Jännittääkö?

Jännitän tällä hetkellä työkuvioita. Laitoin hakemuksia menemään ja yksi niistä olisi vakipaikka todella hurjassa työympäristössä. Yritän nyt avoimin mielin katsoa vähän kaikenlaista työtä, mitä nyt vain olisi tarjolla.

Kävin eilen nyt juttelemassa pomolle ja hän otti asiat hyvin vastaan, koska on vielä väliaikaisesti rajoituksia käden kanssa. Sain jopa heti yhdeksi päiväksi töitä.
 
Minullakin on vähän jännittäviä työnhakuaikoja. Nykyinen työ loppuu kahden viikon päästä ja hakemukset on sisällä kahteen mielenkiintoiseen paikkaan. Vaikka niissä ei tärppäisikään (niin kuin varmaan käy) niin ainakin Helsingissä on ollut avoinna minun alani työpaikkoja kuukauden aikana varmaan yhtä paljon kuin Turussa parin vuoden aikana.
 
Olisi tänään sovittuna tapaaminen tulevaan asuntooni, jossa kävisimme kauppaa asunnon nykyisen asukkaan tavaroista. Olen perin kehno kaupantekijä, ei minusta huutokauppakeisariksi olisi. Ja mitenköhän maksupolitiikka pitäisi hoitaa, ettei tuli huijatuksi? Vaikeaa, vaikeaa...
 
Eräs tosielämän konfliktitilanne heitti yllättäen häränpyllyä ja nyt näyttäisi siltä, että vastapuoli on nähnyt järjen valon. Huomenna näihin aikoihin se selviää. Yleensä olen tottunut siihen, että toivo on ensimmäinen askel tiellä pettymykseen, joten kunnes on mustaa valkoisella ja nimet alla, niin olen epäluuloinen, mutta silti jännittää niin maan perusteellisesti.
 
Olen menossa viimeistä kertaa saunomaan nykyisessä asunnossani. Huomenna muuttolaatikot tulevat, ja siitä helvetti repeää. Toivottavasti saan tartuttua toimeen heti alusta alkaen, enkä jää ahdistuksissa jumittamaan. Onneksi aikaa pitäisi olla riittävästi.
 
Olen laittanut ihan älyttömän määrän työhakemuksia menemään ja siellä on kaksi johon todella haluaisin päästä, johon minulla jopa olisi mahdollisuudet. Jännittää todella paljon, milloin sieltä aletaan ilmoittaa työhaastattelukutsuja.
 
Last edited:
Pääsykokeiden alkuun sellaiset alle 10 päivää. Jännittää ja ahdistaa ja pelottaa.
 
Työhaastattelu on huomenna. Minulla on pitkä aika siitä, kun olen viimeksi ollut työhaastattelussa, joten hieman ihmettelen tätä innostuksen, rauhallisuuden sekä pelonsekaista tunnetta :) Ja perusjännityksen aihe: "Mitä mie laitan päälle?!" :D
 
Pelaan tällä hetkellä hermopeliä neljää yliopistoa vastaan, enää neljä päivää ja neljä mahdollisuutta tulla valituksi. Leikin YTL:än kanssa huvikseni, mutta nyt tuntuu siltä että pelaan elämästäni, eikä tämä ole enää kivaa. Tuntuu siltä että putoan selkä edellä johonkin enkä tiedä, ottaako joku minut vastaan vai ei. Luotan siihen, että joku noista neljästä pitää, mutta nyt alkaa pelottaa. Kamalaa kun ei voi kääntyä jä nähdä sadan tunnin päähän.
 
Lähipäivinä on muutama tärkeä hetki: huomenna on viimeinen terapiaistunto ennen kesätaukoa ja heti perään menen keskustelemaan kokemusasiantuntijan roolistani syksyllä alkavassa työryhmässä. Ylihuomenna olen taas samassa ominaisuudessa työparina yksilövastaanotolla. Kummatkin tehtävät ovat minulle ennalta tuntemattomia.
 
Minulle tuli viestiä, että olisinko kiinnostunut lähtemään tuotantoassariksi pariksi kolmeksi viikoksi. Laitoin viestiä takaisin, mutta vielä ei ole kuulunut mitään ja nyt jännittää, miten käy. Asuisin toisessa kaupungissa ilman ketään tuttuja ventovieraiden kanssa. Muistaakseni kyseisellä paikkakunnalla pari kontulaista löytyisi, mutta en muista ketä. Pitää huudella sitten, jos pääsen siihen hommaan :)
 
Tänään on työhaastattelu. Työ vaikuttaisi mielenkiintoiselta, mutta se on aika lyhyt projekti ja todennäköisesti erittäin huonosti palkattu mutta olisi ainakin jotain tuloa ja tekemistä. Tällä kertaa on erikoista se, että tunnen yhden haastattelijan erittäin hyvin, en tiedä miten se vaikuttaa haastatteluun.
 
Jännittää.. leikkaus on ovella, enää 1,5viikkoa ja vakuutusyhtiö ei tiedä vieläkään, mitä haluavat minusta. Antavatko lupaa leikkaukseen vai ei.

Harrastus alkaa, enkä tiedä onko mukana tarvittava määrä jengiä, että saadaan tehtyä iso projekti, jota olemme jo suunnitelleet pari vuotta. Projekti olisi kuitenkin seuraavat kaksi vuotta toiminnassa. Jännittää myös se, että antaako tämä ärsyttää -topiikissa mainitsemani ihminen minun olla rauhassa vai ei.. jos ei, en näe muuta mahdollisuutta kuin lopettaa pitkä harrastukseni.

Teatterikausi alkaa huomenna ja en tiedä ketä sinne tulee, joten sekin jännittää.
 
Pikemminkin ahdistusstressaa, mutta se ketju puuttuu joten tämä saa kelvata.

Pitäis löytää työharjoittelupaikka. Oon nyt hakenut muutamia paikkoja ja kiikarissa on muutama lisää, mutta kun olen tällainen masentujaluonne niin tietysti jo pari ensimmäistä "meillä on jo harjoittelijat"/"ei oteta tässä kohtaa" -viestiä on saaneet mut vakuuttumaan siitä että kaikki paikat on menneet, mihinkään en kelpaa, turha edes hakea. Erityisesti stressaa (fyysisen ahdistusolon lisäksi) se, että koulun puolelta aiheesta on ensinnäkin infottu tosi huonosti ja sitten kun infottiin, niin sanottiin suunnilleen että "jos tulet sanomaan että olet hakenut viittäkymmentä paikkaa niin se ei ole vielä paljon, turha tulla kitisemään apua" ja että "kannattaa vaan onnistua löytämään sellainen paikka jossa saa tehdä kaikkea ja jossa on kivaa ja jossa saat jatkaa kesätöissä, ja oma moka jos feilaat paikan valinnassa, tässä sulle huono arvosana". Ahdistais ehkä vähän vähemmän jos olisi vähemmän yksinäinen olo asian kanssa (ja koulun sivuilta löytyvät harkkapaikkailmoitukset sisältäisivät jotain muutakin kuin lauseen "ota yhteyttä"). Pfft.

(kaikki nyt taas ajattelee että valitan turhasta ja mitäs en ole aktiivisempi ja rohkeampi ja sitäjatätäjatuota. voi olla. näihin päänsisäisiin ongelmiinkaan ei valitettavasti saa mistään apua.)

Ja on tulevan reilun viikon sisällä parit koelaulut. Hui.
 
Jostain syystä olen ollut jännittynyt tänä aamuna, vaikka päivässä ei ole muuta ohjelmaa kuin alkuiltpäivän vapaaehtoistoiminta. Mistähän tämäkin puskee? Yleensä kun olen rauhallinen kuin lehmä.
 
You must log in or register to reply here.
Ylös