Ärsyttää!

Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.
Ahdistaa se, että joka ikiseen työpaikkaan vaaditaan aina hirveästi työkokemusta jo pelkästään haastatteluun pääsemisen edellytyksenä, ja minulla ei ole erityisemmin työkokemusta enkä sitä varmaan tällä menolla tule ikinä saamaankaan. Töiden etsiminen ja niiden hakeminen on vuosi vuodelta ahdistavampaa. Aina pitää olla selittelemässä sitä miksi CV on niin tyhjä, eikä niillä selityksillä ole ikinä mitään merkitystä - haastatteluun ei pääse ja sillä selvä.

Rahat loppuu, elämässä ei ole mitään pitkäaikaista tai säännöllistä sisältöä ja suurin osa ajasta kuluu siihen että ei jaksa edes yrittää panostaa mihinkään.
 
Jeij! Työkkäri on nyt sählännyt jotenkin ihmeellisesti sairaslomieni kanssa ja luulevat siis vieläkin minun olevan sairaslomalla, vaikka heiltä soitettiin helmikuussa asiasta ja sanoin, että olen menossa töihin 18.4. yhdeksi päiväksi. Sanottiin vielä, että heiltä päin otetaan yhteyttä 30.5. Ettei minun tarvitse ottaa heihin yhteyttä tässä välissä. Nyt tänään soitin ja selvisi, ettei asia ollutkaan näin. Eli nyt meni ns. 1kk sivu suun työttömyyskorvauksissa heidän takiaan.. katsotaan nyt mitä vastuuvirkailijani sanoo, kun ottaa yhteyttä. Jos ei voi minkään, niin sitten ei vain voi minkään. Sitten se menee minun viakseni.. Ärsyttää!
 
En löytänyt suunnistuspaikalle. ;) Ajoin viime tingassa parinkymmenen kilometrin päähän suunnistamaan, ja olin lähellä suunnistuspaikkaa, kun lähtöaika oli loppu, mutta ajattelin vielä ehtiväni. Sitten yksi opaste oli kai kääntynyt vikasuuntaan ja ohjasi minut harhaan. Luulen tietäväni, missä lähtöpaikka on, mutta en enää kaksikymmentä minuuttia myöhässä iljennyt mennä sinne kyselemään. Joten turha tunnin autoilureissu.
 
Ylioppilaskirjoitusten tulokset ovat tulleet tänään aamulla tunti sitten, mutta koska kaikki ovat samalla asialla niin wilmajärjestelmä ei tietenkään toimi ylikuormituksen vuoksi. Haluaisin tietää mutta en pääse. Ääh.
 
Tulee tuosta mieleen aika ennen Wilmaa ja nettiä. Ratsastin dinosauruksella lyseolle ja menin katselemaan oveen teipattua listaa tuloksista. Luokan hikari tallusteli käytävää pitkin kohti ja huusin hänelle: "Arja! Mä oon pettynyt suhun!" Pari muuta abia siinä vieressä näyttivät otaksuvan, että reputtanuthan se sieltä tuli, kunnes jatkoin: "Vain viisi ällää!" Abit tuhahtivat ja totesivat, että olisivat onnellisia yhdestäkin.

Muoks. Tuosta on tasan 30 vuotta aikaa.

Sekoilin eilen älypuhelimen kanssa ja lähetin eräälle listalle kaksi erilaista sähköpostia samasta aiheesta minuutin välein. Ärrinmurrin.
 
Last edited:
Minun aikanani oli jo keksitty hevoset joten vankkureilla sitten ajelin koululle noutamaan pisteliuskan kansliasta.

Ärsyttää yo-tulosten valmistuminen, kun itselleni se tarkoitti töiden loppumista. Mutta onpahan toisaalta nyt aikaa ommella promootiopukua :D
 
Jalkavälikone oli minun kulkupelini tuolloin, rehtorin kansliassa piti käydä allekirjoittamassa jotain, kai vastuuvapauslauseke opettajakunnalle ennen kuin virallisia tuloksia sai, sähkökin oli jo keksitty ja sitä sai pattereissa laskukoneisiinkin. Minun onkin pitänyt hankkia laskuviivain uudestaan itselleni, kiitos muistutuksesta.
 
Tulee tuosta mieleen aika ennen Wilmaa ja nettiä. Ratsastin dinosauruksella lyseolle ja menin katselemaan oveen teipattua listaa tuloksista.

Ärsyttää kun minun aikanani oli dinosaurukset vaihdettu uudempaan malliin ja niissä oli paljon lastentauteja. Itse jouduin kiviliuskalla olevan yo-todistuksen kantamaan kotiin mennen tullen ja ylämäki oli molempiin suuntiin. Lisäksi YTL:n puheenjohtaja pääsi iskemään minua nuijalla. Toivottavasti ko. henkilö on jo kuollut. Sekin ärsyttää, mitä hän minulle teki. Mur. Lähden tästä syömään raakaa fossiilia.
 
Pitäisi kuljettaa postista kotiin 16,95 kg:n paketti, matkaa tulee 1,2 km. Raavas mies kantaisi tuon vaikka yhdellä kädellä, mutta kun kantajana olen minä.
 
Uuden kesätyöpaikkani päivittäinen työaika onkin 8 tuntia PLUS puolen tunnin ruokatauko. En ole koskaan ollut töissä, jossa lounas ei olisi sisältynyt kahdeksaan tuntiin työpaikalla.
Matkojen kanssa päivittäinen töissäolemisaikani on siis 10,5 h. Siitä kun miinustaa nukkumiseen, syömiseen, peseytymiseen yms. välttämättömiin elämisen oheistoimintoihin kuluvan ajan, vapaa-aikaa jää melkoisen vähän. Harmittaa. Ja kaikki kertyvät vapaapäivät on taas pakko säästää elokuulle, jolloin koulu alkaa päällekkäin töiden kanssa. Arvelen, että etätyöt eivät käy, mutta voihan sitä vielä yrittää selvitellä...
 
Last edited:
Muistaakseni jotain Sähköliiton. Energia-, ICT- ja verkostoalan? Kävin sitä jo lukemassa työaikojen kohdalta.
 
Ärsyttää olla kipeä ja keuhkot täynnä limaa. Ei nytkään olisi varaa olla pois mistään. Skippasit yhdet teatteritreenit tänään, mutta huomenna on pakko mennä opettamaan koreografioita sinne. En pysty laulamaan enkä pysty elämään laulamatta. Huomenna on peruskoulun viimeinen koe aiheena fysiikka, olisin voinut lukea siihen, mutta soitin vain kaksi tuntia klassista pianoa.

Muutenkin outo masentunut mieliala vaivaa. Viime torstaina konsertin jälkeen (joka meni muuten tosi hyvin lukuunottamatta yhtä liian isoa voice crackia eräässä tärkeässä kohdassa ja perfektionismini ei suvaitse moista) pidin itseni koossa kunnes pääsin kotiin ja sitten itkin tunnin suihkussa, enkä pystynyt menemään perjantaina kouluun. Olin lievästi sanottuna rikki, mutta hirveä viikko se olikin.

Enää seitsemän aamua...
 
Syksyn päivähoitokuviot. Hain molemmille muksuille päiväkotipaikkaa, mutta sellainen olis nyt vissiin sit järjestymässä vain toiselle, vaikka erikseen mainitsin, että kaikkein tärkeimpänä asiana haluaisin noi samaan paikkaan ja ryhmään. Kuulemma päiväkotiin on nyt niin paljon hakemuksia että vaikeaa on. Ja samaan aikaan kuulin sitten ystävältä, jonka lapsi on ryhmäperhepäivähoidossa, että ryhmiksiä lakkautetaan, kun päiväkodeissa on liikaa tyhjiä paikkoja. Jokin tässä yhtälössä ei nyt ihan täsmää....
 
Uuden kesätyöpaikkani päivittäinen työaika onkin 8 tuntia PLUS puolen tunnin ruokatauko. En ole koskaan ollut töissä, jossa lounas ei olisi sisältynyt kahdeksaan tuntiin työpaikalla.

Sähköalan tes - energia - ICT - verkosto työehtosopimus:
http://www.finlex.fi/data/tes/TT13Energiatyot1702.pdf
Jossa sanotaan näin:
"Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia työvuorokaudessa ja 40 tuntia työviikossa"
"Päivittäisen lepoajan (ruokatauko) pituus on yksi tunti, ellei paikallisesti ole sovittu lyhyemmästä vähintään puolen tunnin lepoajasta."

Yllä olevan perusteella arvelen seuraavasti:
Aikaisemmissa töissäsi sinulla on vissiin ollut 7,5h palkallista työaikaa ja 0,5h palkaton ruokatauko.
Tässä työssä sinulla on vissiin 8h palkallista työaikaa ja 0,5-1h palkaton ruokatauko.
 
Niinhän minä mielestäni sanoinkin, joskin epäsuoremmin, ja juuri tuota TESiä olin silmäillyt. Ei siis tilanteessa mitään epäselvää ollut, oli vain minulle uusi työaikamenettely ja ennen kaikkea ärsytyksenaihe, vaikkei sillä 30 minuutilla luulisi olevan merkittävää eroa.
 
Syksyn päivähoitokuviot. Hain molemmille muksuille päiväkotipaikkaa, mutta sellainen olis nyt vissiin sit järjestymässä vain toiselle, vaikka erikseen mainitsin, että kaikkein tärkeimpänä asiana haluaisin noi samaan paikkaan ja ryhmään.
Tuo on minusta kaikista älyttömin juttu että paikkoja jakaessa sisarukset joudutaan laittamaan eri yksiköihin. Eri ryhmät on vielä ihan ymmärrettävä ratkaisu, mutta jos joudutaan oikeasti sijoittamaan eri taloihin. Melkorinmoinen palapelihän se hoitopaikkojen jakaminen on, mutta luulisi että ensisijaisesti laitettaisiin samaan paikkaan. Taustaa en tuolle päätökselle tunne niin en voi alkaa raivota puolestasi täällä vaikka vähän mieli tekisi. Voin vaan yrittää jotenkin välittää sen että harmittaa hirveästi sinun puolesta. Ja sitten vielä tuollainen ristiriitainen tieto hoitopaikkatilanteesta. Toki jos ryhmiksiä lakkautetaan niin sekin voi aiheuttaa ruuhkaa päiväkoteihin ja näin molemmat tiedot ollakin oikeita.
 
Kiitos @Jaamar empatiasta! Mitään virallista päätöstä/tarjousta emme ole vielä saaneet, että sikäli tilanne ei ole toivoton, mutta saatiin päiväkodista vinkkiä, että kannattaisi ehkä ottaa yhteyttä varhaiskasvatusjohtajaan... Kaikki ihmiset ovat hirveän mukavia, mutta pakka tuntuu olevan tosi sekaisin, kun pitää tehdä säästöjä ja samalla kuntaan on vuosikausia houkuteltu lapsiperheitä.
 
Meillä Vantaalla tuntui myös aika sekavalta päivähoidon suhteen silloin kun Mario oli pieni ja muutettiin tänne Espoosta. Ilmoitettiin lapsi asianmukaisesti päivähoitojonoon yli puoli vuotta ennen kuin tarvetta paikalle oli, mutta mitään ei vain kuulunut, ja kun h-hetken vähitellen alkaessa lähestyä soitin päivähoitotoimeen ja kyselin asiasta, minulle ei osattu sanoa mitään jonotilanteesta vaan kehotettiin soittamaan suoraan lähipäiväkotiin ja kysymään paikkaa. Meillä kävi silloin ihan uskomaton mäihä, yksi samanikäinen lapsi oli juuri jättämässä paikkansa ryhmässä perheensä muuton takia, ja meidän mukelomme sai hänen paikkansa. Muuten olisi odennäköisesti käynyt samoin kuin Luigille, joka meni vuoden ikäisenä päiväkotiin tammikuun alussa ja joutui olemaan seuraavaan elokuuhun asti ei lähimmässä eikä edes sitä seuraavissa kahdessa vaan neljänneksi lähimmässä päiväkodissa, jonne lasta oli aika hankala kuljettaa. Onneksi siirto oman alueen päiväkotiin tosiaan onnistui seuraavassa elokuussa, kun lapsia siirrettiin siellä iän mukaisesti ryhmästä toiseen ja pienten ryhmässä vapautui paikkoja.
 
Illalla ei väsytä, mutta haluan nukkua. Aamuyöstä väsyttää, mutten halua nukkua. Ikinä ei ole hyvä.
 
Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.
Ylös