Myös minä olen usein kyseenalaistanut monien kirjojen klassikkostatuksen, etenkin silloin kun niiden lukeminen ei ole ollut vapaaehtoista vaan esimerkiksi koulun pakon sanelemaa, ja tuleepa melko säännöllisesti pohdittua myös kirjallisuuden kaanonin yksipuolisuutta yleisemminkin. Mutta:
Mutta sen olen oppinut nuorempana tylsiä kirjoja väkisin luettuani, ettei todellakaan kannata tuhlata aikaansa jos kirja ei nappaa. Takaisin vaan kirjaston hyllyyn ja jotain mielenkiintoisempaa tilalle.
Tästä en ole ihan samaa mieltä. Olen varmaan jollakin tavalla maskokisti tämän asian suhteen, mutta minusta kirjan ei tarvitse aina
napata ollakseen mielekästä ajanvietettä. Monet kirjat, joihin käytetty lukuprosessi on ollut pääasiassa tylsä, ovat silti onnistuneet koskettamaan minua syvästi ja olen pohtinut niiden sisältöä vielä vuosienkin jälkeen. Sattuupa välillä niinkin, että kirjan
viesti, tai miksi ikinä sitä haluaakin sanoa, avautuu vasta teoksen kokonaiskuvan avauduttua. Toki on sitten niitäkin tapauksia, jolloin kirjasta ei jää yhtään mitään käteen, se on toki vähän ikävää.
Oma lukuasenteeni on toisaalta sellainen, että kirjaa ei jätetä kesken vaikka mikä tulisi - tämä mahdollisesti vaikuttaa siihen, miten suopeasti suhtaudun tylsiin kirjoihin...
Tuntematonta sotilasta en ole saanut vielä kertaakaan loppuun. Tälläkin hetkellä se odottaa hyllyssä osittain luettuna, saa nähdä miten käy! Tämänkertainen lukukokemus on kyllä ollut huomattavasti miellyttävämpi kuin aiemmat, joten varovaisen optimistisesti luotan siihen että tällä kertaa lykästää.