Haaste: piirrä oma avatarisi

No, nyt tämä nokipallo sotkee, kuten asiaan kuuluu.

1.jpg


@Ereine Ah ja ainakin minulla PNG kelpaa. Tietty jos ei optimoi yhtään tiedostokokoa, niin sitten saattaa tulla hylkyä.
 
Sen koko oli 36 kt niin ei varmaan johdu siitä? Minulla on aikaisemminkin käynyt samoin, silloin taisin saada kuvan alle 10 kt:n eikä silti toiminut. Se jpg jonka sain laitettua oli varmaan kaksi kertaa sen kokoinen.
 
Jassoo, taidan olla taas myöhässä. Kaipa ennen viikonloppua saan ehkä jotakin aikaseksi. Joskus sitä piirtoavaa kyllä tulee.
 
Voisiko tästä jatkokehitellä erilaisia kausiprojekteja. Ei niin että on tosi paljon pitkin vuotta, siihen kyllästyy jokainen, mutta jos vaikka yksi/~vuosi. esimerkiksi, piirrä/tuuna oma jouluavasi. Tällä voisi myös juhlistaa Frodon ja Bilbon syntymäpäivää tekemällä juhla-avojen joukkopläjäyksen.
 
Ihania avoja kaikilla! Todella erilaisia ja persoonallisia. Ja mahtavaa, että lisääkin on tulossa.

Minä vaihdan omani luultavasti huomenna. Tällä hetkellä nuokun töissä alle 3 tunnin yöunilla ja illalla pitäisi vielä tehdä yksi essee (vihoviimeinen näihin opintoihin liittyen!) ja myös esimerkiksi nukkua, koska huomenna herään viideltä töihin...

Ja ehdottomasti voi ja kannattaa jatkokehitellä avatar-haastetta. Luovutan idean vapaaseen käyttöön. :) Avatuunaus on kivaa etenkin nykyään, kun tällä foorumialustalla ne voivat olla jo vähän isompia kuin parikymmentä pikseliä suuntaansa.

Edit:
Tommosen koiran pään tuohon nyt väliaikaiseksi avaksi raapustin.

Muista Husky laittaa kuva myös liitteenä viestiin, jotta se näkyy jälkipolville, jos joskus vaihdat tuosta pois.
 
Muista Husky laittaa kuva myös liitteenä viestiin, jotta se näkyy jälkipolville, jos joskus vaihdat tuosta pois.
Tää on kyllä vähän noloa, mutta yritin enkä saanut sitä millään viestin liitteeksi (= EVO). Saa auttaa!
 
Paina 'Liitä tiedosto' 'lähetä vastaus' painikkeen vierestä. Työkaluissa olevaa kuvapainiketta voi käyttää kai vain netissä valmiiksi olevien kuvien liittämiseen viestiin.
 
Last edited:
Lähetetty tiedosto on liian suuri. Millä ihmeellä saan sen kuvan sitten tänne??? Tai avaksi??
 
f268d36d5d7eceb894cad0391b9f3820--anna-pavlova-ballet-dancers.jpeg
Screenshot_2018-06-17-19-51-48.png

Tässä toivottavasti näkyy sekä piirros että alkuperäinen kuva.

Eipä näy piirrosta ei. No jaa, linkistä kai pitäisi päästä kurkkaamaan.

Edit: screenshottina meni läpi. Rääh mitä säätöä.

Edit 2: piirretty pelkästään liilalla/liilansinisellä musteella ja mustekynällä tietysti.
 
Last edited:
Uusia osallistujia ei varmaankaan enää ole odotettavissa?

Kiitos kaikille, jotka tarttuivat haasteeseen! Tuli todella hienoja avattaria, joista on vaikea valita suosikki, koska pidän niistä kaikista. Tykkään purrin maalauksesta, Hanna Kullanväärtin värikylläisestä leppäkertusta, Jaamarin sienestäjälohikäärmeestä, Súlienin söpöstä pallerosta, Ereinen kukista... Ja jopa omastani. Jee!

Muistutan niitä, jotka eivät ole laittaneet kuvaa avasta tähän topikkiin, lisäämään sen, jotta ne on ihasteltavissa sittenkin, jos joskus päätätte avasta luopua. :)

Minä jätän ainakin toistaiseksi tämän avan itselleni, mutta saatan tehdä siitä kesän varrella uusia versioita. Haluaisin vähän synkemmän ja yksityiskohtaisemman lohikäärmeen, ja mielellään myös nuo kummalliset jalat vaihtaisin vähemmän kummallisiin. :D
 
Minun pilvipalleroiseni oli alun perin aivan liian haalea valokuvassa, joten sen verran sovelsin/kiersin sääntöjä, että vahvistin värejä digitaalisestikin. Muuten siitä ei oikein olisi saanut selvää varsinkaan noin pienessä mittakaavassa. Täysin tyytyväinen en väreihin vieläkään ole, joten jos inspis myöhemmin iskee, tilalle voi tulla jotain uutta :D.

Tässä siis reiluuden vuoksi valokuva, josta avani on tehty:

Súlien2-alkuper..gif

Ja sitten vielä se lopullinen:

VL-Súlien2-keskusteluun.gif
 
Minä en keksi itsestäni mitään piirrettävää, mutta jos joku muu haluaa avatarin vaan ei itse jaksa/ehdi piirtää niin voin yrittää tehdä puolesta! Auttaa jos kerrot jonkun idean että minkälaista kuvaa toivot. Avatar-kokoisena toteutan tämän luultavasti jonkinlaisena paint-tyylisenä pikseligrafiikkana.
 
Ylös