Pieniä, suuria ja kaikenkokoisia ilonaiheita

Lähdin toissapäivänä kaverini kanssa kokeilemaan kantritanssia ja huomasin nauttivani siitä paljon enemmän kuin olin arvellut. Minun ja kaverini lisäksi kaikki ryhmässä olivatkin sitten aikuisia ja sitä olin jännittänyt aiemmin niin paljon, mutta ei se loppujen lopuksi haitannut mitään. Emme aluksi pysyneet askelissa kärryillä ja koko ajan piti katsoa mallia muilta, mutta kyllä se siitä lähti sujumaan ja hauskaa oli. Tuonne sitten uudestaan joka viikko niin kesällä voisikin jo harkita ihan esiintymistä.:)
 
Selvisin reippaasti työnhakupuhelusta. Olin ehtinyt kasvattaa pelkoa ja jännitystä maanantai-illasta lähtien, jolloin bongasin työpaikkailmoituksen. En vaan kyennyt pelolta ja jännitykseltä tarttumaan puhelimeen ennen tätä. Kyseessä on oikeasti sellainen paikka, johon todella haluan: todennäköisyys päästä tekemään monipuolisia projekteja, sellaisiakin, joissa olen omimmillani ja työmatkakin olisi inhimillinen. Olen hakenut avoimina hakemuksina ennenkin, mutta silloin siellä ei ole ollut tarvetta tekijälle. Nyt hakevat yhtä tai kahta, eikä osa-aikaisuuskaan ole este. Työhaastatteluun pitäisi olla mahdollista päästä. Pitäkää peukkuja, että tästä löytyisi mulle se työpaikka.
 
Vähän aikaa sitten havahduin siihen, että lapseni ovat jo isoja ja heidän kanssaan voi tehdä kaikkea oikeasti kivaa. Suuri ilonaihe on, että nuorin lapsi jakaa rakkauteni Tolkieniin. Tottakai lapset saavat itse valita omat harrastuksensa ja mielenkiinnon kohteensa, mutta kyllä se vain sydäntä lämmittää kun joku perheessä jakaa kanssani tämän suuren intohimon.
 
@Hanna Kullanväärtti , oletko huomannut, että jos kuuluu Suomen tolkien-seuraan, saa miittiin osallistuessaan ottaa yhden lapsen mukaan puoleen hintaan? Useampikin meistä miittaa enemmän tai vähemmän vakituisesti kahden sukupolven voimin. Oma toisen sukupolven edustajani ei tosin fanita niinkään Tolkienia kuin hyvää lautapeli-, konsolipeli- ja elokuvaseuraa ;)
 
Minun täytyy tunnustaa, että olen hieman arka tutustumaan uusiin ihmisiin.

Aika moni meistä on. Siksi Tolkien-seuran miiteissä onkin niin helppo olla: kukaan ei katso pahalla, vaikka joku piileskelisi koko miitin omassa punkassaan tai jossain muussa rauhallisessa kolossa, koska useampi meistä on varsin introvertti itsekin. Juttu-, lautapeli- ja elokuvaseuraa on kuitenkin tarjolla, isommissa miiteissä yleensä muutakin puuhaa.
 
Olen tajuttoman helpottunut. Olen elänyt koko tämän lukuvuoden siinä uskossa, että minulta puuttuu maisterintutkinnosta yksi (1) pääaineeni pakollinen kurssi. Otin syksyllä yhden sellaiseksi kelpaavan, mutta jouduin jättämään sen kesken muun elämän aikataulu- ja jaksamiskatastrofien takia.
Marraskuusta asti olen luullut, että minun täytyy nyt keväällä jostain epätoivoisesti nyhjäistä jokin kurssi, ettei tarvitse muutaman opintopisteen takia tulla taas ensi syksynä tänne. Asia on ahdistanut, minkä takia olen lykännyt asian hoitamista, minkä takia sen on ahdistanut entistä enemmän...

Mutta nyt kävikin ilmi, että maisterintutkintoni on ihan oikeasti vain gradua vaille valmis! Ja gradu etenee hyvin.
Ilmeisesti opintosuunnitelmissa on käynyt jokin muutos minun kurssicocktailini eduksi tai sitten olen vuosi sitten ynnännyt ja päätellyt jotain väärin.

Iso painolasti vierähti harteilta.

(Vaikka vähän myös tuntuu haikealta, etten enää opiskele niitä asioita.)
 
Pienenä ilonaiheenani on nyt aamulla n. 7 tunnin yhtäjaksoinen yöuni jonka aikana nikamat eivät vääntyneet siihen enemmän särkevään asentoon. Ensimmäinen ns. normaalin pituinen uni n. 2 1/2 viikkoon. Tuntuu melkein siltä että olisi myöhässä jostain herätessään vasta 05:40.
 
Olen suhteellisen lyhyessä ajassa täysin addiktoitunut tanssiin ja olinkin iloinen nähdessäni jonkun täällä iloitsemassa tanssiharrastuksen aloittamisesta. Se kannattaa aina! Vuosi sitten, kun aloitin, otin ensin yhden tunnin viikossa, sitten syksystä alkaen kaksi ja nyt minulla on neljä tuntia. Jokin siinä vain on, kun saa liikkeen kautta ilmaista tunteita ja samalla kehittyä voimassa, notkeudessa ja nopeudessa oppia uutta koreografiaa. Minulla on nyt tässä jaksossa koulussa tanssikurssikin, niin tanssin määrä nousee kahdeksaan viikkotuntiin. Muuten on ollut ihan todella kivaa, mutta se koreografian määrä, mikä näillä eri tunneilla iskee vastaan on sellainen, etten olisi ikinä pystynyt kuvittelemaan viime vuonna, että voisin omaksua näin paljon näin lyhyessä ajassa. Kummasti minä kuitenkin roikun mukana. Tanssin pääasiassa jazzia ja sitten balettia, nyt kuitenkin aloitin nykyjazzin keskitaso/edistyneiden ryhmässä ja aluksi hirvitti, etten varmaan pysy yhtään mukana, mutta se osoittautuikin todella ihanaksi tunniksi! Ilokseni saan jatkuvasti tanssitunneilla huomata, että kehityn huimaa vauhtia. Olen niin onnellinen, että uskaltauduin aloittamaan tanssin ja olen joka päivä yhden piké-piruetin lähempänä triple threatiksi tulemista [22]. Ainakin jossain sitä oikeasti ja konkreettisesti näkee sen työmäärän vaikutuksen, mitä tekee ja se varmaankin tekee siitä niin addiktoivaa.
 
Sain äitini rahallisella avustuksella hankittua pitkään kaivatut uudet kengät, takin ja repun. Syntinen materiaonni ilahduttaa tietysti ihan itseisarvoisestikin, mutta nämä tulivat todella tarpeen: vanhat kengät olivat käyneet lunta ja vettä houkuttelevien reikiensä takia miltei käyttökelvottomiksi, ja repun hapristunut pohjakin veteli viimeisiään. Lisäksi uuden takin pirteä keltainen väri piristyttää harmauden keskellä vanhan mustan takkini jälkeen. =)

Lisäksi: lähden brittiotukseni kanssa kevään aikana matkalle sekä Saksaan että Ranskaan, jee!
 
Ostin itselleni Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjan, koska haluan oppia tuntemaan itseni ja saada selvyyttä siitä, missä oikeasti mennään. Kirja on tuntunut heti alusta asti omalta :heart: Vaikeita kysymyksiä, mutta jotenkin yön aikana mietityt asiat saavat monen jutun aukeamaan kirjan avulla ihan uuteen ulottuvuuteen. Olen ollut todella väsynyt, mutta kirja jotenkin ns. "herätti" minut todellisuuteen, että kaikki ei ole hyvin, jos en itse selvitä, miksei ole. Olen ymmärtänyt paljon hyviä asioita itsestäni, kun koko viime vuoden kuitenkin melkeinpä mollasin itseäni ja ajattelin, ettei kukaan minusta tykkää, koska yksi ihminen alisti minut maanrakoon. Se on oikeastaan pelottavaa, miten olen oppinut tuntemaan itseäni, mutta olen aika innoissani, että olen kuitenkin pikku hiljaa taas oma itseni :grin:
 
Sain pari päivää sitten upouuden käsikirjoituksen käteeni. Käsikirjoituksen, johon minun olisi tarkoitus ennen toukokuun alkua saada kirjoitettua kaikki musiikit. Minulla on suuria epäilyksiä kykeneväisyydestäni moiseen tehtävään, enhän juuri edes kirjoita musiikkia suomeksi. Saati sitten, että tämä on oikeasti tarkoitus esittää, bändi soittaa minun musiikkiani livenä, ja tämä vaatii sellaisten tyylilajien osaamista, mistä minulla ei ole juuri lainkaan kokemusta. Mutta tänään kahvilassa tunnin istuttuani kun sain kirjoitettua siis aivan sairaan hyvät sanat musikaalin toiseen kappaleeseen (en sano usein näin omista sanoituksistani), minulla on juuri nyt sellainen olo, että todellakin pystyn tähän, tästä tulee hyvä juttu ja kaikki jotka eivät tule katsomaan tätä, eivät enää ole kavereitani :grin:. (Kyseessä on ehkä hauskin asia, mitä olen ikinä kirjoittanut. Huumori ei ole vahvuuteni, mutta jotenkin tänään kulkee.)
Jotenkin vaan ihan sairaan hyvä fiilis. I can do this.
 
Syksy ja talvi on ollut päänsisäisesti melko raskas. Mutta tänään oli kivaa. Vedin paikalliselle latuyhdistykselle lumikenkäilytapahtuman ja suosio oli suuri. Eikä ihme, sillä täälläkin päin on lunta ja sitä oli mukavan pehmoisen kerroksen verran sielläkin, jossa olimme kenkäilemässä. Harmaita hiuksia aiheutti saada koottua iso kasa lumikenkiä lainattavaksi kaikille halukkaille. Mutta kaikenkaikkiaan saimme oikein mainion ulkoilukelin, pikkupakkanen eikä auringon häikäisevä paiste ollut kiusaamassa silmiämme . Ohjasin ryhmälle ylä- ja alamäkiteniikkaa ja sitten kenkäiltiin. En olisi pärjännyt ilman henkilökohtaista apuvetäjääni Qoheltia joka oli mukana toisena vetäjänä.

Retken jälkeen vatsa täyteen ruokaa ja tietysti sauna! Nyt röhnötän haltiahameessani tässä olohuoneen sohvannurkassa. Tämä hame toimittaa toisinaan mun viikonlopun oloasua, kun se on niin mukavan joustavaa materiaalia. Mutta sopivatko nämä luihuisen tuvan väriset villasukkani tähän kokonaisuuteen? Onneksi tämä elämä on toisinaan myös aika kivaa. :)
 
Ylös