Sûlwen
Tuulistukka
Túrin, tuo Kullervon sympaattisempi kohtalotoveri. Ensimmäisiä kertoja Silmarillionia lukiessani tämä ei ollut suosikkilukujani. Túrin vaikutti melko rasittavalta tyypiltä ja koko tarina liikaa Kullervo-toisinnolta. Tarina tuntui myös liian irralliselta suhteessa muihin eepoksen tapahtumiin. Nyt lukiessa ymmärtää paremmin, miten tarina linkittyy Beleriandin historian suurempiin linjoihin. Se avaa myös kiehtovia pieniä ikkunoita, eräänlaista mikrohistorian näkökulmaa mm. Doriathin ja Nargothrondin elämään. Esimerkiksi tapaus Saeros saa mielikuvitukseni liikkeelle synnyttäen halun tietää, millaisia muita pöytäkeskusteluja Menegrothissa käytiinkään.
Tämä luku suorastaan vilisee suosikkihahmojani. Belegin ohella koko Túrinin perhe tekee minuun suuren vaikutuksen. He ovat kaikki niin suoraselkäisiä ja taipumattomia, kunnes koettelemusten summa pakottaa heidät taipumaan. Uskollinen Beleg on aina ollut suosikkini, ja ihan Belegin vuoksi koen tarvetta yrittää ymmärtää myös Túrinia. Húrinin lasten tarinan ilmestyminen auttoi tässä kovasti ja syvensi sekä tarinaa että Túrinin hahmoa. Nykyään tämä Silman luku tuntuukin välillä luettelolta surkeita sattumuksia tuohon pitempään versioon verrattuna. Edelleen kuitenkin ihmettelen, miksi Beleg oli niin kiintynyt Túriniin. Miksi ylipäätään kaikki tuntuivat olevan häneen niin kiintyneitä? Oliko osa Morgothin kirousta, että Túrinista pidettiin ja hänen neuvojaan kuunneltiin ja sitä myöten yhä useampi sai osansa hänen huonosta onnestaan?
Nyttemmin olen melkein tahtomattani alkanut itsekin pitää Túrinista. Hän on ilmeisen karismaattinen ja säilyttää jatkuvista vastoinkäymisistään huolimatta sekä empaattisuutensa että periksiantamattomuutensa. Toki hän osaa olla myös tuskastuttavan jääräpäinen. Silti ihailen sitä, kuinka monta kertaa hän jaksaa aloittaa alusta eikä tyydy kurjaan kohtaloonsa, mitä osoittaa myös hänen valitsemansa lisänimi Turambar, kohtalon valtias. Kun hän lopulta antaa periksi, se tapahtuu vasta melkoisen tuulimyllyjä vastaan käydyn taistelun jälkeen. Kohtalon valtias, jota kohtalo vallitsee, toden totta.
Tämä luku suorastaan vilisee suosikkihahmojani. Belegin ohella koko Túrinin perhe tekee minuun suuren vaikutuksen. He ovat kaikki niin suoraselkäisiä ja taipumattomia, kunnes koettelemusten summa pakottaa heidät taipumaan. Uskollinen Beleg on aina ollut suosikkini, ja ihan Belegin vuoksi koen tarvetta yrittää ymmärtää myös Túrinia. Húrinin lasten tarinan ilmestyminen auttoi tässä kovasti ja syvensi sekä tarinaa että Túrinin hahmoa. Nykyään tämä Silman luku tuntuukin välillä luettelolta surkeita sattumuksia tuohon pitempään versioon verrattuna. Edelleen kuitenkin ihmettelen, miksi Beleg oli niin kiintynyt Túriniin. Miksi ylipäätään kaikki tuntuivat olevan häneen niin kiintyneitä? Oliko osa Morgothin kirousta, että Túrinista pidettiin ja hänen neuvojaan kuunneltiin ja sitä myöten yhä useampi sai osansa hänen huonosta onnestaan?
Nyttemmin olen melkein tahtomattani alkanut itsekin pitää Túrinista. Hän on ilmeisen karismaattinen ja säilyttää jatkuvista vastoinkäymisistään huolimatta sekä empaattisuutensa että periksiantamattomuutensa. Toki hän osaa olla myös tuskastuttavan jääräpäinen. Silti ihailen sitä, kuinka monta kertaa hän jaksaa aloittaa alusta eikä tyydy kurjaan kohtaloonsa, mitä osoittaa myös hänen valitsemansa lisänimi Turambar, kohtalon valtias. Kun hän lopulta antaa periksi, se tapahtuu vasta melkoisen tuulimyllyjä vastaan käydyn taistelun jälkeen. Kohtalon valtias, jota kohtalo vallitsee, toden totta.