Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Oltiin kaverin kanssa loppuviikosta muutaman päivän perinteisellä festarireissulla. Ja voi veljet ja sisaret että oli kivaa taas kerran! Oli hyviä bändejä ja huonoa läppää, naurukohtauksia riitti, grillausta ja hengailua leirintäalueella, epämääräisiä laulunluikauksia (ja omia versioita biiseistä ja lisää naurukohtauksia), baariin sateen alta pakenemisia kun bussin lähtöön oli vielä aikaa sekä yöllistä viininjuontia ja keskusteluja Elämästä mökin terassilla. Valvottiin toki aivan liikaa (kolmena yönä tuli nukuttua yhteensä 14 tuntia) eikä nyt koko ajan ihan selvinpäinkään oltu joten olen sunnuntaista asti lähinnä koomaillut ja yrittänyt siinä sivussa hoitaa sovitut työt. Alkaa ikää olla sen verran että useamman yön valvominen ei oikein enää onnistu samaan tapaan kuin parikymppisenä. Väsyttää joo, mutta oli sen arvoista!
 
Kello on neljä yöllä New Yorkissa, eilinen päiväni oli 23h pitkä, en ole syönyt yli 14 tuntiin mitään ja juominenkin on vähän huonoissa kannattimissa. Lisäksi heräsin nyt, noin neljän tunnin yöunien jälkeen, koska sydämeni hakkaa ja päässä pyörii. Heräsin ajatukseen: se oli unta. Ja unelta se tuntuikin alusta loppuun asti. Parhaalta unelta, minkä olen ikinä nähnyt. Käveleminen teatterille, jonka kaikissa kylteissä lukee "Anastasia". Istuminen toiseen riviin paikkaan, joka on varmasti koko teatterin paras (näin ajattelevat varmaan kaikki muutkin omastaan). Kurkisteleminen orchestra pitiin ja käsien tärinä odotuksesta. Siellä oli tuhat ihmistä viettämässä tavallista tiistai-iltaa sivistyneesti musiikkiteatterin parissa. Ja sitten minä hymyilemässä korvasta korvaan niin, että ohikulkijat kääntyivät katsomaan. Kello oli suomen aikaa kolme yöllä. En olisi voinut olla enempää hereillä. Ja sitten se alkoi.

Se oli kivuliasta, katkeransuloista rakkautta. Katsella upeita lavasteita, pukuja, valoja ja mielettömän taitavia näyttelijöitä, kuunnella täydellistä musiikkia, uskomattomia laulajia. Ja inspiroitua siitä. Ja tuntea sen palon sydämmessäni ja samalla ymmärtää, että tuo kaikki on minulle yhtä kaukana kuin kuu taivaalla. Joku sinnekkin joskus pääsee, mutta se vaatii taitoa, harjoittelua ja tuuria eikä kukaan suomalainen ole koskaan tainnut edes yrittää tosissaan.

Kaikki näyttelijät olivat mahtavia, mutta Anastasian näyttelijä Christy Altomare... en tiedä, miten moisella intesiteetillä näytteleminen on mahdollista, en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Olin niin lähellä lavaa, näin jokaisen ilmeen värähdyksenkin. Kylmät väreet juoksivat jokena alas selkääni kaikkien hänen soolojensa kohdalla. Hänen silmissään näin sen palon ja rakkauden. Häntä oli upea katsella. En voi sanoin kuvailla sitä.
Ja sen sanoinkin hänelle esityksen jälkeen stage doorilla, missä jotenkin kuitenkin pääsin eturiviin. Ja sen jälkeen aloin itkeä. Tietysti. Ja sitten Christy halasi minua. Ja sitten itkin vähän lisää. Ja sitten Christy halasi minua uudestaan. Ja puhuin hänen kanssaan. Paljon, verrattuna muihin. Stage doorilla oli varmaan sata ihmistä. Kerroin hänelle, että tämä oli elämäni paras ilta. Muistan jokaisen asian, mitä Christy sanoi minulle, ne ovat tulikirjaimilla painetut aivoihini, mutta tarkimmin muistan tämän "you're such a light, thank you so much".
Unohdin myös pyytää kuvaa kaikessa siinä hässäkässä, mutta Christy kysyi halusinko kuvankin. Kuva on ihan kamala minun osaltani, mutta se on kohta jokaisessa eri somessani. Ja nimikirjoituksilla varustettu Playbillini on arvokkain omaisuuteni.

Olen myös ylpeä itsestäni, sillä en pyörtynyt, vaikka lähellä oli, en änkyttänyt, uskalsin oikeasti puhua kaikille näyttelijöille, jotka tapasin ja opin jälleen kerran, mitä olisin menettänyt, jos olisin antanut pelon voittaa.
 
Muutto realisoituu. Kävin eilen hakemassa avaimen ja katsastamassa soluhuoneeni. Ei välttämättä se kaikista paras, mutta ei tarvitse ollakaan. Omistan suuren valkoisen laatikon! Onneksi tavarat vähentävät turhaa valkoisuutta kunhan pääsen leikkimään maaleilla. Seiniä ei saa maalata, mutta omia tavaroita saa, tietenkin. Lisäksi sinitarralla saa laittaa julisteita, joten minun pitäisi selvitä.:)

Lievä innostus/kauhistus siitä, että todella muutan suht omilleni, ihan pian. Ja yliopisto alkaa myös ihan pian. :shock:
 
Toivon @Sidhiel :lle miellyttäviä kämppiksiä, paljon on sattumankin varassa asumisen viihtyisyydessä. Onko vuokrasopimus voimassa toistaiseksi vai määräaikaisena? Itselläni oli ensimmäisenä opintovuonna (Taivas! Onko siitä todellakin 17 vuotta?) vuoden määräaikainen sopimus, ja siinä oli omat ongelmansa. Kävi myös niin, että solun muut asukkaat olivat opintojensa loppusuoralla olevia kavereita, joten tunsin itseni nurkissa asujaksi.

Ilonaiheeni olkoon eilen Tulenkantajien&Savukeitaan kirjakaupan alesta löytämäni Pyhän Antoniuksen tuli (kovakantinen 6,90 € hintaan, ei paha!) ja Radikaalioikeisto Euroopassa. Jälkimmäisen lukuinto alkoi jo ensimmäisenä iltana, mikä oli varsin yllättävää, yleensä minulla on hirveä lepokitka näissä asioissa.
 
Metsistä löytyy mustikkaa, metsämansikoita (tähän aikaan kesästä!) ja kanttarelleja. Avomussu nostaa järvestä haukia ja ahvenia ateriatarpeiksi.

Sadepäivänä on hyvä lojua sisällä, lukea, neuloa, maratoonata Elementaryä ja nakutella lainatarjouspyyntöjä (omg!).
 
@Kointähti, voimassa toistaiseksi. Hieman jännittää heittääkö Koas minut ulos jos tykästynkin tuohon, enkä haluakaan muuttaa yksiöön parin vuoden päästä.

Itselläni tänään on ollut aika möh-päivä, mutta onneksi saunassa käynti ja hetkellinen järvipulikointi virkistivät hieman.
 
Toivottavasti tulee mukavat kämppikset! Itse en viihtynyt omassa ensimmäisessä ja toistaiseksi ainoassa soluasunnossani aikoinaan Mikkelissä. Toisaalta olen muutenkin rauhaa ja omaa tilaa arvostava ihminen, joten ehken muutenkaan viihtyisi soluasunnossa, vaikka olisi kuinka hyvät kämppikset. Muutaman viikon päästä muutto Joensuuhun ja siellä odottaa ihan keskustassa oma yksiö, mikä on kiva juttu. Kaikki tärkeät treenimestat, kaupat ja yliopisto sijaitsevat alle kilometrin etäisyydellä asunnosta!
 
Hieman jännittää heittääkö Koas minut ulos jos tykästynkin tuohon, enkä haluakaan muuttaa yksiöön parin vuoden päästä.

Ei todellakaan heitä. :D Ne ovat paljon herkempiä heittämään pois yksiöjonosta. Minulle kävi niin kerran enkä edes huomannut sitä moneen kuukauteen. Mitä vähemmän opiskelijoita vaihtaa asuntoa, sitä vähemmän työtä heille. Koasilla saa sitä paitsi asua pari vuotta valmistumisen jälkeenkin.
Itse veikkaan, että vaikka kämppä olisi kuinka kiva, kyllästyt kuitenkin kämppisten vaihtumiseen ja siihen, että pitää aina uudestaan jännittää, tuleeko sieltä siedettävä ihminen vai maanvaiva. Juuri kun ehtii tottua siihen mukavaan ja nohevaan, tämä ilmoittaakin muuttavansa kuukauden päästä...
Mutta jos solussa asumisesta pitää niin tokihan se aina kannattaa ennemmin kuin yksiö, säästää satasen jos toisenkin ja yleensä tilaa on itsellekin enemmän. Kaipaan solukämppieni keittiöitä.

Ja minä voin tässä taas iloita halvasta Koasin yksiöstä, jossa olen viettänyt kolmisen vuotta. Parvekkeelle tuomani amme pursuaa tomaattipuskaa ja herneitä ja lehtikaalia. Ovisilmästä on näkymä Jyväsjärvelle.
 
Last edited:
Elämä on tunnetusti uhkapeliä, mutta joskus rahantuloa uhkapelistä ei voi estää.

Puhun nyt siis pelistä, johon osallistumisen mahdollisuus ei rajoitu pelkästään animaatiokenojen ja -jokereiden luvattuun maahan. ;)
 
Kaikilla on kauhean kivoja ilonaiheita!

Mun piti mennä katsomaan rallia toissaviikonloppuna, mutta sitten mut soitettiinkin sinne edellisiltana töihin :D Pääsin katsomaan autoja paremmin kuin pätkän varrella olisin päässyt ja tuntemaan itseni tärkeäksi. Sitten kävin kummitädillä kyläilemässä sekä puolison kanssa roadtripillä. Kissakin oli maalla lomailemassa ja kotiin tultuaan se on ollut kovin väsynyt kainaloinen :heart: Ja huomenna mulla on eka laulutunti pitkään aikaan!
 
Mun piti mennä katsomaan rallia toissaviikonloppuna, mutta sitten mut soitettiinkin sinne edellisiltana töihin :D

Tämä huvittaa minua, koska itse iloitsin ralliviikolla siitä, että onnistuin välttämään ralleihin menemisen työtehtävissä. :grin: Mutta kyllä on kaikin puolin hyvä ja oikein, että ralleissa ovat ne, jotka sinne haluavat, ja toimistolla nyhjäämässä ovat ne, jotka olisivat ralleissa huokailleet ja kiristelleet hampaita tuntematta itseään lainkaan tärkeäksi.

Neljä viikkoa kesätöitä jäljellä, eikä yksikään niistä ole täysi työviikko!
 
Minäkin iloitsen kun lopulta on poutaa. Sain niitettyä koiratarhan josta ei enää muuten olisi löytänyt koiraa. Muutenkin siistin pihan laitoja. Kitkettiin Mushun kanssa liljapenkki ja kasvimaa ja ulkoiltiin äsken muutenkin pari tuntia. Mushu jatkaa vielä etupihalla syöden vattuja puskasta. Minäkin siirryn kohta sinne lukemaan ennen kun on aika syödä vähän lihasoppaa.

Ilonaihe on myös se että uusi päiväkoti on tehnyt Mushulle TODELLA hyvää. On ihan kuin eri tyttö. Menee sinne innoissaan, tulee sieltä innoissaan, kommunikoi ihmisten kanssa (mikä oli kai edellisessä hoitopaikassa aika vähäistä) ja vaikka välillä kotiin tullessa on väsykiukku niin silti tytön kasvoista pääosin paistaa ilo ja onnellisuus päiväkotipäivien jälkeen. Saan myös joka päivä palautetta siitä millaisia viittomia tai sanoja on päivän aikana tullut. Edellisessä paikassa niitä piti oikein kaivamalla kaivaa ja silti oli aika epämääräistä. Kyllä meidän julkinen päiväkotisysteemi vaan on kaikista vioistaan, leikkauksista ja ylimitoitetuista ryhmistä huolimatta aika <3
 
Last edited:
Aloin värkätä tapahtumien hallinnan / ilmoittautumisjärjestelmän parissa tuossa pari päivää sitten. Hankin itselleni lisämotivaatiota toteuttamiseen sillä, että päätin luopua vanhasta pohjasta ja tekniikasta kokonaan ja toteutan kaiken samoilla välineillä ja työkaluilla, jotka on töissäkin käytössä. Samalla otin käyttöön semmoisia asioita, jotka on tarvetta ottaa töissäkin tulevaisuudessa käyttöön, joten voin ratkoa niitä ongelmia nyt eri projektin parissa. Synergiahyödyt tuntuu kivalta.

Ai joo. Sen nimi on nyt sitten Mellon. Sloganikin tuli keksittyä: "Tule, ystävä, ja ilmoittaudu miittiin!"

Kehittämiseen liittyvä taustapuoli alkaa olla nyt kunnossa, seuraavaksi pitää alkaa lisätä puuttuvia teknisiä ratkaisuja kuten vaikka tietokanta, kirjautumismenetelmä tai sähköpostien spammaaja.
 
Äiti osti minulle (ja itselleen) syntymäpäivälahjaksi liput Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä järjestettävään HKO:n konserttiin! Liput sinne ovat sen verran kalliita normaalikonsertteihin verrattuna etten ole uskaltanut aiemmin edes harkita asiaa. Pääsen vihdoin ja viimeinen kuulemaan Mahlerin Das Lied von der Erden livenä, jee!
 
Ystävä teki tänään peruskuppauksen lisäksi ihanan turvehoidon, saunatuoksuisen pitkän saunan, kasvokuorinnan ja vieläpä tarjosi miun lempiteetä. Oli tänään ihan mahtava tunne, kun viime yönä pääsi juttelemaan ihmisten kanssa ihan huolella ja hauskaa oli koko 14h kuvauspäivän-yön :heart: Oli mahtavaa! :)
 
^Ootte ihan liian söpöjä. <3

Sain aikaiseksi ostaa tarpeellisia meikkiasoita sekä pestyä meikkipussin ja puhdistettua
kaikki meikkiasiat oikein kunnolla. Plus Overwatchissa oli kyllä tänään niin hyvä päivä Widowlla. :p
 
Ylös