Isilmírë
Kuukivi
Viimeinen luku tarjoaa heti alkuun vielä yhden näytteen rytmiltään ja tunnelmaltaan varsin poikkeavista runokäännöksistä, kun haltiat toivottavat Kalvan/Bilbon ja Gandalfin tervetulleiksi takaisin Laaksojoen/Rivendellin laaksoon. Lohikäärmevuoriset haltiat laulavat edelleen lyhyesti ja ytimekkäästi
Lohikäärmeen tuho,
jo luunsa nyt maatuu;
on pirstoina ruho,
niin kunnia kaatuu!
Niin miekat ne ruostuu
ja kruunuista multaa,
kun voimaan vain suostuu
ja kumartaa kultaa
kun taas hobittiset rinnakkaiseläjät riimittelevät laveammin
Lohikäärme tuhottiin
siltä murskattiin luutkin,
sen panssari murrettiin
ja riistettiin mahdit muutkin!
Vaikka miekka on ruostunut,
ei ole kuningasta, ei prinssiä enää,
kun mies on matkaan suostunut,
ei mikään enää tee tenää.
Kuolleittenmanaajan/Noidan kokemasta karkotuksesta puhuttaessa Pitkäsen Gandalf arvelee Mörkkimetsän muuttuvan nyt hiukan terveellisemmäksi, kun taas Juvan Gandalfin ajatuksissa siintää miellyttävämpi Synkmetsä. Kun Kalvan/Bilbon ja Gandalfin matkakertomus on kuultu, kerrotaan Pitkäsen mukaan eri aikakausista kertovia tarinoita, kun Juvan käännöksessä itse tarinat ovat eri ajoilta.
Kotimatkalla Rivendellistä/Laaksojoelta huomionarvoinen seikka on se, että Kalvan muistellessa jokeen pudonnutta ponia Bilbolla on mielessään jokeen hukkunut poni. Muistaakseni elikko kuitenkin saatiin ongittua kuville ihan elossa, vain lastinsa menettäneenä.
Huutokauppahärdellin pitkään kestäneistä jälkiharmeista kerrottaessa Juva toteaa, että kesti kauan, ennen kuin herra Reppulille annettiin lupa elää, mikä kuulostaa minun korvaani paljon uhkaavammalta kuin Pitkäsen toteamus siitä, miten kesti kauan ennen kuin herra Kassisen myönnettiin olevan itse asiassa elossa. Kalvan kirjan nimeksi puolestaan oli suunnitteilla ”Sinne ja takaisin, hoppelin loma”, kun Bilbo ajatteli nimetä omansa ”Sinne ja takaisin, hobitin huviretki”. Hiukan eri merkitys, mutta kumpikin yhtä viehättävän kepeä suhtautumisessaan hukkiin, peikkoihin, jättiläishämähäkkeihin ja lohikäärmeeseen.
Pidän tässä luvussa siitä, miten Kalvan asettuminen takaisin omaan yhteisöönsä kuvataan. Hän sujahtaa vanhalle paikalleen sujuvasti kuin käsi hansikkaaseen ja jatkaa rauhallista eloaan, mutta koska hän itse on muuttunut seikkailunsa myötä, se elo on nyt sisällöltään kuitenkin aika erilaista. Hänestä on tullut avarakatseisempi, luovempi, haaveilevampi ja mielikuvituksekkaampi siinä määrin, että konservatiivisemmat kanssaeläjät pitävät häntä vähän päästään vialla olevana – mikä ei todellakaan estä häntä viettämästä hyvin onnellista elämää, kuten tekstissä korostetaan. Tämän voisi ehkä lukea jopa pienimuotisena ylistyksenä nörteille/geekeille – olkoonkin ettei moisia termejä Tolkienin opustaan kirjaillessa kai ollut vielä olemassakaan – sillä samalla laillahan kaikenlaiset fantasia-, scifi-, histel- yms. harrastajat tuppaavat olemaan ympäröivän yhteiskunnan silmissä vähän omituisia, vaikka kuinka itse olisivat onnellisia kiinnostuksenkohteidensa parissa.
Lohikäärmeen tuho,
jo luunsa nyt maatuu;
on pirstoina ruho,
niin kunnia kaatuu!
Niin miekat ne ruostuu
ja kruunuista multaa,
kun voimaan vain suostuu
ja kumartaa kultaa
kun taas hobittiset rinnakkaiseläjät riimittelevät laveammin
Lohikäärme tuhottiin
siltä murskattiin luutkin,
sen panssari murrettiin
ja riistettiin mahdit muutkin!
Vaikka miekka on ruostunut,
ei ole kuningasta, ei prinssiä enää,
kun mies on matkaan suostunut,
ei mikään enää tee tenää.
Kuolleittenmanaajan/Noidan kokemasta karkotuksesta puhuttaessa Pitkäsen Gandalf arvelee Mörkkimetsän muuttuvan nyt hiukan terveellisemmäksi, kun taas Juvan Gandalfin ajatuksissa siintää miellyttävämpi Synkmetsä. Kun Kalvan/Bilbon ja Gandalfin matkakertomus on kuultu, kerrotaan Pitkäsen mukaan eri aikakausista kertovia tarinoita, kun Juvan käännöksessä itse tarinat ovat eri ajoilta.
Kotimatkalla Rivendellistä/Laaksojoelta huomionarvoinen seikka on se, että Kalvan muistellessa jokeen pudonnutta ponia Bilbolla on mielessään jokeen hukkunut poni. Muistaakseni elikko kuitenkin saatiin ongittua kuville ihan elossa, vain lastinsa menettäneenä.
Huutokauppahärdellin pitkään kestäneistä jälkiharmeista kerrottaessa Juva toteaa, että kesti kauan, ennen kuin herra Reppulille annettiin lupa elää, mikä kuulostaa minun korvaani paljon uhkaavammalta kuin Pitkäsen toteamus siitä, miten kesti kauan ennen kuin herra Kassisen myönnettiin olevan itse asiassa elossa. Kalvan kirjan nimeksi puolestaan oli suunnitteilla ”Sinne ja takaisin, hoppelin loma”, kun Bilbo ajatteli nimetä omansa ”Sinne ja takaisin, hobitin huviretki”. Hiukan eri merkitys, mutta kumpikin yhtä viehättävän kepeä suhtautumisessaan hukkiin, peikkoihin, jättiläishämähäkkeihin ja lohikäärmeeseen.
Pidän tässä luvussa siitä, miten Kalvan asettuminen takaisin omaan yhteisöönsä kuvataan. Hän sujahtaa vanhalle paikalleen sujuvasti kuin käsi hansikkaaseen ja jatkaa rauhallista eloaan, mutta koska hän itse on muuttunut seikkailunsa myötä, se elo on nyt sisällöltään kuitenkin aika erilaista. Hänestä on tullut avarakatseisempi, luovempi, haaveilevampi ja mielikuvituksekkaampi siinä määrin, että konservatiivisemmat kanssaeläjät pitävät häntä vähän päästään vialla olevana – mikä ei todellakaan estä häntä viettämästä hyvin onnellista elämää, kuten tekstissä korostetaan. Tämän voisi ehkä lukea jopa pienimuotisena ylistyksenä nörteille/geekeille – olkoonkin ettei moisia termejä Tolkienin opustaan kirjaillessa kai ollut vielä olemassakaan – sillä samalla laillahan kaikenlaiset fantasia-, scifi-, histel- yms. harrastajat tuppaavat olemaan ympäröivän yhteiskunnan silmissä vähän omituisia, vaikka kuinka itse olisivat onnellisia kiinnostuksenkohteidensa parissa.
Last edited: