Tänään jouduin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan sanomaan itselleni "älä oo niin ilonen" monta kertaa.
Mutta hei, kyllähän siitä nyt vähän iloinen saa olla, jos kaksi ammattinäyttelijää (huom. ammattimusikaalinäyttelijää) kehuu minun musiikkiani
. Tuli sellainen pikkutyttöolo näytöksen jälkeen, kun ihan "oikea" näyttelijä tulee puhumaan minulle siitä, kuinka biisini ovat tosi hyviä ja tukevat tarinaa ja sen kulkua ja kuinka "tottakai" olen myös todella taitava näyttelijä ja laulaja ja vielä tanssijakin, mutta en saa lopettaa musiikin tekemistä. En ole lopettamassa. En koskaan.
Tottakai lähdin pienelle facebook-stalkkerointireissulle tämän jälkeen selvittääkseni, missä musikaalissa tämä kyseinen henkilö oli viimeksi ollut. Sain sen kyllä selville ja löysin myös meistä tehdyn päivityksen, jossa luki (quote) "mahtavia biisejä" ja nyt olen hymyillyt niin paljon, että naamaan alkaa sattua.
Vaikutti tulevan ihan sydämestä
. Minäkin haluan joskus olla se ammattinäyttelijä, joka käy harrastajateatterissa ja saa tällaisen fiiliksen jollekin nuorelle unelmoijalle. Vaikka sanon koko ajan itselleni, etten nyt saa olla näin onnellinen tästä, niin tuntuu aika sairaan hienolta. Tämän tunteen minä ostin niillä verellä, hiellä ja kyynelillä.