Syysmiitti Toivakan Partiokolkassa 13.-15.10.2017

Partiokolkka on ollut protukäytössä jo pitkään, mutta nyt Protu on kiinnostunut myös toisesta Toivakassa sijaitsevasta leirikeskuksesta nimeltään Paloskylä. Jos saisin hommattua paikan avaimet, niin voisiko joku hobitti kuskata minut sinne kesken miitin tutustumaan paikkaan?
 
Partiokolkka on ollut protukäytössä jo pitkään, mutta nyt Protu on kiinnostunut myös toisesta Toivakassa sijaitsevasta leirikeskuksesta nimeltään Paloskylä. Jos saisin hommattua paikan avaimet, niin voisiko joku hobitti kuskata minut sinne kesken miitin tutustumaan paikkaan?

Eiköhän tuo onnistu. Voidaan samalla käydä katsastamassa se miittitarpeita ajatellen. ;)
 
Minusta tämä on ihan omanlaisensa aloitusviesti. Jossa voi toki taustalla olla myös Jasin käsialaa, mutta aika paljon muokattuna. Toki asiasisällöt pysyvät ymmärrettävästi aika samoina jos sääntömuutoksia ei tule.
Samolla oli oma pohjansa aikanaan, minä muokkasin sitä melko kevyellä kädellä omana aikanani, Jas teki muistaakseni ihan uuden pohjan kun oli tapahtumavastaavana ja se säilyi aika pitkään, mutta tämä on minusta nyt taas uusi.
 
Minulta jää väliin tämä syysmiitti ja todennäköisesti myös se vuodenvaihteen miitti, eli nähdään sitten kevätmiitissä.
 
Näillä näkymin olen tulossa miittiin, kyytiä vailla Helsingistä todennäköisesti sitten kun niitä ruvetaan selvittelemään ja voin toimia tarvittaessa varakuskina. :)
 
HUOM! Ilmoita allergiasi, ja ota huomioon aloitusviestiin mahdollisesti merkityt muiden allergiat (Näistä muistutetaan myös erillisillä viesteillä.)

Miittiin ilmoittautuessa on tärkeää muistaa ilmoittaa kaikki ruoka-aineallergiansa, jotta ne osataan ottaa huomioon mahdollisia ruokailuja suunniteltaessa. Tärkeää on myös mainita mahdollisista sairauksista, jotka voivat aiheuttaa esim. kohtauksia. Erityisesti allergioista ilmoitettaessa tulee mainita allergian vakavuus: onko kyseessä lievä allergia, vaikea allergia vai aiheuttaako jo pelkkä ruoka-aineen käsittely samassa tilassa reaktion.

Jos joku aine aiheuttaa jo käsiteltäessä allergian jollekulle, ilmoitetaan tässä alla, että sellaista ruoka-ainetta ei saa tuoda miittiin. Näistä aineista mainitaan aina erikseen aloitusviestissä.
 
Meillä on mökki Toivakassa, joten tunnen alueen jokseenkin hyvin... Tuolta Paloskylän leirikeskuksesta on pikkuserkkuni saanut oireita huonosta sisäilmasta. Tietysti Suomessa monet koulut ja leirikeskukset ovat sisäilmaltaan huonoja.

Lähin kauppa tosiaan on Sale, kuten joku jo mainitsikin. Mutta Toivakassa on myös
K-kauppa Perälä, jossa on huomattavasti parempi valikoima. Perälässä on myös pieni lahjatavaraliike, jos sitä kaipaa.

Itse vielä mietin mahdollista osallistumistani.... ;)
 
Kiitos tiedosta. Protu yrittää päästä eroon homeisista leiripaikoista, eikä haalia niitä lisää.

Miksi miettiä osallistumistaan? Jollei seura miellytäkään sinua, voit vallan mainiosti lukea jotain - tai lukea, vaikka seura miellyttäisikin. Miittiin voi tulla vaikka pelailemaan ihan itsestäänkin. Kontulaisia on monenlaisia ja kaikki hyväksytään sellaisinaan.
 
Ithilwen, Kaakkois-Suomesta saattaa myös löytyä kyytipaikka kahdelle. Asia varmistuu ilmoittautumispäivään mennessä.
 
Harmi kuulla tuosta sisäilmaongelmasta :( Mutta hyvä kyllä tietää etukäteen! Pidetään seuraavia miittipaikkoja miettiessä tämä tieto korvan takana.
 
Män jännäksi, mutta sain Mellonin siihen pisteeseen, että se ottaa vastaan ilmoittautumisia. Miitin tietoja ei vielä pääse näkemään, mutta sen puutteen saanen korjattua ennen kuin miitti alkaa. Aina sitä toivoisi, että ehtisi tehdä enemmän :p

https://mellon.kontu.me/

Palveluun voi nyt rekisteröityä ja käydä laittamassa perustietonsa kuntoon valmiiksi ennen ilmoittautumista. Siellä on vielä tätä kirjoittaessa betalätkä, mutta eiköhän se sieltä katoa.

Yritän huomenna olla kotona koneen äärellä klo 18 ihan siltä varalta, että jotain häikkää on.
 
En ehtinyt tehdä sähköpostiliikennettä, joten viitenumeron saa ainoastaan heti ilmoittautumisen jälkeen. Tämä muuttuu jahka saan tehtyä oman näkymänsä miitin tarkasteluun.
 
Moi!
Ollaan Teramelin kanssa tulossa. Meillä sama homma ku parilla muulla. Mä osaan ajaa ja on tarvittaessa autokin, mutta mielellään en ajaisi koko matkaa yksin.
 
Onkos jokainen nyt panostanut omalta osaltaan lauluihin, joiden sanat viime miitin saunalaulajaisissa olivat hieman hakusessa?

Tai onko joku tehnyt 'laulukirjan' miittiä varten? :D
 
Jos olen perjantaina Jyväskylässä, kyyti kiinnostaa. Jos olen Helsingissä ja saan auton lainaan, voin tarjota kyytiä. En siis vielä tiedä tästä, pitää kysellä ja ajatella.
 
Onkos jokainen nyt panostanut omalta osaltaan lauluihin, joiden sanat viime miitin saunalaulajaisissa olivat hieman hakusessa?

Tai onko joku tehnyt 'laulukirjan' miittiä varten? :D
Kyseisiä lauluja en tiedä, mutta ainakin vuosijuhlamiitissä oli jaossa filkkinumero... "Noitakunkku Angmarin / Pomo Minas Morgulin" (Meksikon pikajunan nuoteilla)
 
Kyseisiä lauluja en tiedä, mutta ainakin vuosijuhlamiitissä oli jaossa filkkinumero... "Noitakunkku Angmarin / Pomo Minas Morgulin" (Meksikon pikajunan nuoteilla)

Olen jo pariin otteeseen lupaillut jossain vaiheessa jakaa konnulle Alter Egon laulukirjasta löytyviä Tolkien-aiheisia lauluja. Linkin takaa löytyy niistä osa. Jos vaikka jotain kiinnostaa tehdä joku laululärpäke tai ihan vain muuten oppia uusia lauluja.
http://kirjoitusalusta.fi/Chci6WEOqT

konnun tolkien lauluja en osaa yhtään. Löytyykö niitä mistään?
 
Ylös