Hobitin 80-vuotisjuhlaluenta II: Lammaspaistia

Sidhiel

Rajatapaus
Vastuuhenkilö
Suomen Tolkien-seura
Ihan ensiksi sanon sen, että en onnistunut hankkimaan käsiini Lohikäärmevuorta, joten sen omaavat voivat ehkä hieman avata tämän luvun tapahtumia sen opuksen kohdalta. Koska itse ainakin olen melko utelias sen suhteen. Minulla ei myöskään ole täällä näin englanninkielistä Hobittia, joten koittakaa kestää.

Joka tapauksessa, Hobitin toisessa luvussa lähdetään matkalle ja päädytään ensimmäistä kertaa ongelmiin. Ensin Bilbo herää kotonaan Repunpäässä ja on hetken aikaa vallan tyytyväinen siihen, että kääpiöt ovat lähteneet seikkailuunsa ilman häntä. Kesken toisen aamiaisen paikalle kuitenkin saapuu Gandalf, joka patistaa Bilbon Vihreään Lohikäärmeeseen. Bilbo ehtii minuutilleen paikalle, ja tajuaa sitten vasta lähteneensä matkaan ilman tärkeitä matkavarusteita, kuten mm. nenäliinaa.

Ongelma saadaan kuitenkin ratkaistua ja matka voi alkaa. Tien varrella on ensin kunniallisen väen asumuksia, mutta vähitellen auringonpaiste alkaa vaihtua vesisateeksi ja maisemat melko ankeiksi. Joitakin mystisiä linnanraunioita mainitaan olevan näköpiirissä.
Retkikunta päättää majoittua, mutta tulta ei saada sytytetyksi ja ponin karkaamisesta ja jokeen joutumisesta johtuen suurin osa ruuasta menetetään. Poni selviää koettelemuksesta, mutta Kili ja Fili ovat vähällä hukkua, mikä on varsin ikävää. Tämän paikkeilla huomataan, että Gandalf on häipynyt.

Yö jatkuu kylmän ja ankean vesisateen keskellä nälkäisenä ja riidellen. Lopulta Balin huomaa valoa vähän matkan päässä, ja hetken riitelyn jälkeen päätetään että Bilbo käy katsomassa valonlähteen sijainnin ja muuta oleellista, esimerkiksi onko valon luona ruokaa.
Valon luona on totta tosiaan ruokaa, lammaspaistia, mutta siellä on myös kolme peikkoa: Viljami, Bertti ja Vili. Bilbo päättää yrittää voron ammattia ja melkein onnistuu varastamaan Viljamin lompakon. Hän jää kuitenkin kiinni, ja samalla Bilbo tulee paljastaneeksi että ei ole nuuskimassa yksin.

Kääpiöt ovat tällä aikaa käyneet kärsimättömiksi, kun Bilboa ei kuulu, ja hiipineet kukin niin varovaisesti kuin suinkin valon luo katsomaan, mistä on kyse. Peikot ovat kuitenkin valmiudessa, ja pian kaikki kääpiöt on suljettu säkkeihin odottamaan ateriaksi päätymistä. Muutamien, Thorinin, Bifurin ja Bofurin kerrotaan aiheuttaneen peikoille joitakin vammoja ja siksi ainakin Thorin halutaan syödä ensimmäisenä.
Bilbo jää johonkin pusikkoon piiloon kuuntelemaan peikkojen sananvaihtoa ja oikeastaan kykenemättä tekemään mitään.

Gandalf kuitenkin ilmestyy takaisin ja pelastaa päivän, tai aamuyön: hän matkii aina jonkun peikon ääntä ja saa nämä riitelemään keskenään kunnes aamu valkenee ja peikot muuttuvat kiveksi. Hetken keskustelun jälkeen kaikki päättävät etsiä peikkojen luolan aarteiden ja ruuan toivossa.

Bilbo löytää maasta avaimen, jolla ovi saadaan auki, ruuat ja aseet pöllittyä, minkä jälkeen on hyvä jatkaa pitkäksi venähtänyttä yötä aamiaista syöden ja nukkuen, kunnes on taas aika jatkaa matkaa. Oletan Gandalfin tietävän, että kaksi löytynyttä miekkaa ovat haltioiden tekoa, vaikka hän ei kerrokaan sitä suoraan kääpiöille. (Tässä kohtaa on ihmeteltävä, miten kääpiösepät eivät tunnista aseiden alkuperää?)

Gandalfilta tiedustellaan sitä, mihin hän oikein hävisi aiemmin, mutta Gandalf väistelee kysymystä kunnes kertoo tavanneensa Elrondin väkeä. Kukaan ei tunnu reagoivan tähän mitenkään, paitsi Thorin joka sanoo hieman ketuilevan kuuloisesti "Kiitos vaan."

Koska lupasin tämän alustuksen tämän vuorokauden aikana ja kello on vasta puoli yksitoista, tässä lienee aikaa muutamalle omalle huomiolle.

Itse ainakin pidän siitä, että tässä luvussa siirrytään keveästä ja kivasta aamutunnelmasta suoraan toimintaan, joskin muutaman välivaiheen kautta. Tunnelma ei tihene kerralla, vaan hitaasti ja lopulta valon näkyessä lukija osaa jo aavistaa, että jonkinlaisia vaikeuksia on tiedossa. Kuitenkin sadunoloinen tunnelma säilyy, eikä missään vaiheessa siirrytä liian pelottavaan tai ahdistavaan. Peikkokohtaus käydään läpi melko nopeasti ja mitään cliffhangeria ei sinänsä synny.

Periaatteessa tämä luku toimisi itsessään pienenä itsenäisenä tarinana, jonka sadunomainen kerrontatyyli pitää erinomaisen hyvin kasassa. Luvun tarina esitetään kronologisessa järjestyksessä ja Bilbon näkökulmaa seuraten, vaikka kertoja onkin kaikkitietävä. Ja nyt olettaisin että tämän liikaa narratologiaa päähänsä hakanneen Sidhielin on aika laittaa tälle höpinälle piste ja yksinkertaisesti luoda tämä alustus olevaksi.
 
Sadunomaisesta tunnelmasta puheen ollen, tässä(kin) luvussa esiintyy tai mainitaan muutamia sellaisia asioita ja esineitä, joita Keski-Maassa harvoin aiemmin tai myöhemminkään on nähty tai kuultu:
  • puhuva kukkaro (kuka tai mikä sellaisia mahtoi valmistaa?)
  • peikot joilla on useampi kuin yksi pää
  • Erämaan asukkaat, joilta voi vohkia lampaita, olutta ym. (Miten kaukana Peikkokorvesta lähin asutus mahtoi olla? Ilmeisesti ihmisiä, samoojiako? Yksinäisillä maillahan ei asunut ketään.)
Sidhielin alustuksessa muuten mainittiin "toinen aamiainen", jota Bilbo oli nauttimassa, kun Gandalf hätisti hänet matkaan. Tämä lienee (vai lieneekö?) ainoa lähde, jossa mainitaan Sormuksen ritarit -elokuvassa Pippinin ja Merrin keskustelusta tunnetuksi tullut hobittien ruokakulttuurin piirre.

Huomioida voi myös, että hobittien kelloissa oli minuuttiviisarit ja ne löivät ainakin tasatunnein. Oliko heillä myös taskukelloja?
 
Sidhielin alustuksessa muuten mainittiin "toinen aamiainen", jota Bilbo oli nauttimassa, kun Gandalf hätisti hänet matkaan. Tämä lienee (vai lieneekö?) ainoa lähde, jossa mainitaan Sormuksen ritarit -elokuvassa Pippinin ja Merrin keskustelusta tunnetuksi tullut hobittien ruokakulttuurin piirre.
Aamiaisia en muista, mutta edellisessä kappaleessa mainittiin päivälliset, joita hobitit nauttivat kaksin kappalein milloin vain mahdollista.

Kääpiöt olivat ilmeisesti yleinen näky itä-Konnussa, kun heitä tuli matkalla vastaan siinä kuin talonisäntiäkin.
 
Erämaan asukkaat, joilta voi vohkia [ ... ] olutta ym.

Onko ilman muuta selvää, että oluen täytyi olla vohkittua (tai muulla tavalla ihmisiltä peräisin)? Siis että peikot eivät osanneet itse panna olutta tai valmistaa juustoa? Itsekin veikkaisin, että eivät [...ja juomatkin kohta loppuu ], mutta silloin voi myös kysyä, kuka oli ommellut Viljami-peikon housut (tai muun vaatekappaleen) joissa tasku oli? Ihmisiltä vohkitut vaatteet olisivat epäilemättä olleet liian pieniä. Vertaa luolan seinällä riippuneisiin vaatteisiin jotka olivat liian pieniä peikoille ja joiden kertoja pelkäsi siis kuuluneen näiden uhreille.

("Sormusten herrassa" mainitut peikot eivät ilmeisesti käyttäneet vaatteita: ...levenevästä raosta tunkeutui valtava käsivarsi ja vihreäsuomuinen olkapää. Sitten alhaalta työntyi esiin suuri, varpaaton, latuskainen jalka...
...niillä oli yllään vain tiukka suomuverkko joka ehkä olikin niiden iljettävä iho...

Tolkienin omista, Hobittia varten tekemistä piirroksista kuvassa "The Three Trolls are turned to Stone" peikoilla näyttäisi olleen jonkinlaiset pitkähihaiset ja -lahkeiset verkkarit. Sensijaan kuvassa "The Trolls" puiden välissä väijyvät peikot näyttävät ennemminkin suomupeitteisiltä.)
https://goo.gl/images/CSA8BL
https://goo.gl/images/qsqQR7

Miksiköhän uhrien vaatteet oli ripustettu luolan seinille, sensijaan että ne olisivat vain lojuneet lattialla kastumassa ja tallaantumassa? Yksi ajatus on se, että ne olivat jonkinlaisia voitonmerkkejä. Toinen selitys olisi kiinnostavampi, ja liittyisi myös oluen, peikkojen omien vaatteiden jne. alkuperään. Ehkä joku kävi kauppaa peikkojen kanssa. Peikot olisivat saattaneet vaihtaa itselleen käyttökelvotonta ryöstösaalista, kuten käytettyjä ihmisten kokoa olevia vaatteita ja muita esineitä jalostettuihin elintarvikkeisiin, ompeluttaa itselleen mittatilaushousuja tms. (Tai pakkoverotus, panttivankien otto, orjakauppa: "troll economy" olisi voinut pyöriä monellakin tavalla. Kokonaisten kylien hotkiminen tyhjäksi Tomin ja Bertin tapaan ei tosin tällöin ollut kestävää kehitystä.)

Muuten, @Sidhiel, "Hobitin" kertoja ei tunnu kirjaimellisesti kaikkitietävältä (tai ei ainakaan paljasta olevansa sellainen):
...Gandalf! Jos olisitte kuulleet neljäsosankaan siitä mitä minä olen hänestä kuullut ja minä olen kuullut kaikesta vain murto-osan...
...vanha Klonkku, pieni niljakas otus. Minä en tiedä mistä se oli tullut, en sitäkään kuka tai mikä se oli...

Toki kertoja tietää enemmän kuin tarinan henkilöt tai lukija, ja ehkä tällainen kertoja jossain kirjallisuustieteellisessä luokittelussa määritellään "kaikkitietäväksi kertojaksi", mene ja tiedä.
 
Last edited:
Kääpiöiden kömpelöyttä ja meluamista kuvataan luvussa paljon. Vain Bifur, Bombur ja Thorin, tottakai, osoittautuvat mitenkään valppaiksi nälkäisenä.

Peikot saavat suurimman osan joukosta kiinni erittäin helposti. Vohobittimme he unohtavat vapaaksi, mistä huomaamme pienen koon olevan hyödyksi mikäli ruuan määrä on relevantti tekijä peikkojen kotitaloudessa, kuten se luultavasti on. Suurikokoisen ruuan hankinta laakson lihavan lampaan muodossa mietitytti luvussa esiintyviä, elokuviin verraten, varsin älykkäitä peikkoja, jo ennen kääpiöpaistin reseptin mietintää.

Kääpiöiden puolustukseksi pitää sanoa että toki he menettivät suuren osan muonavaroista ponin karatessa, mutta hieman kiinnostaisi tietää enemmän heidän suunnitelmastaan ruokavarastojen täydentämiseksi.
 
Last edited:
Onko ilman muuta selvää, että oluen täytyi olla vohkittua (tai muulla tavalla ihmisiltä peräisin)? Siis että peikot eivät osanneet itse panna olutta tai valmistaa juustoa? Itsekin veikkaisin, että eivät [...l. Ehkä joku kävi kauppaa peikkojen kanssa. Peikot olisivat saattaneet vaihtaa itselleen käyttökelvotonta ryöstösaalista, kuten käytettyjä ihmisten kokoa olevia vaatteita ja muita esineitä jalostettuihin elintarvikkeisiin, ompeluttaa itselleen mittatilaushousuja tms. (Tai pakkoverotus, panttivankien otto, orjakauppa: "troll economy" olisi voinut pyöriä monellakin tavalla. Kokonaisten kylien hotkiminen tyhjäksi Tomin ja Bertin tapaan ei tosin tällöin ollut kestävää kehitystä.)

En pitäisi lainkaan mahdottomana 'peikkoveroa' tai kaupankäyntiäkin. Lienee pakko olettaa että Rhudaurissakaan eivät naiset ja lapset ottaneet osaa sotaretkiin, joten osan heistä voisi kuvitella jääneen henkiin Angmarin sodan jälkeen. Ellemme sitten ala kehittelemään harhakuvia siitä että haltiat ja dunedain suorittivat etnisiä puhdistuksia sodan loputtua. Täytyy toisaalta sanoa, että kovin varmaa tuollainen kaupankäynti tuskin olisi (puolitoista kylällistä syöty). Ehkä mainitut ihmisiä syöneet peikot ovat kotoisin jostain vuorilta eivätkä osaa alankojen peikkojen kulttuurin hienouksia.
 
Ehkä mainitut ihmisiä syöneet peikot ovat kotoisin jostain vuorilta eivätkä osaa alankojen peikkojen kulttuurin hienouksia.

Tämän puolesta ainakin puhuisi Villen (Viljamin) lause "Te ootte syöneet puoltoista kylää kahteen mieheen siitä lähtien kun me tultiin alas vuorilta" (kursivointi minun). Ehkä tämä kolmikko oli elänyt tähän asti villinä vuorilla syöden riistaa, kunnes vaelsi ensimmäistä kertaa lähemmä ihmisten ilmoja ja alkoi tyhjentää (uudisraivaajien?) kyliä. Toisaalta tämä teoria antaisi olettaa, että villemmätkin peikot osaavat ainakin ommella itse vaatteensa, koska tuskinpa ne sopivia vaatteita noin vain itselleen löysivät, vaikka näppärä, tyhjä peikkoluola olisikin ollut niitä sattumalta odottamassa.

Lohikäärmevuoressa peikkojen nimet ovat tosiaan Ville, Perttu ja Topi, eikä tarinassa esiinny lainkaan vohobittia vaan murhoppeli, joka on minun mielestäni paljon hilpeämpi sana. (Muinoin ensimmäistä kertaa smialvastaavana toimiessani ihmettelin kovasti erään smialin nimeä Vohobitit, koska siinä ei tuntunut olevan mitään järkeä. Murhoppelit olisin kyllä ymmärtänyt.)

Siinä missä Viljami räyhää, ettei voi olettaa "porukoiden pysähtyvän tässä" vain tullakseen syödyksi, Ville on sitä mieltä, ettei voi "oottaa että kansa jää tänne ikipäiviksi" vain päästäkseen peikkojen suuhun. Juva siis ilmaisee asian niin, että peikot metsästäisivät tarinan tapahtumahetkellä pääasiassa matkustavaisia, kun taas Pitkänen antaa olettaa alueella olleen vielä aivan äskettäin pysyvämpää asutusta, joka peikkouhan vuoksi on kadonnut. Luvun lopussa todetaan peikkojen sekä ajaneen pysyvät asukkaat pois että väijyvän matkustavaisia, mutta pysyvän asutuksen katoamisen ajankohtaa ei määritetä.

Mitä tulee mielenkiintoiseen puhuvaan rahamassiin, Juva toteaa vain, etteivät peikkojen kukkarot ole mitä tahansa rahapusseja, mutta Pitkänen kutsuu niitä ihan suoraan pahankurisiksi. Lisäksi Juvan suomennoksessa kääpiöt kehottavat Bilboa matkimaan tornipöllöä ja lehtopöllöä, Pitkäsen kääpiöt taas ohjeistavat Kalpaa imitoimaan tornipöllön lisäksi kissapöllöä. Sama pöllö ilmeisesti kuitenkin on kyseessä, kissapöllö vain on vanhempi nimitys lehtopöllölle. Juvan Gandalf ei myöskään vakoile edessä olevaa tietä kuten Pitkäsen Gandalf vaan tyytyy paljon säädyllisemmän kuuloiseen tutkimiseen.

Kuvituksesta sanon sen verran, että Janssonin korkealle kuusenlatvojen ylle kohoavat peikot ovat huomattavasti mahtavampia kooltaan kuin Tolkienin piirtämät puiden väleistä kurkkivat kaimansa.
 
Last edited:
Tässä luvussa huomioni kiinnittyi maantieteeseen. Olen aina tykännyt kartoista ja nyt pääsin taas niitä kaivelemaan. Kunniallisen väen asutukset vaihtuvat mäkiin ja kolkkoihin "ei mukavan väen" rakentamiin linnoihin. Myöhemmästä Tarun kartasta voi ajatella löytävänsä oikeastaan kaikki luvussa mainitut paikat. Yksinäisiä Maita ei kartassa tosin mainita, mutta niiden voisi arvella alkavan jonkin matkaa Briistä itään. Synkät kukkulat voisivat viitata vaikka Viimavaaroihin ja sieltähän löytyy Bilbon silmissä mahdollisesti linnamainen Amon Sûl. Sen rakentajat ovat kuitenkin saattaneet olla ihan mukavia. Ehkä sen tarkoitus vartiotornina on johtanut hieman uhkaavaan ulkosivuun, minkä takia Bilbon mahdollisen virhearvion voisi hyvin ymmärtää. Joen ylitys on varmaan tapahtunut Viimeisellä Sillalla, minkä jälkeen päästäänkin jo melko nopeasti Peikkokorpeen. Minä ainakin olen kovin tyytyväinen tälläiseen johdonmukaisuuteen. :D
 
Onko tuo äänilläpuhuminen yleisempääkin satujen maailmassa? Itsestäni idea peikkojen usuttamisesta toistensa kimppuun matkimisen avulla tuntuu tuoreelta ja kekseliäältä jopa 80 vuotta ensiesiintymisensä jälkeen.
 
Peikkoepisodin tapahtumapaikkaan liittyy ehkä jonkinlainen ristiriitaisuus Hobitin ja Sormusten herran maantiedon välillä. Sormusten herrassa kerrotaan että Mitheitel (Maitokymi) joen yli pääsee vain yhtä siltaa pitkin. Kääpiöt ja Bilbo kohtaavat peikot seuraavana yönä sillan ylitettyään. Aragorn, sormusvarjojen eksyttämiseksi, kääntyy pois tieltä, pohjoiseen, heti sillan ylityksen jälkeen. Kolmatta päivää [korjaus: kuudetta päivää!] vaikeakulkuisessa maastossa harhailtuaan hän johdattaa Frodon ja kumppanit takaisin tielle, jonka jälkeen he kohtaavat kivettyneet peikot. Tai sitten Konkari oli yllättävän heikkotasoinen opas!
 
Last edited:
Peikkoepisodin tapahtumapaikkaan liittyy ehkä jonkinlainen ristiriitaisuus Hobitin ja Sormusten herran maantiedon välillä.

Telimektar on aivan oikeassa. Siteeraan nyt toisen käden lähdettä, mutta luotettavaa, eli Hammondin ja Scullin Reader's Companionia (s.185). He kertovat, että vuosien 1937 ja 1951 The Hobbit -editioissa retkikunta näkee peikkojen leiritulen kukkulalla vähän matkan päässä, ja he pääsevät paikalle samana iltana ylittämättä siltaa. Kun Sormusten herrassa matkalaiset ylittävät Kohuveden, kääntyvät kukkuloille ja löytävät kivettyneet peikot vasta kuuden päivän matkan kuluttua, kyseessä on toki melkoinen epäsuhta. Karen Wynn Fonstad kiinnittää ongelmaan huomiota The Atlas of Middle-earthissa (s. 97, korj. laitos) ja esittää melko lailla samanlaisia huomioita kuin Telimektar ja toteaa mm. Lost or not, it seems almost impossible that the time-pressed Ranger would have spent six days raching a point the Dwarves found in an hour. Matka joelta peikkojen luo on tosiaankin aivan liian pitkä Aragornin johdolla.

Hammond ja Scull jatkavat edelleen, että Christopher Tolkien sanoi The Return of the Shadowissa isänsä koettaneen kovasti harmonisoida The Hobbitin maantiedettä Sormusten herran kanssa ja erityisesti mitä tulee välimatkoihin ja matka-aikoihin. Hänen pääasiallinen huolensa oli kuitenkin se, että Gandalf, kääpiöt ja Bilbo kuluttivat matkaansa Rivendelliin kaiken kaikkiaan liian paljon aikaa, ottaen huomioon, että he ratsastivat.

Mutta mitä tulee erityisesti peikkonuotion etäisyyteen Kohuvedestä, vuonna 1960 Tolkien kirjoitti The Hobbitin toisen luvun uudestaan ja toi Viimeisen sillan mukaan kertomukseen (niin kuin se on meidän käyttämissämme suomennoksissa). Tällöin siis Bilbo & co. ylittävät joen aamulla ja näkevät peikkojen nuotion päivän päättyessä monta mailia idempänä. Tolkienin korjaukset eivät kuitenkaan (yllätys yllätys) koskaan valmistuneet, eikä niitä käytetty vuoden 1966 laitoksessa, johon kuitenkin tehtiin pieni korjaus: Kääpiöt ja Bilbo kulkevat joen vartta ja löytävät sillan, ylittävät joen, leiryiytyvät joen varteen, pelastavat ponin ja kohtaavat peikot samana iltana.

Näin siis Hammondin ja Scullin mukaan, nähtävästi kuitenkin Aragornin suuntavaiston äkillinen sekoittuminen on vain jäänyt piinaamaan meitä, eikä sitä voitane koskaan täysin selittää.
 
Tästä kaupankäyntiajatuksesta vielä: Jo se, että peikolla on mukanaan kukkaro (a purse, perusmerkitys ainakin brittienglannissa rahaa sisältävä kukkaro) johtaa ajatuksen käteisen tarpeeseen. Toki kukkarossa on voinut olla vaikkapa tulentekovälineet. Vaihtoehtoinen ajatus luolan seinällä roikkuneista, ihmisten kokoa olleista vaatteista: Jos peikot ompelivat itse vaatteensa, niin ehkä ne tekivät sen tilkkutäkkimetodilla, ratkomalla pienempiä vaatteita auki ja ompelemalla ne sitten yhteen.
 
Sadunomaisesta tunnelmasta... (

Huomioida voi myös, että hobittien kelloissa oli minuuttiviisarit ja ne löivät ainakin tasatunnein. Oliko heillä myös taskukelloja?
Tämän luvun alussa on Bilbon juoksu Vihreälle Lohikäärmeelle, joka on huomattavan vauhdikas. Gandalf toteaa kellon olevan puoli yksitoista ja pian tämän jälkeen hän sanoo että hobitilla on 10 minuuttia aikaa ehtiä tapaamiseen kello 11. Tämä aikataulu sopii huonosti julkaistuihin karttoihin. Useita virstoja ei hobitti takuulla juokse 10 minuuttiin. En tiedä, mutta olisiko tämä ajoitus kuulunut uusittaviin kohtiin myöhemmässä versiossa.

Gandalf on mahdollisesti tarkoittanut että Bilbolla on 10 minuuttia aikaa lähteä. Ja kello saattaisi olla "kohta puoli yksitoista". Näin hieman pulska hobittimme saisi kenties 20 minuuttia - puoli tuntia aikaa ehtiä Lohikäärmeeseen. Tuossa ajassa saattaisi matka taittuakin. Mutta on tuo silti nopeaa.

Vaihtoehtoisina selityksinä ovat käännösvirhe Punaisesta Kirjasta tahi (kulpsin) Bilbon kirjoittaessaan tekemä liioittelu =:O
 
Last edited:
Toisaalta tätä kuvaa, joka on Tolkienin omaa kuvitusta Hobittiin ja ainakin minun suomenkielisessä versiossanikin, katsoessa virta ei näytä olevan kovinkaan kaukana Repunpäästä.
 
3 km (tai pari virstaa) 10 minuutissa on kyllä jo tosi kova suoritus jos verrataan vaikka Cooperin testiin, jossa mitataan maksimaalista suorituskykyä ja jossa 3000 m+ rajan saavuttaminen 12 minuutissa on erittäin hyvä suoritus. Yli 3000 m saavuttavat ovatkin yleensä hyväkuntoisia nuoria, säännöllisesti lenkkeileviä tai ammattiurheilijoita. 50-vuotiaalle, pullealle hobittiherrasmiehelle voisi ko. matka samassa ajassa tehdä erittäin tiukkaa. ;)

Alamäkeä Bilbon kulkema/juoksema matka tosin taisi olla kuten Tik totesi ja tuossa Tolkienin omassa kuvassa matka virralle ja Virranvarteen ja Vihreään lohikäärmeeseen ei vaikuta aivan niin pitkältä.
 
Last edited:
Tai ehkä tuo klo 11 ei ollut ihan niin jämpti aika. Thorinin jalka tosin jo naputti, mutta Bombur oli vasta aloittelemassa toisen aamiaisen kolmatta lautasellista pekonia ja munakokkelia, Dwalin harjasi kiivaasti partaansa riittävän suoraksi että se yltäisi vyön alle, Bifur raaputti ruostetta otsassaan törröttävästä kirveenterästä, ja lopuista puolet oli jonottamassa huussiin ja toisella puolella oli pakkaaminen kesken kun sukille ei millään löytynyt pareja.
 
Jef Murrayn kynäinjälki — joka voi mahdollisesti olla jopa ensimmäinen itse koskaan näkemäni kuvitus nimenomaan Hobitissa esiintyneestä peikkoluolasta. :o

DUGAyxwWsAEcGv9.jpg


Peikkokorpi on hieman poikkeuksellinen legendariumin kohta muuten siksi, että Tolkienin oma kynänjälki parani yllättävänkin paljon "fanifiktion tekijöiden" toimesta myöhemmin. Professorihan kirjoitti vuoden 1954 syyskuussa "if The Hobbit had been more carefully written, and my world so much thought about 20 years ago [...] I should not have called the troll William". Keski-Maa-roolipelin eli MERPin "kevytversion", Taru Sormusten Herrasta -seikkailupelin ensiskenaariossa "Aamu koittaa" vuonna 1991 esiintyneille uusille kivipeikoille olikin sitten saatu joidenkin asiansa (vokaalien sijoittelun?) osaavien kontribuuttorien taholta kehitettyä sopivan katu-uskottavat, westronilta kalskahtavat nimet Wûlafûrad ja Lârunag, sekä samassa yhteydessä tarjottu muistutus siitä, miten ne ilmeisesti toisinaan — syystä tai toisesta — lyhenivät "briiläisen" harrymäisiksi.
 
Last edited:
Ylös