Vuosijuhlamiitti 2019 Lähdekorpi 3.-6.1.

Olin suunnitellut lähtöä yhden aikaan, niin pääsisi mahdollisimman pitkälle valoisaan aikaan, mutta tarvittaessa voisin lykätäkin lähtöä. Ilmoittele kun päätös suuntaan sun toiseen on tehty. Ehtisi vielä järjestellä vielä tarvittaessa toista kuskia mukaan, kun @Sidhiel istä ei ole kuulunut.
 
Ohoh! Täälläpä on viestejä! Anteeksi, on ollut vähän kiirettä niin en ole kerennyt täällä käydä. Juu, vaihtokuskina olen @Lehtokuusama, ja tavarani vievät vähän tilaa.
 
Jos joku on kyytiä vailla torstaina tai sunnuntaina niin kuljen reittiä Sipoo-Kerava-Hämeenlinna-Tampere-miittipaikka. En ole pysähtymässä tuossa välillä kotoa miittipaikalle ellei ole tarvis. Autossa on kaksi paikkaa ja periaatteessa kolmaskin, jos haluaa ahtautua turvaistuimen viereen taakse keskipaikalle. Lähtöaikaa en oo viel miettiny, kun ei oo mitään muita aikatauluja sille päivälle.
 
Ilmeisesti miittipaikalla olisi hyvät mahdollisuudet päästä luistelemaan jos jaksaa vähän kolata. Jää on kuulemma todella tasaista n. 5cm lumikerroksen alla (ainakin toistaiseksi tuon verran lunta).
Minä aion ainakin pakata luistimet mukaan.
 
Last edited:
Olen tulossa perjantaina, ja jään bussista pysäkillä Hankala th (hehe...) n. klo 12.14. Pysäkiltä on leppoisa 3 km kävelymatka, mutta arvostaisin myös kyytiä! Kyseinen pysäkki sijaitsee Poikeluksentien ja Ristaniementien risteyksessä.
 
Ilmoitan muuttuneiden kyytitaulukoiden johdosta, että olen edelleen käytettävissä kyytiläiseksi suoraan pk-seudulta mikäli tilaa on ^^.

En ole vielä ostanut bussilippuja Tampereelle, josta tosin miittipaikalle minulle on jo ystävällisesti luvattu kyyti, eli mahdollinen kyydittömyys ei tältä osin jätä minua apostoliseen kävelytykseen.

Mikäli siis @Lehtokuusama saa minut kyytiinsä mahtumaan eikä jonossa (jonka tutkimiseen minun ei vähäisillä taulukoinnin lahjoillani onneksi tarvitse ryhtyä!) ole edelläni sitä noutamaan muita, otan kiitollisena mahdollisen kyydin vastaan.
 
Jos Lehtiksellä kerran on vaihtokuski, minä saatan matkata julkisilla miittipaikalle asti (so. edellä mainittuun tienhaaraan).
 
Muistuttelisin vielä, että ne Vuosijuhlaan osallisuvat, jotka eivät kuitenkaan ole ilmottautuneet miittiin, ilmoittaisivat minulle erityisruokavalionsa. Lisäksi, jos kasvisruokailijoilla on toiveita tai ehdotuksia pääruuan suhteen, laittakaa minulle viestiä yksärillä.

Minun kyytiin mahtuu vielä 1-2 henkilöä Tampereelta.
 
Taisin kirjoittaa epäselvästi, mutta siis jos tuosta matkalta kyytitarvetta on niin voin ottaa kyytiin (koukata juna/bussiasemilta/pysäkeiltä tms). Ajattelin, että olis hyvä lähteä liikkeelle valoisan aikaan, varsinkin kun en ennen ole tuonne ajanut niin ei tarvitse pimeässä määränpäätä etsiskellä.
 
Meillä on tarvittaessa kaks kyytipaikkaa helsingistä vapaana to-su jos jonu viel tarttee. Misäksi onko ihmisil kiinnostusta koklata vr laseja jos tuotaisiin?
 
Meillä on tarvittaessa kaks kyytipaikkaa helsingistä vapaana to-su jos jonu viel tarttee. Misäksi onko ihmisil kiinnostusta koklata vr laseja jos tuotaisiin?
Jos esim olorin ei vielä lippuja hankkinut? Vaihtokuski krlpaa minullekkin ainakin sunnuntaina
 
@Shiera: VR-laseja joo! Tarkotus oli muutenkin ottaa piilarit mukaan vuosijuhlan takia, ja tässä toinenkin syy piilareille :)
 
Ylös