Silmarillion - 6. Fëanor ja Melkorin vapautuminen

Pikaisesti voisi sanoa että on torstai, ja että kyseessä on jos jonkin sortin uusperhedraamaa kehittelevä luku, jossa Melkor laajentaa draaman kaaren jumalten tasolle. Toki tässäkin varmaan kaikki henkilöt toimivat mielestään oikein. Mitä muutakaan? @Hanna Kullanväärtti . Siirtyykö ny sit jatkot viikolla eteenpäin, lienee paras lomakausi alkamassa ja sateiset kirjan lukemiseen parhaiten käytettävissä olevat rauhalliset hetket saattavat olla monilla vähissä.
 
Last edited:
Pahoittelut etten ihan ehtinyt alustaa eiliseen mennessä. Toivottavasti ehdimme kuitenkin vielä keskustella tästä mielenkiintoisesta luvusta!

Luku jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä kerrotaan lähinnä Fëanorista ja jälkimmäisessä puoliskossa Melkorin vapautumisesta ja uusista suunnitelmista.

Kuten jo kaikki tiedämme, Fëanor on Finwë-kuninkaan ja vaimonsa Mírielin ensimmäinen ja ainoa lapsi. Tunnen suurta sympatiaa Mírieliä, kaikkien uupuneiden äitien kohtalotoveria, kohtaan. Míriel ilmeisesti vaipui lopulta jonkinlaiseen koomaan Lórienissa? Ei kerrota kuinka hänen ruumiilleen lopulta kävi. Fëanorista on jo aikaisemmin vihjailtu ja tämäkin luku antaa olettaa, että kyseessä on eräs historian merkittävimmistä haltioista. Hän onkin epäilemättä huippuälykäs, omapäinen ja ryhtyy kaikkeen tekemiseensä palavalla kiihkolla; sen sijaan hänen sosiaalisissa taidoissaan vaikuttaisi olevan aikalailla haasteita. Pakko myöntää, että löysin tästä kaikesta edellä kerrotusta runsaasti kosketuspintaa omaan elämäntilanteeseeni!

Luvun toisessa osassa keskitytään Melkorin kieroiluun. Hänen vankeutensa päättyi ja hänet tuotiin jälleen valarin eteen. Osa valarista todella uskoi Melkorin parantaneen tapansa. Luottamus ei johdu hyväuskoisuudesta vaan siitä, että moinen pahuus ja kieroilu ovat valarille aivan käsittämättömiä asioita (sinänsä jännä ajatus). Osa on kuitenkin edelleen epäilevällä kannalla. Luvun lopussa kerrotaan, että jälleen kerran liiallisesta tiedonjanosta seuraa lopulta murhetta: tällä kertaa noldorille, joista monet uusia tietoja ja taitoja janotessaan kallistavat korvansa Melkorin puheille. Dramaattisesti todetaankin, että Valinorin autuas keskipäivä on päättymässä.
 
Pistimekkään intohimoisen Fëanorin tarina ja lapsuus sisältää varsin ilmiselvästi osasia Tolkienin omasta elämästä, vaikkakin muunneltuina. Kuvassa on mukana myös fyysisten ja henkisten voimien imeytyminen äidistä lapseen -juttu, mihin Professori itse uskoi vähintäänkin tarinanelementtinä (vrt. vahvojen muistikuvien periytymisteema HoME-volyymeissa viisi ja yhdeksän). Vaikka ihmiset eivät ole fiktiivisiä (?!!) haltioita vaan todellisia olentoja, niin kuitenkin valehtelisin, mikäli väittäisin, etteikö myös omiin korviini olisi kantautunut samansuuntaisia (sanalla sanoen epätieteellisiä ja vaikeasti tarkistettavia) esityksiä synnyttäjän pysyvästä postnataalisesta persoonan muutoksesta. Mitenköhän muut?

Entä mitäpä ovat voineet olla ne Melkorin paljastamat hyvän- ja pahantiedon "puheet, joita noldorin ei olisi koskaan pitänyt kuulla"? Alkoiko horcruxin tapaisten esineiden hirmuisa historia Gárs-ecgin (Wiktionary :heart:) rannoilla mahdollisesti aikaisemmin kuin tiedämmekään?
 
Last edited:
jos jonkin sortin uusperhedraamaa kehittelevä luku, jossa Melkor laajentaa draaman kaaren jumalten tasolle. Toki tässäkin varmaan kaikki henkilöt toimivat mielestään oikein.
Tämä kuvaus sopii aika hyvin myös Homeroksen Iliaassa kuvattuihin Olymposvuoren tapahtumiin :) mutta muuten nämä kaksi kertomusta ovat aika erilaisia.
Míriel ilmeisesti vaipui lopulta jonkinlaiseen koomaan Lórienissa? Ei kerrota kuinka hänen ruumiilleen lopulta kävi.
Tarinan aiemmissa versioissa on tässä kohdassa monta sivua lisää Finwën ja Mírielin kohtalosta ja varsinkin valarin suhtautumisesta siihen. Luvun otsikkokin oli pitkään Of Finwë and Míriel. Jostain syystä Christopher on jättänyt Silmarillionia toimittaessaan tästä paljon pois, ja olen oikeastaan ihmetellyt miksi. Ehkä koska poisjäänyt teksti on sivujuonne, joka katkaisee päätarinan hetkeksi aikaa, ja kirjoitustyyliltäänkin enemmän esseemäinen kuin kertova.

Poisjätetty teksti on julkaistu muutamana versiona Morgoth's Ringissä (HoME X) ja kertoo, että valar väittelivät pitkään siitä, miten avioeroon pitäisi suhtautua ja mitä se tarkoittaa haltioiden uudelleensyntymisen kannalta. Yhtäaikaiset vaimot olivat ilmeisesti täysin mahdoton ajatus, ja tästä syystä Finwën uudelleenavioituminen vaati sen, että Mandos kävi kysymässä kuolleelta Mírieliltä, aikooko tämä koskaan palata ruumiiseensa tai syntyä uudelleen. Vasta tämän (ja vielä 12 vuoden harkinta-ajan) jälkeen Manwë antoi Finwën mennä uudelleen naimisiin.

Haltiat tallensivat valarin väittelyn omiin lakikirjoihinsa uutena lakina Namna Finwë Míriello, the Statute of Finwë and Míriel - sivuhuomiona tästä siis selviää myös se, että haltioilla oli jonkinlainen kirjoitettu laki.

Mírielin ruumiista ei tässäkään sanota enempää kuin julkaistussa Silmassa. Hoitivatkohan Estën neidot sitä edelleen huolimatta siitä, että Míriel ei varmasti enää palaisi? Mírielin sielusta (fëa) sanotaan, että hän oli Mandosin luona Vairën talossa, varmaankin siis apuna tekemässä niitä maailman koko historiasta kertovia kudelmia, joita salien seinät olivat täynnä. Mahtoikohan Míriel ikuistaa niihin myös poikansa Fëanorin edesottamuksia...

Mutta oikeastaan (niin ymmärsin) tästä tapauksesta teki niin merkittävän se, että tämä oli ensimmäinen kerta kun kuolema ja "turmelus" eli Melkorin pahuuden vaikutus (miten marring of Arda pitäisi suomentaa?) tuli Valinoriin, valarin suojelupyrkimyksistä huolimatta. Mitään tällaistahan ei pitänyt tapahtua Lännessä. Vasta nyt valar käsittivät, etteivät he voi pitää edes Valinoria täysin puhtaana Melkorin vaikutuksesta, jos sinne tuodaan haltioita pahasta maailmasta. Mírielin tapaus ja koko uudelleenavioitumisen ongelma olivat siis seurausta siitä pahuudesta, jonka Melkor oli levittänyt koko Ardaan, ehkä Amania lukuunottamatta.

Tämä lainaus kuvannee valarin pohdinnan syvyyttä (tämä on kai tekstin viimeinen versio "FM 4"): For the Valar were greatly concerned to see that their labour for the guarding of Valinor was unavailing, if any thing, living or unliving, was brought thither out of Middle-earth, and they perceived now more clearly how great was the hurt that Melkor of old had done to the substance of Arda, so that all those who were incarnate and drew the sustenance of their bodies from Arda Marred, must ever be liable to grief, to do or to suffer things unnatural in Arda Unmarred. And this marring could not now be wholly undone

Kaikki haltiat varmaankin tunsivat tarinan hyvin. Selittääköhän se, miksi myöhemmin mm. Doriathissa ja Lothlórienissa oltiin niin tarkkoja siitä, etteivät ketkään ulkopuoliset saa tulla maahan sisään kuin erityisluvalla?
 
@Luvailin , onpa äärettömän mielenkiintoista! Itseäni juurikin tämän luvun alkupuoli on, kuten sanottu, koskettanut kovasti. Ensimmäinen kerta kun haltioiden kokemusmaailma tuntuu edes jossain määrin tutulta myös ihmiselle. Mietin myös, että tosiaan jotain hyvin outoa on siinä, että Valinorin paratiisissa tapahtuu jotain tällaista. Olet varmasti aivan oikeassa:
Mutta oikeastaan (niin ymmärsin) tästä tapauksesta teki niin merkittävän se, että tämä oli ensimmäinen kerta kun kuolema ja "turmelus" eli Melkorin pahuuden vaikutus (miten marring of Arda pitäisi suomentaa?) tuli Valinoriin
 
Toistuuko eri vaiheissa tietty teema? Melkor on voimakkain, taidoilta ja kyvyiltä suurin valarista; Fëanor on lahjakkain, tiedoilta ja taidoilta suurin noldorista; myöhemmin Saruman on tiedoilta ja taidoilta suurin velhoista ja näiden johtaja...

Mírielin ruumiista ei tässäkään sanota enempää kuin julkaistussa Silmassa.

Sss, lukee enemmän, lukee myös Laws and Customs...
Finwën hengen jouduttua aikanaan Mandosin saleihin Míriel palasi tiettyjen neuvottelujen jälkeen vuorostaan omaan ruumiiseensa, mutta ei halunnut enää elävien maille vaan jäi asumaan Vairën työhuoneisiin. Vaikea hänen olisikaan ollut kutoa niitä seinävaatteita ilman ruumista...

Then the fëa of Míriel was released and came before Manwë and received his blessing; and she went then to Lorien and re-entered her body, and awoke again, as one that cometh out of a deep sleep; and she arose and her body was refreshed. But after she had stood in the twilight of Lorien a long while in thought, remembering her former life, and all the tidings that she had learned, her heart was still sad, and she had no desire to return to her own people.
(HoME, X, 249-250)
 
Last edited:
@Luvailin miten 'marring of Arda tulisi suomentaa ?
Joskus olen nähnyt sanaa 'martaantua' käytettävän vastaavissa yhteyksissä mutta onhan se hieman kömpelö vääntää tähän substantiiviksi 'Ardan martaannutus', ehkä, tms. En tiedä onko tämä alunperin joku murresana vai peräti latinasta 'mortua'-sanasta, vai tulisiko samasta kannasta ehkä marraskuu ja marraskesi. (Muoks. Google antaa näköjään tasan 0 vastinetta tälle sanalle, sen sijaan 'marrastuva'-sana löytyy netistäkin.)

Lisää muokkausta... Englannin kielen sanakirjamääritelmä näköjään sallisi suomeksi paljon lievemmätkin ilmaukset 'to impair less perfect', huononnus, pahennus, vääristäminen, vajaannutus, jos kohtuu kaikessa on hyvä, kohtuuttomuus, jne. Morgothin toiminta on tekemässä maailmaa meille tutummaksi, vähemmän ideaaliksi ja valarin yhtenäiskulttuuria edustavaksi, ja hyvin ymmärtää miksi Valinoria on tämän tästä verrattu Taivaaseen. Sielläkin, pyhimykset, Ingwën kansan tavoin lakkaamatta ylistävät rauhan hallitsijaa.
 
Last edited:
En ole itse ikinä ajatellut tarkemmin kääntää 'marring of Arda' -termiä, jotenkin olen aina ajatellut sen Ardan turmeltumisena tai tahraantumisena. En tiedä liippaako läheltäkään :joy:.
Míriel ilmeisesti vaipui lopulta jonkinlaiseen koomaan Lórienissa?

Minulle tuli mieleen niinkin proosallinen selitys kuin synnytyksen jälkeinen masennus. Se voi olla juuri noin lamauttavaa. Ilmeisesti aivan kaikkea ei voida parantaa edes Valinorin autuudessa.

Hauska sattuma, että olen lukiessani merkannut marginaaleihin muistiinpanoja käyttäen juurikin termejä 'kooma' ja 'synnytyksen jälkeinen masennus'. Tuo Valinorinkin kykenemättömyys parantaa kaikkea saa minut myös miettimään, mitä lopulta kävi sinne silti sen toivossa matkanneille, kuten Celebríanille ja hobittisankareillemme. Tykkään ajatella, että hyvin :D.

Luvussa viitataan mielestäni myös Palantírihin, sillä "-- ja muitakin kiteitä hän [Fëanor] teki, sellaisia joissa katsoja saattoi nähdä kaukaisia seutuja pienenä mutta selvänä", vaikka niillä kommunikoinnista ei mainita mitään ja 'kide' eroaa kokoluokassa Palantírin myöhemmästä kuvauksesta TSH:ssa, jossa myös Gandalf kertoo Pippinille: "Kukaties Fëanor itse teki ne niin kaukaisina aikoina, ettei niitä voida mitata vuosissa." (Mikä on muuten hauska yksityiskohta, sillä Pippin-paralla tuskin oli aavistustakaan, kuka Fëanor oli - mutta harvalla ensilukijallakaan on.)
 
'marring of Arda' [ ... ] jotenkin olen aina ajatellut sen Ardan turmeltumisena

Näin on ajatellut myös Kersti Juva suomennoksessaan, ainakin "Eärendilin matka" -luvun viimeisessä kappaleessa.
[Varoitus! Saattaa spoilata Silmarillionin!]

...sellainen on aina ollut turmeltuneen Ardan kohtalo; josko siihen joku muutos tulee ja turmellus korjataan, sen ehkä Manwë ja Varda tietävät...

"that was of old the fate of Arda Marred; and if any change shall come and the Marring be amended, Manwë and Varda may know; but they have not revealed it, and it is not declared in the dooms of Mandos."
 
Filosofinen ajatus: ilman Ardan turmeltumista siitä ei olisi tullut niin epämääräisen viehättävän yllättävää. Yritän sanoa, että ilman Melkoria ja hänen sakkiaan muut Valar olisivat vain istuneet tyytyväisinä paikallaan ja valuneet tylsyyteen. Niennaakaan ei tarvittaisi jos kaikilla menisi koko ajan loistavasti. Tai että jos kaikki on ihanaa ja auvoista, se ei tunnu miltään enää, koska juuri "voihan himpuran simpura!" -tyyliset hetket saavat ilon hetket tuntumaan iloisilta, kun on jotain, johon verrata.
 
Sss, lukee enemmän, lukee myös Laws and Customs...
Oho, olinpa unohtanut että siellä on valarin väittelyn lisäksi tuollaistakin. Kiitos! :)
Tuo Valinorinkin kykenemättömyys parantaa kaikkea saa minut myös miettimään, mitä lopulta kävi sinne silti sen toivossa matkanneille, kuten Celebríanille ja hobittisankareillemme. Tykkään ajatella, että hyvin :D.
Tosiaan... Minäkin haluan ajatella niin. Oli kai kuitenkin aika poikkeuksellista, jos Valinor ei parantanut kaikkea, ja ehkäpä Mírielkin oli lopulta ainakin jollain tavalla tyytyväinen kutojan rooliinsa?
Luvussa viitataan mielestäni myös Palantírihin, sillä "-- ja muitakin kiteitä hän [Fëanor] teki, sellaisia joissa katsoja saattoi nähdä kaukaisia seutuja pienenä mutta selvänä", vaikka niillä kommunikoinnista ei mainita mitään ja 'kide' eroaa kokoluokassa Palantírin myöhemmästä kuvauksesta TSH:ssa
Joo. Elleivät ne olleet samoja, ehkä Fëanor teki palantírit myöhemmin näistä pienemmistä kiteistä oppimallaan tekniikalla? Voi myös olla, ettei Gandalfkaan tiennyt meitä enempää (vaikka hän oli varmaankin ainakin nähnyt ja ehkä myös puhunut Fëanorin kanssa Valinorissa), ja Gandalf arvasi näiden kiteiden perusteella, että palantíritkin voivat olla Fëanorin tekosia.

PS. Tämä on näköjään sadas viestini Käärmeeseen. Kiva että sen aiheena on lempikirjani Silmarillion :)
 
Joitakin huomioita:

1. "...mutta hänen äitinsä kutsui häntä nimellä Fëanor, Tulenhenki" -- Hassua, miten pitkälle Thingolin aikaansaama sindarisointi ulottui. Tässäkin tarinassa, joka kertoo ajoista kauan ennen noldorin pakoa, annetaan Nerdanelin kutsua poikaansa Fëanároa sindarisoidulla nimellä. Kertoo siis jotakin ajasta ja kenties paikasta, jolloin tarina merkittiin muistiin. Ja ilmeisesti siitä, että se on joko alun perin kirjoitettu sindariksi tai ainakin meidän aikaamme säilynyt kopio on sindarinkielinen käännös.

2. "...ja muitakin kiteitä hän teki, sellaisia joissa katsoja saattoi nähdä kaukaisia seutuja pienenä mutta selvänä" -- alkutekstissä crystals joka on siis suomennettu 'kiteiksi'. Antaako 'kide' rajoitetumman ja pienikokoisemman mielikuvan näiden palantír-tyyppisten esineiden koosta kuin 'crystal'? Mutta olisiko ollut väärin kääntää "ja muitakin kristalleja hän teki"? Mielestäni olisi ollut.

3. "hän [= Indis] oli läheistä sukua Ingwelle" -- Shibboleth of Fëanorin (HoME XII, 343) mukaan Indis oli Ingwën sisarentytär (ja hän oli rakastunut Finwëen jo kauan sitten, kun noldor ja vanyar vielä elelivät lähinaapureina).

4. "hän [= Melkor] katsoi Ilüvatarin lapsia jotka istuivat Mahtien jalkojen juuressa" -- tässä on nähdäkseni luvun mainittavin korjaus vuoden 2018 laitoksessa (eikä sekään ole kovin suuri): vuoden 1978 laitoksessa the Mighty on käännetty "Mahtaviksi". Toisaalta voi kysyä, olisiko pitänyt korjata? Nimittäin yleensä "Mahdit" on käännös alkutekstin nimityksestä the Powers. Kyseinen the Mighty (isolla alkukirjaimella) esiintyy vain ja ainoastaan tässä.

5. "silä Manwë oli vapaa pahuudesta eikä käsittänyt sitä" -- tämä kuulostaa sekä uskomattomalta että järjettömältä heikkoudelta maailman käskynhaltijassa. Miten joku jumala voi ymmärtää noin huonosti luomakuntaansa ja sen virtauksia? Eipä ihme, että piti sotia ja kärsiä niin kauan. Ihme, että Melkor lopulta hävisi. Vai alkoiko Manwë jossakin vaiheessa päästä perille pahuuden olemuksesta? Pitääkö pahuuden olla osa omaa itseä, jotta sitä voisi ymmärtää? Mutta koska "Ulmoa ei petetty, ja Tulkas puristi kätensä nyrkkiin aina kun hän näki vihollisensa Melkorin kulkevan ohi", ainakin nämä kaksi olivat enemmän perillä maailman tavoista.

6. "...Fëanor Finwën poka, joka antoi hänelle [= Melkorille, tietty] nimen Morgoth" -- Otettakoon tässäkin esille se tosiasia, että Amanissa annettu nimi annettiin tietysti quenyankielisessä muodossaan. Asian tiimoilta lainaan Kontuwikin Morgoth-artikkelia:
  • Koska Morgoth on selvästi nimen sindarinkielinen asu, Fëanor ei voinut vielä Amanissa antaa nimeä juuri tässä muodossa. Vuonna 1951 tehdyissä Quenta Silmarillionin käsikirjoituksen muokkauksissa Tolkien kirjoitti nimen olevan "muinaisemmassa muodossa" Moringotto (HoME X, 194) Työstäessään tarinaa jälleen 1950-luvun lopulla hän ilmoitti, että "Fëanorin käyttämässä muinaisessa muodossa" nimi oli Moriñgotho (HoME X, 294).
 
Enpä keksi tästä luvusta pahemmin sellaista sanottavaa, jota joku muu ei olisi jo tuonut esille. Sitä jäin kyllä miettimään, minkä ikäinen Fëanor mahtoi olla Finwën avioituessa uudelleen, kun hän niin katkerasti suhtautui isänsä uuteen avioliittoon, tämän uuteen puolisoon ja uusiin velipuoliinsakin. Mitään ei mainita siitä, että uusi avioliitto uusine perheenjäsenineen olisi mitenkään käytännössä ollut Fëanorilta pois tai että kukaan mainituista henkilöistä olisi kohdellut häntä keljusti, joten en keksi muuta syytä murjotukselle kuin että Fëanor oli kasvanut varsin itsekeskeiseksi otukseksi, joka oli tottunut pitämään itsestäänselvyytenä mahtavan isänsä kaiken rakkauden ja huomion kohdistumista vain häneen. Tällainen tottumus viittaisi siihen, että Fëanor oli jo varsin varttunut Finwë/Indis-liiton tapahtuessa, mutta toisaalta silloin hänen olisi pitänyt loistavalla älyllään kyetä järkeilemään omien tunteidensa pikkumaisuus ja ahdasmielisyys eikä jäädä niihin roikkumaan. Jos hän taas oli vielä kovin nuori, olisi hänen kasvaessaan hänen järkensäkin pitänyt kasvaa, mutta niin ei ilmeisesti tapahtunut.

En ole koskaan ymmärtänyt Feanorin luonteen pikkumaista, itsekeskeistä ja ahdasmielistä puolta, enkä siksi ole koskaan oikein pitänyt hänestä. Hänen loistavasta taidokkuudestaan ja muusta ihmeellisestä ainutlaatuisuudestaan huolimatta hän on minun silmissäni vastenmielisen narsistinen heppu.
 
Tässäkin tarinassa, joka kertoo ajoista kauan ennen noldorin pakoa, annetaan Nerdanelin kutsua poikaansa Fëanároa sindarisoidulla nimellä. Kertoo siis jotakin ajasta ja kenties paikasta, jolloin tarina merkittiin muistiin. Ja ilmeisesti siitä, että se on joko alun perin kirjoitettu sindariksi tai ainakin meidän aikaamme säilynyt kopio on sindarinkielinen käännös.
Ehkä tarinan kirjoittaja tai myöhempi toimittaja on tarkoituksella yhdenmukaistanut nimet sindarinkielisiksi, koska suurin osa Quenta Silmarillionista käsittelee kuitenkin Beleriandin aikoja ja sindaria puhuvia haltioita? En ole varma, mikä on Silmarillionin "lopullinen" kehyskertomus, jos Tolkienilla ylipäätään enää oli sellaista mielessä, mutta ainakin sindarinkielisten nimien käyttö sopisi ajatukseen, että Pengolodh on tekstin kirjoittaja tai toimittaja.
Muoks. Näköjään em. Kontuwiki-artikkelissa kerrotaan, ettei olekaan niin selvää, onko Pengolodh noldo vai harmaahaltia vai molempia. Ainakin hän asui suuren osan elämästään Beleriandissa...
Mitään ei mainita siitä, että uusi avioliitto uusine perheenjäsenineen olisi mitenkään käytännössä ollut Fëanorilta pois tai että kukaan mainituista henkilöistä olisi kohdellut häntä keljusti, joten en keksi muuta syytä murjotukselle kuin että Fëanor oli kasvanut varsin itsekeskeiseksi otukseksi
Lieventäviä asianhaaroja voisivat olla, että Fëanor oli yhteisönsä ainoa haltia, joka oli joutunut tällaiseen ennenkuulumattomaan uusperhetilanteeseen (epäreilua?), ja varsinkin se, että Ardan voimakkain olento Melkor yritti ja onnistui vaikuttamaan häneen vaikkakin epäsuorasti. Fëanorhan käytti puheissaankin Melkorilta peräisin olevia argumentteja - ehkä Melkor onnistui vaikuttamaan myös Fëanorin käsitykseen perheestään. En kyllä minäkään oikein ymmärrä Fëanoria.
 
Fëanorista kerrotaan Kontuwikissä, että hän syntyi 1179, mutta toisaalla, että Fëanorin vartuttua Miriel paneutui nukkumaan vuonna 1170 (9 vuotta ennen poikansa syntymää) ja että avioliitto Indisin kanssa olisi ollut mahdollinen 1185 eli Fëanor oli joko 6 vuotias tai 15 vuotias. Oletan, että kyseessä ovat eri aikoina kirjoitetut tiedot ja Tolkienin suunnitelmat muuttuivat tarinan edetessä. Silmassa mainitaan Fëanorin eläneen erillään, joten olisin taipuvaisempi veikkaamaan 15:ta kuin kuutta ikävuotta.

(Luen hiukan jälkijunassa näitä Silman kappaleita, kun en ole tänä kesänä kerinnyt.)
 
Mainiota että tuli esiin: Kontuwikin Fëanor-artikkelissa oli ikävä virhe, joka on nyt korjattu. Fëanor syntyi oikeasti Puiden vuonna 1169, mikä pitänee aikajanan kunnossa.

Kontuwikiin virheelinen vuosiluku 1179 oli päässyt pujahtamaan The History of Middle-earth X osassa (Morgoth's Ring) julkaistujen Amanin annaalien (Annals of Aman) turhan hätäisen lukemisen vuoksi. Niissä nimittäin Fëanorin syntymä tosiaan on merkittynä vuoden 1179 pv. annaaliin (§78, HoME X, s. 92), mutta viitteessä yksi (on se siihen merkitty, olisi pitänyt huomata) sivulla 101 Christopher Tolkien kertoo, että "Isäni korjasi myöhemmin kuulakärkikynällä tämän annaalin vuodeksi 1169 ja lisäsi uudet annaalit vuosille 1170 "Míriel vaipuu uneen ja siirtyy Mandarin luo" ja 1172 "Manwën tuomio eldarin avioliitoista". -- Jälkimmäinen liittyy luonnollisesti kysymykseen siitä, voiko Finwë avioitua Indisin kanssa Mírielin luovuttua elämästä. Edellisessä annaalissa Tolkien kirjoitti todellakin Mandar. Hän aikoi ilmeisesti muuttaa Mandosin nimen Mandariksi, koska käytti sitä muuallakin, mutta lopulta korjasi sen tuttuun muotoon Mandos.

Koska liittyy edellämainittuihin asioihin, mainittakoon vielä, että samaisista CJRT:n Annals of Amanin loppuviitehuomautuksista (HoME X, s. 101 [viite 4]) löytyy muuten vielä yksi lisäys Amanin annaaleihin: 1185 "Finwë viettää häitä vanyarin Indisin kanssa". (Muitakin lisäyksiä toki on, mutta ne koskevat muita henkilöitä ja tapahtumia, joten lopetetaan tällä kerralla tähän.)
 
Last edited:
Mírielin kohtalo alkoi uudestaan mietityttää yön pimeinä tunteina. Ilmeistä on, että hän halusi kuolla, mutta haltia kun oli niin se ei ollut aivan yksinkertaista. Toisaalta haltioiden kerrotaan voivan kuolla suruun. Miksi Míriel-parka sitten jäi tuollaiseen kummalliseen välitilaan? Onkohan sama tapahtunut muillekin kuolemattomille?
Luvussa viitataan mielestäni myös Palantírihin, sillä "-- ja muitakin kiteitä hän [Fëanor] teki, sellaisia joissa katsoja saattoi nähdä kaukaisia seutuja pienenä mutta selvänä"
Silmarillionin lopussa tosiaan kerrotaan, että palantírit olivat Fëanorin tekemiä. Enpä ole tullut ajatelleeksi, että kyseessä olisivat ne "kiteet" joista tässä puhutaan.
 
Itse ainakin ymmärsin asian siten, että Miriel sai jonkinlaisen masennuksen annettuaan liikaa voimiaan lapselleen tai Feanorin vietyä voimia väkisin sikiönä äidiltään, ja täten hiutui pois elämästä silkkaa väsymystään. Tämän jälkeen hänen kehonsa vain jotenkin säilöttiin, vaikka Mirielin sielu oli jo Saleissa ja ilmeisesti tyytyväinen olotilaansa siellä, koska ei tahtonut tulla takaisin elävien puolelle. Tai ehkä hän vain kaipasi yksinäisyyttä ja oli kasvanut eroon miehestään, ja halusi erota tästä ja täten Indis saatiin mukaan kuvioihin. Ehkä Miriel viihtyi paremmin Salien hiljaisuudessa kuin Finwen talon jatkuvassa kaaoksessa ja hälinässä, varsinkin, kun Feanorin jälkikasvu liittyi mukaan sakkiin.

Kaiken maailman erokepisteet saavat nyt jäädä, koska väsyttää ja kirjoitan tätä kännykällä enkä jaksa etsiä jänniä kirjaimia.
 
Tämän jälkeen hänen kehonsa vain jotenkin säilöttiin, vaikka Mirielin sielu oli jo Saleissa
Niin, syynä kai sitten ilmeisesti se, että kuolemattoman haltian keho ei välttämättä kuole. Lääketieteen kehityksen ansiosta sama kohtalo voi tosin nykyään olla ihmiselläkin.
 
Ylös