Syysmiitti Toivakan Partiokolkassa 13.-15.10.2017

Incánus

Welho
Syysmiitti Toivakan Partiokolkassa 13.-15.10.2017

The Miitti -krapula lienee alkanut, joten tässä teille helpotusta tiedon muodossa! Seuraava miitti pidetään lokakuussa 13.-15. päivä Toivakassa, partiolaisten Partiokolkka -nimisessä paikassa.

Ilmoittautuminen alkaa 18.9.

Paikka on nyt ensimmäistä kertaa miittikäytössä, joten mennään avoimin mielin tutustumaan vähän eri suuntaan, kuin missä viime aikoina on oltu. Meidän pitää myös olla erityisen tarkkoja siivoamisen suhteen.

Kukin tuo miittiin omat ruokansa, sillä syysmiitissä ei ole seuran tarjoamaa ruokailua. Olemme myös pitäneet käytäntönä nimetä sekä kunkin omat ruoat että mahdollisesti lautasen ja mukin, joita voi käyttää viikonlopun aikana useammin eikä tiskiä tule niin mahdottomasti. Seura tuo teippiä ja tusseja tätä varten. Yhteiskokkailu on ollut varsin suosittua, ja sitäkin saa kuka tahansa järjestää ja kuka tahansa siihen osallistua. Suosittelen! Yhdessä kokkailu on mukavaa ja niin saa kohtuuhintaan oikeaa ruokaa, jos roiskeläpät ja sipsit eivät tunnu riittävän viikonlopun ravinnoksi.

Ranta
Lampi löytyy, mutta se ei ole kovinkaan uimakelpoinen. Sinne on verrattaen pitkä matka saunarakennukselta ja veteen laskeudutaan kiveltä. Kukaan ei saa mennä yksin uimaan.
Se, tarvitaanko erikseen naisten- ja miestenvuorot saunaan, sovitaan miittikohtaisesti. Mikäli et halua infossa julkisesti tuoda ilmi haluavasi erityisesti naisten saunavuoron tai miesten saunavuoron, voit jo ennen miittiä laittaa toiveesi esim. ilmoittautumiskaavakkeen lisätietoihin, yksäröidä tapahtumavastaavalle (@Incánus / @Olórin ) tai miitin aikana tulla nykimään hihasta.

Kauppa
Sale, Toivakantie 41, 41660 Toivakka

Lähin terveyskeskus
Toivakan terveysasema, 3 km päässä, osoite: Iltaruskontie 6, Toivakka, puh: (014) 336 6710

Päivystys Keski-Suomen keskussairaalassa, Keskussairaalantie 19, Jyväskylä, puh: 0100 84 884.

Miittialueelta saa poistua miitin aikana, mutta mikäli lähdet piha-alueelta vaikkapa metsäkävelylle tai muuten kauemmas, ilmoitathan lähdöstäsi tapahtumavastaavalle ja kerrot arvioidun takaisinsaapumisajan.
Lähin kauppa on Toivakan Sale, noin 3 km miittipaikalta. Samalta kirkonkylältä löytyy myös apteekki ja terveyskeskus.

Ennen miittiä
Syysmiitti järjestetään perjantaista sunnuntaihin 13.–15.10.2017, ja sen ilmoittautuminen alkaa 18.9.2017 klo 18 osoitteessa http://kontu.info/tapahtumat. Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa Vihreään lohikäärmeeseen kirjautunut, Tolkien-seuran jäsen tai muu Tolkienista kiinnostunut. Miittiin mahtuu mukaan leirikeskuksen sivujen mukaisen majoituskapasiteetin mukaisesti 33 osallistujaa, mutta ilmoittautumiskaavakkeella voi ilmoittautua myös varasijalle; peruutuksia tulee melkein joka kerta, ja paikka saattaa hyvinkin aueta. Ilmoittautumisen yhteydessä saat maksuohjeet sähköpostiisi, joten tarkistathan sähköpostiosoitteesi tulleen oikein!

Miitin hinta on Tolkien-seuran jäsenille 17 euroa ja muille 20 euroa
, ja sillä katetaan leirikeskuksen vuokra. Miitin eräpäivä on 2.10. Mikäli maksu ei eräpäivästä parin pankkipäivän jälkeen näy seuran tilillä, ilmoittautuja ei saa osallistua miittiin ja paikka siirretään seuraavalle. Ilmoittautunut ei myöskään saa osallistua myöhempiin seuran maksullisiin tapahtumiin, ennen kuin rästimaksu on hoidettu. (Tällä käytännöllä haluamme taata, että miittiin saapuu vain sellaisia, jotka ovat myös osallistuneet kustannuksiin siinä missä muutkin.) Totta kai ymmärrämme muuttuvia elämäntilanteita, ja jos maksun kanssa on ongelmia, ota yhteyttä rahastonhoitajaan ( @Micco, rahastonhoitaja@suomentolkienseura.fi). Miitin voi peruuttaa eräpäivään asti ilman miittimaksun maksamista, ja tuolloin myös jo maksettu miittimaksu palautetaan. Jos peruu vasta eräpäivän jälkeen, rahoja ei valitettavasti palauteta.

Eräpäivän jälkeenkin voi vielä ilmoittautua. Tällöin miittimaksu maksetaan mahdollisimman pian niin, että maksu näkyy seuran tilillä ennen miittiä (2-3 arkipäivää ennen). Ilmoittautumisen ollessa hyvin lähellä miittiä voi maksusta lähettää myös kuittikopion sähköpostina rahastonhoitajalle, jotta miitin alkaessa miittimaksu voidaan todentaa.

Käytössä on myös perhealennus, mikäli perhe matkustaa suuremmalla joukolla. Alennus koskee vain Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n jäseniä.

Myös alaikäiset, kuitenkin vähintään 14 vuotta tänä vuonna täyttävät (2003 syntyneet), saavat osallistua miittiin ilman vanhemman mukanaoloa. Alaikäisten tulee toimittaa vanhemmiltaan vastuuvapauskaavake. Tämä on käytännössä vain tae siitä, että alaikäisellä on huoltajansa lupa osallistua miittiin. Lomakkeen voi toimittaa etukäteen postitse tai tuoda miittiin. Mikäli toimitat kaavakkeen miittiin, huolehdi se ensi töiksesi tapahtumavastaavalle. Kaavakkeeton alaikäinen voidaan poistaa tapahtumasta. Huoltajansa mukana miittiin tuleva alaikäinen ei tarvitse vastuuvapauskaavaketta.

Miitin aikana
Tapahtuman järjestäjänä on Suomen Tolkien-seura Kontu ry. Tapahtuma noudattaa Suomen Tolkien-seura Kontu ry:n miittisääntöjä. Mikäli kysyttävää ilmenee, tapahtumavastaava vastaa mielellään. Jokainen kuitenkin lähtökohtaisesti on paikalla omalla vastuullaan, eikä Tolkien-seuralla ole velvollisuutta korvata esim. rikkoutunutta omaisuutta.

Miittiin voi saapua perjantaina heti kun avaimet on saatu paikalle, aikaisintaan klo 17 maissa. Samana iltana pidetään myös lyhyehkö infotilaisuus sitten, kun kutakuinkin kaikki ovat saapuneet (yleensä klo 19-20). Sunnuntaina poistuminen tapahtuu alkuiltapäivästä yhteissiivouksen ja yhteiskuvan (jos kamerallisia löytyy) jälkeen.

Muuten aikataulu on vapaata yhdessä hengailua, pelailua, syömistä, saunomista, osallistujien suunnittelemaa ohjelmaa, mitä ikinä keksitäänkin. Ohjelmaa voi järjestää kuka tahansa halutessaan. Ohjelmasta voi ilmoittaa etukäteen tai järjestää sitä spontaanisti paikan päällä.

Miitin aikana kaikkia helpottaa, kun jokainen tekee oman osansa paikan siisteyden ylläpitämisestä. Ei puhuta mistään isoista siivousurakoista, mutta jokainen miittiläinen voi esim. täyden roskiksen havaitessaan tyhjentää sen, huolehtia omat ruoanlaittovälineensä puhtaiksi ja tehdä muita vain pari minuuttia vieviä askareita viikonlopun aikana. Ja tämä koskee ihan jokaista.

Miittiin saa myös tulla käymään ilmaiseksi päivävierailulle tutustumaan toimintaan, moikkaamaan kavereita, osallistumaan kokoukseen jne. Sen sijaan jos päivävierailu kestää pitkään ja tarkoituksena on tulla miittaamaan kuten muutkin paikallaolijat, tulee vierailijan muiden miittajien tapaan osallistua paikan vuokrakuluihin. Siinä missä koko miitin ajan olevat maksavat miittimaksun, maksaa päivämiittaaja viiden euron suuruisen päivämaksun. Tähän ei toistaiseksi oteta mitään tuntirajoja käyttöön, koska luotamme, että omatunto riittää kertomaan, missä on tutustumisen ja miittaamisen raja.

Päivävierailumaksu on otettu käyttöön, koska jo pitkään on pohdittu, että on miittimaksun maksaneita kohtaan hiukan epäreilua, että joku tulee yhtä lailla käyttämään tiloja ja miittaamaan osallistumatta vuokrakuluihin. Myös jotkut päivävierailijat ovat poteneet huonoa omaatuntoa samasta syystä.

Muistilista miittiinlähtijälle
- Ilmoittaudu 18.9. alkaen osoitteessa kontu.info/tapahtumat
- Maksa miittimaksu viimeistään 2.10. ja hoida myös mahdolliset vanhat rästit pois. HUOM! Jos maksat jäsenhinnan, tulee myös jäsenmaksu olla maksettuna! Tilinumero: FI95 2001 1800 0427 42
- Sovi kyyditykset. Esim. tähän topikkiin alle on näppärää kysellä ja tarjota kimppakyytejä sekä huudella kyytiä vaikkapa lähimmältä junaseisakkeelta miittipaikalle. Kannattaa seurata myös kyytitaulukkoa, jota jokainen saa vapaasti päivittää. Kimppakyytejä on järjestynyt lähes aina Helsingistä, Tampereelta, Jyväskylästä, usein myös Turusta sekä Lahdesta julkisten liikenneyhteyksien varrelta. Älä kuitenkaan jaa osoitettasi tai puhelinnumeroasi tässä topikissa, vaan tee se yksityisviestitse (topikki on julkinen, myös kirjautumattomille). Kimppakyydit myös monesti pysähtyvät kimpassa kauppaan lähempänä miittipaikkaa.

HUOM! Ilmoita allergiasi, ja ota huomioon tähän alle mahdollisesti merkityt muiden allergiat
Miittiin ilmoittautuessa on tärkeää muistaa ilmoittaa kaikki ruoka-aineallergiansa, jotta ne osataan ottaa huomioon mahdollisia ruokailuja suunniteltaessa. Tärkeää on myös mainita mahdollisista sairauksista, jotka voivat aiheuttaa esim. kohtauksia. Erityisesti allergioista ilmoitettaessa tulee mainita allergian vakavuus: onko kyseessä lievä allergia, vaikea allergia vai aiheuttaako jo pelkkä ruoka-aineen käsittely samassa tilassa reaktion. Jos joku aine aiheuttaa jo käsiteltäessä allergian jollekulle, ilmoitetaan tässä alla, että sellaista ruoka-ainetta ei saa tuoda miittiin.

Älä tuo miittiin seuraavia tuotteita:
Kalaa, pelkkä hajukin voi aiheuttaa hengenahdistusta, lähinnä silloin kun kalaa kypsennetään paistamalla (pelkästään lämmitettävät kala-valmisruoat eivät ehdi aiheuttaa oireita).


Osoite ja ajo-ohje

Saarisenmäentie 44, 41660 Toivakka

Jyväskylästä: Moottoritietä Vaajakosken suuntaan. Vaajakosken liikenneympyrästä Helsingin suuntaan n. 22 km, josta käännytään vasemmalle Toivakkaan. Keskustaan n. 4 km ja heti keskustan jälkeen käännytään oikealle Kangasniemelle päin. Tätä ajetaan kolmisen kilometriä kunnes tulee risteys vasemmalle, jossa näkyy Partiokolkka-kyltti. Mäkeä noustaan n. 300 metriä, minkä jälkeen vasemmalla näkyy punaiset Partiokolkan rakennukset.

Helsingistä: Aja nelostietä Jyväskylän suuntaan ja jatka sitä melkein Jyväskylään asti. N. 30 km ennen Jyväskylää käänny oikealle Toivakkaan. Keskustaan n. 4 km ja heti keskustan jälkeen käännytään oikealle Kangasniemelle päin. Tätä ajetaan kolmisen kilometriä kunnes tulee risteys vasemmalle, jossa näkyy Partiokolkka-kyltti. Mäkeä noustaan n. 300 metriä, minkä jälken vasemmallä näkyy punaiset Partiokolkan rakennukset.

Tässä vielä kyytitaulukko, jota jokainen saa vapaasti päivittää.

Reppuun pakattavien muistilista:
- Vastuuvapautuskaavake, jos olet alaikäinen
- Lakanat, (tyynyjä ja peittoja on paikan päällä)
- Peseytymis- sekä saunomisvälineet, mikäli aiot saunoa
- Ruokaa (kauppaankin kyllä pääsee viikonlopun aikanakin lähes aina)
- Tarpeeksi (sään mukaisia) vaihtovaatteita kahdeksi yöksi
- Taskulamppu pimeitä iltoja varten
- Ajanvietettä lautapelien, elokuvien tai muun mukavan muodossa
- Rahaa kannattaa olla vähän ylimääräistä mukana

Ilmoittautuneet (24/33):
  1. Círdan
  2. Otak
  3. Micco
  4. Sidhiel
  5. purr
  6. Shiera
  7. Merri
  8. Teramel
  9. Incánus
  10. Samooja
  11. Kointähti
  12. Caele
  13. douv
  14. Olórin
  15. Ithilwen
  16. Heathertoes
  17. Glinorn
  18. eowynofmay
  19. Cimorene
  20. Syrena
  21. Krasus
  22. Gulnar
  23. Lehtokuusama
  24. Gilan
 
Last edited:
Heti kun olen muuttanut Jyväskylään, miitti tulee sinne. Hihii.:grin:

Kismetin kanssa just paluumatkalla mietittiin et seuraava miitti on lähempänä, mutta kun katsoin tuota googlea niin matka on suunnilleen sama (339 the miittiin ja Toivakkaan 336). Jyväskylästä sinne meneekin jo ihan heittämällä (n. 35km).
 
Jäsenmaksuista ja -alennuksista huolestuneille muuten tiedoksi, että laitamme uuden toimintavuoden (1.9.2017-31.8.2018) jäsenmaksuohjeet Hobittilan Sanomien mukana postiin syyskuun alkupuolella, joten jäsenmaksun ehtii mukavasti maksaa ennen miittimaksun eräpäivää, niin sitten on jäsenalennus legitiimisti taskussa :)

[maksutiedot ja jäsenmaksun suuruus ovat samat kuin aiemminkin, joten jos oma jäsennumero on tallessa / löytyy edellisen jäsenmaksun yhteydestä verkkopankista, niin Hobittilan Sanomia ei tarvitse jäädä odottelemaankaan]
 
Saatan jopa päästä paikalle, ainakin kalenteri näyttää lupaavan tyhjältä.
Kiva että on uusi paikka, vaihtelu virkistää. :)
Helppo ajomatkakin, moottoritietä melkein perille asti (tulen siis tottakai autolla entiseen tapaan jos vain pääsen paikalle).
 
Täytyy todeta, että Incánuksen rautainen järjestelijän kokemus ja ammattitaito paistaa pitkälle aloitusviestistä.
 
En voi olla miettimättä, milloin vuosikaudet miitti-ilmoissa roikkunut ilmaus "kokeillaan näin aluksi" häviää perhealennuksen kohdalta tai ainakin korvautuu ilmaisulla "toistaiseksi". Kovin uusi käytäntöhän ei enää ole kyseessä, joten sen alkutaival on kyllä mennyt jo ajat sitten ;)
 
- Lakanat, tyyny ja peitto (tai tyyny ja makuupussi)

Ooo, siis pelkät lakanat ei riitä? (kysyn erikseen, jotta muutkin häslääjät huomaa tän sit pakatessaan :D )

En voi olla miettimättä, milloin vuosikaudet miitti-ilmoissa roikkunut ilmaus "kokeillaan näin aluksi" häviää perhealennuksen kohdalta tai ainakin korvautuu ilmaisulla "toistaiseksi".

Muistelin just, että jokin aika takaperin puheissa/kokeilussa oli "lapsen miittimaksu on lapsen ikä vuosissa [13v asti tms]" -lapsialennus, mutta en muista/tiedä aiheesta sen enempää - enkä nyt lähde tietoa ympäriä foorumia ja pöytäkirjoja etsiskelemäänkään, koska joku varmasti osaa suorilta vastata, että todettiinko juttu lopullisesti ei-hyväksi vai ei :D
 
Tiedän vain, että niin kauan kuin Mario on miiteissä käynyt, lapsialennus on ollut nykyisenlainen. Tämänkesäinen oli Marion kolmas The Miitti ;)
 
Last edited:
Muistelin just, että jokin aika takaperin puheissa/kokeilussa oli "lapsen miittimaksu on lapsen ikä vuosissa [13v asti tms]" -lapsialennus, mutta en muista/tiedä aiheesta sen enempää - enkä nyt lähde tietoa ympäriä foorumia ja pöytäkirjoja etsiskelemäänkään, koska joku varmasti osaa suorilta vastata, että todettiinko juttu lopullisesti ei-hyväksi vai ei :D
En ainakaan muista kuulleeni tästä, joten tuskin on ollut ainakaan käytäntönä. Voisi olla ihan toimiva idea tämäkin, sillä miittimaksut varmasti pyörivät pääasiassa nykyään yli tuon 13e. Toki tällaisissa pitää miettiä onko kannattavaa periä 1-2e miittimaksuja vai eikö. En osaa itse sanoa. Kyllähän lapsi jollakin tasolla tilaa vie jo noin pienenä, mutta JOS haluttaisiin jättää vähän kuin pikkulapsiperheille houkuttimeksi ja viestiksi että tervetuloa niin maksut voisi aloittaa esim. vasta 3v ylöspäin. Ehkä myös niin että alle sen ikäistä ei erikseen tarvitsisi ilmoittaa miittiin osallistujaksi ellei hän vie sänkypaikkaa.
 
Jes, siinä tapauksessa se varmaan vaan todettiin hankalaksi useammastakin syystä ja jätettiin mappi ö:hön *puheenjohtaja puhui ohi suunsa vanhoista haja-ajatuksista, älkää syöttäkö örkeille :D *
 
Ooo, siis pelkät lakanat ei riitä? (kysyn erikseen, jotta muutkin häslääjät huomaa tän sit pakatessaan :D )

Hups, tässä tarkennus, korjattu myös ekaan viestiin.

"Patjat, peitot, tyynyt
Vuodepaikkoja on 33 hengelle. Patjat sekä peittoja ja tyynyjä on."

Siivosin pois myös perhealennuksen "kokeillaan toistaiseksi" -maininnan. Täytyy varmaan vielä kertaalleen lukea kaikki uusiksi tulevana viikonloppuna.

Täytyy todeta, että Incánuksen rautainen järjestelijän kokemus ja ammattitaito paistaa pitkälle aloitusviestistä.

Otan tämän haasteena, edellisestä miitistä jonka olen järkännyt, on kuitenkin ehtinyt kulua jokunen vuosi...mutta odotan toki jo infotilaisuuden pitämistä miitin ensimmäisenä iltana - vieläkö vanhalla on tarvittava auktoriteetti?
 
Last edited:
mutta odotan toki jo infotilaisuuden pitämistä miitin ensimmäisenä iltana - vieläkö vanhalla on tarvittava auktoriteetti?

Näen jo itseni tekemässä käytännön pilaa. Tulen myöhässä, puhun vieruskavereille, huokailen kovaäänisesti... Sitten sinulla voisi olla pari henkivartijaa, jotka poistaisivat minut kovakouraisesti paikalta :D (anteeksi, tänään on valmisteltu rippijuhlia ankarasti, väsyttääköhän vähän jo tässä vaiheessa...). Tosin ei tämä toimisi, koska suurin osa on ollut miiteissä aiemminkin. Jos olisi kokonaan uusi miittiporukka, niin sitten ehkä...
 
Saatan jopa päästä paikalle, ainakin kalenteri näyttää lupaavan tyhjältä.
Kiva että on uusi paikka, vaihtelu virkistää. :)
Helppo ajomatkakin, moottoritietä melkein perille asti (tulen siis tottakai autolla entiseen tapaan jos vain pääsen paikalle).

Olettaen että pääsen paikalle kyytiini mahtuu 4 kyytiläistä. Ensisijaisesti otan kyytiin mielellään ainakin yhden ajokortin omaavan henkilön. Pidemmällä miittimatkalla varakuski on myös turvallisuusasia.
 
Samoilla linjoilla olen kuin Samooja. Lähden miittiin autolla vain siinä tapauksessa, että saan vaihtokuskin, joka myös ajaa osan matkaa niin meno- kuin tulomatkalla. Matka Toivakkaan on sen verran pitkä, ettei minun kaasujalkani kestä sitä yhtäsoittoa (tai edes useammalla tauolla). Jalan sietokyky on noin tunti, kunnes polvitaipeen yläpuolella alkaa kramppata. Mikäli vaihtokuskia ei löydy, jätän suosiolla miitin väliin (ellen sitten pääse Samoojan kyytiin).
 
Aiheeseen liittyen: Mario arvostaisi toki kovasti kyytiä pääkaupunkiseudulta, koska meistä kumpikaan ei todennäköisesti ehdi sellaista miittiviikonloppuna tarjota (ei sillä, että noin pitkän matkan ajaminen eestaas kauheasti innostaisi muutenkaan ;) ).
 
Ylös