The Miitti 2018 Keravanjärvellä 2.–5.8.

Ainakin neloshuoneessa on varsin miellyttävä lämpötila, osittain käytin jopa peittoa! (ei siis olis peittoa tarvinnut lämmön suhteen, mutta peiton paino tuntuu mukavalta)
 
Mutta ilman peittoa pelkällä lakanallakin siis pärjää ihan mukavasti? Yritän pakata pienesti... Vielä ei näyttänyt lämpötilat romahtavan kovin radikaalisti viikonloppuna?
PS: Vielä viisi tuntia töissä, plääh.
 
Makuutilat ovat muita tiloja viile... örr... vähemmän lämpimiä. Ainakin minä pärjäsin hyvin pelkällä lakanalla.

Sanoisin myös ettei ylimääräisistä tuulettimista ole ainakaan haittaa. Ruokatila on varsin pätsi.

Laituri on riittävän suojaisassa paikassa, joten uiminen on sekä suosittua että suositeltavaa, vaikka jalat yltävätkin vaivatta pohjaan.
 
Kiitos miitistä ^^! Minulla oli mukavaa, vaikka en ehtinytkään lopulta olla koko aikaa. Vaikka miittipaikassa oli erinäisiä uusimista vaativia ominaisuuksia, oli miittini erityisen miellyttävä. Järvessäolon määrä oli kohtuullinen, ja järvivesi tuntui aina sopivalta. Ohjelmaa oli runsaasti, mutta se oli muodoltaan sen verran yhteisöllistä että se tuntui rakentavalta. Asetan kuitenkin henkilökohtaiseksi tavoitteekseni jutella ihmisille enemmän seuraavassa miitissä!
 
Kotona taas. Palautetta paikasta otetaan mielellään vastaan samoin kuin yleisesti miiteistä, ohjelmasta, ruokailuista ja kaikesta mieleen juolahtavasta. Tähän voi kommentoida, mutta yleisistä miittiasioista voi halutessaan laittaa myös yleiseen miittipalautteseen, josta ne ehkä löytyvät helpommin jos joskus on tarpeen tarkistaa mitä mieltä ihmiset ovat olleet.
Henkilökohtaisesti toivoisin mielipiteitä siitä oliko nakkilista asioita helpottava juttu vai aiheuttiko se enemmän huolta ja stressiä miittiläisille? Järkille se toi helpotusta kun ei tarvinnut pohtia ketä nakitetaan.

Täytyy sanoa että kun saavuttiin paikalle niin ensin olin aika kauhuissani, mutta kun paikalle näytti "vähän" luuttua (kiitos Linde) ja kun sää oli lopultakin varsin suosiollinen meille niin miitistä muodostui varsin miellyttävä kokemus (viimisen yön hiirivierasta lukuunottamatta). En silti usko että tuonne palataan miittaamaan ellei sitten käy niin hassusti että mitään muuta ei vaan syystä taikka toisesta saada. Joka tapauksessa kiitokset kaikille paikalla olleille/käyneille. Spyron paikalla olo rajoitti omaa miittaa mistani harmillisesti niin etten aina päässyt olemaan siellä missä halusin ja tekemään mitä halusin ja tanssien jääminen väliin harmitti (se ei ollut Spyron vika), mutta kokonaisuutta katsoen miitti oli varsin mukava. Nyt yritän opetella että hanavetta voi taas käyttää (!) ja että koko ajan ei tarvitse vahtia askeleitaan ettei astu ampiaiseen.

Ps. Saunassa oli ehkä miittihistoriani parhaat löylyt jokaisella kolmella kerralla kun siellä vierailin.
 
Mitään järkevää en nyt osaa kirjoittaa, mutta kiitos kaikille onnistuneesta miitistä. Vaikka puitteet antoivat toivomisen varaa, koin itse miitin varsin onnistuneeksi. Ja kuten @Jaamar sanoi, saunassa oli hyvät löylyt (vaikka itse sen lämmitinkin...) ja vaikka se ensin alkuun hieman huolestuttikin.

Oli myös aivan upeaa nähdä niin monta uutta kasvoa ja nuorta verta! Tervetuloa uudelleen @Hanna Kullanväärtti ja Miska, @Súlien Sensen ja Eevee.

Kerään palautetta paikasta ja toimitan sen vuokraavalle taholle kunhan myös muut miittijärkät ovat sen nähneet ja hyväksyneet mutta aikaisintaan voin lähettää sen 13.8. alkavalla viikolla. Jos ette halua kirjoittaa paikkapalautetta tähän topikiin, niin niitä voi lähettää minulle myös yksityisviestinä ja teen niistä sitten koosteen.

Pyydän myös kaikilta anteeksi tämän aamuista ärtyisyyttäni ja kärsimättömyyttäni sekä tiuskimistani. Erityisesti @Lindëalda joutui siitä kärsimään, mutta myös muut. En saisi päästää yksityiselämäni asioita vaikuttamaan siihen, miten käyttäydyn miitissä.
 
Kiitos kaikki järkät, ohjelmaa järjestäneet ja ihan vain mukana olemalla tunnelmaa luoneet! Paikkakaan ei lopulta ollut ihan niin kaamea kuin miltä ensikosketuksella vaikutti, mutta kovin mielelläni en kyllä siellä miittaisi uudelleen, varsinkaan talvella. Sen verran olen oppinut tilavaa keittiötä, valoisaa oleskelutilaa, yleistä kunnon ja siisteyden ylläpitoa sekä ennen kaikkea juomakelpoista hanavettä miittipaikoissa arvostamaan. Myös sisävessa (tai ainakin siisti ja valaistu ulkohuussi) sekä suihkumahdollisuus olisivat kivoja asioita miitatessa, samoin sauna, jonka seinänraoista ei vedä ja jonka välikatto ei ole ampiaisten asuttama.

Tämän paikan isoin plussa oli ehdottomasti ranta. Hyväkuntoinen laituri ja rantaterassi, matala ja lämmin vesi ja kaunis maisema olivat ihan ykkösjuttu näin lämpimällä säällä.
 
Last edited:
Tässä miitissä jäi hieman The Miittimäisyys sivualalle, mutta ongelmat eivät tulleet järjestyspuolelta. Omat lieventävät mausteensa tulivat lyhyestä miittimatkasta (puuttui matkustuksen luoma odotuksen tunne), alkumiitin hellesäästä ja toisaalta The Miitit ovat pääsääntöisesti olleet paljon paremmissa paikoissa. Esimerkiksi vaikka saunassa oli erinomaiset löylyt, niin se oli järjestykseltään että kooltaan outo: kiuas oli kaukana ja lauteille ei mahtunut paljoa väkeä. Tosin minen kaipaa väkirikkaita saunoja ja lähden useimmiten pois kun väkeä alkaa olla ruuhkaksi asti.

Paikkaa vaivasi selkeästi sekä rahanpuutteen aiheuttamat ongelmat, että omistajien rakkauden puute tiloja kohtaan. Paikkojen on vain annettu ränsistyä eikä esimerkiksi siivoamisen tasosta ole välitetty. Tilat ovat aika varmasti nyt meidän jäljiltämme puhtaammat kuin aikoihin.

Isoimmat ongelmat:
  • Puulattioita ei ole huollettu aikoihin
  • Useiden paikkojen on annettu repsahtaa: ruokasalirakennuksen perän kuisti on romahtanut, majoitustilojen katot ovat alkaneet repsottaa ja seinät ovat eläneet, saunarakennuksen kaikki ovet voisi korjata...
  • Keittiö on pienehkö ja toinen jääkaapeista on aika heikkotehoinen
Ja toki nyt miitin aikaan oli tuo hanaveden käyttökielto sekä avotulen tekokielto. Avotulen puuttuminen lienee myös yksi tekijä, joka osaltaan vaikutti tunnelmallisesti miitin luonteeseen.

Mitäpä tässä muuta. 15 vuoden tauon jälkeen olen taas Konnun boffomestari. Enkä edes ilmoittautunut turnaukseen... helle söi jaksamista, mutta fyysisen väsymyksen sijasta se veti kommunikoinnin tason aika matalalle.

Pääsin ottelutahdin ja otteluiden määrän ansiosta flow-tilaan. En ollut fyysisesti mitenkään parhaimmillani, esimerkiksi valtaosan otteluista miekkailin vasemmalla kädellä, koska oikean käden ranne oli (ja on edelleen) kipeä. Nyt ovat sitten molemmat kipeitä :D Fyysiset puutteet paikkasin henkisellä otteella: olin jatkuvasti erilainen. Esimerkiksi Sensen pääsi ihastelemaan mukavat hämmennykset kun pistin jalat töpö töpö -töihin ja Krasus puolestaan sai nauttia täydestä vastakohdasta, jossa en aluksi tehnyt mitään muuta kuin puolustanut ja hämännyt. Lisäksi viimeisissä otteluissa vaihdoin välillä oikean käden käyttöön.

Saunavuorojen pidennys 1½ tuntiin oli ainakin minusta hyvä asia, tunnin vuorot ovat aina olleet hieman liian lyhyitä.

Vätystää, joten tämä teksti jää nyt tähän.
 
Kiitos Merrille kun nostit minun unohtamani saunavuorot esille. Jos joltain meni ohi niin pidensimme tosiaan perjantain sekä lauantain ensimmäistä saunavuoroa puolella tunnilla. Näin miittiin mahtui yksi pidennetty miesten saunavuoro ja yksi pidennetty naisten saunavuoro. Jälkimmäiset olivat edelleen vain tunnin. Vähän sekavaa, mutta perusteluna se kun saunoja on jo pitkään toivottu aikaistettavan (mikä myös toteutettiin tänä vuonna) niin emme halunneet lykätä sekasaunan alkua taas pidemmälle.

Laitan toivottavasti tällä viikolla miittikuvia esille sekä koostan pienen videon miitistä (ehkä jopa jo huomenna). Minulle on ilmaistu ainoastaan yhtä henkiöä koskeva toive kasvokuvien julkaisemattomuudesta. Jos nyt kuitenkin joku muukin on vielä sitä mieltä että naama ei saa näkyä niin hihkaiskaa asiasta niin voin valikoida ja sensuroida tarpeen mukaan ja voin myös pyydettäessä poistaa kuvan jälkikäteenkin. Mutta toki on vähän sääli jos koostan videon ja jäljestäpäin joku toivookin sen poistoa (toki tämäkin toteutetaan jos tilanne sen vaatii).
 
Kiitokset taasen miitistä. Pääsin lopultakin pelaamaan lisää Kodamaa :) Uusia miittaajia :)

Paikasta on jo kaikenlaista kirjoiteltu. Harmi, että on päästetty repsahtamaan. Kyllä vuotamaton katto sentään sen reikäisen teltan voittaa, jossa nukuimme pienen kanssa sateisena juhannuksena. Mietin, että eikö kaivoon auttaisi ihan perinteinen täystyhjennys ja sitten vain odottaisi että tulee uutta vettä vai eikö se hävitä ongelmaa? Tietysti pitäisi kai estää, ettei enempää sadevettä pääse valumaan sinne. Saunaa siivotessamme mietimme eikö paikalla ole astiaa johon tuhkat kerätään. Metsäpalovaaran takia emme lähteneet niitä maastoon kippaamaan, vaikka luultavasti sammuneita kaikki olivatkin.

Tunnustan, en laittanut itseäni nakkilistaan (siivouslistaan kylläkin), autoin hieman tiskauksessa. En kehdannut jättää lasta muiden vahdittavaksi nakkeilun ajaksi. Porukka on kuiteski miiteissä viettämässä omaa vapaa-aikaansa eivätkä lapsenvahteina. Siksi koitin minimoida aikaa, jolloin pieni oli muiden vahdittavana.

Enttinen nukkui tavallista vähemmän miitissä, joten luultavasti ottaa univelkoja taas takaisin lähipäivinä. Oppi miitin aikana kävelemään sivuttain tukea pitkin ja ihmetteli taas eri puulajeja luontopolun varrella. Katajan oksilta oli jännää pudotella vesipisaroita viimeisenä aamuna.

Tanssahdella voisi useamminkin. Ensi kerralla voisin valita hieman pienemmälle tanssijamäärälle soveltuvia tansseja, jolloin ei tartteis soveltaa lennosta. Kiitos @Merri kaiutinlainasta ja @Hanna Kullanväärtti irkkutanssista :)
 
Tunnustan, en laittanut itseäni nakkilistaan (siivouslistaan kylläkin), autoin hieman tiskauksessa. En kehdannut jättää lasta muiden vahdittavaksi nakkeilun ajaksi. Porukka on kuiteski miiteissä viettämässä omaa vapaa-aikaansa eivätkä lapsenvahteina. Siksi koitin minimoida aikaa, jolloin pieni oli muiden vahdittavana.
Tämä on ymmärrettävä peruste. Joskus oli niinkin että usean lapsen (aikuiseksi kasvaneita ei enää lasketa ;) ) vanhemmat vapautettiin nakeista, koska miitti oli niin harvinaista omaa aikaa. Toisaalta minusta tuntuu että nakit eivät enää nykyään ole samalla tavalla pakkopullaa kuin ehkä joskus. Väki on varsin omatoimista ja aktiivista ja nakittaa myös itse itseään joten tämä käytäntö lienee pikkuhiljaa hiipunut pois. Minä soveltaisin tätä kuitenkin sellaisiin vanhempiin jotka miittaavat yksin vauvan kanssa. Olen kokeillut sitä aikanaan Mushun kanssa ja se on todella sitovaa. Silloin on ymmärrettävää että suurempien nakkien, kuten tiskaaminen tai asioiden kantaminen jonnekin (puiden-/ veden kanto tai kattaus) suorittamatta jättäminen ei ole pelkästä halusta kiinni vaan jo käytännössäkin vähän hankalaa.
 
Kiitos kaikille miitistä. Omalta osalta iso osa miitistä meni näemmä univelkojen poisnukkumisessa, majoitusrakennuksessa kun oli niin mukavan viileää nukkua.

Järjestäjän näkökulmasta nakkilista oli helpottava asia kun ei tarvinnut olla erikseen nakittamassa ihmisiä töihin vaan nakkilista hoiti sen automaattisesti.
Miittipaikan puutteista on ollutkin jo puhetta, varmasti yritetään ensi kesälle jotain muuta paikkaa. Onneksi säät suosivat, järvi oli sinilevätön ja mukavan lämmin, tämä helpotti peseytymistä huomattavasti. Saunassa löylyt olivat erinomaiset vaikka tilassa muuten olikin toivomisen varaa.
Itse pidin pidennetystä saunavuorosta, sai rauhassa uida ja saunoa eikä tullut kiire pois.

Mitä mieltä miittaajat olivat grilli-illan hodareista? Nakit ainakin taisivat mennä kaikki, samaten sämpylät joten oletan niiden olleen mieluisia? Tätä kokeiltiin nimittäin tänä vuonna ensimmäistä kertaa grillausvaihtoehtona. Vartaita meni vastaavasti vähemmän ja niiden tarvikkeita jäi yli jonkin verran. Pekonit tosin hävisivät aamupalalla vauhdikkaasti joten niitä ei jäänyt yli. :)
 
Kiitos miitistä. :)

Miittipaikka kaikesta rähjäisyydestään huolimatta soveltui mitä parhaiten juuri tällaisen kuuman kesän miittipaikaksi. En ole varmaan yli 20 vuoteen uinut (luonnonvesissä) näin paljon. Ranta oli suuri plussa, enkä itse kaivannut edes kuumaa saunaa, minulle riitti pesutila, jossa pääsi vähän peseytymään.
Tiskaamisesta kun pääsi jyvälle, niin johan sekin alkoi sujua ja toimia.
Nakkilista oli oikein hyvä. Sai laittaa itsensä sinne aamuihin, jolloin vielä pysyy hereillä, eikä mitään illan viimeistä nakkia jolloin olisin ollut mehut pois ja valmis koisimaan.

Vessoissakin oli ihan ookoo käydä, kun sinne laittoi reilummin sitä kuiviketta. Se piti oikeasti pörriäiset loitolla. Valo tosin olisi ollut mukava lisä.
Itse en grillatessa erityisesti odottanut mitään tiettyä tarjontaa, söin pari varrasta ja hotdogin. Hodari oli ihan kiva ja kyllä sen voi pitää listalla seuraavanakin vuonna. Kun tarvikkeet ovat esillä ja grillaaminen tehty helpoksi, niin syntyy hyvä ruoka, parempi mieli-efekti. Itselläni olivat energiat päässeet ennen grillaamista melko nollille ja olin hetken aivan nuupahtanut, mutta taisi olla silkkaa ruoanpuutetta, kun asia korjaantui syömisen myötä.
 
Kiitos miitistä. Minulla meni, joko univelkojen tai helteen takia, miitti aika unipainotteisesti. Vikalista on lähetetty Pagballe, joten tähän ei enää tarvitse valittaa miittipaikan kehnoutta.

@Incánus , saat anteeksi. @Jaamar , saunakeskustelu toi iloa, lohtua ja rauhaa asioihin. Erityisen iloiseksi tulin siitä, kun @Arkint tuli muilta mailta miittiin (ja sain hartiahieronnan joka vain hieman tuntui seuraavana päivänä rinkkaa kantaessa). Minua ilahduttivat myös @eowynofmay , @purr ja @Caele , joiden kanssa oli hauskaa muistella menneitä ja nauraa vanhoille hassuille jutuille. :D Ja vauvat!! Vauvat ovat söpöjä, ja ne ilahduttivat minua tosi paljon omalla aitoudellaan. <3

Tämä mitti ei saanut hohdokkuuttaan leiripaikasta, joten entistä suurempi kiitos ihan kaikille kontulaisille siitä, että olitte paikalla. Omasta mielestäni juttelin tässä miitissä tavanomaista enemmän kaikkien otusten kanssa, ja pyydän anteeksi etten taaskaan muista mainita kaikkia mukavia kanssahöpöttejä tuohon ylös. Teidän kanssa höpöttely oli nukkumisen ja lepäämisen lisäksi tämän miitin suurin anti. Odotan innolla jo seuraavaa The Miittiä, osittain siksi että puitteiden puolesta suunta on vain ylöspäin, ja osittain siksi että pääsee näkemään teitä isommalla porukalla taas pidemmän aikaa kerrallaan.
 
Kiitos kaikille, minulla ainakin oli mukava ensimiittikokemus. :D

Alkujännitystä helpotti suuresti se, että pääsimme matkaamaan viimeiset kilometrit yhteiskyydissä, erityiskiitos siitä siis sinulle @eowynofmay ! Ilta meni aluksi vähän tunnustellessa tapoja, mutta yöpelaamisen aikana olin itse ainakin sen verran väsynyt, etten jaksanut enää edes jännittää. Perjantai oli jo mukavasti ohjelmantäyteinen, joten missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, että vain tönötän hölmistyneenä kaikkien keskellä (näinkin varmasti oli, mutten osannut tiedostaa sitä :joy:). Illalla lähtiessä oli sellainen olo, että olisi hyvin voinut jäädäkin :).

En tiedä, miten nakitus on ennen hoidettu, mutta ainakin omasta mielestäni lista oli hyvä ratkaisu. Paikalta en osannut odottaa oikein mitään, joten minkäänlaista järkytystä ei tiloista minulle syntynyt (partiolaisena on tullut yövyttyä hyvinkin epäilyttävissä kämpissä). Silti on kiva kuulla, että on lupa odottaa ainakin juomakelpoista hanavettä ja parempia huusseja tai jopa vessaa.

Syysmiitti on jo merkattuna kalenteriin, vaikkakin kysymysmerkein (eihän ajankohtakaan ole vielä varma). Nyt vain yritän yhdistää eri käyttiksiä näkemiini kasvoihin :grin:.
 
Miitti meni onneksi hyvin, eikä etukäteen tiedossa ollut paikan kunto sitä pilannut. Tiskiveden keittäminen oli suurin ongelma paikassa, mutta muuten yleinen rapistuneisuus oli suurin puute. Itikoiden puute teki paikasta huomattavasti miellyttävämmän, koska ruokailutilan ikkunoissa ei ollut verkkoja ja ulkohuussit ovat ilman itikoita paljon parempia.

Tuli tällä kertaa pelattua eri pelejä runsaasti (myös puoliunessa). Saunassa oli vähän kylmä jaloilla, mutta onneksi järven vesi oli lämmintä. Ohjelmaakin oli mukavasti, erityisesti kiitos @Fairy tale luontopolusta, joka oli huomattavasti viime vuotista parempi. Kiitokset kaikille miitistä, jossa tavalliseen tapaan nakit sujuivat jouhevasti. Erityisesti kiitokset myös muille järjestäjille. Näin loistavien kontulaisten kanssa on ollut helppoa järjestää miittejä.
 
Ylös