Hobitin 80-vuotisjuhlaluenta X: Lämmin vastaanotto

Constantine

Lintu, lentokone tjsp.
Far away,
its dark head in a torn cloud,
there loomed the Mountain ~


* * *

Päivän käydessä valoisammaksi (myrskyisän yön sijaan, toim. huom.) opimme jokseenkin pian, että on helppoa saada tuntemattomasta seudusta varsinaisen ryppään verran matkaajan motivaatiolle ja henkilökohtaiselle ylpeydelle erittäin hyödyllisiä seikkoja — kunhan vain tajuaa kuunnella aiheesta juuri oikeaan aikaan (nykyaikaisten ATK-roolipelien jostain keksimään tyyliin) puhuvia haltioita. Tätä erinomaisen taitavaa viisastumiskeinoa hyödyntävät niin ikään monet hobittimieliset vielä nykyäänkin ilmeisen suurella menestyksellä, sen sijaan että erehtyisivät johonkin (vaarallisen) sosiaalisen kanssakäymisen tapaiseen etsimiensä tietojen tavoittamiseksi.

Joella tynnyrien kanssa hytisevää Bilboa alati voimakkaammin "mulkoillut" Yksinäinen Vuori ei ehkä välttämättä ollut pelkkää mukavuudenpalvontaan tottuneen Reppulin kuvitelmaa, kuten tiedämme "genius loci naturae" -sisällönrikastusidean myöhemmästä kehityksestä. Mitenkähän on; näkikö Suuri (kultakuorrutuksista onnekseen tietämätön) Smaug levolla ollessaan toisinaan ahnurin ja tilanvaltaajan levottomia unia, esimerkiksi kivi- tai lumivyöryyn hukkumisesta? Vai oliko päinvastoin lohikäärmeille ja vuorenhengille kehittynyt jo Varjovuorilla pikemminkin symbioottinen hyökkäämättömyyssop.. suhde — ties vaikka siinä määrin, että jälkimmäiset saattoivat kutsua ensimmäisiä paikalle apuun parrakkaiden talttamuurahaisten alkaessa möyriytyä joka kolonalkuun ja paikkaan ja jäytää fyysistä olomuotoasi vieläkin pidemmälle... (Kaiteettomuuksiin.)

Urhoollisia ihmiset, jotka uskalsivat yhä asua tällaisen, ja nyt vieläpä lohikäärmekkään Vuoren lähimaastossa! Joka tapauksessa Järvikaupungin suurinta välitöntä uhkaa epäilemättä kuitenkin myös kunnioitettiin — moinen pelottava voima ja sen symbolinen arvo olisi tuskin haipuva alitajuisesta muistista edes monien ajan sumujen, sukupolvien ja kansanvaellusten jälkeen.

"Siihen aikaan oli käyty sotia ja tehty tekoja joita enää taruissa muistettiin." Tämä voi muun lisäksi viitata toki myös järvenihmisten esi-isien maineenhaeskelupyrkimyksiin meidän tuntemiemme karttojen "tyhjemmillä" alueilla, joilla kuitenkin oli aikoinaan epäilemättä sekä asutusta että raunioita ja sittemmin tuntemattomiksi jääneitä luonnonmuodostelmia (sekä luonnollisestikin metsää... paljon metsää).

Sopii kysyä, hyödynnettäisiinkö nykyfiktiossa yhä elegantin epäsuoria kuvauksia tyyliin "kesti jonkin aikaa ennen kuin [tynnyristä illan hämärtyessä lopulta päästetty Thorin] suostui suhtautumaan hobittiin siivosti"! Vaikka ymmärrettäväähän on, ettei jokaista yleisönsä tuntevaa kirjoittajaa, jonka mielestä "lauluilla ei ole tekemistä jokapäiväisen elämän kanssa" saata henkilökohtaisesti viehättää pysyttely sellaisen traagisen realismin välittämisessä, joka palvelee eeppisen fantasian ja liittyväisyyksien tunnelman tavoittamista käänteillä kaikenlaisten irvokkaiden yksityiskohtien alleviivailun ohi.

Kun kaikki kääpiöt on kuitenkin saatu ulos tynnyreistä ja kaiken lisäksi vielä ilman kuolonuhreja näinkin myöhäisessä tarinan vaiheessa (Grrm!), on heidän mielestään aika "kiittää tähtiään". Uskonnonkäsittelyn ohitusfraasi eli ei, saattaisi olla mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea "tähti"-sana kääpiökielessä muistutti ja mihin se kulttuurin puolesta assosioitiin (tarttuikohan kirjailija itse koskaan tähän mielessään ja kynällään?). Samassa yhteydessä voidaan sentään kuriositeettina mainita, että kun tietty sanavartalo gim(i)l- kirjoitetaan seemiläisittäin gml, se muistuttaa sattuman oikusta heprean konsonanttirankaa gmd, jonka eräs merkitys on "kääpiö", ja termiä brkt [ha-]gml (= kiitosrukous pelastumisesta). Sekä tietenkin khuzdulin adjektiivia gamil "vanha".

Kaupungin suureen saliin päästyään muiden puolesta haltioiden väitteitä vastaan puhuva Thorin osoittaa mielestään nopeaälyisyytensä asettaessaan pinnanalaisesti Isännän aseman ja johtamisen tahdon kokeeseen, mikä epäilemättä olisi se oikea purjeköysi kääpiöiden ja heidän tapaistensa ihmisten valtapiireissä. Tilanteessa seuruetta lopulta enemmän hyödyttävä "yleinen huutoäänestys" saattaa vaikuttaa oudolta, mutta kukaties keskiajalla tai Antiikin aikana tällainen saattoi olla mahdollista jossain päin Eurooppaa siinä missä vieraanvaraisuuden hyvekin (Välimerellä), mistä loputkin kääpiöt pääsevät jälleen rhûnilaisen kääpiöllisyytensä ansiosta nauttimaan ikään kuin Gandalfin kerjäläisjuonen sattumankäänteisenä toisintona. Onneksi heillä kaikilla (*aitoja* Keski-Maan kääpiöitä kun olivat) oli ollut yllään joka sään suippolakkinsa, toisin kuin päänontelonsa vilustuttaneella Bilbolla! Viisaan pukeutumisen ansiosta näet muinaislegendan avulla pummitun pitopöydän antimet maistuvat kaikki aivan siltä kuten tuleekin.

Ennen kääpiöiden matkaan viitsiytymistä (kahden viikon syöminkien ja parrankampailun jälkeen — turhan viivytyksen välttämiseksi) nähdään vielä dramaturgisesti mainio kirjallinen "elokuvaleikkaus" Thranduiliin ja hänen toimenpiteisiinsä, mitkä on helppo kuvitella omaksi lyhytkohtauksekseen tai sellaisen siemeneksi tekstille ja sen tunnelmalle oikeutta tekevään teoreettiseen elokuvaelämykseen.

* * *

Hobbit%2Bx3.png


The Master of Lake-town (Horus Engels, 1957)
 
Last edited:
elegantin epäsuoria kuvauksia tyyliin "kesti jonkin aikaa ennen kuin [tynnyristä illan hämärtyessä lopulta päästetty Thorin] suostui suhtautumaan hobittiin siivosti"

Tällaisen kiitettävän hienovaraisen ja pidättyvän kuvaustyylin saavuttamisessa ehkä auttoi sekin, että varhaisemmassa käsikirjoitusversiossa ollut luonnehdinta tynnyristä päästetystä Thorinista jätettiin pois:
He had a famished and savage look like a dog that has been forgotten in a kennel for a week.
(The History of the Hobbit I, s.437).

Filin ei myöskään tarvinnut tehdä pakomatkaansa varhaisen käsikirjoituksen voitynnyriin sulloutuneena. Itse valitsisin mieluummin omenanhajun. (Mm, rasvainen kääpiö...)

Kysymys kääpiöiden suhteesta tähtiin on kiinnostava, enkä muista nähneeni siitä mitään. Varhaisessa versiossa Thorin kiittää pelkästään herra Reppulia.
'Well here we are!' said Thorin 'And I suppose we ought to thank Mr Baggins. I am sure he expects it. But I wish he could have arranged a more comfortable journey...'

Kääpiöthän olivat jossain määrin kiinnostuneita Kuusta, ainakin ajanlaskun apuvälineenä, vaikka eivät olleet ainakaan enää tuohon aikaan kovin taitavia sen vaiheiden ennakoimisessa (kirjan alkupuolen keskustelu Durinin päivästä). Tämä ehkä tekee vähemmän todennäköiseksi ajatuksen kääpiöiden harjoittamasta tähtiyhdistelmien vaikutuksen astrologisesta ennakoinnista (tyyliin "tähtien konstellaatio oli tällaiselle yritykselle suotuisa"). Todennäköisesti "taivaan merkkien" lukeminen rajoittui Otavan käyttämiseen pohjoisen ilmansuunnan - ja yön tuntien kulumisen - osoittimena.

Lähtökohtaisesti "to thank our stars" tuntuisi minusta luontevammin viittaavan jonkinlaiseen jokaisen yksilön henkilökohtaisen onnentähden ajatukseen. Tosin kääpiöt olivat kaivoskansaa, jonka ei olisi luullut paljon tähtiä ajatelleen.
 
Last edited:
Pitkäpartojen heimon tunnuksena toimiville Durinin seitsemälle tähdelle

Nyt hävettää, olin unohtanut ne kokonaan. Tosin Tolkien ei luultavasti ollut keksinyt Gimlin runoa tai Morian länsiportin kuvioita vielä Hobittia kirjoittaessaan, mutta jälkikäteisharmonisointina ne toimisivat varsin hyvin.
 
Bongattu 8.painoksessa oleva painovirhe. Thorinia kutsutaan tämän luvun toiseksi viimeisessä kappaleessa Trainin (ilman h:ta) pojanpojaksi. Muistelin että Järvikaupngista kertova luku olisi ollut paljon pidempi kuin se oikeasti on. Tämä taitaa olla neljäs lukukerta itselle Hobitin suhteen, välissä luin kerran Lohikäärmevuoren. Toisaalta kyseessä on seikkailukirja, joka jättää runsaasti tilaa mielikuvitukselle täydentää maailmaa, ja oikeastaan hyväkin niin. Tässä luvussa kuulemme Pitkäjärvestä laskevan Vuolaan Virran putouksista, joille tekstiseikkailutietokonepelissä (ohhoh 1980-lukulaista yhdyssanaa) pääsi väärää kautta, Vanhaa Metsätietä pitkin, mutta niiden ohi ei päässyt kuin takaisin Kontuun mennessä. Luultavasti olen täydennellyt mielessäni tekstiin erinäisiä ammattikuntia ym. hahmoja, kuten rantojen maanviljelijöitä ja metsureita, joita tämän kaltaisessa kauppaan perustuvassa yhteisössä on.
 
Last edited:
Tällaisen kiitettävän hienovaraisen ja pidättyvän kuvaustyylin saavuttamisessa ehkä auttoi sekin, että varhaisemmassa käsikirjoitusversiossa ollut luonnehdinta tynnyristä päästetystä Thorinista jätettiin pois:
He had a famished and savage look like a dog that has been forgotten in a kennel for a week.
(The History of the Hobbit I, s.437).

Sanotaanhan suomennoksessakin, että "Hän näytti nälkiintyneeltä ja hurjalta kuin koira, joka on kahlittu ja unohdettu koiratahaan viikoksi" (Lohikäärmevuori) tai "Hän oli nälkiintyneen ja villin näköinen kuin koira joka on kytketty koppiin ja unohdettu viikoksi" (Hobitti).

Pitkäsen Järvikaupungilla ei ole Isäntää vaan Mestari, ja hänellä puolestaan on raatimiehiä eikä neuvonantajia. Jostain syystä Pitkänen ei Juvan tavoin mainitse Orkristia nimeltä kertoessaan haltioiden takavarikoineen matkalaisten aseet vaan kutsuu sitä vain suureksi miekaksi. Hänen Ukonnuolensa julistautuu Vuoren maiden Kunikaan perilliseksi kun taas Juvan Thorin käyttää titteliä muodossa Vuorenalainen kuningas. Pitkäsen lautturihaltiat puolestaan eivät tyydy vain huutamaan Juvan haltioiden tavoin vaan he suorastaan kirkuvat julistaessaan Mestarin saliin tupsahtavien kääpiöiden olevan kuninkaansa karanneita vankeja. He eivät kuitenkaan sentään Juvan haltioiden tavoin syytä kääpiöitä vaelteleviksi pahantekijöiksi vaan kutsuvat heitä vain kierteleviksi kääpiökulkureiksi.

Järvikaupungin väkikin on pitkäsläisittäin käännettynä Hobitin väkeä niukkasanaisempaa laulellessaan. He aloittavat laulun Vuoren maiden Kuninkaan paluusta näin:

Kuningas vuoren jalan,
valtias louhikon,
herra hopean salan
palaava mailleen on!

Hobitissa sama värssy kuuluu puolestaan näin:

Kivikuningas alta vuorien,
missä hopeavirta on vuolain,
omansa hakemaan saapuen
nousee piilosta luolain!

Lohikäärmevuoressa ei mainita, että kääpiöitä varten olisi erikseen tyhjennetty talo, heidän käyttöönsä vain luovutetaan sellainen. Pitkäselle lienee käynyt pieni lipsahdus hänen kertoessaan kääpiöiden hoppelia kohtaan tuntemien hyvien tunteiden kasvusta, sillä hän väittää Ukonnuolen sanoneen näin käyvän; Juva lienee oikeamassa mainitessaan Gandalfin ennustaneen moisen lähentymisen. Nuhainen Kalpa puolestaan rajoittaa sanomisensa juhlapäivällisillä lauseeseen "Khiitos phaljon!", mikä ei kuulosta puoleksikaan niin paljon nenän tukkoisuudesta kärsivän henkilön sanomalta kuin Bilbon "Giidogsia oigeid baljod!". Salohaltioiden kuninkaan palatsissa ei lautturihaltioiden palatessa uutisineen synny mekkalaa kuten metsähatioiden vastaavassa asumuksessa, siellä vain vallitsee suuri kiihtymys.
 
Last edited:
Sanotaanhan suomennoksessakin, että "Hän näytti nälkiintyneeltä ja hurjalta kuin koira, joka on kahlittu ja unohdettu koiratahaan viikoksi" (Lohikäärmevuori) tai "Hän oli nälkiintyneen ja villin näköinen kuin koira joka on kytketty koppiin ja unohdettu viikoksi" (Hobitti).

Hyvä että otit nuo esiin. Minulla ei ollut suomenkielistä "Hobittia" käsillä, ja silmäilin nopeasti rinnan eri englanninkielisiä versioita. Silloin huomasin tuon hylätty koira -kohdan Rateliffin esittämästä varhaisemmasta versiosta, mutta jostain syystä silmäni hyppäsi sen yli varsinaista The Hobbitia selatessani. Onhan se toki sielläkin, vieläpä ensimmäistä luonnosta mehevämpänä. (Roverandomin maailma tulee jotenkin mieleen.)

Käsikirjoitusluonnos "The Lake Town", The History of the Hobbit I, 437:
"He had a famished [added: & a savage] look like a dog that has been forgotten in a kennel for a week."

Julkaistu, tarkistettu teksti, luku "A Warm Welcome", The Annotated Hobbit, 247:
"He had a famished and a savage look like a dog that has been chained and forgotten in a kennel for a week."


Pitkäselle lienee käynyt pieni lipsahdus hänen kertoessaan kääpiöiden hoppelia kohtaan tuntemien hyvien tunteiden kasvusta, sillä hän väittää Ukonnuolen sanoneen näin käyvän; Juva lienee oikeammassa mainitessaan Gandalfin ennustaneen moisen lähentymisen.

Thorin looked and walked as if his kingdom was already regained and Smaug chopped up into little pieces.
Then, as he had said, the dwarves' good feeling towards the little hobbit grew stronger every day.

Tai sitten Juva on järkeillyt liikaa, ja tulkinnut että "hän" tarkoittaisi luontevammin Gandalfia. Kuitenkin pari sivua aiemmin Thorin on, tynnyreistä pelastamisen jälkeen alustavasti Bilboa kiittäessään sanonut että he tulevat epäilemättä tuntemaan asiaankuuluvaa kiitollisuutta sen jälkeen kun ovat syöneet ja levänneet.

"Well! Here we are!" said Thorin. "And I suppose we ought to thank our stars and Mr. Baggins....though I wish he could have arranged a more comfortable journey...No doubt we shall feel properly grateful, when we are fed and recovered..."
 
Last edited:
Kaupungin suureen saliin päästyään muiden puolesta haltioiden väitteitä vastaan puhuva Thorin osoittaa mielestään nopeaälyisyytensä asettaessaan pinnanalaisesti Isännän aseman ja johtamisen tahdon kokeeseen, mikä epäilemättä olisi se oikea purjeköysi kääpiöiden ja heidän tapaistensa ihmisten valtapiireissä. Tilanteessa seuruetta lopulta enemmän hyödyttävä "yleinen huutoäänestys" saattaa vaikuttaa oudolta, mutta kukaties keskiajalla tai Antiikin aikana tällainen saattoi olla mahdollista jossain päin Eurooppaa

No niin — Kirje #244 vuodelta 1963 tarjoaa näemmä jonkinlaista valaistusta jopa aitoihin, niinkutsuttuihin "sivistyneempiin" keskimaalaisiin hallitsemistapaperinteisiin! Epäsuoria tiedonmuruja, joita sopii kuitenkin verrata Esgarothin tapaisten pienempien dominaatioiden hallitsijankautena X omaksuttuihin menettelyihin (myös lievähkösti providentiaalisen tarinan edellyttämiin sellaisiin..).

Númenorilainen kuningas oli
monarkki, ja hänellä oli neuvonpidoissa kyseenalaistamaton päätösvalta, mutta hän hallitsi maata ikivanhan lain mukaisesti, ja hän oli sen lain toimeenpanija (ja tulkitsija) muttei laatija. Jopa Denethorilla oli kuitenkin kaikissa tärkeissä sisäisissä ja ulkoisissa kiistakysymyksissä neuvosto [pienikin? –toim. kys.], ja hän ainakin kuunteli mitä sanottavaa lääninherroilla ja joukkojen päälliköillä oli. . .
 
Last edited:
jonkinlaista valaistusta jopa aitoihin, niinkutsuttuihin "sivistyneempiin" keskimaalaisiin hallitsemistapaperinteisiin!

"Húrinin vaellukset" -kirjoituksessa (HoME XI) kuvataan joitakin yksityiskohtia Brethilin ihmisten metsäläisdemokratiasta, kansankokouksen äänestysproseduureja myöten. Toki kyse oli hädin tuskin edainin joukkoon hyväksytystä haladinista, kun taas kolmannen ajan loppupuolen Järven ja Laakson ihmiset lienevät polveutuneet uljaammista ja patrarkaalisemmista hadorilaisista kansoista. (Brethilin ihmisten keskuudessa jopa vaimoilla oli miestensä kanssa yhtäläinen äänioikeus muissa kuin sotaa koskevissa asioissa, HoME XI, 279).

Joka tapauksessa jo se, että Tolkien tietyssä vaiheessa käytti Brethilin ihmisten päämiehestä titteliä Master, houkuttelee vertaamaan hänen asemaansa Järvikaupungin samantitteliseen Isäntään. Kyse oli Númenorea ja Gondoria vähemmän imperiaalisista yhteiskunnista. (Tolkien tosin päätyi siihen että "Warden" oli parempi englanninkielinen käännös sanalle Halad, HoME XI, 270).

Brethilin Mestarin arvo kulki tietyssä suvussa, ja oli periaatteessa elinikäinen, mutta hänet voitiin joissain vakavissa tapauksissa erottaa: Their Master was chosen from the descendants of Haldad...the folk had the right to set anyone aside or to remove him, for grave cause (s.278)

Kansankokous avattiin tiettyjen muotojen mukaisesti:
..the Halad entered...Then he stood facing the assembly and hallowed the Moot according to custom. First he named Manwë and Mandos, after the manner which the Edain had learned from the Eldar, and then, speaking the old tongue of the Folk that was now out of daily use, he declared that the Moot was duly set, being the three hundred and first Moot of Brethil, called to give judgement in a grave matter. When as custom was all the assembly cried in the same tongue ' We are ready', he took his seat upon the stone Angbor, and called in the speech of Beleriand...'Sound the horn! Let the prisoner be brought to us!'
(s.283)

Mestari ei voinut toimia (myös tuomioistuimen funktiossa olevan) kansankokouksen puheenjohtajana, jos oli itse asianosaisena riitajutussa.
[Manthor:] '...In our law no man may recite an offense against himself; nor may he sit in the seat of judgement while that charge is heard. Is not this the law?'
'It is the law,' the assembly answered.
(s.284).

Jonkinlainen akklamaatio (hyväksymishuudahdus) oli siis vähintään käytössä. Vakavissa kiistakysymyksissä käytettiin äänestyksessä mustia ja valkoisia pikkukiviä, mutta ääntenlasku vei tällöin paljon aikaa.
(s. 286)

Toki akklamaatio oli edelleen käytössä myös Gondorissa, jossa armeija ja pääkaupungin kansa huusivat Aragornin kuninkaaksi:
Then Faramir stood up and spoke in a clear voice: ' Men of Gondor, hear now the Steward of this realm! Behold! one has come to claim the kingship again at last. Here is Aragorn son of Arathorn...Shall he be king and enter into the City and dwell there?'
And all the host and all the people cried yea with one voice.
 
Last edited:
Fudge yea(h)!

Tuonpa tulostankin totisesti talteen heti aamulla. Noiden 'Vanhojen & Oikeiden Perinteiden' kunnioittaminen missä tahansa uudessa S&S-tyylin taiteessakaan kun ei ole koskaan pahasta.
 
Ylös