Mistä kirjasta? Lue ensimmäinen viesti.

Jotta saamme lisää vihjeitä, osoitan tietämättömyyteni ja arvaan: Miehen kylkiluu.
 
Ei, mutta kiitos muistutuksesta.

"Siis mitä saatan sanoa nyt muuta
kuin että millään myllärin sen suuta
ei saatu tukkoon, vaan hän - vuoroaan
odottamatta - moukan-tavallaan
esitti moukkamaisen tarinansa."
 
Miksi hän, kohtalaisesti menestynyt nuorehko mies sentään, tunsi jatkuvaa tyydyttämättömyyden tunnetta milloin oman elämänsä, milloin koko maailman menon vuoksi, joskin nämä asiat tietenkin kietoutuivat toinen toiseensa?

Sellaista hän ei juuri kysynyt. Hän vain tunsi riittämättömyyttä kaiken suhteen, sillä elämysten arvo kului pian ja oli saatava uusia. Hän napautti ratsupiiskaansa saapasvarteen ja katseli järvelle. Mielikuvitus loi kuvia tulevaisuudesta. Ajatukset liikkuivat enimmäkseen kuvina eivätkä selvinä toinen toistaan seuraavina johtopäätöksinä.

- Sotilasdiktatuuri...Mannerheim...Raju ja määrätietoinen perkaus koko maassa...ja sitten sota...se seuraisi asiasta ilman muuta...Pieni ja heikko armeija...silloin palaisi kuona...älykkäimmät ja kovimmat valitsisi tilanne itsestään...
Hän tunsi ruumiinsa kohoavan suorempaan.
- Ja ellen minä ole yksi niistä, niin sitten on piru. Miksi en yhtä hyvin minä kuin joku toinen...Täytyy vain olla vapaa...ennen kaikkea tavallisuudesta...On asennoiduttava selkeästi ja määrätietoisesti...Mikä tekee ihmisistä mitättömiä? Juuri sekavuus, päämäärättömyys, arkailu [ ... ]
Hän kääntyi.
- Sirkka, tänne.
Hän komensi hevosta tavan vuoksi, vaikkei se oppimattomana välittänyt sellaisista komennoista tuon taivaallista, jonkin verran vain kohautti korviaan ja jatkoi syömistään. Ilmari käveli sen luokse, nousi satulaan ja lähti rannasta pitkin polkua varoen kasvoja piiskaavia lepänoksia. Leppäsen Valtukin oli hävinnyt jonnekin tienvierestä, eikä Ilmari ohi ratsastaessaan ajatellut enää koko Leppäsiä. Hän kiersi Töyryn tien kautta ja oikaisi sitten pitkin metsäpolkuja ja peltoteitä sieltä pappilaan.
 
Teos tuli luettua kauan aikaa sitten, mutta Töyry kosketti jotain synapsia.

Hän muisti äkkiä erään sotien aikaisen pienen tapahtuman. Oli ollut yö, kun hän oli kävellyt vartijana lumisella tantereella lyhtyjen valaisemaa vartiopolkua pitkin, toisella puolella piikkilanka-aita, toisella puolella pimeä Aunuksen kaupunki. Silloin oli äänettömässä yössä lentänyt piikkilanka-aidan yli lumipallo, ja kohta perään toinen. Ne oli heitetty aidan yli vankien puolelta, vapauden puolelle. Osasivatko aikuiset venäläiset sotavangit puristella lumipalloja niin kuin lapsilla Suomessa oli tapana? Nuo kaksi palloa herättivät Nybergissä sellaista kauhua, että hän tempaisi konepistoolin olaltaan ja ampui pimeyteen koko lippaan. Aamulla leirin varaston nurkalta löydettiin kaksi jäätynyttä aunukselaista.
 
Nyt tunnelma oli samanlainen. Nyberg odotti että äänetön hirviö astelisi alas. Sitten hän löisi, ja kun olisi iskenyt kaikin voimin, hän pakenisi niin nopeasti kuin ikinä voisi.
Sampsa näki että Nyberg oli valmis käymään hänen kimppuunsa. Siitä välittämättä hän laskeutui suoraa päätä portaat alas tupaan, naapurin tykö. Nybergin nyrkki humahti ilmassa tarkoittaen Sampsan päätä, äijän toinen jalka valmistautui potkuun. Salamannopealla liikkeellä Sampsa vangitsi miehen syleilyynsä, ja ryhtyi sitten peittoamaan tätä oikein olan takaa.
Pienen hetken Sampsan teki mieli surmata naapurinsa. Mutta sitten hän havahtui jumalaisesta vihastaan ja tyytyi pudistelemaan vuokraviljelijäänsä sinne tänne, kolhi häntä hiukkasen, pyyhki miekkosella jonkinkokoisen alan pirtin seinää ja lattiaa, ja juoksutti lopulta ukon tuvasta kuistin läpi ulkoportaille, josta lennätti hänet laajassa ja korkeassa kaaressa aina koivukujan alkupäähän asti. Tämän jälkeen hän sulki jälleen ulko-oven, sammutteli valot ja palasi kirjojensa pariin. Hänen kasvoillaan värjyi pilkallinen, tyydytetty hymy. Hän ei ollut edes hengästynyt.
 
Aina kannattaa arvata, vaikkei varma olisikaan. Ukkosenjumalan Poikahan tuo, Onnellisen miehen ohella suosikkini Paasilinnan kirjoista. Keveät mullat kirjailijalle ja arvuutteluvuoro Laichalafille.
 
Oho. Koetanpa sitten tämmöistä lyhyempää juttua, poistan helpottavia sanoja jonkin verran:

Harvat italialaiset hallitsevat suvereenisesti mitään alaa. Enimmäkseen heidän intomielensä versoo vain hetkestä ja tilanteesta, ja he käyttävät sitä hämäämään englantilaisia ja itävaltalaisia raharikkaita. Kun oli kysymys maalaustaiteesta tai jalokivisepän taidosta, F________, kuten kaikki hänen maanmiehensä, oli puoskari, mutta kun tuli puhe vanhoista ______stä, oli hän aito. Tässä katsannossa en ollut paljoakaan erilainen kuin hän; - olin itsekin erinomaisesti perillä Italian ________stä ja ostelin suurissa erissä milloin vain siihen tarjoutui tilaisuus.

Ensimmäinen poistettu sana on toisen päähenkilön nimi ja toiset antaisivat viitteen novellin nimen toiseen sanaan.
 
Last edited:
"Ja silti jotkut tomppelit sanovat, että hänen makunsa on sinun makusi veroinen."
"Tule, mennään."
"Minne?"
"Kellariisi."
"Ystäväni, ei; en halua käyttää hyväkseni hyväntahtoisuuttasi. Ymmärrän, että aikasi ei ole vapaa. Luchresi..."
"Olen aivan joutilas -- tule."
"Ei, ystäväni. Uskon, että sinulla olisi aikaa, mutta sinua vaivaa ankara vilustuminen. Kellarini ovat sietämättömän kosteat. Niiden seinät ovat salpietarin peittämät."
"Siitä huolimatta, menkäämme. Kylmä ei merkitse mitään. ____________a! Sinua on petetty. Ja Luchresi! -- hän ei pysty erottamaan s_____ä ___________sta."

Novellin nimen osa poistettu samoin kuin siihen verrattava asia.
 
Kuu, myöhästynyt melkein keski-yöhön,
nyt nousi niinkuin kulho, kauttaaltansa
palava, harventaen tähdet meiltä.

Ja vastapäivää rataa kiersi, jota
käy Aurinko, kun laskevan sen näkee
Sardein ja Korsein saarten väliin Rooma.
 
Villi arvaus: Raivoisa Roland (jos sitä nyt yleensä on suomennettu).
 
Ylös