Mistä aloittaa?
- Keskustelun aloittaja Postimies
- Aloitettu
Kointähti
Koala on steroids
Kaikkihan riippuu siitä, mitä etsii. Tässä yksi lista, jossa teokset tulevat eräänlaisessa parhausjärjestyksessä huomioon ottaen subjektiiviset mieltymykseni, teoksen merkittävyys ja helppolukuisuus. Useimmat tolkienistit nostavat Silmarillionin paljon minua korkeammalle.
Taru Sormusten herrasta: Länsimaisen eeppisen fantasian perusteos, joka sisältää yksille luontomystiikkaa ja psykoanalyyttistä symboliikkaa, toisille keskiaikaisia sankaritaruja ja kielellis-historiallisia kimurantteja yhteyksiä. Luin kirjan ensimmäisen kerran seiskaluokan jouluna putkeen ja jäin kerralla koukkuun. Oma suosikkini.
Hobitti: Omana aikanaan nopeatempoinen ja leikkisä satukirja, joka sai uusia merkityksiä Tarun ilmestymisen jälkeen. Löytyy myös Tove Janssonin kuvittamana versiona kaikille muumifaneille. Luin tämän ehkä kahdeksannella luokalla ensimmäisen kerran, eikä sadunomaisuus juuri haitannut, vaikka noihin aikoihin yritinkin olla epälapsi.
Seppä ja Satumaa: Kypsä sadunmuotoinen tarina, jota monet lapset pitävät varmaankin tylsänä. Ehdoton suosikkini Tolkienin lyhyiden tarinoiden joukossa. Olen lukenut tätä vasta aikuisella iällä, erittäin koskettava hiljainen pieni kirja. Löytyy yksinään tai kokoelmasta Satujen valtakunta.
Hurinin lasten tarina: Christopher Tolkienin työstämä romaanimainen versio yhdestä Silmarillionin kertomuksista. Aikuisiällä lukemani, pidän tästä tragediasta todella paljon, mutta se on ehkä vähemmän tolkienmainen kuin muut kirjat.
Silmarillion: Raamattua muistuttava kertomusten kronologinen kokoelma, joka on synnyttänyt joissakin faneissa palavan rakkauden Keskimaan nimistöön ja detaljeihin. Itse olen lukenut tätä lähinnä tunnelmoiden, en ole perillä siitä, kuka on kenenkin sukulainen ja missä mikin paikka sijaitsee.
Maamies ja lohikäärme: Mukavasti kulkeva kepeä satu, ei mitään vikaa. Löytyy yksinään tai kokoelmasta Satujen valtakunta.
Roverandom: Villisti ja vapaasti kulkeva satu, josta ei aina löydy punaista lankaa. Löytyy yksinään tai kokoelmasta Satujen valtakunta.
Herra Bliss: Hauska pikku tarina, Tolkienin itsensä kuvittama painos on saatavilla. Ei liity Keski-Maahan, eikä yhteyksiä muihinkaan Tolkienin tarinoihin juurikaan ole.
Taru Sormusten herrasta: Länsimaisen eeppisen fantasian perusteos, joka sisältää yksille luontomystiikkaa ja psykoanalyyttistä symboliikkaa, toisille keskiaikaisia sankaritaruja ja kielellis-historiallisia kimurantteja yhteyksiä. Luin kirjan ensimmäisen kerran seiskaluokan jouluna putkeen ja jäin kerralla koukkuun. Oma suosikkini.
Hobitti: Omana aikanaan nopeatempoinen ja leikkisä satukirja, joka sai uusia merkityksiä Tarun ilmestymisen jälkeen. Löytyy myös Tove Janssonin kuvittamana versiona kaikille muumifaneille. Luin tämän ehkä kahdeksannella luokalla ensimmäisen kerran, eikä sadunomaisuus juuri haitannut, vaikka noihin aikoihin yritinkin olla epälapsi.
Seppä ja Satumaa: Kypsä sadunmuotoinen tarina, jota monet lapset pitävät varmaankin tylsänä. Ehdoton suosikkini Tolkienin lyhyiden tarinoiden joukossa. Olen lukenut tätä vasta aikuisella iällä, erittäin koskettava hiljainen pieni kirja. Löytyy yksinään tai kokoelmasta Satujen valtakunta.
Hurinin lasten tarina: Christopher Tolkienin työstämä romaanimainen versio yhdestä Silmarillionin kertomuksista. Aikuisiällä lukemani, pidän tästä tragediasta todella paljon, mutta se on ehkä vähemmän tolkienmainen kuin muut kirjat.
Silmarillion: Raamattua muistuttava kertomusten kronologinen kokoelma, joka on synnyttänyt joissakin faneissa palavan rakkauden Keskimaan nimistöön ja detaljeihin. Itse olen lukenut tätä lähinnä tunnelmoiden, en ole perillä siitä, kuka on kenenkin sukulainen ja missä mikin paikka sijaitsee.
Maamies ja lohikäärme: Mukavasti kulkeva kepeä satu, ei mitään vikaa. Löytyy yksinään tai kokoelmasta Satujen valtakunta.
Roverandom: Villisti ja vapaasti kulkeva satu, josta ei aina löydy punaista lankaa. Löytyy yksinään tai kokoelmasta Satujen valtakunta.
Herra Bliss: Hauska pikku tarina, Tolkienin itsensä kuvittama painos on saatavilla. Ei liity Keski-Maahan, eikä yhteyksiä muihinkaan Tolkienin tarinoihin juurikaan ole.
Yksi vaihtoehto on julkaisujärjestys eli ensin Hobitti, sitten Taru Sormusten herrasta, joka oli sekä kustantajalle että kirjailijalle itselleen nimenomaan Hobitin jatko-osa jo ennen kuin Tolkien alkoi kirjoittaa sitä.
Varsinkin Sormusten herran alussa Hobitin tapahtumiin viitataan usein ja ne oletetaan tunnetuiksi. Mutta jos Hobitin lukee ensin, täytyy siihen asennoitua analyyttisesti ja muistaa, että kyseessä on lastenkirja – jonka tarinan taustalla (mutta vain taustalla) on laaja, synkkäkin tarumaailma, joka tulee pintaan Sormusten herran edetessä ja Silmarillionissa (luetaan kolmantena) ryöpsähtää silmille pidäkkeettä.
Silmarillionin tarinat ovat näistä kaikkein vanhimpia vaikka julkaistiinkin vasta Tolkienin kuoleman jälkeen hänen poikansa toimittamina ja yhdenmukaiseksi kertomukseksi muokkaamina. Ne ovat myös vanhempia Tolkienin maailman historiassa paitsi ( ! ) kirjan viimeinen osa, Mahtisormukset ja kolmas aika, jossa kerrotaan myös pääpiirteittäin Sormusten herran tapahtumat. Kyseessä on siis megaspoilaus sille, joka ei lainkaan tiedä, miten Sormusten herrassa kävi.
Tässä vaiheessa voi jo valita vapaasti. Ehkä Keskeneräisten tarujen kirja ja sitten Tom Bombadilin seikkailut (joka tosin ilmestyi jo Tolkienin eläessä, siis ennen Silmarillionia). Etenkin Keskeneräiset tarinat on kirja, josta ei voi nauttia (eikä sitä oikein ymmärrä) jos ei ole lukenut edellä mainittuja ensin (ja pitänyt niistä).
Húrinin lasten tarina kertoo laajemmin Silmarillionin 21. luvun kertomuksen, joten voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto säästää se siihen asti, kun on päässyt Silmarillionissa siihen asti ja jatkaa Húrinin lasten jälkeen Silmarillionia. (Ensi vuoden huhtikuusta lähtien saman tempun voi tehdä luvun 23 kanssa, kun Gondolinin tuho saadaan suomennettuna.)
Varsinkin Sormusten herran alussa Hobitin tapahtumiin viitataan usein ja ne oletetaan tunnetuiksi. Mutta jos Hobitin lukee ensin, täytyy siihen asennoitua analyyttisesti ja muistaa, että kyseessä on lastenkirja – jonka tarinan taustalla (mutta vain taustalla) on laaja, synkkäkin tarumaailma, joka tulee pintaan Sormusten herran edetessä ja Silmarillionissa (luetaan kolmantena) ryöpsähtää silmille pidäkkeettä.
Silmarillionin tarinat ovat näistä kaikkein vanhimpia vaikka julkaistiinkin vasta Tolkienin kuoleman jälkeen hänen poikansa toimittamina ja yhdenmukaiseksi kertomukseksi muokkaamina. Ne ovat myös vanhempia Tolkienin maailman historiassa paitsi ( ! ) kirjan viimeinen osa, Mahtisormukset ja kolmas aika, jossa kerrotaan myös pääpiirteittäin Sormusten herran tapahtumat. Kyseessä on siis megaspoilaus sille, joka ei lainkaan tiedä, miten Sormusten herrassa kävi.
Tässä vaiheessa voi jo valita vapaasti. Ehkä Keskeneräisten tarujen kirja ja sitten Tom Bombadilin seikkailut (joka tosin ilmestyi jo Tolkienin eläessä, siis ennen Silmarillionia). Etenkin Keskeneräiset tarinat on kirja, josta ei voi nauttia (eikä sitä oikein ymmärrä) jos ei ole lukenut edellä mainittuja ensin (ja pitänyt niistä).
Húrinin lasten tarina kertoo laajemmin Silmarillionin 21. luvun kertomuksen, joten voisi olla mielenkiintoinen vaihtoehto säästää se siihen asti, kun on päässyt Silmarillionissa siihen asti ja jatkaa Húrinin lasten jälkeen Silmarillionia. (Ensi vuoden huhtikuusta lähtien saman tempun voi tehdä luvun 23 kanssa, kun Gondolinin tuho saadaan suomennettuna.)
Jos Keski-Maahan sijoittuvista kirjoista puhutaan niin minä kannatan Hobitista aloittamista, koska kun lukee Tarua niin siellä on joitain asioita jotka aukeavat vähän eri tavalla Hobitin tuntevalle. Mutta kuten Tik sanoi niin siihen on osattava suhtautua lasten satuna. Hetkittäin todella karmeana lasten satuna, mutta satuna yhtäkaikki.
Toisaalta myös toisin päin jos lukee Tarun ensin niin Hobittia lukiessa saattaa tulla jotain ahaa-elämyksiä. Hobitti on kevyempi aloittaa, mutta Taru saattaa olla parempi kirja jos tahtoo koukuttua Keski-Maahan.
Sen jälkeen onkin sitten vähän auki kannattaisiko lukea ensin Silmarillion vai Húrinin lasten tarina. Húrinin lasten tarina on helppolukuisempi tarinamaisuutensa takia. Silma puolestaan on vähän kuin raamattu missä vilisee paljon nimiä ja paikkoja ja minulle se alkoi aueta vasta kolmannella lukukerralla ja edelleen sieltä nousee jokaisella lukemisella jotain uutta.
Keskeneräisten tarujen kirjaan suosittelen tutustumaan vasta viimeisten joukossa.
Tarinoiden lukemista aikajärjestyksessä (siis Keski-Maan aikaa, eli Silma, Húrin, Hobitti, Taru) en suosittele. Silloin joutuisi aloittamaan Silmasta joka on aikamoinen pala purtavaksi. Eikä tuo järjestys minusta anna mitään sellaista jonka takia sitä kannattaisi suosia.
Satukirjoista Roverandom on oma suosikkini, seuraavana Seppä ja satumaa ja Maamies ja lohikäärme (kaksi viimeisintä melko tasoissa, mutta ehkä tässä järjestyksessä). Hetrra Bliss on vähän outo, mutta se on myös aika nopeasti luettu. En kuitenkaan haluaisi suositella sitä ensimmäisten kirjojen joukkoon kun aletaan muodostaa käsitykstä siitä millaisia Tolkienin kirjat ovat.
Tässä ne jotka minä tunnen.
Toisaalta myös toisin päin jos lukee Tarun ensin niin Hobittia lukiessa saattaa tulla jotain ahaa-elämyksiä. Hobitti on kevyempi aloittaa, mutta Taru saattaa olla parempi kirja jos tahtoo koukuttua Keski-Maahan.
Sen jälkeen onkin sitten vähän auki kannattaisiko lukea ensin Silmarillion vai Húrinin lasten tarina. Húrinin lasten tarina on helppolukuisempi tarinamaisuutensa takia. Silma puolestaan on vähän kuin raamattu missä vilisee paljon nimiä ja paikkoja ja minulle se alkoi aueta vasta kolmannella lukukerralla ja edelleen sieltä nousee jokaisella lukemisella jotain uutta.
Keskeneräisten tarujen kirjaan suosittelen tutustumaan vasta viimeisten joukossa.
Tarinoiden lukemista aikajärjestyksessä (siis Keski-Maan aikaa, eli Silma, Húrin, Hobitti, Taru) en suosittele. Silloin joutuisi aloittamaan Silmasta joka on aikamoinen pala purtavaksi. Eikä tuo järjestys minusta anna mitään sellaista jonka takia sitä kannattaisi suosia.
Satukirjoista Roverandom on oma suosikkini, seuraavana Seppä ja satumaa ja Maamies ja lohikäärme (kaksi viimeisintä melko tasoissa, mutta ehkä tässä järjestyksessä). Hetrra Bliss on vähän outo, mutta se on myös aika nopeasti luettu. En kuitenkaan haluaisi suositella sitä ensimmäisten kirjojen joukkoon kun aletaan muodostaa käsitykstä siitä millaisia Tolkienin kirjat ovat.
Tässä ne jotka minä tunnen.
Isilmírë
Kuukivi
Edellisiin lisäisin vielä, että henkilökohtaisesti arvostan Tolkienin Keski-Maata käsittelevistä teoksista eniten niitä, joihin hobitit tuovat huumoria ja inhimillisyyttä, eli Tarua ja Lohikäärmevuorta (tai Hobittia kuten sen myöhemmän käännöksen nimi kuuluu). Silma ja Keskeneräiset tarut ovat täynnä mielenkiintoisia tarinoita, mutta voi taivas kuinka juhlallisen eeppisiä ja ryppyotsaisia sekä niiden henkilöt että juonet ovatkaan.
Last edited:
Muuten, meillä on myös keskustelu, jossa puhutaan siitä, missä järjestyksessä kukin on todella Tolkieninsa lukenut -- joko sattumalta tai suositusten perusteella. Se on tämä: Missä järjestyksessä olet lukenut Tolkienin teokset?
Omasta puolestani voin vain sanoa vielä sen, että jos vain ikinä on mahdollista, kannattaa Taru Sormusten herrasta ja (varsinkin) Hobitti lukea ensin ja vasta sitten katsoa elokuvat. Nykyään se on ehkä helpompaa, kun leffat ovat vaipuneet hieman julkisuuskuohun alle, toista oli 2000-luvun alussa. Lue ensin, katso sitten -metodin suurin siunaus on se, että siinä ehtii luoda ikiomassa mielikuvituksessaan kuvat maisemista ja henkilöistä ennen kuin jonkun toisen (tässä tapauksessa Peter Jacksonin) luomat ylikansalliset kuvat pääsevät tunkemaan niiden tilalle.
Omasta puolestani voin vain sanoa vielä sen, että jos vain ikinä on mahdollista, kannattaa Taru Sormusten herrasta ja (varsinkin) Hobitti lukea ensin ja vasta sitten katsoa elokuvat. Nykyään se on ehkä helpompaa, kun leffat ovat vaipuneet hieman julkisuuskuohun alle, toista oli 2000-luvun alussa. Lue ensin, katso sitten -metodin suurin siunaus on se, että siinä ehtii luoda ikiomassa mielikuvituksessaan kuvat maisemista ja henkilöistä ennen kuin jonkun toisen (tässä tapauksessa Peter Jacksonin) luomat ylikansalliset kuvat pääsevät tunkemaan niiden tilalle.
Ja lisänä Tikin huomioon vielä se että joissain kohdin ainakin Tarun leffaversioista saa ehkä vähän enemmän irti kun osaa itse täydentää puuttuvia juttuja väliin. Varjopuolena sitten se että laffat eivät ole kovin kirjauskollisia, joten jos tuppaa ärsyyntymään ristiriidoista (kuten minä) niin osa leffojen viehätyksestä katoaa. Mutta tällekin aiheelle on muistaakseni(?) jossain ihan oma topikkinsa jos tätä tahtoo lähteä tarkemmin ruotimaan.
Isilmírë
Kuukivi
Minä lisäisin vielä sen, että tämän foorumin Lukutuvasta löytyy aimo annos vanhojen lukupiirien samoin kuin parhaillaan käynnissä olevan Silmarillion-lukupiirin jälkeensä jättämää materiaalia Tolkienin pääteoksista. Jos tykkää saada moninaista näkökulmaa lukemaansa, Lukutuvasta saa luku luvulta seurattua, mitä mieltä muut ovat kirjoista olleet ja mihin asioihin niissä kiinnittäneet erityisesti huomiota.
Last edited:
Telimektar
Fundamentalisti
Toisaalta voisi ajatella, että Silmarillion spoilaa ikävästi Húrinin lapsia.
Tavallaanhan vuoden 1977 (Quenta) Silmarillion suhtautuu kolmeen sittemmin pidemmässä muodossa julkaistuun esiaikojen Suureen tarinaan (Beren ja Luthien, Hurinin lapset, Tuor ja Gondolinin tuho) kuin "Mahtisormukset ja kolmas aika" Hobittiin ja Sormusten herraan. Kukapa nyt haluaisi lukea kuivakan tiivistelmän ennen varsinaisia herkkupaloja? (Ääritapauksessa tällainen inversio voisi johtaa maaniseen kontuwikin toimittamiseen.)
@Postimies on ehkä saanut mielestään jo kylliksi neuvoja. Täydennyksenä niille esitän silti vielä oman ehdotukseni, jossa ideana olisi mennä Keski-Maan kronologiassa askel askeleelta taaksepäin. Kolmannen ajan tapahtumien jälkeen luettaisiin toisesta ajasta, sitten auringon ensimmäisen ajan loppupuolesta, ja vasta lopuksi aikojen alusta. Näin säilyisi mahdollisimman kauan uhkaavan salamyhkäinen, askel askeleelta kirkastuva tausta.
Sormusten herra > Hobitti > Akallabêth. Sen jälkeen, ensimmäiseksi luettavana esiaikojen kertomuksena Húrinin lasten tarina, joka on yhtenäisempi ja ehyempi kuin muut kaksi suurta kertomusta, ja muutenkin kaikkein kovaksikeitetyintä Tolkienia. (Jos vahvasti olettaisi, että joku ei erityisesti pidä hobiteista ja muuta hassuttelusta ja söpöilystä, mutta on esimerkiksi islantilaisten saagojen ystävä, niin voisi jopa ehdottaa aloittamaan Tolkienin suoraan Húrinin lapsilla.)
Last edited:
