Hobitin 80-vuotisjuhlaluenta VII: Kummallinen kortteeri/Kummallinen koti

Isilmírë

Kuukivi
Tämä leivällä, hunajalla ja kermalla mässäilyn tahdittama luku palvelee matkalaisten lepo- ja varustautumistaukona ja saattelee heidät sitten seikkailun seuraavan hankalan osuuden alkuun esitellen samalla myös Tolkieninkin mittapuulla varsin mielenkiintoisen ja omaperäisen hahmon eli Otson/Beornin. Vaikka Silmassa toki mainitaan käteviä vaatekappaleita, joita käyttäen voi muuntautua vaikkapa kaameaksi vampyyrilepakoksi, Otso sukuineen taitaa kyvyssään noin vain vaihtaa hahmoa karhusta ihmiseksi ja takaisin olla varsin ainutlaatuinen.

Suomennosten vertailun kannalta tämä luku on varsin hupaisa. Voidaan aloittaa vaikka siitä, että kun Juva kertoo kotkien ruhtinaan myöhemmällä iällään kantaneen lintujen kuninkaana kruunua ja sen viidentoista päällikön saaneen kultaiset kaulapannat, Pitkänen pinoaa kaiken tämän hienouden yksin Kotkien Herran päälle (olen joka lukukerralla jaksanutkin ihmetellä, miten yhden linnun kaulaan mahtuu "viisitoista kultaista päällikönkaulusta" ja mitä tarkoitusta moinen ylellisyys oikein palvelee). Juvan käännöksen Otavankalle on Pitkäsellä Kiesikallio, ja kun Juvan Gandalf sanoo Beornin käsiä suuriksi, Pitkäsen Gandalf kertoo Otsolla olevan valtavat käsivarret. Siinä missä Beornin mehiläiset ovat ärhäköitä, Otson ovat suorastaan hurjia, eikä Otso käytä sellaisia runollisia sanankäänteitä kuin "minä palajan" toisin kuin Beorn.

Mehiläislaitumille tultaessa myös kasvillisuus on erilaista: Kun Beorn viljelee erityisesti apilaa (alsiketta, puna-apilaa ja valkoapilaa), Otso antaa etusijan neilikalle (olisipa hauska tietää, miltä neilikkahunaja maistuu) ja kasvattaa laukkaneilikkaa, purppuraisia neilikoita ja lyhyitä hunajantuoksuisia valkoneilikoita. Alkuteosta kurkkaamatta en osaa sanoa, kumman kääntäjän kasvituntemus on ollut paremmin kohdallaan, vaikkakin kuvittelen, että Juva saattaa olla suomennoksessaan lähempänä totuutta. Neilikkaniityt vain kuulostavat jotenkin viehättävämmiltä kuin arkiset apilakentät.

Olisi mielenkiintoista tietää, millä logiikalla Pitkänen on kääntänyt Radagastin nimen. Se on nimittäin suomentunut muotoon Aukaukusti. Tiedän, että esimerkiksi Bilbon nimen kääntäminen Kalvaksi on ihan looginen veto, koska bilbo on tietynmallinen miekka, mutta Radagast -> Aukaukusti menee kyllä yli hilseen. Pitkänen on myös jostain syystä asettanut Otson valkeiden lampaiden johtoon musta pukin, kun Juvan pässi kuulostaa samaan lajiin kuuluvana otuksena uskottavammalta ratkaisulta.

Juvan kirjoittaessa ilmansuunnat asiallisesti pienellä Otso puhuu Etelästä, Pohjoisesta ja Idästä isoilla alkukirjaimilla tarinoidessaan vierailleen Mörkkimetsästä. Juvan Bilbo sinuttelee Beornia rennosti, kun Kalpa pitää kunnioittavaa etäisyyttä teitittelemällä. Pitkäsen kääpiöiden Otsolle antama kunnianimitys "avarien puutupien herra" kuulostaa ehkä piirun verran hienommalta ja runollisemmalta kuin Juvan kääpiöiden käyttämä "suuren puusalin valtias".

Erot isojen ja pienten kirjainten käytössä kääntyvät päälaelleen siinä kohtaa, kun joki mainitaan: Juvan Suuri Virta on Pitkäselle vain suurjoki. Toisaalta Pitkäsen ajatuksissa joen ja metsän väliin jäävän alueen heinikon on täytynyt olla melkoista, koska hän on piilottanut sinne kokonaisia makailevia hirviä, joista näkyy vain sarvet; Juvan peurat peittyvät makuulla ollessaan vähemmälläkin kasvustolla. Juvan Varjovuoret ovat Pitkäselle Harmaavuoret, jotka ovat taajanaan peikkoja, menninkäisiä ja pahimmanlaatuisia mörköjä Juvan hiisien, hirmujen ja örkkien sijaan. Juvan Noita puolestaan tunnetaan Pitkäsen tarinassa synkeämmällä nimellä Kuolleittenmanaaja.

Tämä on yksi lempiluvuistani kirjassa, koska talo täynnä älykkäitä eläimiä, hunaja- ja kermapitoinen ruoka, karhut ja mehiläiset, jykevät puurakennukset ja valtavat kukkakedot muodostavat yhdessä paikan, jossa olisi ihana vierailla.
 
Last edited:
Tämän luvun kuluessa kysyin iltasadun lukijalta, taisi olla v.1980-1 talvea, "missä ovat Beornin vaimo ja muut talon asukkaat?". Iltasadun kertoja joutui sitten kehittelemään sekalaisen joukon maatalon avustajia ja muita henkilöitä. Eläimet toki silti toimivat tarjoilijoina kuljettaen tarjottimia keittiöstä jne.

En tiedä onko kukaan saanut aikaiseksi kirjoittaa Hobittia uudestaan naisnäkökulmasta, mutta homma olisi luultavasti ylivoimainen tehtävä, Keski-Maan naiset tuntuvat harvoja poikkeuksia lukuunottamatta pysyttelevän tiukasti kotikonnuilla, mikä lieneekin järkevää ottaen huomioon kaikki vaarat mitä Keski-Maassa matkaavia kohtasivat. Kenties Hobitti naisten kertomana koostuisikin erillisistä novelleista joita kertovat toisilleen niiden kansojen naiset joiden alueiden halki Thorinin joukkue kulkee?
 
Last edited:
Tämä on yksi lempiluvuistani kirjassa, koska talo täynnä älykkäitä eläimiä, hunaja- ja kermapitoinen ruoka, karhut ja mehiläiset, jykevät puurakennukset ja valtavat kukkakedot muodostavat yhdessä paikan, jossa olisi ihana vierailla.

Minäkin muistelen jo ensimmäisellä Hobitin lukukerralla pitäneeni tätä hyvin mieleenjäävänä paikkana. Se on paljon yksityiskohtaisemmin kuvailtu kuin vaikkapa Rivendell. Lisäksi tässä luvussa yhdistyy erityisellä tavalla vieraanvaraisuuden ja uhkan tuntu.

Beorn on ehkä Tolkienin fiktiivisessä tuotannossa poikkeuksellinen hahmo, mutta Tolkienin hyvin tuntemassa germaanisessa tarinaperinteessä löytyy esikuvia. Esimerkiksi Tolkienille läheisen muinaisenglantilaisen eeppisen sankarin Beowulfin nimen väitetään (erään selityksen mukaan) tulevan sanoista "Bee-wulf", mehiläis-susi (siis hunajansyöjä, kiertoilmaus karhulle). Huomattakoon että kuvaus Beornin talosta vastaa pitkälti Beowulf-eepoksessa kuvattua suurta muinaisgermaanista taloa, Heorotin salia.

Hrolf Krakin saagassa käsitellään yksityiskohtaisemmin karhuiksi muuttuvia sotureita. Joidenkin teorioiden mukaan myös legendaariset berserker-soturit (joiden taisteluhurmos ja epänormaali voima ehkä muistutti Beornia viiden armeijan taistelussa) olivat yhteydessä karhuihin.

Wikipediasta: The English word berserker is derived from the Old Norse words ber-serkr (plural ber-serkir) meaning a "bear-shirt" i.e. a wild warrior or champion of the heathen age, however its interpretation remains controversial...It is proposed by some authors that the berserkers drew their power from the bear and were devoted to the bear cult, which was once widespread across the northern hemisphere.

Douglas Anderson "The Annotated Hobbit", s.164, sanoo, että "The name Beorn is an Old English word for "man", "warrior", but originally meant "bear", ja että se on siis samaa kantaa kuin skandinaavinen "björn".

Tolkienin tuotannossa nimeä Beorn muistuttavat kummasti nimet Bëor (edainin ensimmäisen huoneen johtaja), ja (Tolkienin juuri ennen Hobittia kirjoittamassa "Leithianin laulussa" esiintyvä) Beren, joka kuului Bëorin sukuun, ja joka muuten Beornin tapaan pidättäytyi myöhempinä vuosinaan lihansyönnistä ja kykeni läheiseen kommunikaatioon eläinten kanssa.

Rateliff ("The History of the Hobbit") kertoo, että Hobitin varhaisessa käsikirjoituksessa karhumiehen nimi oli germaanisen Beornin sijaan slaavilainen "Medwed". (Father Christmas Letters -kirjassahan esiintyi karhu, jonka nimi oli - englanninkielisessä tekstissä erittäin eksoottisesti - "Karhu".) Rateliffin mukaan Tolkien harkitsi myös ajatusta, jonka mukaan Medwed/Beorn olisi kärsinyt jonkinlaisesta lumouksesta jonka seurauksena hän muuttui raivokkaaksi karhuksi tahtomattaan.

missä ovat Beornin vaimo
No, vieraita palvelleiden ponien ja koirien sukupuoltahan ei kerrota. Itse epäilisin että Beorn ei sietänyt johtamassaan laumassa muita uroksia (paitsi sen yhden mustan pässin). ;-)
 
Legendoja karhun ja ihmisen liitosta ei toki tarvitse etsiä omia kotikontujamme kauempaa. Onhan tiedossa, että olemme Ison Karhun kansaa ja polveudumme kaikki karhusta, joka laskettiin taivaista kulta- ja hopeaketjuissa (tai kultakätkyessä), joka avioitui ihmisnaisen kanssa ja jonka liitosta syntyi lapsia, jotka kulkivat sekä karhun että ihmisen hahmossa. Myös saamelaiset shamaanit ovat tunnetusti kulkeneet joskus karhuina - ja joutuneet joskus myös vahingossa kaadetuiksi tässä hahmossa.

Ehkä juuri omien karhuperinteidemme takia Otso/Beorn tuntuu niin läheiseltä. Onhan hän selkeästi sukua meille suomalaisille ;)
 
Last edited:
Alkuteosta kurkkaamatta en osaa sanoa, kumman kääntäjän kasvituntemus on ollut paremmin kohdallaan
Alkuteos sanoo "Especially there was clover, waving patches of cockscomb clover, and purple clover, and wide patches of short white sweet honey-smelling clover."

Kuulostaa siis apilalta, paitsi että ainakaan nyky-Internet ei tunnu löytävän cockscomb cloveria (sen sijaan puutarhakasvi cockscomb näyttää tarkoittavan kukonharjaa, Celosia-suku), ja purple cloverkin tuntuu olevan harvinainen synonyymi puna-apilalle (red clover). Ehkä joku puutarhakasveja tai englannin kielen kasvien nimistöä paremmin tunteva osaisi ratkaista tämän pienen mysteerin?

Minäkin pidän tästä luvusta juuri siksi, että siinä tutustutaan rauhassa paikkaan, jossa olisi kiva käydä. Tosin näköjään en ole lukenut kuvausta tarpeeksi tarkkaan, koska tällä lukemisella hämmästyin siitä, että Beornin talo ei olekaan pelkkä pitkulainen sali, vaan siinä on kaksi siipeä, jotka ympäröivät pihaa kolmelta sivulta. Hämäännyin varmaankin Tolkienin hienosta piirroksesta talon sisältä, jossa siivet eivät näy. Kuvasta on muuten varhaisempi versio, jossa salia katsotaan viistoon eikä päätyä kohti, kirjassa The Art of the Hobbit, jossa sanotaan myös, että tämä varhaisempi versio muistuttaa vahvasti Tolkienin ystävän E.V. Gordonin kirjassa An Introduction to Old Norse (1927) olevaa kuvaa (jonka kuvittelisin esittävän viikinkien pitkätaloa).
 
Samaa kukonharja-apilakysymystä on pähkäilty myös Kontuwikissä jokseenkin turhaan. Luulisin, että joko se on murresana Birminghamin tai Oxfordin seudulta tai sitten Ronald on käyttänyt kirjailijan vapautta luoda uusia sanoja.
 
Kautta Metsien Mustan Pukin!

Luvussa heti alkuun tavattava hiusharja ei edelleenkään kuulosta (etenkään muinaiskiinalaista) sateenvarjoa vaikeammalta tekniseltä ihmeeltä. Aitoenglantilaiselle paahtoleivälle sen sijaan on kuitenkin ilmeisesti nyt yhytetty mitä mainioimmat esihistorialliset juuret (elleivät hobitit sitten olleet tykästyneitä esimerkiksi paahdetun ruisleivän makuun griegiläisen aamutunnelmansa takuudelikatessina).

Entä olikohan tuulen tuivertaman Bilbon/Kalvan ulkonäössä (esimerkiksi vaikkapa korvissa) jotain oikeasti kaniininomaista, vai yrittikö Nimeltä Mainitsematon suuri kotka vain olla nokkava tilanteen tullen? *grin(ge)*

Beorningit saattavat (vierastapoineen) tuoda joillekin mieleen turhia konstailemattomat suomalais-ugrilaiset; toisille taas indoeurooppalaiseen kantakieleen palautuvien sanojen osaltaan myötäherättämät kysymykset ja mielikuvat viljelytalouden alkuhämärästä, aurinkoisista kedoista ja mehiläisistä. Kiitos Ryszard Derdzinskin tutkimusten on nyt lisäksi selvinnyt, että ilmeisesti myös Tolkienin itsensä esi-isät ovat toimineet "nahka-alalla" — asia, josta kirjailija on saattanut ehkäpä olla itsekin tietoinen... jollakin tasolla.

Niinikään Beornin viikinkimallisessa salissa sekoittuvat lopulta tavallaan eri tietoisuuden ja ajankin tasot lukijan Bilbon kautta kokemassa alkukantaisessa "yhtenäistymispisteessä"; muinaismaailman ihmisen voimakasta 'valopiiristä harhautumisen' ja tuntemattomien yön vaarojen pelkoa ei teollistuvassa ja sivistetyssä maailmassa useampi enää tavoittanut, paitsi kaukana asumattomilla seuduilla tai nimenomaan oikeaan vuorokauden aikaan paremmin mieleen palaavissa unissa, missä se on käsittämättömän monen ihmissukupolven aikana päässyt pesiytymään syvälle alitajuntaan...
 
Last edited:
Samaa kukonharja-apilakysymystä on pähkäilty myös Kontuwikissä jokseenkin turhaan. Luulisin, että joko se on murresana Birminghamin tai Oxfordin seudulta tai sitten Ronald on käyttänyt kirjailijan vapautta luoda uusia sanoja.

Apiloista jänönapilan (Trifolium arvense) kukinnot muistuttavat aika lailla kukonharjan (Celosia argentea) kukintoja, mutta kukonharjan kukinnot ovat näyttävämpiä (ainakin kuvissa) kuin jänönapilan kukat. Tosin osa kukonharjalajikkeiden kukinnoista ei muistuta yhtään jänönapilaa.

Jospa Tolkien tarkoitti jänönapilaa, mutta nimesi sen joko tahallaan tai ko. apilan oikeaa nimiä muistamatta/tietämättä tai vain ihan kurillaan/huvin vuoksi "kukonharja-apinaksi". Jänönapila on yksivuotinen vaaleanpunakukkainen, 10-30 cm korkea apilalaji.

Olisipa Tolkien laittanut edes sulkeisiin kasvien tieteelliset nimet, niin ei tässä tarvitsisi pähkäillä, mistä kasvista on oikeasti kyse.
 
Arvaan, että Juva valitsi alsikeapilan, koska se on suomalaisille lukijoille ymmärrettävä: ovathan puna-, valko- ja alsikeapila kai Suomen tunnetuimpia apiloita. Ehkä sekin vaikutti, että jos Tolkien todella tarkoitti alsikeapilaa, hän olisi varmaankin halunnut käyttää siitä epätyypillistä nimeä: Wikipedia kertoo, että alsikeapila/alsike clover viittaa Ruotsin paikannimeen Alsike. Mutta toisaalta alsikeapila ei juurikaan muistuta kukonharjaa - ei kasvia eikä eläimen osaa.

Jänönapila sen sijaan kuulostaa lupaavalta vaihtoehdolta. Vaikea kyllä sanoa...

Katsoinpa vielä tarinan varhaisempaa versiota (Rateliff, The History of the Hobbit, osa 1, luku VII). Siinä lukee: "But especially there was clover, great waving patches of coxcomb clover, and ordinary red clover, and wide stretches of short white sweet honeysmelling clover."

Ainakin Tolkien siis on miettinyt asiaa useammin kuin kerran, koska hän on muuttanut coxcombin cockscombiksi ja punaisen purppuraksi eli siirtynyt puna-apilan harvinaisempaan nimeen (onkohan "tavallinen puna-apila" kuulostanut liian tavanomaiselta ilmaisulta niin erikoiseen paikkaan?). Internetin perusteella näyttää, että coxcomb ja cockscomb tarkoittavat samaa (eli kukonharjaa), joten nimenvaihto ei tainnut meitä auttaa.
 
Google löytää kirjan Flora of Middle Earth: Plants of J.R.R. Tolkien's Legendarium, tekijöinä Judd, W. & G.
Hakutulos paljastaa heidän arvelevan Tolkienin tarkoittaneen T. Incarnatumia eli Veriapilaa.
 
Tuota veriapilaakin muistuttavia kukonharjalajeja näyttää olevan koko joukko, joten oikean apilalajin selvittäminen ei helpottunut mitenkään. Kuvahaun perusteella veriapilasta on tummanpunaisten lajikkeiden ohella myös vaaleanpunertavia lajikkeita.

Muuten: jänönapila on englanniksi hare's-foot clover.
 
Minulle tuli useamman viikon tauko tässä lukupiirissämme, mutta tähän lukuun pääsi oikein mukavasti sisään. Beorn tuo mieleen toisen fantasian suurmiehen eli Robert E. Howardin kelttisankari Turlogh Dubh O'Brienin. Suomalaisittain Musta-Turloghina tunnettu berserkkisoturi oli potra poika myöskin, joskaan en nyt muista liittyikö nimi mustaan kuontaloon vai ei. Eikös Tolkien paljastanut lukeneensa Howardia ja suorastaan pitäneensä tämän viihdepläjäyksistä?

Pitääkin lukea Howardin Musta mies novellikokoelmasta Yön kuninkaat, jahka Tampereelle palajan. Ehkä siitä löytyy jotain kiintoisaa.
 
Ylös