Ärsyttää!

Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.
Miksi (juniori)jalkapalloturnaukset alkaa la & su älyttömän aikaisin aamulla?

Toinen asia mikä pikkuisen risoo tällä hetkellä on vanha sitkeä rasitusvamma, jonka jo iloitsin vihdoin parantuneen. Se ei sitten tykännyt toissapäiväisestä tanssitunnista ja alkoi muistutella itsestään :( Tsemppiä vaan kaikille muillekin "vaivaisille", nämä on kyllä harmillisia juttuja!
 
Koivun siitepölymäärät alkavat olla runsaita eteläisessä Suomessa. Ei minulla pahaa koivuallergiaa ole, mutta silmiä ja nenää pikkaisen kutisee tänään. Vielä en ole kuitenkaan napannut edes allergialääkettä, säästän pahan päivän varalle. Myötätuntoni niille, jotka eivät selviä näin vähällä.
 
Moporalli. Aina keväällä se alkaa. Ja toistuu useimmiten vapaapäiviä edeltävänä iltana, mutta joskus muulloinkin. Varsinkin lämpimät ja kauniit illat altistavat tällaiselle. Juuri silloin kun haluaisi pitää ovia ja ikkunoita auki ja nauttia illan rauhasta niin tekisinkin mieli vetää kaikki lävet kiinni ettei tarvitsisi kuunnella.
 
Huoh. Enempi liikunta on pahasta. Poljin viimeviikolla kolmessa päivässä 260km ja aivan kivutonta homma ei ollut. Joko painetta oli liikaa takapuolella tai sitten käsissä eikä kunnollista ja sopivaa ajoasentoa löytynyt oikein missään vaiheessa. Ei se, että reiden ja takapuolen tuntumaan tuli hiertymä, se on melkein parantunut kuntoon, mutta nämä sormet! Poljin vasemman käteni soosiksi. Tunnottomuutta ja lihasheikkoutta jota olen nyt yrittänyt jumpata ja venytellä kuntoon. Käsi ei toimi kunnolla ja tässä tietysti selaa nettiä ja antaa itselleen diagnoosin vaivaan. Rannekanava on nyt jollain lailla tukossa. Tämä kirjoittaminenkin on pikkasen vasurilla ontuvaa, kuten pihtiote, vääntöliike tai jokin pikkutarkka näpertäminen. Toivon tietysti että käsi tulee kuntoon enkä sitä nyt lopullisesti pilannut muutaman päivän teholiikunnalla. :?
 
Toivon tietysti että käsi tulee kuntoon enkä sitä nyt lopullisesti pilannut muutaman päivän teholiikunnalla.
Et varmastikaan. Olisiko alueella rasituksesta aiheutunutta turvotusta (ei todellakaan välttämättä päällepäin näkyvää), joka painaa hermoa? Hermoärsytys ei ihan hetkessä parane, mutta kannattanee käväistä lääkärin pakeilla ellei tilanne ala yhtään helpottaa.
 
Moporalli. Aina keväällä se alkaa. Ja toistuu useimmiten vapaapäiviä edeltävänä iltana, mutta joskus muulloinkin. Varsinkin lämpimät ja kauniit illat altistavat tällaiselle. Juuri silloin kun haluaisi pitää ovia ja ikkunoita auki ja nauttia illan rauhasta niin tekisinkin mieli vetää kaikki lävet kiinni ettei tarvitsisi kuunnella.

Tähän liittyen on pakko kertoa mieltä tyydyttävä tarina, jonka kuulin kaveriltani.
Kaveri ja hänen äiti olivat istuneet iltaa kotonaan ikkunan ollessa auki. Jossain vaiheessa alkoi kuulua jumalatonta mopojen pärinää, ja sisään oli tullut kumin hajua. Molemmat purkivat toisilleen ärsytystä samasta moporallin ongelmasta, ja jäivät kuuntelemaan, että koskahan sirkus mahtaisi loppua. Heidän siinä kuunnellessaan joku mopopoika alkoi polttaa kumiaan, ja hurjan ulvonan jälkeen kuului yhtäkkiä iso "PAM!" ja perään "VOI *******N ****U!!"
Voitte kuvitella sitä räkäistä ja vahingoniloista naurunpurskahdusta mikä karkasi kaverini ja hänen äitinsä suusta. He käkättivät kunnes kyyneleet valuivat silmistä, eikä pihalta kuulunut enää mopon pärinää sinä kesänä.

Jaamar, voimia asian sietämiseen. Hiljainen luonto on iso voimavara <3 Ja voimia myös vaivaisille ihmisille, toivottavasti kipu hellittää vielä. <3
 
Voitte kuvitella sitä räkäistä ja vahingoniloista naurunpurskahdusta mikä karkasi kaverini ja hänen äitinsä suusta. He käkättivät kunnes kyyneleet valuivat silmistä, eikä pihalta kuulunut enää mopon pärinää sinä kesänä.
Voin ja itseasiassa räkätän vahingoniloisesti itsekin täällä.
Minulla ei ole mitään mopoja vastaan jos niitä käytetään asiallisesti paikasta toiseen siirtymiseen. En tahdo mitään pahaa mopilijoille tuolla liikenteessä vaikka välillä kiroankin itsekseni autonratissa kun mutkaisella tiellä ei pääse mopon ohi oikein missään ja kun mopolla vauhtia kuitenkin melkein puolet vähemmän kuin autolla saisi olla. Tässä tilanteessa ärtymys lienee hyväksyttävää, mutta en silti haluaisi tehdä liikenteessä mitään mikä vaarantaisi kyseisen mopoilijan terveyden ja turvallisuuden. Varsinkin maaseudulla se avaa nuorille monia ovia jotka muuten olisi suljettu. Mutta turhanpäiväistä ajelua edestakaisin ja ympyrää ja kuminpolttamista ja rälläämistä en voi sietää ja jokaisesta tällaisen toiminnan yhteydessä kuskille sattuneesta vahingosta (varsinkin aineellisista) olen salaa tyytyväinen. En toki kuolonuhreja toivo, mutta joku katkennut raaja tai täysin hajonnut mopo takaa hetkeksi hieman rauhallisemman ympäristön.

On tässä kyllä se puoli että näin maaseudulla tuntuu liikkuvan aika asiallista nuorisoa ja kun olen pari kertaa käynyt sanomassa että meillä yrittää lapset nukkua niin on pahoiteltu ja poistuttu paikalta. Nämä nuoret tarvitsisivat jotain ratoja tai kenttiä missä saisi ihan luvan kanssa ajella. Sellaisesta paikasta missä se ei aiheuta kohtuutonta häiriötä. Sellaisia kai ne keskustasta tänne tulevat nuoret ovat etsimässäkin.
 
Joku talon asukkaista on ruvennut jättämään tupakantumppeja rappukäytävään.
Asiasta oli jätetty jonkun muun asukkaan toimesta ystävällinen lappu, jossa toivottiin,
että tupakat siivottaisiin.

Nyt rappukäytävään on tahallaan levitelty lisää tumppeja, patterin päällä
on kaksi tyhjää tupakka-askia, ja edellinen lappu on revitty irti.

Ennen tällaista ongelmaa ei ollut ja muutenkin täällä on ollut rauhallista asua.
En ymmärrä, miten tällä uudella tupakoitsija-asukkaalla menee niin tunteisiin siivota omat jälkensä.

Harmittaa siistijän puolesta aivan vee-tusti.
 
Todella ärsyttävää. Tuo Vampiren uuden naapurin (näin maalla asuvalle kaikki kahden kilometrin säteellä asuvat ovat naapureita) käytös. Todella törkeää. Varmaan enemmän otti tunteisiin se että joku pääsi asiasta sanomaan kuin itse asia. Asiatonta touhua yhtäkaikki.
 
Profiiliviesti
Keskustelu on suljettu.
Ylös