Silmarillion - Ainulindalë

Constantine

Lintu, lentokone tjsp.
"Time doesn't seem to pass here: it just is. . ."


Englanninkielisen The Silmarillionin ensimmäinen käsikirjoitus (joka muistuttaa yhä paljon vanhinta vastaavaa kertomusta) alkaa sanoilla there was Eru. Hän istuu anglosaksikuninkaan tavoin valtaistuimellaan, bardiensa pitäessä huolen musiikista. Heidän sävelaiheesta kasvattama soittonsa kantautuu myös Tyhjyyteen Ajattomien Salien ulkopuolella... Tyhjyyteen, jonka myös Melkor havaitsee kertoman mukaan todellakin autioksi paikaksi (tärkeä huomio tämän kirjoituksen viimekaneettiin liittyen). Hieman kalevalamaiseksi "kilpasoitoksi" vääjäämättä äityvän, musikanteille vielä merkitykseltään tuntemattoman haastetoteutuksen aikana kertomuksessa on myös kohta, jonka voi tulkita kuvaavan ja ennustavan joidenkin nykyaikaisten, äänekkäiden mutta itseään toistavien musiikkityylien (samoin kuin huutoäänestystä "totuuden" määrittäjänä suosivien vallankäyttäjienkin) tulon meidän maailmassamme. Aivan tämän aikaa itseään edeltävän alkukonsertin lopussa tulee myös hetki, jossa Eru puuttuu kolmannen kerran tapahtumiin itse omalla Loppusoinnullaan; tosin emme saa tietää, missä määrin se liittyy Melkorin mahdolliseen vallalle pääsemiseen musiikin kulun hallinnassa kaikesta edeltäneestä huolimatta...

Ennen Ainurin Soittoa Melkorin (jonka roolista tolkienilaisena diaboluksena on tuleva aina vain lukeneille ihmisille tutunomaisempi) kerrotaan muuttuneen individualistiksi "toisin kuin veljensä" — tosin heidän myöhemmästä itseilmaisustaan Ardassa käy ilmi, etteivät ainakaan sinne laskeutuneet ainur ole itsekään turhan robottimaisia jees-enkeleitä (vaikka he vorloneja jossain määrin saattoivatkin toimintansa osalta muistuttaa — ja tekivät sen vieläpä ihan ensin!). Melkor halusi jostain syystä ennen pitkää irtautua kokonaan omaksi herrakseen ja alistaa vieläpä kaiken mahdollisen ympärillään itseään palvelemaan, vaikka myös hänen älylliset lahjansa olivat muita ainuria suuremmat ja niinpä hänen oli pakko aavistaa myös tällaisten pitkälle vietyjen suunnitelmien vääjäämätön tuhoon tuomittuus — olkoonkin, että kaiken kapinan ja oman kohtalonsa itsenäisesti määrittämiseen pyrkivän "lieanvenytyksen" on täytynyt vaikuttaa Melkorista (joka ei hyväksy alistetuksi joutumista itseään Nuorempien Eru-keksintöjen toimesta) ehdottoman pakolliselta ja johdonmukaiselta toiminnalta. Kiintoisana kuriositeettina mainittakoon, ettei Tolkien missään vaiheessa kerro meille, mitä Melkorin tietoisuudelle on tämän kaikkien töiden päätteeksi aivan lopulta tapahtuva, pistäisipä henkiinherätetty Túrin tai kuka tahansa Rautakruunun tulevaa kantajaa ensin kostonmiekallaan sitten kerran taikka kaks'. Imperet Dominus tosiaankin.

Melkorin jostakin päähänsä saama ja halujensa toteuttamista varten etsimä "Sammumaton Liekki" saattaa tietenkin olla samasta lähteestä kuin se ainoastaan Erulta eli Ilúvatarilta armolahjana tuleva "salainen tuli", jonka häntä miellyttävät luodut (tai palvelijat) saavat (kulkemaan keralla?) "ajatuksiinsa" vanhan Musiikin kautta luotavan maailman loppuhuipentuman jälkeen pidettävässä Uudessa Soitossa — sisällyke, joka heijastanee samaa toivetta kuin Tolkienin irrallisempien runojenkin paljastama kaipaus (Aulëa Melkorin sijaan muistuttavien) taiteilijoiden töiden hukkaan valumattomuudesta maailmankaikkeuden perimmäisessä muistissa ja tarkoituksenmukaisuudessa (vrt. Marcus Chownin teoksessa Päättymättömät päivät kuolleena mainitut teoriat sekä Ensimmäinen kirje Korinttilaisille 3).

Lopulta ainakin eräänlaisen Sammumattoman Liekin olemassaolo paljastetaan yhtäaikaisesti kaikille ainurille kun jokin senniminen asia (alkuperäistekstissä määräisellä artikkelilla, ts. kokonaisuudessaan) lähetetään "sydämeksi" Ilúvatarin ihan kaikilla kosketelkaa-toisianne-tasoillakin olemassaolevaksi lausumaan maailmaan, jonka ainur ovat musiikillaan muotoilleet. Ja mikä ihme voi olla — ainakin yhden ainun mieleen pannun näkemyksen mukaan — tuon niin ihmeellisen Tulen tarkoitus sellaisessa paikassa? Sitä tuskin kuitenkaan pitkään pohtii Melkor, vaan moisesta voiman sijoituksesta kuullessaan hän tulee väistämättä maiarinsa kanssa seuraamaan omaa tahtoaan ainoastaan yhteen mahdolliseen kohteeseen — jossa ovat vieläpä ilmeisesti tuleva nousemaan oraalle myös hänen oman soitonkuljetuksensa kohtaloksi koituneet siemenet...



Postuumisti julkaistun Silmarillionin avauksessa ja sitä eniten muistuttavissa käsikirjoitusversioissa J.R.R. Tolkien lienee kaikkein ensimmäisenä eurooppalaisena kursinut kasaan luomiskertomuksen, joka on yhdistelmä monoteististä ja polyteististä myyttiä ja kosmogoniaa. Myöhemmin saamme kuulla, kuinka valarin vaikutuksen kerrotaan lopulta haipuvan materiaalisesta maailmasta historian edetessä, mutta yhtä kaikki on melko ilmeistä, että Tolkienin rakkaus Antiikin kreikkalais-roomalaista hengenperintöä kohtaan on ollut sen verran suuri ja/tai hänen tahtonsa muodostaa luomilleen kielille mahdollisimman historiallisesti uskottava tausta (jopa Vanhan Testamentin "polyteistisiin jäänteisiin" verraten) tarpeeksi vahva, jotta kolmeakin useamman tietoisuuden vaikutus Eän ja Ardan jumalallisessa luomistyössä ja vieläpä potestas vicariorum Dei sen historian aikana on ollut väistämätöntä ja vankkumatonta.

Onko sitten se, mitä koko tässä "englantilaisen tai pohjoisen hengen mukaiseksi mytologiaksi" aiotussa fantasiakronikassa löytyy lähellä kirjailijan sille "lopulta" aikomaa muotoa — tai syvällisin mahdollinen (metafyysis-)filosofinen saavutus Tolkienilta? Ensimmäinen kysymys voi olla tietyssä mielessä absurdi (vaikka sen voi yrittää kiertää ajattelemalla, millä tavoin esimerkiksi mielekkään dialogin tai muunlaisen TSH-laajentelun lisääminen eepoksen pikakuljetuksellisimpiin kohtiin olisi saattanut niihin vaikuttaa, tai vertaamalla esim. julkaistua Ainulindalëa Kirjeen #131 sisältöön), siinä missä jälkimmäiseen voi taas englantia osaava löytää elähdyttäväisemmänkin vastauksen tutustumalla itse jokaiseen The History of Middle-earth -sarjan niteeseen. Etenkin niistä kymmenenteen.

Vaan minkäikäisinä / mistä ihmeestä syntyneinä (ja mitä tarkoitusta palvelemaan) on meidän sitten pitäminen kaikkia niitä "maailmansyventämisvilahdusten" Pimeyden olentoja, jotka ovat "vähintään Sauroniakin vanhempia". . ? B–}
 
Last edited:
Alla omaa koostetta aiheesta Ainulindale, mahdollisesti saan myöhemmin kommentoitua alustuksessa esiin tuotuja seikkoja.

Alussa Eru loi kuvan taivaasta ja maasta. Ja maa oli autio ja tyhjä ja vain Erun aspektit (https://en.m.wikipedia.org/wiki/Aspect_(religion)) liikkuivat ihmetellen kuvaa. Eru sanoi "Ea!", ja tästä sanasta Ardan olevainen syntyi. Oliko tämä kenties "supernovaräjähdys" Ajattomissa Saleissa tai metafyysisen mallin olevaiseksi tekeminen ab initio, on meidän kannaltamme sama. Aspekteista yksi, pimeys ja äärimmäiset lämpötilat, se on, suuri kylmyys ja kuumuus, erosi muista. Kuinka pimeässä voisimme mitään erottaa toisistaan. Taivaan, siis ilman, ja veden, siis nesteen, voimme tuntea erilaisina pimeästä huolimatta, mutta kylmyys tai kuumuus muuttaa nämäkin tuntemukset raaoiksi ja pelottaviksi. Silti, ne ovat ilmaa ja vettä, ja Erusta lähtöisin, vaikka niitä hallitsevilla hengillä on toiset nimet.

Arkkimeteorologina toimii Manwe ja arkkihydrologina Ulmo, heitä avustaa kokonainen joukko ilman ja veden henkiä, mikä onkin kenties tarpeen sillä Erun näihin elementaaleihin luoma sisäsyntyinen kaaos tekee havainnoinnista hyvin aikaa vievää ja tarkkuutta vaativaa. Hankalampaa se ainakin on kuin kiven paikoillaan pysymisen katsominen.


Ref.
Genesis 1:1-10, Joh.1:1-5
Chaos (greek god)
Yleinen Fysiikka ja Kemia (ydinfysiikka, hydrodynamiikka, olomuodot, entropia)
 
Last edited:
Edellisissä viesteissä on huikeasti sulateltavaa ja pohdittavaa, huh! Pitänee tosiaan palata noihin ajatuksiin vielä oikein ajan kanssa.

Tässä pari juttua, jotka jäivät minun mieleeni ensimmäisestä luvusta.

Ensinnäkin saamme selityksen sille miksi meren ääni saa erityisesti haltiat aina niin kaihoisiksi ja sytyttää heissä sammumattoman kaipuun. Legolasiahan jopa varoitetaan asiasta, muistatte varmaan. Frodo ei ollut koskaan nähnyt/kuullut merta, mutta meren äänen kerrotaan usein vaivanneen hänen uniaan.

Toinen mikä jäi mieleeni on myöhemminkin eri hahmojen kohdalla toistuva ajatus, että liiallisesta tiedonjanosta ja sooloilusta ei hyvää seuraa. Siitä tuntuu väistämättä olevan seurauksena ahneutta, kateutta ja vallanhimoa ja loppujen lopuksi surkea loppu.
 
Melkor halusi jostain syystä ennen pitkää irtautua kokonaan omaksi herrakseen ja alistaa vieläpä kaiken mahdollisen ympärillään itseään palvelemaan
liiallisesta tiedonjanosta ja sooloilusta ei hyvää seuraa. Siitä tuntuu väistämättä olevan seurauksena ahneutta, kateutta ja vallanhimoa ja loppujen lopuksi surkea loppu.
Olen ajatellut vallanhimon olevan Melkorin pahuuden syynä, mutta ehkä se tosiaan onkin seuraus jostain muusta. Viimeviikkoisessa kirjeessä sanottiin hänen [Melkorin] lankeemuksensa liittyi alempaan luomiseen, ja kun tämä mielessäni luin Ainurin soittoa, huomasin, että Melkorista sanotaan ensimmäiseksi hän kutoisi mukaan omia kuvitelmiaan - - ja yritti siten lisätä voimaa ja kunniaa joka oli hänelle annettu. Sitten kerrotaan, että Melkor oli mennyt tyhjyyteen ja etsinyt Sammumatonta liekkiä; sillä häntä alkoi polttaa halu tehdä Olevaksi omiaan, ja vielä hän oli kärsimätön sen [tyhjyyden] autiuden tähden. Vallanhalusta puhutaan vasta muutamaa sivua myöhemmin, ja lisäksi mainitaan kateus ja häpeä josta kasvoi salainen viha.

Liittyikö siis Melkorin alkuperäinen lankeemus vallanhalun sijaan siihen, että hän halusi luoda omiaan välittämättä Ilúvatarin suunnitelmista, ja hänellä oli siihen muuten tarvittava tieto ja voima, mutta hän tarvitsi vielä Sammumattoman liekin? Kirjeessä mainitun lankeemus-teeman lisäksi luulen nyt löytäneeni tästä kone-teeman (josta viime viikolla sanoin, etten ole nähnyt sitä Silmassa kovin paljon) - vai tulkitsenko nyt liikaa näistä lyhyistä maininnoista?

Palatakseni Ardan pinnalle (ainakin melkein), minusta on jännää ajatella, että tässä luomisessa oli mukana myös ainu nimeltä Gandalf, se vaelteleva velho joka antoi Vanhalle Tukille taikakalvosinnapit jotka kiinnittyivät itsestään eivätkä irronneet ennen kuin käskystä. Erun näkyä katsellessaan Gandalf ei varmaan voinut kuvitella, että hän tulisi vielä ystävystymään Konnun hobittien kanssa - eikä sitä tiennyt Tolkienkaan silloin kun kirjoitti Ainurin soiton ensimmäisiä versioita.
 
Palatakseni Ardan pinnalle (ainakin melkein), minusta on jännää ajatella, että tässä luomisessa oli mukana myös ainu nimeltä Gandalf, se vaelteleva velho joka antoi Vanhalle Tukille taikakalvosinnapit jotka kiinnittyivät itsestään eivätkä irronneet ennen kuin käskystä. Erun näkyä katsellessaan Gandalf ei varmaan voinut kuvitella, että hän tulisi vielä ystävystymään Konnun hobittien kanssa - eikä sitä tiennyt Tolkienkaan silloin kun kirjoitti Ainurin soiton ensimmäisiä versioita.
Mitä vertauskuvallisia soittimia mahtoivatkaan Sormusten Herran Tarusta meille tutut henget soittaa, vai lauloivatko kenties stemmaa Erun teemaan? Sillä onhan oltava niin että Ardaa asuttavien henkien oli oltava läsnä soitossa. Soittiko Durinin turma myöhempien ihmisten kopioimaa tuplabasaria vaiko kenties liian nopeaa haihättiä kuten tässä (linkki rikottu tahallaan) ht tps://youtu.be/WvWve3w0MHk ? Entä Gandalf, Saruman, Joen Tytär, ehkä myös Tom? Sello, saksofoni, oboe, paimenhuilu? Sauronin suhteen en soitinta uskalla arvata. Unohdinko vielä jonkun, no, Radagast Jäniskuskin. Olisiko hän viheltäjä kun lintujen kieltä taisi? En ole nähnyt Suuresta Soitosta tehtyjä yksityiskohtaisia kuvia joten kaikki nämä jäävät arvausten ja 'musta tuntuu'-lauseiden tasolle.

Hobitit luettiin muistaakseni ihmisten joukkoon, joten Erun kolmannen Teeman ymmärrystä vaadittaisiin. On kuitenkin sanottu että ainurit eivät täysin tätä ymmärrä, joten tuskin Gandalfkaan. "Vielä sadan vuoden päästä he voivat yllättää..."
 
Mitä vertauskuvallisia soittimia mahtoivatkaan Sormusten Herran Tarusta meille tutut henget soittaa, vai lauloivatko kenties stemmaa Erun teemaan?
Tekstissähän sanotaan oli kuin harput ja luutut, kuin huilut ja torvet, kuin viulut ja urut ja sanoja laulavat kuorot olisivat puhjenneet soimaan - tästä kai voisi päätellä jotain. Itselleni ei ole koskaan muodostunut mielikuvaa siitä, miltä soitto kuulosti tai näytti.

Mutta nyt kun kiinnitit tähän huomiota, huomasin, että teksti itse asiassa puhuu laulusta (ainurin äänet, the voices of the Ainur), ja lindë-sanakin taitaa liittyä useammin lauluun (vai?). Valaquentan alussa olevassa tiivistelmässä jopa sanotaan the song of the Ainur, tässä kohdassa ei siis music. Olisiko tarkempi suomennos kuitenkin ollut Ainurin laulu?

Toisaalta koska ainut pystyivät muuttamaan omaa fyysistä muotoaankin, varmaankin he saivat aikaan soittimien kaltaisia ääniä myös ilman fyysisiä soittimia. Ehkä siis ero soiton ja laulun (tai soittimien ja oman äänen) välillä ei ollut ainuilla niin selkeä kuin meillä.
Soittiko Durinin turma myöhempien ihmisten kopioimaa tuplabasaria
Arvaan, että balrogit olivat niitä, jotka alkoivat soinnuttaa soittoaan hänen [Melkorin] mukaansa, mutta sen tarkemmin en osaa arvata. Tässä mainitaan myös ärjyvä äänimeri, mutta se taitaa tulla kahdesta yhtä aikaa soivasta sävelmästä eikä Melkorin bändiltä sellaisenaan.

Mielikuva Durinin turmasta musisoimassa on kyllä hassu. :)
 
Hyvin vakiintuneen hahmon ottaneiden tunnettujen maiojen kuvitteleminen Ajattomiin saleihin on kyllä hupaisaa, mutta niiden todellisen olemuksen hahmottamien on myös hankalaa. Ihmisille näkyvän muodonhan heidän mainitaan ottaneen vasta nähtyään näyn Ilúvatarin lapsista.

Muistin Ilúvatarin lisänneen kaksi sävelaihetta soittoon ja ajattelin niiden olevan haltiat ja ihmiset. Mutta nyt huomasin, että molempien sanottiin tulleen kolmannen sävelaiheen myötä, eli toinen ei ollutkaan ennen toista. Toinen sävelaihe olikin vain jotain muuta.

Soitto ei siis luonut maailmaa valmiiksi, vaan se oli vain näky siitä. Mutta ilmeisesti paljon maailman kohtalosta oli määrätty tuossa näystä. Toisaalta ainurin kerrottiin tietävän vain osan maailmasta ja vain Ilúvatarin tuntevan sen kohtalon. Pohtikohan Tolkien tuota soittoa predestinaation kannalta, eli onko kaikki pohjimmiltaan ennalta määrätty?
 
minusta on jännää ajatella, että tässä luomisessa oli mukana myös ainu nimeltä Gandalf,

Ehkä Gandalf osallistui Suureen Soittoon jonkinlaisen lapsikuoron jäsenenä, jos kerran vietti nuoruusvuotensa Amanissa ...Monet ovat nimeni maailmalla...Olórin olin nuoruudessani lännessä, joka on unohdettu... (Kaksi tornia, Lännen ikkuna).
Toisesta kohdasta (Kahden tornin Palantir-luvussa jossa Gandalf selittää Pippinille näkykivistä), saa helposti sen kuvan, että jopa osa Puiden ajan tapahtumista oli ison G:n muistin ulottumattomissa.
Fëanor himself, maybe, wrought them, in days so long ago that the time cannot be measured in years...

Samoin seuraavan kohdan tulkitsin alunperin niin, että Gandalf tunsi houkutusta yrittää nähdä palantirin avulla asioita, joita ei ollut itse nähnyt: "- ja minä katsoisin aavojen merten yli ja aikojen taakse Kaunista Tirionia kohti ja näkisin Fëanorin aatoksen ja käden työssä, aikana jolloin Valkoinen puu, ja Kultainenkin, olivat kukassa." Hän huokaisi ja vaikeni...
[...and perceive the unimaginable hand and mind of Fëanor at their work...]

Mitä ilmeisimmin Tolkienin kirjojen henkilöiden - kirjassa miten viisaiden ja arvovaltaisten tahansa - fiktiivisissä tilanteissa esittämät yksittäiset lausumat eivät välttämättä ole luotettava totuus siitä, miten asiat Tolkienin luomassa maailmassa "oikeasti" ovat. Mutta jopa Tolkienin kirjeissään teoksistaan esittämiin selityksiin on suhtauduttava varauksella.
 
Ehkä Gandalf haaveilikin näkevänsä uudelleen nuoruutensa tapahtumat? Ja ehkä hän tarkoituksella oli kuolevaisille seuralaisilleen puhuessaan hiukan epämääräinen sen suhteen, kuinka kauan oikeastaan oli elänyt, mitä kaikkea nähnyt ja mitä kaikkea tiesi omasta takaa ensiaikoijen tapahtumista. Tarkoitushan kai oli, etteivät istari paljastaisi keski-Maan kansoille todellista luontoaan, vaan esiintyisivät ikään kuin iättöminä ihmisolentoina.

Sammumattomasta liekistä sen verran, että senhän Eru asetti jo alussa jokaiseen ainurin jäseneen: "...koska olen sytyttänyt teihin Sammumattoman liekin, saatte te näyttää voimianne ja koristaa tätä sävelaihetta...". Olettaisin Melkorin siis saaneen pontimen moisen voiman etsintään omassa sisimmässään palavasta liekistä voidakseen Erun tavoin tehdä asioita oleviksi.

Olórinin tavoin muistelin, että toinen sävelaihe olisi ollut haltiat ja kolmas ihmiset, ja kun nyt niin ei ollutkaan, jäi toisen aiheen merkitys mietityttämään pahemman kerran. Kuvasiko se vain Melkorin ja muun Valrin mittelöä maailman alkuaikoina, vai mistä ihmeestä oli kyse?

Sitäkin pohdin, että jos Ilúvatarin lapset ovat hänen mielensä kuva, jopa siinä määrin, että heitä (meitä) katsomalla ainur oppi lisää Ilúvatarista itsestään, kuika erilaisia ainur sitten lopulta ovat Eruun verrattuna ja mistä se ero johtuu, kun hän on kuitenkin heidätkin luonut.

Mietityttää myös, miksi Eru teki Melkorista muista mahtavamman. Miksi yhdellä ainulla oli "osuus kaikkien veljiensä lahjoista"? Mitäänhän Eru ei tehnyt vahingossa ja sattumalta, joten liekö sitten kaikki Morgothin aiheuttama kurjuus ja kamaluus osa Erun alkuperäistä suunnitelmaa?

Hanna Kullanväärtin Legolas-huomautuksesta sen verran, että muistaakseni Galadriel ei varoittanut häntä meren vaan lokkien äänestä. Olkoonkin, että ainurin soiton kaiku elää vahvimpana nimenomaan vedessä, ja siksi meren ääni on niin lumoava.

Hymyilyttävä on luvussa vilahtava maininta siitä, että ainur yhä muovaavat maailmaa. Eivät ole meitä hylänneet edes tällä (kuudennella?) ajalla.
 
Luulisin, että kun Ainulindalëa tavaa tarkasti monta kertaa, niin voi tulla tähän miun käsitykseen: toinen sävelaihe nousi ensimmäistä Melkorin epäsointua vastaan, tai Melkorin epäsointua vastaan sen alkuvaiheessa, miten nuo nyt haluaakaan laskea. Lisäksi Ainulindalëssa mainitaan, että Manwë oli pääarkkitehtina toisen sävelaiheen toteutuksessa - idean tietysti sysäsi liikkeelle Ilúvatar.

Tulevaisuudessa Quenta, I kohdalla tulee vielä vastaan se, että Manwën on Ilúvatar asettanut Morgothin päävastustajaksi maailmaan. Vaikka itse asiassa kai ulkopuolisen raadin listoilla käytännön perusteella Morgothin vihamiehet menisivät: Ulmo, Varda, Tulkas tai Oromë, sitten ehkä viidentenä Manwë. Lisäksi semmoisena mixed bag -vihamiehenä Aulë, jonka voi fiiliksen mukaan sijoittaa mille tahansa kohtaa listalla. Mutta noin kumminkin Ilúvatarin ajatuksissa ykkönen.

Jos olenkin väärässä, niin olisi hyvä tulla opastetuksi pois vääryydestä. Luulen, että nämä asiat olen lukenut kirjasta aika jämptisti.

Pohtikohan Tolkien tuota soittoa predestinaation kannalta, eli onko kaikki pohjimmiltaan ennalta määrätty?

Toisaalta kuitenkin puhutaan siitä, että osa Ardan kohtalosta on Ilúvatarin vapaassa vallassa. Lisäksi puhutaan siitä, että ainur ymmärsivät hyvin vain sen osan soittoa, mikä tapahtui kunkin välittömässä ympäristössä; siitä että Ilúvatar asetti kolmannen sävelaiheen yksin; siitä että näky katkesi ennen turmeltuneen Ardan tuloa täydeksi, loppuunsa asti.

Eli tässä tullaan vanhaan todennäköisyyslaskennan filosofiseen ongelmaan, tai versioon siitä. Vaikka Ardan kohtalo olisi kokonaan määrätty soitossa, Ardassa ei ole yhtään olentoa, ei edes ainurin maanpäällistä ilmentymää, jolla olisi tästä määräyksestä tieto, joten käytännössä määräytymisellä ei ole merkitystä. Samaan tapaan stokastiikassa eli todennäköisyyslaskennassa voidaan asettaa stokastinen malli ilmiölle, joka lopulta on deterministinen eli määräytyvä, mutta jos tätä determinismiä ei voida tarkasti esittää deterministisenä mallina, niin sillä ei ole stokastisen tulkittavuuden kannalta väliä.

Jos Ardan kohtalo onkin täysin määrätty soitossa, ainoa, joka tämän määräytymisen tietää, on Ilúvatar. Hän puolestaan asuu Ardan ulkopuolella eikä säännöllisesti kommunikoi tietojaan kellekään Ardassa.

Lisäksi Silmarillionissa on puhetta siitä, että jo aikojen alussa Melkor turmeli paljon siitä, millainen Ardan alkuaikojen rakentumisen oli tarkoitus olla. Tämä viittaa siihen, että näky toteutuu vain siltä osin, kuin Ardaa saadaan Melkorin aiheuttamalta turmelukselta myöhempiä aikoja varten pelastettua.

Mitä ilmeisimmin Tolkienin kirjojen henkilöiden - kirjassa miten viisaiden ja arvovaltaisten tahansa - fiktiivisissä tilanteissa esittämät yksittäiset lausumat eivät välttämättä ole luotettava totuus siitä, miten asiat Tolkienin luomassa maailmassa "oikeasti" ovat. Mutta jopa Tolkienin kirjeissään teoksistaan esittämiin selityksiin on suhtauduttava varauksella.

Ehkä Gandalf haaveilikin näkevänsä uudelleen nuoruutensa tapahtumat? Ja ehkä hän tarkoituksella oli kuolevaisille seuralaisilleen puhuessaan hiukan epämääräinen sen suhteen, kuinka kauan oikeastaan oli elänyt, mitä kaikkea nähnyt ja mitä kaikkea tiesi omasta takaa ensiaikoijen tapahtumista. Tarkoitushan kai oli, etteivät istari paljastaisi keski-Maan kansoille todellista luontoaan, vaan esiintyisivät ikään kuin iättöminä ihmisolentoina.

Istarin oli kait tarkoitus ihmishahmoissaan edustaa epätäydellistä versiota maia-olemuksestaan. Luulisin kuulleeni, että heillä oli tarkoituksella muistinmenetys paljosta osasta vanhaa tietouttaan jne. Gandalfin viittaus itseensä nuoruutensa Olórin-maian nimellä saattaa olla ei-diegeettisessä mielessä eri aikojen tekstikerrostumien ristiriitaa tai vastaavaa.

Eli jossain vaiheessa oli ihan myyttien yhteenliittämisen kannalta oleellista saada vedettyä tuommoinen intertekstuaalinen viittaus Sormusten herran ja - ei välttämättä Silmarillionin nimellä kulkeneen - Silmarillion-materiaalin välille. Se sitten aiheuttaa ongelmia, mahdollisesti selittämättömiä ongelmia istarin taustan, voimien jne suhteen.

Huomio! Diegesis = teoksen sisäinen maailma, siis Keski-Maa ja Arda sellaisina kuin ne taruissa meille välittyvät. Tosin Tolkienin tapauksessahan tässä on vielä koukku, mutta ei mennä siihen.

Ei-diegsis = se maailma ja ne reaaliset vaikutteet, joiden keskellä Tolkien kirjoitti tuosta diegesiksestä, myös meidän lukijoiden ja tulkitsijoiden yhteinen maailma.

Mietityttää myös, miksi Eru teki Melkorista muista mahtavamman. Miksi yhdellä ainulla oli "osuus kaikkien veljiensä lahjoista"? Mitäänhän Eru ei tehnyt vahingossa ja sattumalta, joten liekö sitten kaikki Morgothin aiheuttama kurjuus ja kamaluus osa Erun alkuperäistä suunnitelmaa?

Tämä on todella hyvä ja todella paha kysymys. Ns. pahuuden ongelma on kai yleensäkin pahin teologinen ongelma, tai ainakin kolmen kärjessä. Siihen ei ole veretseisauttavia hyviä vastauksia. Kuulin yhden melko hyvän, mutta sekään ei ole riittävän hyvä. Eli tuskin voimme selittää sitä edes Ardan diegesiksessä meitä ei-diegesisläisiä nykyihmisiä tyydyttävällä tavalla, koska silloinhan siitä täytyisi löytyä myös oman maailmamme versio teologisen pahuuden ongelman ratkaisusta - eiks jeh?

Hanna Kullanväärtin Legolas-huomautuksesta sen verran, että muistaakseni Galadriel ei varoittanut häntä meren vaan lokkien äänestä.

Toisaalta sehän voi olla vain runon keino, semmoinen vertauskuva. Suuren lokkiparven ääni on käytännössä yhtä kuin meren äärelle päätyminen. Voi hyvin olla niin, että meren äären kokeminen on se vaarallinen asia ja lokkien ääni on vain indikaattori sille, että näin tosiaan kävi.
 
Suuren lokkiparven kohtaa helposti myös kaatopaikalla ;)

Kirjassa Legolaksen rintaan syttyi joka tapauksessa kaipuu merelle nimenomaan lokkien huutojen takia, ei siksi, että hän olisi nähnyt meren:

"‘Look!’ he cried. 'Gulls! They are flying far inland. A wonder they are to me and a trouble to my heart. Never in all my life had I met them, until we came to Pelargir, and there I heard them crying in the air as we rode to the battle of the ships. Then I stood still, forgetting war in Middle-earth; for their wailing voices spoke to me of the Sea. The Sea! Alas! I have not yet beheld it. But deep in the hearts of all my kindred lies the sea-longing, which it is perilous to stir. Alas! for the gulls. No peace shall I have again under beech or under elm."
 
minusta on jännää ajatella, että tässä luomisessa oli mukana myös ainu nimeltä Gandalf
Siis hetkinen, nyt putosin rattailta! No, ehkä asia valkenee jossain vaiheessa.
Hanna Kullanväärtin Legolas-huomautuksesta sen verran, että muistaakseni Galadriel ei varoittanut häntä meren vaan lokkien äänestä.
Totta! Olin sujuvasti mielessäni vetänyt yhtäläisyysmerkit lokkien ja meren välille.
 
Ensinnäkin saamme selityksen sille miksi meren ääni saa erityisesti haltiat aina niin kaihoisiksi ja sytyttää heissä sammumattoman kaipuun. Legolasiahan jopa varoitetaan asiasta, muistatte varmaan.

Tosin Quenta Silmarillionin viidennestä luvusta selviää meren erityinen vaikutus sindar-haltioihin, joihin Legolas ainakin isänsä suvun puolelta kuului.

Ainulindalën eri versioiden kehityksestä muutamia yleisiä huomioita lähinnä J.R.R.Tolkien Companion and Guide -teoksen vastaavan luvun perusteella:
(Kontuwikissä luetellaan erillisillä sivuilla eri käsikirjoitukset ja tarinaversiot.)

Ensimmäinen versio, The Music of the Ainur, kirjoitettu 1910-luvun lopulla, on tosiaan useimmilta kohdiltaan jo hyvin lähellä lopullista.
Kehyskertomuksen mukaan Rúmil kertoo tämän (alunperin itse Manwën haltioille kertoman) tarinan Eresseaan ajautuneelle germaaniselle merenkulkijalle Ottor Waefrelle ("Eriolille"). Johdantosanojen jälkeen itse tarina alkaa todella hienolla lauseella: Behold, Ilúvatar dwelt alone.
Musiikin merkitystä painotetaan ehkä vieläkin enemmän kuin myöhemmissä versioissa: Before all things he sang into being the Ainur first...Thereafter he fashioned them dwellings in the void, and dwelt among them, teaching them all manners of things, and the greatest of these was music.
(HoME I, s.52)

Toisen version J. R. R. Tolkien kirjoitti joskus 1930-l. puolenvälin jälkeen (käsikirjoitukset Ainulindalë A ja B). Jälkimmäisessä otsikkona nimi Ainulindalë. Pysyväksi jäävänä uutuutena esimerkiksi se, että ainur ottavat sentapaisen ulkoisen hahmon kuin olivat Suuren soiton jälkeisessä visiossa nähneet Iluvatarin lapsilla, siis haltioilla ja ihmisillä.
(HoME V)

Kolmas, kaikkein eniten aikaisemmista ja myös myöhemmistä poikkeava versio on vuodelta 1946. Iluvatarin lapsille tarkoitettu maailma, nyt nimeltään Arda, on vain pieni osa laajempaa maailmankaikkeutta. Arda ei myöskään ole vielä valmis tai oikeastaan millään tapaa muotoutunut ainurin laskeutuessa sinne, paljastuu että he ovat nähneet vain etukäteisnäyn. Nämä muutokset jäävät pysyviksi.
Ainur toteavat myös että Melkor on jo tullut Ardaan ennen heitä ja jättänyt sinne jälkensä. Lisäksi maailma on pallonmuotoinen ja Aurinko on jo olemassa yms. Näistä radikaaleimmista muutoksista J. R. R. Tolkien kuitenkin melko pian perääntyy.
1951 ja 1952 hän valmistelee parina käsikirjoituksena neljännen version (parannellun litteän Maan version). Lisäyksenä esimerkiksi Iluvatarin luomissana "Ea!", joka myös tulee koko luodun maailmankaikkeuden nimeksi. Kehyskertomuksessa kerrotaan nyt että tarinan on kirjoittanut muistiin Túnassa elävä Rúmil, ja Pengolod kertoo sen Eresseassa anglosaksiselle merenkulkijalle Aelfwinelle.
1950-l. lopulla J. R. R.Tolkien pohtii vielä eräissä muistiinpanoissaan ideaa esittää "Litteän Maan" versio ihmisten myöhempänä, sekaantuneena perimätietona.
(HoME X)

Christopher Tolkienin The Silmarillion -teoksessa julkaisema versio perustuu J. R. R. Tolkienin 1950-l. alun litteän maan versioon. Kaikista J.R.R.Tolkienin versioista ja aikomuksista poiketen tarina kuitenkin esitetään suorana kertomuksena ilman kehyskertomusta tai viittauksia aikaisempiin [fiktiivisen maailman] lähteisiin tai perimätiedon kulkeutumisreitteihin. Lisäksi osa 1950-l. alun Ainulindalën lopussa olleesta materiaalista on siirretty Quenta Silmarillionin ensimmäiseen, Aikojen alku -lukuun.
 
Last edited:
Samoin seuraavan kohdan tulkitsin alunperin niin, että Gandalf tunsi houkutusta yrittää nähdä palantirin avulla asioita, joita ei ollut itse nähnyt: "- ja minä katsoisin aavojen merten yli ja aikojen taakse Kaunista Tirionia kohti ja näkisin Fëanorin aatoksen ja käden työssä, aikana jolloin Valkoinen puu, ja Kultainenkin, olivat kukassa." Hän huokaisi ja vaikeni...
Itse tulkitsin (sitten kun olin ymmärtänyt että Gandalf on maia) tämän niin, että Gandalf muisteli aiemmin näkemäänsä ja siksi huokaisi surren sitä että tämä kauneus oli iäksi kadonnut. Palantír-kohtaa en ole tainnut tältä kannalta ajatella, mutta ehkä iso G ei ollut Lännessä ollessaan sattunut kuulemaan niistä, koska Fëanor teki niin paljon muutakin - tosin onhan tämä kyllä aika yllättävää.
Sitäkin pohdin, että jos Ilúvatarin lapset ovat hänen mielensä kuva, jopa siinä määrin, että heitä (meitä) katsomalla ainur oppi lisää Ilúvatarista itsestään, kuika erilaisia ainur sitten lopulta ovat Eruun verrattuna
Ehkä ainur näkevät eri puolia Ilúvatarista katsomalla toisiaan, haltioita ja ihmisiä? Suuri ero on kai ainakin se, että ainur ovat paljon voimakkaampia ja tietävämpiä, joten haltioiden ja ihmisten elämä on hyvin toisenlaista.
Tulevaisuudessa Quenta, I kohdalla tulee vielä vastaan se, että Manwën on Ilúvatar asettanut Morgothin päävastustajaksi maailmaan. Vaikka itse asiassa kai ulkopuolisen raadin listoilla käytännön perusteella Morgothin vihamiehet menisivät: Ulmo, Varda, Tulkas tai Oromë, sitten ehkä viidentenä Manwë.
Luulen, että Manwë oli päävastustaja siinä mielessä, että hän oli muiden johtaja, vaikka osallistui käytännön toimintaan muita vähemmän. Ei siis voimakkain vastustaja, mutta se, jonka "vastuulla" sota oli.
Suuren lokkiparven ääni on käytännössä yhtä kuin meren äärelle päätyminen. Voi hyvin olla niin, että meren äären kokeminen on se vaarallinen asia ja lokkien ääni on vain indikaattori sille, että näin tosiaan kävi.
Seuraavasta luvusta löytyy vielä kolmas samanlainen vaara: Ulmon Ulumúri-torvet, joita Ulmon sanotaan soittavan myös syvällä sisämaassa. Ehkä nämä kaikki sisältävät osia samasta "sävelestä".
Siis hetkinen, nyt putosin rattailta! No, ehkä asia valkenee jossain vaiheessa.
Jo seuraavassa luvussa kerrotaan lisää: Valaquenta kertoo lyhyesti Olórinista, joka oli viisain maiarin joukossa. Hän on siis Gandalf:
...Monet ovat nimeni maailmalla...Olórin olin nuoruudessani lännessä, joka on unohdettu... (Kaksi tornia, Lännen ikkuna).
Maiar tulivat Maailman ulkopuolelta, ja ainakin oman tulkintani mukaan kaikki olivat mukana Soitossa. Missään ei tosin taideta suoraan sanoa, että kaikki ainur olivat mukana, mutta ei myöskään, että jotkut olisivat olleet poissa näin merkittävästä tapahtumasta.

Keskeneräisten tarujen kirjan essee Istari (velhot) kertoo lisää siitä, miksi velhot tulivat Lännestä Keski-Maahan.
 
Luulen, että Manwë oli päävastustaja siinä mielessä, että hän oli muiden johtaja, vaikka osallistui käytännön toimintaan muita vähemmän. Ei siis voimakkain vastustaja, mutta se, jonka "vastuulla" sota oli.

En ole tämänkään tulkinnan jälkeen oikein samaa mieltä. Tulevilla viikoilla tulemme havaitsemaan, että Ulmo, Námo ja Tulkas tiesivät Morgothin olevan paha silloinkin, kun Manwë ei ajatellut näin. Ulmo lisäksi toimi aktiivisesti Morgothia vastaan Keski-Maassa ja asetti liikkeelle pitkiä tapahtumaketjuja, jotka lopulta johtivat Morgothin toistaiseksi lopulliseen häviöön. Välillä Ulmo myös kävi taivuttelemassa Manwëa omalle kannalleen, mutta ei onnistunut.

Varda puolestaan teki uusia tähtiä Keski-Maan olojen parantamiseksi ilmeisimmin omasta suunnitelmastaan, eikä johdettuna. Lisäksi Varda elementtinä edustaa Morgothille kauhistavinta asiaa eli valoa. Meri oli melkein yhtä paha asia, mutta siihen Morgoth sentään pystyi vähän sekaantumaan, ainakin Ossën petoksen kautta ja lisäksi jäädyttämällä ja höyrystämällä.

Ainakin äkkiseltään tulee mieleen, että ainoa Morgothin onnistunut hyökkäys valoa vastaan tapahtui Ungoliantin ansiosta eikä Morgothin itsensä. Tässä siis puhutaan nimen omaan tavasta hyökätä itse valon elementtiä vastaan, eli Ungoliant syö valoa ja röyhtäilee epävaloa - ei ole kyse siitä, että rikotaan joitakin valoa sisältäviä asioita, siihen puolestaan toki kävisivät esimerkeiksi lamppujen kaato, puiden surma, silmarillien varastus. Tosin tarustossa taisi jossakin vaiheessa olla osana Morgothin onnistunut hyökkäys aurinkoa ja Arienia vastaan, mutta julkaistuksi päätyneessä Silmarillionissa se menee aivan toisin.

Mie luulen, että joudun jatkossakin pitämään tuon viiden listan voimassa.

Onko muuten missään matskuissa tukea sille, että istarilla olisi ollut osittainen vapaaehtoinen muistinmenetys osana ihmishahmoon (kuolemattomaan, mutta silti ihmis-) pukeutumistaan? Tuo käsitys on jotenkin jumittunut takaraivon perälle vahvasti. Se on kai ihan selvästi tiedettyä, että tarkoitus oli, että eivät nimen omaan käytä kaikkia maia-voimiaan suoraan, koska Sauronia ei sopinut vastustaa raa'alla voimalla ja Keski-Maan kansoja pakolla johtamalla. Mutta oliko tämä peräti varmistettu jollakin tuommoisella amnesialla, tai vaikka muulla voimien menetyksellä?

Gandalf valkoinen sai lisää voimia, mutta ei vieläkään toiminut suoraan voimalla eikä pakolla.
 
Keskeneräisten tarujen kirjan essee Istari (velhot) kertoo lisää siitä, miksi velhot tulivat Lännestä Keski-Maahan.

Mainittuun kohtaan liittyen tallennettakoon lisäksi pöytäkirjaan, että kyseisestä KTK:n luvusta löytyvä Manwën läheteistä kertova venytetyn germaanimitan runo on kiistämättä kovimman luokan mananpaketointituotoksia Tolkienilta, koskapa sillä on 'tutkitusti' ollut myös sen verran väkevää automatic writing -tyylistä inspiratorista hetkenvaikutusta eräisiin nuoriin (asuntohomeella, hajoavien mattojen syöpäpölyllä tms. "talvivaaralla" vielä vajaasti myrkyttämättömiin) tekstintuottohermostoihin / mieliin tiettyinä menneinä toisulotteisten muinaismaailmojen tavoitteluvuosina.
 
Last edited:
Pari sanaa Sammumattomasta liekistä (Flame Imperishable) ikään kuin sivuhuomautuksena, Se mainitaan Ainulindalëssa nähdäkseni kolme kertaa. Ja sitten Valaquentassa puhutaan vielä Salaisesta tulesta (Secret Fire) joka näyttää tarkoittavan samaa asiaa.

1) Ilúvatar: "Ja koska olen sytyttänyt teihin Sammumattoman liekin, saatte te näyttää voimianne ja koristaa tätä sävelaihetta kuinka kukin tahtoo omin ajatuksin ja avuin." (s. 13/3)

2) "Hän [= Melkor] oli usein mennyt sinne missä ei ollut mitään ja etsinyt Sammumatonta liekkiä, sillä häntä alkoi polttaa halu tehdä Olevaksi omiaan, ja hänestä näytti että Ilúvatar ei suonut ajatusta Tyhjyydelle, ja hän oli kärsimätän sen autiuden tähden. Mutta Liekkiä [engl. Fire] hän ei löytänyt, sillä se on Ilúvatarin luona." (s. 14/4)

3) Ilúvatar: "Ja minä lähetän Tyhjyyteen Sammumattoman liekin, ja se on oleva Maailman sydämessä, ja Maailma on Oleva; ja ne teistä jotka niin tahtovat, voivat astua sinne alas." (s. 19/8)

4 [Valaquenta]) "Sen tähden [= koska monet ainurista joutuivat Ilúvatarin näyn kauneuden lumoihin] Ilúvatar teki heidän näystään Olevan ja pani sen Tyhjyyden keskelle, ja Salainen tuli pantiin palamaan Maailman sydämeen; ja sen nimi oli Eä." (s. 25/13)

* * *

A. Huomatkaa, että kohdassa 3) on alkutekstin and it shall be at the heart of the World suomennettu ensimmäisessä laitoksessa "ja se on oleva Maailman sydän" ja kuvitetussa laitoksessa nähtävästi tarkemmin "ja se on oleva Maailman sydämessä". [Ja niin kuin kohdassa 2) mainitaan, Sammumattoman liekin lyhyempi nimi "Liekki" on alkutekstissä Fire eikä Flame.]

B. Valaquentan alussa mainittu Salainen tuli on ilmiselvästi sama asia kuin Sammumaton liekki, sillä molemmat pannaan palamaan Maailman sydämeen.

C. Näyttää myös siltä, että Valaquentan alussa ilmoitetaan, että Salainen tuli = Eä.

D. Melkor näyttää ensin murehtineen ja sitten yrittäneen toteuttaa juuri sitä samaa suurta ideaa, jonka Ilúvatar myöhemmin pani täytäntöön lausumalla eänsa: tyhjyyden täyttämistä Sammumattomalla liekillä. Oliko hänen lankeemuksensa ("syntinsä"?) ensin vapaa tahto ja vasta sitten vallanhimo? Ilúvatar näyttää suorastaan kateelliselta siitä, että luomus ennätti tekijän suunnitelmien edelle, vaikka Ilúvatar oli luvannut, että nämä saavat koristaa sävelaihetta omin ajatuksin ja teoin. Pettyikö Melkor/Lucifer tällöin Ilúvatariin ja muuttui Saatanaksi, koska ei enää voinut kunnioittaa Jumalaansa?

E. Miten Sammumaton liekki voi olla sekä sytytettynä ainurissa ja kuitenkin Ilúvatarin luona niin, ettei sitä löydy Tyhjyydestä ennen kuin Ilúvatar sen sinne tuo?

F. Gandalf sanoo Durinin turmalle olevansa "Salaisen tulen palvelija" (TSH I/2.5., Khazad-dûmin silta, s. 344 [vuoden 2007 yksiosainen laitos]).

G. Mitä Sammumaton liekki/Salainen tuli todella oli? Miten konkreettinen se oli, kun Melkorkin sitä etsi? Ainetta? Energiaa? Se "paloi" Maailman sydämessä.
 
Onko muuten missään matskuissa tukea sille, että istarilla olisi ollut osittainen vapaaehtoinen muistinmenetys osana ihmishahmoon (kuolemattomaan, mutta silti ihmis-) pukeutumistaan?

Vähän Off topic mutta vastaanpa tähän...

Keskeneräisten Tarujen
Kirjassa olevassa Istari -esseessä kosketellaan tätä asiaa. Sieltä löytyy ainakin seuraavat kohdat:

"Sillä on tosiaan sanottu, että ruumiillisina velhojen täytyi oppia paljon uudestaan hitaan kokemuksen kautta, ja vaikka he tiesivät mistä he tulivat, Siunatun Valtakunnan muisto oli heille kaukainen näky ja suuren kaipuun kohde."

Edellä mainittu selittänee osaksi myös Gandalfin halua käyttää Palantiria katsoakseen ajassa taaksepäin kaukaiseen länteen eli ns. "omaan menneisyyteensä". Tuo menneisyys (ja hänen olemuksensa siellä) oli ilmeisesti hänen ihmishahmonsa takia hänen mielessään vain "epämääräisenä näkynä".

Toinen kohta on lyhyt muistiinpano Valarin neuvonpidosta, jossa mietitään ketä lähetettäisiin Keskimaahan Sauronia vastustamaan (Manwe puhuu):

"Kuka lähtee? Sillä mahtavia heidän on oltava, Sauronin veroisia, mutta voimaa he eivät saa käyttää, ja lihaan tulee heidän itsensä pukea voidakseen tasaveroisina voittaa haltiain ja ihmisten luottamuksen. Mutta näin he joutuvat vaaraan, sillä heidän viisautensa ja tietonsa hämärtyvät ja lihasta nousevat pelot, huolet ja väsymys hämmentävät heitä."

Edellä mainitut kohdat tukevat mielestäni aika hyvin sitä käsitystä, että istarit olisivat ihmishahmon ottaessaan unohtaneet/menettäneet osan voimistaan eli siis kärsineet eräänlaisen muistinmenetyksen.
 
Last edited:
G. Mitä Sammumaton liekki/Salainen tuli todella oli?.

Erään idean mukaan Sammumaton liekki on kristillisen teologian Pyhä Henki. Tämän tulkinnan esitti kai ensimmäisenä Clyde S. Kilby vuonna 1976. Kilby oli kristillisen kirjallisuuden propagoimisesta ja erityisesti C.S.Lewisistä innostunut amerikkalainen englanninkielen professori, joka oli tavannut Tolkienin vuonna 1964, ja saanut väittämänsä mukaan puristettua Tolkienilta tämänsuuntaisen tunnustuksen.
Itse suhtaudun tähän epäilevästi. Joissain keskiaikaisessa kristillisissä kommentaareissa tosin Pyhä Henki yhdistettiin Platonin 'Timaioksen' maailmansieluun, joka joissain suhteissa vastaisi Sammumatonta liekkiä maailman keskipisteeseen sijoitettuna voimana. Kuitenkaan tapa jolla Sammumattomasta liekistä Ainulindalessa puhutaan ei minusta viittaa siihen että sitä siinä pidettäisiin yhtenä jumaluuden persoonana. Ja Tolkien kai kuitenkin pyrki välttämään suorien kristillisten elementtien sijoittamista legendariumiinsa.

Muoks. Fantasiakirjallisuudesta puhuttaessa Tolkien usein esitetään arkkityyppisenä maailmanrakentamiseen panostavana kirjoittajana. HoMet ynnä muut muistiinpanot kuitenkin osoittavat hänen työskennelleen tarinan kuljetus edellä. Kuvitellun maailman fysiikka ja metafysiikka on hahmoteltu jälkikäteen. Oletan että hänellä ei Ainulindalen kirjoittamista aloittaessaan ole ollut yksiselitteistä teoriaa siitä, mitä Sammumaton liekki tms. on
 
Last edited:
Ja Tolkien kai kuitenkin pyrki välttämään suorien kristillisten elementtien sijoittamista legendariumiinsa.

Mjoo, otettaneen tähän mukaan edeltävältä viikolta Tolkienin kirje Milton Waldmanille. Siinähän Tolkien suoraan puhuu siitä, että myytti ei saa sisältää suoria kristinuskon elementtejä. Englanninkielisessä kirjeen versiossa tervehdyksen jälkeen neljäs tekstinkappale.

Voitaneen päätyä tulokseen, että ainakin jossakin vaiheessa tämä oli suorastaan jopa eksplisiittinen Tolkienia ohjaava ajatus. Yksi pääideoista taustalla.
 
Ylös