Constantine
Lintu, lentokone tjsp.
Far away,
its dark head in a torn cloud,
there loomed the Mountain ~
* * *
Päivän käydessä valoisammaksi (myrskyisän yön sijaan, toim. huom.) opimme jokseenkin pian, että on helppoa saada tuntemattomasta seudusta varsinaisen ryppään verran matkaajan motivaatiolle ja henkilökohtaiselle ylpeydelle erittäin hyödyllisiä seikkoja — kunhan vain tajuaa kuunnella aiheesta juuri oikeaan aikaan (nykyaikaisten ATK-roolipelien jostain keksimään tyyliin) puhuvia haltioita. Tätä erinomaisen taitavaa viisastumiskeinoa hyödyntävät niin ikään monet hobittimieliset vielä nykyäänkin ilmeisen suurella menestyksellä, sen sijaan että erehtyisivät johonkin (vaarallisen) sosiaalisen kanssakäymisen tapaiseen etsimiensä tietojen tavoittamiseksi.
Joella tynnyrien kanssa hytisevää Bilboa alati voimakkaammin "mulkoillut" Yksinäinen Vuori ei ehkä välttämättä ollut pelkkää mukavuudenpalvontaan tottuneen Reppulin kuvitelmaa, kuten tiedämme "genius loci naturae" -sisällönrikastusidean myöhemmästä kehityksestä. Mitenkähän on; näkikö Suuri (kultakuorrutuksista onnekseen tietämätön) Smaug levolla ollessaan toisinaan ahnurin ja tilanvaltaajan levottomia unia, esimerkiksi kivi- tai lumivyöryyn hukkumisesta? Vai oliko päinvastoin lohikäärmeille ja vuorenhengille kehittynyt jo Varjovuorilla pikemminkin symbioottinen hyökkäämättömyyssop.. suhde — ties vaikka siinä määrin, että jälkimmäiset saattoivat kutsua ensimmäisiä paikalle apuun parrakkaiden talttamuurahaisten alkaessa möyriytyä joka kolonalkuun ja paikkaan ja jäytää fyysistä olomuotoasi vieläkin pidemmälle... (Kaiteettomuuksiin.)
Urhoollisia ihmiset, jotka uskalsivat yhä asua tällaisen, ja nyt vieläpä lohikäärmekkään Vuoren lähimaastossa! Joka tapauksessa Järvikaupungin suurinta välitöntä uhkaa epäilemättä kuitenkin myös kunnioitettiin — moinen pelottava voima ja sen symbolinen arvo olisi tuskin haipuva alitajuisesta muistista edes monien ajan sumujen, sukupolvien ja kansanvaellusten jälkeen.
"Siihen aikaan oli käyty sotia ja tehty tekoja joita enää taruissa muistettiin." Tämä voi muun lisäksi viitata toki myös järvenihmisten esi-isien maineenhaeskelupyrkimyksiin meidän tuntemiemme karttojen "tyhjemmillä" alueilla, joilla kuitenkin oli aikoinaan epäilemättä sekä asutusta että raunioita ja sittemmin tuntemattomiksi jääneitä luonnonmuodostelmia (sekä luonnollisestikin metsää... paljon metsää).
Sopii kysyä, hyödynnettäisiinkö nykyfiktiossa yhä elegantin epäsuoria kuvauksia tyyliin "kesti jonkin aikaa ennen kuin [tynnyristä illan hämärtyessä lopulta päästetty Thorin] suostui suhtautumaan hobittiin siivosti"! Vaikka ymmärrettäväähän on, ettei jokaista yleisönsä tuntevaa kirjoittajaa, jonka mielestä "lauluilla ei ole tekemistä jokapäiväisen elämän kanssa" saata henkilökohtaisesti viehättää pysyttely sellaisen traagisen realismin välittämisessä, joka palvelee eeppisen fantasian ja liittyväisyyksien tunnelman tavoittamista käänteillä kaikenlaisten irvokkaiden yksityiskohtien alleviivailun ohi.
Kun kaikki kääpiöt on kuitenkin saatu ulos tynnyreistä ja kaiken lisäksi vielä ilman kuolonuhreja näinkin myöhäisessä tarinan vaiheessa (Grrm!), on heidän mielestään aika "kiittää tähtiään". Uskonnonkäsittelyn ohitusfraasi eli ei, saattaisi olla mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea "tähti"-sana kääpiökielessä muistutti ja mihin se kulttuurin puolesta assosioitiin (tarttuikohan kirjailija itse koskaan tähän mielessään ja kynällään?). Samassa yhteydessä voidaan sentään kuriositeettina mainita, että kun tietty sanavartalo gim(i)l- kirjoitetaan seemiläisittäin gml, se muistuttaa sattuman oikusta heprean konsonanttirankaa gmd, jonka eräs merkitys on "kääpiö", ja termiä brkt [ha-]gml (= kiitosrukous pelastumisesta). Sekä tietenkin khuzdulin adjektiivia gamil "vanha".
Kaupungin suureen saliin päästyään muiden puolesta haltioiden väitteitä vastaan puhuva Thorin osoittaa mielestään nopeaälyisyytensä asettaessaan pinnanalaisesti Isännän aseman ja johtamisen tahdon kokeeseen, mikä epäilemättä olisi se oikea purjeköysi kääpiöiden ja heidän tapaistensa ihmisten valtapiireissä. Tilanteessa seuruetta lopulta enemmän hyödyttävä "yleinen huutoäänestys" saattaa vaikuttaa oudolta, mutta kukaties keskiajalla tai Antiikin aikana tällainen saattoi olla mahdollista jossain päin Eurooppaa siinä missä vieraanvaraisuuden hyvekin (Välimerellä), mistä loputkin kääpiöt pääsevät jälleen rhûnilaisen kääpiöllisyytensä ansiosta nauttimaan ikään kuin Gandalfin kerjäläisjuonen sattumankäänteisenä toisintona. Onneksi heillä kaikilla (*aitoja* Keski-Maan kääpiöitä kun olivat) oli ollut yllään joka sään suippolakkinsa, toisin kuin päänontelonsa vilustuttaneella Bilbolla! Viisaan pukeutumisen ansiosta näet muinaislegendan avulla pummitun pitopöydän antimet maistuvat kaikki aivan siltä kuten tuleekin.
Ennen kääpiöiden matkaan viitsiytymistä (kahden viikon syöminkien ja parrankampailun jälkeen — turhan viivytyksen välttämiseksi) nähdään vielä dramaturgisesti mainio kirjallinen "elokuvaleikkaus" Thranduiliin ja hänen toimenpiteisiinsä, mitkä on helppo kuvitella omaksi lyhytkohtauksekseen tai sellaisen siemeneksi tekstille ja sen tunnelmalle oikeutta tekevään teoreettiseen elokuvaelämykseen.
* * *
The Master of Lake-town (Horus Engels, 1957)
its dark head in a torn cloud,
there loomed the Mountain ~
* * *
Päivän käydessä valoisammaksi (myrskyisän yön sijaan, toim. huom.) opimme jokseenkin pian, että on helppoa saada tuntemattomasta seudusta varsinaisen ryppään verran matkaajan motivaatiolle ja henkilökohtaiselle ylpeydelle erittäin hyödyllisiä seikkoja — kunhan vain tajuaa kuunnella aiheesta juuri oikeaan aikaan (nykyaikaisten ATK-roolipelien jostain keksimään tyyliin) puhuvia haltioita. Tätä erinomaisen taitavaa viisastumiskeinoa hyödyntävät niin ikään monet hobittimieliset vielä nykyäänkin ilmeisen suurella menestyksellä, sen sijaan että erehtyisivät johonkin (vaarallisen) sosiaalisen kanssakäymisen tapaiseen etsimiensä tietojen tavoittamiseksi.
Joella tynnyrien kanssa hytisevää Bilboa alati voimakkaammin "mulkoillut" Yksinäinen Vuori ei ehkä välttämättä ollut pelkkää mukavuudenpalvontaan tottuneen Reppulin kuvitelmaa, kuten tiedämme "genius loci naturae" -sisällönrikastusidean myöhemmästä kehityksestä. Mitenkähän on; näkikö Suuri (kultakuorrutuksista onnekseen tietämätön) Smaug levolla ollessaan toisinaan ahnurin ja tilanvaltaajan levottomia unia, esimerkiksi kivi- tai lumivyöryyn hukkumisesta? Vai oliko päinvastoin lohikäärmeille ja vuorenhengille kehittynyt jo Varjovuorilla pikemminkin symbioottinen hyökkäämättömyyssop.. suhde — ties vaikka siinä määrin, että jälkimmäiset saattoivat kutsua ensimmäisiä paikalle apuun parrakkaiden talttamuurahaisten alkaessa möyriytyä joka kolonalkuun ja paikkaan ja jäytää fyysistä olomuotoasi vieläkin pidemmälle... (Kaiteettomuuksiin.)
Urhoollisia ihmiset, jotka uskalsivat yhä asua tällaisen, ja nyt vieläpä lohikäärmekkään Vuoren lähimaastossa! Joka tapauksessa Järvikaupungin suurinta välitöntä uhkaa epäilemättä kuitenkin myös kunnioitettiin — moinen pelottava voima ja sen symbolinen arvo olisi tuskin haipuva alitajuisesta muistista edes monien ajan sumujen, sukupolvien ja kansanvaellusten jälkeen.
"Siihen aikaan oli käyty sotia ja tehty tekoja joita enää taruissa muistettiin." Tämä voi muun lisäksi viitata toki myös järvenihmisten esi-isien maineenhaeskelupyrkimyksiin meidän tuntemiemme karttojen "tyhjemmillä" alueilla, joilla kuitenkin oli aikoinaan epäilemättä sekä asutusta että raunioita ja sittemmin tuntemattomiksi jääneitä luonnonmuodostelmia (sekä luonnollisestikin metsää... paljon metsää).
Sopii kysyä, hyödynnettäisiinkö nykyfiktiossa yhä elegantin epäsuoria kuvauksia tyyliin "kesti jonkin aikaa ennen kuin [tynnyristä illan hämärtyessä lopulta päästetty Thorin] suostui suhtautumaan hobittiin siivosti"! Vaikka ymmärrettäväähän on, ettei jokaista yleisönsä tuntevaa kirjoittajaa, jonka mielestä "lauluilla ei ole tekemistä jokapäiväisen elämän kanssa" saata henkilökohtaisesti viehättää pysyttely sellaisen traagisen realismin välittämisessä, joka palvelee eeppisen fantasian ja liittyväisyyksien tunnelman tavoittamista käänteillä kaikenlaisten irvokkaiden yksityiskohtien alleviivailun ohi.
Kun kaikki kääpiöt on kuitenkin saatu ulos tynnyreistä ja kaiken lisäksi vielä ilman kuolonuhreja näinkin myöhäisessä tarinan vaiheessa (Grrm!), on heidän mielestään aika "kiittää tähtiään". Uskonnonkäsittelyn ohitusfraasi eli ei, saattaisi olla mielenkiintoista tietää, mitä kaikkea "tähti"-sana kääpiökielessä muistutti ja mihin se kulttuurin puolesta assosioitiin (tarttuikohan kirjailija itse koskaan tähän mielessään ja kynällään?). Samassa yhteydessä voidaan sentään kuriositeettina mainita, että kun tietty sanavartalo gim(i)l- kirjoitetaan seemiläisittäin gml, se muistuttaa sattuman oikusta heprean konsonanttirankaa gmd, jonka eräs merkitys on "kääpiö", ja termiä brkt [ha-]gml (= kiitosrukous pelastumisesta). Sekä tietenkin khuzdulin adjektiivia gamil "vanha".
Kaupungin suureen saliin päästyään muiden puolesta haltioiden väitteitä vastaan puhuva Thorin osoittaa mielestään nopeaälyisyytensä asettaessaan pinnanalaisesti Isännän aseman ja johtamisen tahdon kokeeseen, mikä epäilemättä olisi se oikea purjeköysi kääpiöiden ja heidän tapaistensa ihmisten valtapiireissä. Tilanteessa seuruetta lopulta enemmän hyödyttävä "yleinen huutoäänestys" saattaa vaikuttaa oudolta, mutta kukaties keskiajalla tai Antiikin aikana tällainen saattoi olla mahdollista jossain päin Eurooppaa siinä missä vieraanvaraisuuden hyvekin (Välimerellä), mistä loputkin kääpiöt pääsevät jälleen rhûnilaisen kääpiöllisyytensä ansiosta nauttimaan ikään kuin Gandalfin kerjäläisjuonen sattumankäänteisenä toisintona. Onneksi heillä kaikilla (*aitoja* Keski-Maan kääpiöitä kun olivat) oli ollut yllään joka sään suippolakkinsa, toisin kuin päänontelonsa vilustuttaneella Bilbolla! Viisaan pukeutumisen ansiosta näet muinaislegendan avulla pummitun pitopöydän antimet maistuvat kaikki aivan siltä kuten tuleekin.
Ennen kääpiöiden matkaan viitsiytymistä (kahden viikon syöminkien ja parrankampailun jälkeen — turhan viivytyksen välttämiseksi) nähdään vielä dramaturgisesti mainio kirjallinen "elokuvaleikkaus" Thranduiliin ja hänen toimenpiteisiinsä, mitkä on helppo kuvitella omaksi lyhytkohtauksekseen tai sellaisen siemeneksi tekstille ja sen tunnelmalle oikeutta tekevään teoreettiseen elokuvaelämykseen.
* * *
The Master of Lake-town (Horus Engels, 1957)
Last edited: