Nyt kun suuren pahuuden kiroaman ihmissuvun jälkeläiset ovat kuolleet, Silmarillionissa siirrytään sen viimeiseen osaan, jonka kuluessa luodaan pohjaa toisen ja kolmannen ajan tapahtumille. Mutta ensin täytyy meille esiaikojen taruja lukeneille tutuksi tulleita hahmoja kuolla lisää. Esiaikojen kääpiöiden töistä maineikkain, Nauglamir, Kääpiökäädyt, vaihtaa omistajaa useaan kertaan luvun kuluessa, mistä syystä luvun nimi Book of Lost Tales II:ssa on lyhyesti Nauglafring. Lost Tales:issa luku on sijoitettu toiseksi viimeiseksi, Silmarillioniksi kehittyneistä luvuista.
Muusta taustamateriaalista on syytä mainita ainakin 'Hurinin Harhailut' 'War of th Jewels: HoME 11':sta (analyyseineen s.250-310), joka ei sovi tyyliltään Silmarillioniin lainkaan. Doriathin Tuho-luvun alussa on lyhennelmä tarinan tapahtumista. Brethilistä Hurin saa mukaansa pienen ryhmän miehiä, jotka kaiketi Turinin muiston tähden päästetään Doriathiin. Myös toinen teksti 'Kääpiöistä ja Ihmisistä' (Peoples of Middle Earth, HoME 12: s.295-305) on syytä mainita. Kääpiöiden varhaisista vaiheista on kirjoitettu melko vähän. Voisi kenties olla hyvä koostaa viitteet kääpiöistä kertovista tarinoista yhteen paikkaan, tiedän unohtaneeni ainakin yhden näistä. Olisiko Kääpiökäätyjen tekijän nimi näissä, tuskin, mutta kääpiöiden eri heimot näissä mainitaan.
Nauglamirin tekivät Nogrodin ja Belegostin mestarit, kääpiösepät, noldor-ruhtinaalle Finrod Felagundille. Felagundin mukana Amanista tulleet jalokivi- ja korusepät ovat kenties opettaneet Naugrimille tai paremmin – kääpiöille jalokivien leikkaamista ja muuta hienovaraisempaa työtä. Metallien käsittelyssä kääpiöt olivat kuitenkin parempia kuin haltiat, joten kuninkaalle arvollinen kääty lankesi kääpiöseppien luotavaksi. Nargothrondissa kääpiökäädyt koristivat kuningasta aina juhlapäivinä (niin se taisi Lost Talesissä mennä). Edellisessä luvussa Orodreth sai surmansa Glaurungin armeijan toimesta, ja Nauglamir jäi vaille omistajaa Nargothrondin savuaviin raunioihin.
Tässä luvussa tapahtuu sen verran paljon että yksityiskohtiin lienee turhaa mennä alustuksessa. Aloitetaan vaikka kuolisyykertomuksilla, Nauglamiriin koskeneet lihavoitu:
Morwen: väsymys elämään, lasten kuolema,
Hurin: Morgothin kirous, perheen kuolema, oma kansa hylkäsi, lopulta itsemurha mereen
Elwe Singollo Elu Thingol: Ikivalon eli Silmarilin loisteen ensi kertaa nähneiden kääpiöiden himo omistaa kääpiökäädyt ja Silmaril, kuoli seppien työkaluihin
Kääpiösepät: kuninkaan kuolemasta raivostuneet harmaahaltiat ampuivat tai tappoivat miekalla
Melian (ei muistaakseni koskenut Nauglamiriin Lost Talesissäkään): jätti Doriathin vartion ja poistui Keskimaasta rakkaan kuninkaansa kuoltua
iso joukko harmaahaltioita ja kääpiöitä: kuolivat sodassa, joka syttyi kuninkaan, joidenkin muiden haltioiden ja seppien kuolemien johdosta
Mablung Raskaskourainen, kuolleen kuninkaan vartijoiden johtaja: Kääpiöiden kirveet Menegrothin ryöstön aikana.
kääpiöiden sotajoukon rippeet: Ossiriandin viherhaltiat, ja entit
entit Tirtasarion ja Padfasion (nimet muutettu): kääpiöiden kirveet!
Nogrodin valtias: Beren tappaa vielä kerran pahuuden valtaaman älyllisen olennon
Beren; kuolee vanhuuttaan, kenties ennenaikaisesti Silmarilin maagisen säteilyn ja Nauglamirin kääpiökirouksen johdosta
Luthien: Kuolee vanhuuttaan hylättyään kuolemattomuuden Berenin takia.
Celegorm: kuolee Diorin miekkaan
Curufin ja Caranthir: kuolevat harmaahaltioiden viimeiseen puolustukseen kuninkaan saleissa
Dior ja Nimloth (kenties tuuppasi Nauglamirin Elwingin mukaan): Feanorin poikien hyökkäys Menegrothiin, Celegormin ym. sotajoukko
Elured ja Elurin (tenavina kenties koskettivat Nauglamiriä) : kuolivat kenties nälkään lapsina sotajoukon hylättyä heidät metsään.
Vaikuttaa siis siltä että Nauglamir ei ole kovin turvallinen esine pitää hallussaan, kuinkahan mahtaa ainoan nimeltä mainitun henkiinjääneen, Elwingin, käydä jatkossa?? Onko se tehty uraanista vai mikä lie kirouksen toteutustapa? Metallurgiset ja atomifysikaaliset pohdinnat eivät tähän oikeastaan kuulu. Samoin vaikenen tiukasti parodisesta fanficistä liittyen Galadrieliin.
Galadrielin liikkeistä ei ole selkoa.Riittänee sanoa että tässä luvussa kuvattujen tapahtumien aikana, tai heti niiden jälkeen Galadriel ja Celeborn siirtyvät melskeisestä Beleriandin pohjoisosasta etelämmäs. Kenties he käyvät tapaamassa Luthienia ja Bereniä, kenties liikuskelevat Taur-im-Duinathissa, Nan-Tasarenissa ja Avernienissa, jossa Puuparta taisi nähdäkin heidät kerran. Tahi siirtyvät peräti Cirdanin luokse satamiin, vaikka tuota on vaikea uskoa Celebornin tekevän. Täällä he olisivat tavanneet nuoren Ereinion Gil-Galadin.
Joka tapauksessa meille asti säilyneet tiedot näistä suurten vaikeuksien ajoista ovat varsin hajanaisia. Nirnaethin jälkeen kaikki pärjäsivät miten parhaiten taisivat. Kirotut Ulfang ja Ulfast. Tähän lukuun on kuitenkin kasattu hajanaisista osista kokoon varsin yhtenäinen taru. Lisätietoja voisi yrittää hakea Nogrodin ja Belegostin taruntuntijoilta, Galadrielilta, niiltä sindarilta jotka selvisivät Beleriandin häviöstä tai Halethin kansalta mahdollisesti jääneistä taruista. Nykyään on melko yleistä että romaaneissa seurataan useampaa yhdistyvää juonta saman aikaisesti, näin ei ollut varhain 1900-luvulla. Nauglamirin tarinalle voisi joku yrittää tehdä samoin, laajentaa Ossiriandin viherhaltioiden tarinaa, kertoa Belegostista ja Nogrodista, mennä syvemmälle kääpiöiden ja haltioiden väliseen suhteeseen, kertoa Berenin ja Luthienin kuolemasta jne. Ongelmana tällaisessa suuren luokan uudelleen kirjoittamisessa on se että luvun kuluessa tapahtuu hajaannus, eli Nauglamir-kirjassa olisi kenties viisi erillistä loppua. Tällaista kirjaa ei nykyäänkään usein tehdä.
Toki voimme ottaa erään virallisemman, historiallisen tulkinnan, ja ajatella näitä Silmarillionin loppukappaleita allegoriana ensimmäisestä maailmansodasta. Minä en ala arvailemaan kuka haltiakuningas vastaa ketäkin valtiojohtajaa 1900-luvun alkuvuosina, mitä sotakonetta Balrogit edustivat tai kuka heikommista hahmoista Silmarillionissa vastaa ketäkin Tolkienin kuollutta rintamatuttavaa tai -kaveria. En myöskään halua ajatella, että tuleva professori Tolkien olisi saanut tarinat ilmestyksinä sotasairaalassa kuumehoureisena maatessaan aina kun joku kuoli. Mieluummin annan hänen mielessäni vaeltaa Edithin kanssa sodan jälkeen pitkin Eurooppaa etsien taruston lähteitä, olkoon miten epähistoriallinen ajatus tahansa.
Pyrin jättämään ensikertalaisille keskusteltavaa tästä teurastuksesta laajentamalla kontekstia tarujen maailman ulkopuolen suuntaan. Joku saatta todeta, että "kontakti reaalimaailmaan on jo tapahtunut, eikö tämän pitäisi olla fantasiasivusto?" Alla toivottavasti lisää kontulaisten pohdintaa doriathrimin ja ehkä Euroopan kohtaloista Lost talesin kirjoittamisen aikoihin.
Muusta taustamateriaalista on syytä mainita ainakin 'Hurinin Harhailut' 'War of th Jewels: HoME 11':sta (analyyseineen s.250-310), joka ei sovi tyyliltään Silmarillioniin lainkaan. Doriathin Tuho-luvun alussa on lyhennelmä tarinan tapahtumista. Brethilistä Hurin saa mukaansa pienen ryhmän miehiä, jotka kaiketi Turinin muiston tähden päästetään Doriathiin. Myös toinen teksti 'Kääpiöistä ja Ihmisistä' (Peoples of Middle Earth, HoME 12: s.295-305) on syytä mainita. Kääpiöiden varhaisista vaiheista on kirjoitettu melko vähän. Voisi kenties olla hyvä koostaa viitteet kääpiöistä kertovista tarinoista yhteen paikkaan, tiedän unohtaneeni ainakin yhden näistä. Olisiko Kääpiökäätyjen tekijän nimi näissä, tuskin, mutta kääpiöiden eri heimot näissä mainitaan.
Nauglamirin tekivät Nogrodin ja Belegostin mestarit, kääpiösepät, noldor-ruhtinaalle Finrod Felagundille. Felagundin mukana Amanista tulleet jalokivi- ja korusepät ovat kenties opettaneet Naugrimille tai paremmin – kääpiöille jalokivien leikkaamista ja muuta hienovaraisempaa työtä. Metallien käsittelyssä kääpiöt olivat kuitenkin parempia kuin haltiat, joten kuninkaalle arvollinen kääty lankesi kääpiöseppien luotavaksi. Nargothrondissa kääpiökäädyt koristivat kuningasta aina juhlapäivinä (niin se taisi Lost Talesissä mennä). Edellisessä luvussa Orodreth sai surmansa Glaurungin armeijan toimesta, ja Nauglamir jäi vaille omistajaa Nargothrondin savuaviin raunioihin.
Tässä luvussa tapahtuu sen verran paljon että yksityiskohtiin lienee turhaa mennä alustuksessa. Aloitetaan vaikka kuolisyykertomuksilla, Nauglamiriin koskeneet lihavoitu:
Morwen: väsymys elämään, lasten kuolema,
Hurin: Morgothin kirous, perheen kuolema, oma kansa hylkäsi, lopulta itsemurha mereen
Elwe Singollo Elu Thingol: Ikivalon eli Silmarilin loisteen ensi kertaa nähneiden kääpiöiden himo omistaa kääpiökäädyt ja Silmaril, kuoli seppien työkaluihin
Kääpiösepät: kuninkaan kuolemasta raivostuneet harmaahaltiat ampuivat tai tappoivat miekalla
Melian (ei muistaakseni koskenut Nauglamiriin Lost Talesissäkään): jätti Doriathin vartion ja poistui Keskimaasta rakkaan kuninkaansa kuoltua
iso joukko harmaahaltioita ja kääpiöitä: kuolivat sodassa, joka syttyi kuninkaan, joidenkin muiden haltioiden ja seppien kuolemien johdosta
Mablung Raskaskourainen, kuolleen kuninkaan vartijoiden johtaja: Kääpiöiden kirveet Menegrothin ryöstön aikana.
kääpiöiden sotajoukon rippeet: Ossiriandin viherhaltiat, ja entit
entit Tirtasarion ja Padfasion (nimet muutettu): kääpiöiden kirveet!
Nogrodin valtias: Beren tappaa vielä kerran pahuuden valtaaman älyllisen olennon
Beren; kuolee vanhuuttaan, kenties ennenaikaisesti Silmarilin maagisen säteilyn ja Nauglamirin kääpiökirouksen johdosta
Luthien: Kuolee vanhuuttaan hylättyään kuolemattomuuden Berenin takia.
Celegorm: kuolee Diorin miekkaan
Curufin ja Caranthir: kuolevat harmaahaltioiden viimeiseen puolustukseen kuninkaan saleissa
Dior ja Nimloth (kenties tuuppasi Nauglamirin Elwingin mukaan): Feanorin poikien hyökkäys Menegrothiin, Celegormin ym. sotajoukko
Elured ja Elurin (tenavina kenties koskettivat Nauglamiriä) : kuolivat kenties nälkään lapsina sotajoukon hylättyä heidät metsään.
Vaikuttaa siis siltä että Nauglamir ei ole kovin turvallinen esine pitää hallussaan, kuinkahan mahtaa ainoan nimeltä mainitun henkiinjääneen, Elwingin, käydä jatkossa?? Onko se tehty uraanista vai mikä lie kirouksen toteutustapa? Metallurgiset ja atomifysikaaliset pohdinnat eivät tähän oikeastaan kuulu. Samoin vaikenen tiukasti parodisesta fanficistä liittyen Galadrieliin.
Galadrielin liikkeistä ei ole selkoa.Riittänee sanoa että tässä luvussa kuvattujen tapahtumien aikana, tai heti niiden jälkeen Galadriel ja Celeborn siirtyvät melskeisestä Beleriandin pohjoisosasta etelämmäs. Kenties he käyvät tapaamassa Luthienia ja Bereniä, kenties liikuskelevat Taur-im-Duinathissa, Nan-Tasarenissa ja Avernienissa, jossa Puuparta taisi nähdäkin heidät kerran. Tahi siirtyvät peräti Cirdanin luokse satamiin, vaikka tuota on vaikea uskoa Celebornin tekevän. Täällä he olisivat tavanneet nuoren Ereinion Gil-Galadin.
Joka tapauksessa meille asti säilyneet tiedot näistä suurten vaikeuksien ajoista ovat varsin hajanaisia. Nirnaethin jälkeen kaikki pärjäsivät miten parhaiten taisivat. Kirotut Ulfang ja Ulfast. Tähän lukuun on kuitenkin kasattu hajanaisista osista kokoon varsin yhtenäinen taru. Lisätietoja voisi yrittää hakea Nogrodin ja Belegostin taruntuntijoilta, Galadrielilta, niiltä sindarilta jotka selvisivät Beleriandin häviöstä tai Halethin kansalta mahdollisesti jääneistä taruista. Nykyään on melko yleistä että romaaneissa seurataan useampaa yhdistyvää juonta saman aikaisesti, näin ei ollut varhain 1900-luvulla. Nauglamirin tarinalle voisi joku yrittää tehdä samoin, laajentaa Ossiriandin viherhaltioiden tarinaa, kertoa Belegostista ja Nogrodista, mennä syvemmälle kääpiöiden ja haltioiden väliseen suhteeseen, kertoa Berenin ja Luthienin kuolemasta jne. Ongelmana tällaisessa suuren luokan uudelleen kirjoittamisessa on se että luvun kuluessa tapahtuu hajaannus, eli Nauglamir-kirjassa olisi kenties viisi erillistä loppua. Tällaista kirjaa ei nykyäänkään usein tehdä.
Toki voimme ottaa erään virallisemman, historiallisen tulkinnan, ja ajatella näitä Silmarillionin loppukappaleita allegoriana ensimmäisestä maailmansodasta. Minä en ala arvailemaan kuka haltiakuningas vastaa ketäkin valtiojohtajaa 1900-luvun alkuvuosina, mitä sotakonetta Balrogit edustivat tai kuka heikommista hahmoista Silmarillionissa vastaa ketäkin Tolkienin kuollutta rintamatuttavaa tai -kaveria. En myöskään halua ajatella, että tuleva professori Tolkien olisi saanut tarinat ilmestyksinä sotasairaalassa kuumehoureisena maatessaan aina kun joku kuoli. Mieluummin annan hänen mielessäni vaeltaa Edithin kanssa sodan jälkeen pitkin Eurooppaa etsien taruston lähteitä, olkoon miten epähistoriallinen ajatus tahansa.
Pyrin jättämään ensikertalaisille keskusteltavaa tästä teurastuksesta laajentamalla kontekstia tarujen maailman ulkopuolen suuntaan. Joku saatta todeta, että "kontakti reaalimaailmaan on jo tapahtunut, eikö tämän pitäisi olla fantasiasivusto?" Alla toivottavasti lisää kontulaisten pohdintaa doriathrimin ja ehkä Euroopan kohtaloista Lost talesin kirjoittamisen aikoihin.
Last edited: