhoutuneesta aluksesta paenneen ja sittemmin legendaksi kohonneen kapteenin pelastuskapselin, josta kapteeni saadaan sulatettua takaisin henkiin. Mitä hän ajattelee legendaarisesta maineestaan? Onko aika ajanut pahan kerran hänen ohitseen? Pystyykö hän auttamaan maataan nyt kun se häntä kipeimmin tarvitsee? Onko hän itse pahin uhka maalleen? Pystyykö hän johtamaan laivaston takaisin kotiin ohi ylivoimaisen vihollisen? Ykkösosa on suomennettu ja se tuntui sujuvalta, joskin ajoittain jäykähköltä lukukokemukselta. Tämän toisen osan ostin iPadille sähköisenä iBooksista.
 
Empä muista milloin olen viimeksi ostanut muita kirjoja ku Tolkien aiheisia, mutta nytpä ostin yhden. Eli ihka ensimmäisen lintukirjan sain vihdoin ja viimein hommattua ja se on Lasse J. Laineen Suomalainen Lintuopas vuodelta 2004. Käytettynä ostin netistä, mutta kunto on uuden veroinen, lienekkö juuri aukaistukaan kun on niin jämäkkä. Uskomattoman kauan sitä on ilman ollut ja lähinnä netin varassa menty, vaikka keväisin olen kohtalaisen aktiivinen bongailija. Mutta nytpä on ja saakin työrepussa kulkea taas pitkälle kesään (tai pitempäänki) mukana kiikarin kera.
 
Itse ostin Terhi Törmälehdon kirjan Vaikka vuoret järkkyisivät suoraan kirjailijalta ja jonka takia sain myös reippaasti "kaverialennusta", joten lisää omistuskirjoituksellisia kirjoja taloudessa.:) Pidin myös kirjasta suuresti, ehkä hieman melankolinen lukukokemus tosin, mutta mikäs sen parempaa..:p
 
Taas tuli tuhlattua rahaa, mutta uunituore William Shirerin "Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho" hintaan 9,90 per kirja oli liian kova kiusaus vastustettavaksi.
 
Jukka Korpelan Itä-Euroopan historia keskiajalta 1700-luvulle. Poliittissävyinen, nopeatahtinen tiivistelmä aiheesta (lyhyen alueviipymisen lauseilla) reiluun 230 sivuun. Väestöryhmien alkujuuria ei juuri yritetä teorisoida ennen näiden ilmestymistä mukaan kurinalaiseen substantiivimarssitukseen ja shakkiselosteeseen. Oppikirjan tekstistä löytyy sentään jokunen pitemmällekin kiinnostava maininta, esittämä ja jatkolukuvinkki — esim. siitä, millaisia keskiaikaiset yhteisöt olivat todellisuudessa (hallinnollisesti). Viikingeistä löytyy asiaa ainakin kahdesta kappaleesta ja myös suurpeluri Hansaa käsitellään.
 
Last edited:
Mistäs @Constantine tuon löysit, omaksiko vai lainaan? Itse nimittäin lainasin moisen Tampereen pääkirjaston varastosta. Alun dynastiaselvitykset ovat kuin Raamatun sukuluetteloja!
 
Ylitäyteen hyllyyn tuli täydennystä ruotsalaisen faksimile-painoksen muodossa. Täytyy kohta taas miettiä mitä sieltä voi poistaa. Ja kirjan nimi? 'Dyalogus creaturarum moralizatus' eli 'Opettavaisia tarinoita luonnosta'. Alkuperäisen painopaikka on Tukholma ja vuosi 1483. Tämä faksimile eli näköispainos on v.1983 ja sisältää ruotsinnoksen. En osaa kaikkea lukea mutta pikkukuvat on kivoja, voisi sanoa näin ensi tuntumalta.
 
Lisa Kahlenin Teach Yourself Essential German Vocabulary (2010) on (sekä nimestä että parista ei-aivan-preussilaisen tarkistajan näemmä missaamasta virheestä huolimatta) nykyajan kielimatskutarjonnan / TY-sarjan tuotteeksi ihmeellisen kattava, monipuolinen ja sivutilaa tuhlaamaton esitys. . . jopa siinä määrin, että en jättänyt taannoin viimeistä kappaletta Helsingin Akateemiseen Kirjakauppaan, vaan maksoin riihikuivaa rahaa vielä yhdestä lisäyksestä saksan-oppimateriaalien kokoelmaani. Tämänkin verevän ja mukaansatempaavan yölukemiston sisältöä ja sen käytännöllisyyden astetta voi käydä arvioimassa etukäteen (tai käyttämässä muuten hyödyksi) ilmaiseksi Google Booksin kautta.
 
Last edited:
Sain juuri hankittua Hobitin. Sain isoäidiltäni kun siivosimme hänen ulkovarastoaan. Löytyi monta muutakin kirjaa mutta minä Tolkien-fanina otin vain sen yhden koska muut olivat jotain rakkaus- ja rikoskirjoja eli ei minua kiinnostavia.
Kaikeksi harmiksi olin viikkoa ennen lainannut kaveriltani Hobitin, lukenut sen kolmessa päivässä ja nyt tämä uusi hobitti ei siis kauheasti kiinnosta kun on juuri tullut luettua :D
Olen myös harkinnut Silmarillionin kovakantisen painoksen hankkimista, jotta omassa kirjahyllyssä olisivat ainakin Tolkienin "tärkeimmät ja suurimmat" teokset.
 
Farmer Giles of Ham ja The Adventures of Tom Bombadil Unwinin niteenä englanniksi. Oon kyllä lukenut ainakin Seppä ja Satumaan... hups. Siis Maamies ja Lohikäärmeen joskus mutta Bombadilia en muista. Sehän on käännetty kyllä myös. Ehkä jätin sen silloin lukematta jonkun tylsemmän syyn, kuten opiskelun lopputyö, takia.
 
Last edited:
Leonard Nimoyn kirjoittama I am Spock löytyy nyt omasta hyllystä, joten sitä ei enää tarvitse lainata kirjastosta aina kun tekee mieli paneutua moiseen sangen viihdyttävään katsaukseen alkuperäisen Star Trekin kulissien takaisiin tapahtumiin ja Spockin mielen syövereihin.
 
Ostan kirjoja aika harvoin, koska suurin osa kirjoista on mulle viihdettä jota ei ole tarpeen omistaa. Kirjahyllyni onkin melko tietopainotteinen, mitä nyt jotain Tolkienia löytyy samoin kuin Pelle Miljoonan varhaista tuotantoa. Viimeisimmät hankinnat:

Irma Järvinen - Lasse Kosonen - Marita Joutjärvi: Parhaat ruokasienet
Tämän bongasin kierrätyskeskuksesta ja kun hintaakin oli vain 2 e niin mukaan lähti.
Plussaa: Hyvät, selkeät kuvat sienistä. Lopussa laaja reseptiosio.
Miinusta: Painava, ei käy kenttäoppaaksi.

Satu Hovi: Luonnonyrtit
Tuore kirja luonnonyrteistä ja niiden käytöstä. Aivan hillitön raamattu, ja silti jäin joitakin kasveja tähän eepokseen kaipaamaan. Tässä on pitkiksi talvi-illoiksi paljon opeteltavaa ja mietittävää seuraavaa kasvukautta silmälläpitäen.

Jukka Ahoranta: Sähkötekniikka, Sisäjohtoasennukset, Sähkasennustekniikka
Aloitettuani iltakoulun jouduin tietysti hankkimaan asianmukaiset oppikirjat. Unentulo taattu!

101 suomipopin klassikkoa
Roskalavalta dyykattu nuottikirja. Pitääkö tässä nyt sitten kumminkin hommata taas kitara?
 
Crichtonin romaani Aikamatka osoittautui osittaisesta kaavan tuttuudestaan huolimatta taitavan viihdyttäväksi kootuksi palapelitauluksi. Heti kun saan jostain alkuperäiskielisen käsiini, aion kahlata sitä ympäriinsä sieltä täältä, jotta näen suoraan muun muassa loputkin (aihepiiriltään kirjaa muistuttaviin muihin fiktioluomuksiin) potentiaalisesti nyökkäilevät ilmaisut, joita kirjailija käytti alunperin.

Kysymys teoksen vaikutuksesta Diana Gabaldoniin ja hänen suuren suosion saaneisiin hahmoihinsa (melkein menin kirjoittamaan "omalla vuosikymmenellämme". . . ;) ) kävi mielessä sekin yöllisten lukuhetkien lomassa.
 
Last edited:
Jo aiemmin mainitsemani Jaakko Hämeen-Anttilan Uusi Islamin käsikirja on paitsi hallussani kirjastokirjana, myös tilattuna joululahjaksi isälleni. Kyllähän Jaska osaa legendaa heittää, joten olin varma ostopäätöksestä jo kolmanneksen luettuani.
 
Luulin, että yläkerran naapurin kellarikomero oli murrettu auki. Sen ovi retkotti selkosenselällään. Lukosta ei näkynyt merkkiäkään, minkä olisi pitänyt herättää epäilykseni. Huomioni kiinnittyi kuitenkin kirjalaatikon päällimmäiseen teokseen, Aale Tynnin suomentamaan Eddan sankarirunoihin. Otin sen käteeni selaillakseni sitä hieman. Alkulehden kulmaan oli lyijykynällä merkitty hinta 53 €. Laitoin kirjan takaisin laatikkoon ja lähdin hälyttämään naapurini paikalle. Hän oli sairaana, joten hänen miesystävänsä tuli sukkasillaan kellariin kanssani. Selvisi, että komeron ovessa ei ollut pitkään aikaan ollut lukkoa. Hyllyltä pudonnut pieni mattokäärö oli avannut oven. Kirjalaatikot olivat vain pieni osa entisen antikvariaatinpitäjän 8000 kirjavarastosta, joka oli pitkin kaupunkia. Aloimme hieroa kauppaa Eddasta. Jumalrunot minulla oli jo hyllyssäni ja pidän sitä toiseksi tärkeimpänä kirjanani. Huonona kauppamiehenä paljastin sen ja tarjosin 20 €. Vastatarjous oli 30 € ja päädyimme summaan 25 €. Nyt minulla sitten on lisää Eddaa hyllyssäni.
 
Silmarillionin taisin viimeksi hankkia hyllyyni... Meillä oli se lainassa yli puoli vuotta, mutta sitten päätin hankkia oman (se on tosin pehmeäkantinen) serkun kirjahyllyssä oli Silmarillion kovakantisena, kuvien kera :) Nyt on hirveä himo löytää sellainen jostain
 
Last edited:
Silmarillionin taisin viimeksi hankkia hyllyyni... Meillä oli se lainassa yli puoli vuotta, mutta sitten päätin hankkia oman (se on tosin pehmeäkantinen) serkun kirjahyllyssä oli Silmarillion kovakantisena, kuvien kera :) Nyt on hirveä himo löytää sellainen jostain
Turun antikvariaateista ei ainakaan enää löydy. Itse kävin kaikki läpi samassa tarkoituksessa syyskuussa. Ostin sitten lopulta kovakantisen englanniksi. Saas nähdä saako sen luettuakin joskus.
 
Ylös