Harry Potter, yleiskeskustelu

Jaamar

Hyykäärme
Vastuuhenkilö
Konnavahti
Minulla on viime aikoina ollut selvä Potter kausi menossa Olen kuunnellut Pottereita äänikirjoina, larpannut Potterin maailmassa ja nyt innostuin taas pitkästä aikaa sukeltamaan Pottermoren maailmaan.

Vaikka tämä keskustelu on kirjastossa niin soisin mielelläni että täällä saisi vapaasti liukua myös leffojen ja netin ihmeelliseen maailmaan. Jos joku katsoo keskustelun tänne sopimattomaksi niin ottakoon vapauden siirtää sen toisaalle.
En siis löytänyt Pottereista keskustelua jossa voisi otsikon raajaamatta tiettyihin kirjoihin, vain kirjoihin tai vain leffoihin keskustella asioista.?? Siksi tämä uusi aloitus.

Tällä kertaa ajattelin avautua Pottermoren tupatestistä. Mistä lienee toki avauduttu Ärsyttääkö-topikissa joskus ja ainakin FB:n puolella useampaankin otteeseen jonkun seinällä. Minuthan testi halusi väenväkisin laittaa Korpinkynteen. Tunnen kuitenkin hyvin vahvasti että Korpinkynnessä tuntisin itseni niin paljon huonommaksi ja tyhmemmäksi muita että lannistuisin kerrassaan. En opi lukemalla enkä koe että minun olisi muutenkaan helppo oppia ja painaa mieleen asioita joita sovelletaan käytäntöön. Minä opin tekemällä asioita käytännössä.
Rohkelikkoonkin minua myös joku kerta yritettiin tyrkyttää. No kieltämättä se sopisi minulle paremmin kuin korpinkynsi, mutta en sentään ole niin rohkea ja reilu että voisin kuulua kyseiseen tupaan. Toki esim. työelämässä huomaan että tieukassa paikassa pystyn aika kylmäpäisesti tekemään mitä täytyy ja tarttumaan toimeen, mutta ihan helposti en haluaisi lähteä vaarantamaan henkeäni.
Puuskupuhiksi en ole kyllin kiltti ja empaattinen. Lähtökohtaisesti olen kiltti kaikille, mutta jos joku alkaa keljuilla minulle niin hyvin äkkiä huomaan että en olekaan oikeasti yhtään kiltti vaan aika julma. Tämä ei ole uhkaus kenellekään ? Eikä edes mikään varoitus. Se on vain toteamus. Toki otan vastaan kritiikkiä ja pyrin erottamaan puhtaan ilkeyden ja asiallisen kritiikin toisistaan ja mielestäni onnistunkin kohtalaisesti, mutta minä en ole niitä jotka kääntävät nöyrästi toisen posken.
Olen aika laskelmoiva ja suunnittelen asioita. Jos haluan jotain tosissani niin etsin kaikki mahdolliset reitit saada haluamani. Tiedän missä haluan olla hyvä ja tiedän myös joitakin asioita joissa tunnustan itsekin olevani hyvä (monissa olen myös huono tai koen huonommuutta, mutta luulen että jos itsetuntoani ei olisi aikoinaan yritetty useammaltakin taholta litistää olemattomiin olisin aika itsevarma). Olen uskollinen ystävä ja ne joihin kiinnyn saavat yleensä tukeni ja apuni joskus jopa sitä pyytämättä. Vaikka arvostan paljon kirjaviisautta, kiltteyttä tai reipasta suoruutta niin oikeasti eniten ihailen nokkeluutta. Siksi minun kuuluisi olla Luihuinen. Ja lopulta Pottermorekin sen uskoi :1420:
Tein testin ensin jollain muulla sivulla (missä samat kysymykset) ja onnistuin kuin onnistuinkin saamaan Luihuisen vastauksilla jotka oikeasti olivat minun kohdallani aikalailla pätevät. Siksi jälleen kerran deletoin tilini Pottermoressa ja halusin vielä kerran (oikeasti kahdesti, koska ensiyritys kaikesta huolimatta veikin Rohkelikkoon!!!) yrittää ja nyt olen siellä Luihuisten riveissä ? Tulkintani on että omat valintani ohjaavat minua pois Luihuisesta vaikka piirteeni tukisivat sinne pääsyä. Ja vaikka jossain keskustelussa joku tuomitsi jyrkästi sitä että joku yrittäisi Pottermoressa tarkoituksellisesti johonkin tupaan koska kyllä Rowling tietää ja meidän pitää luottaa häneen niin minä tunsin ulkopuolisuutta aina ajatellessani että olisin Korpinkynnessä. Sitäpaitsi jos Rowling ei tiedä edes sitä että tunturipöllöjen joukossa vain vanhat urospöllöt ovat puhtaanvalkeita niin luotan mieluummin omaan vaistooni ja tuntemuksiini ja jos minusta tuntuu että kuulun Luihuiseen niin minusta tulee luihuinen. Piste ? (Myönnän kuitenkin hiljaa itsekseni että jos en olisi Luihuinen niin kyllä se seuraava vaihtoehto olisi Korpinkynsi, mutta ei kerrota sitä kenellekään ?)

Ja tämän viestin jälkeen kukaan ei enää suostu uskomaan että olen aikuinen ja ihan järkevä ihminen ?
 
Saan yleensä kaikissa testeissä - myös Pottermoressa - tulokseksi Korpinkynnen, ja se tuntuu enimmäkseen osuvalta. En ole sosiaalinen ja (uhka)rohkea kuten Rohkelikko, en myöskään erityisen kunnianhimoinen kuten Luihuinen. Puuskupuhin ahkerien ja reilujen oppilaiden maailma tuntuu jossain määrin omalta, mutta jatkuva tiedonjano ja mieltymys kognitiivisiin kiemuroihin kertovat Korpinkynnen sittenkin olevan minulle parhaiten sopiva tupa. Jaamarin tavoin mietin kylläkin välillä, olisinko oikeasti kuitenkaan kyllin fiksu Korpinkynneksi ja eikö Puuskupuh siis sopisi sittenkin paremmin, mutta sitten ajattelen, että omaa fiksuuttaan voi aina kehittää opiskelemalla ja että siitä Korpinkynnessä juuri on kyse.

Nettitestit ovat kuitenkin aina vajavaisia verrattuna oikeaan lajitteluhattuun. Hattuhan otti huomioon esimerkiksi sen, ettei Harry Potter missään nimessä halunnut olla Luihuinen, ja Hermionenkin se olisi muistaakseni ensin sijoittanut Korpinkynteen. Oma tunne parhaiten sopivasta (tai kaikkein sopimattomimmasta) tuvasta on siis keskeinen osa oikeaa lajitteluprosessia.
 
Minäkin tunnen Korpinkynnen omaksi tuvakseni ilman sen suurempia mukinoita. Kirjoja jo ensimmäistä kertaa lukiessani mietin, miksei kaikki halua juuri Korpinkynteen, kun siellä on kaikki fiksuimmat oppilaat! (tähän vähän itselleen hekottelua)

Aloitin pari viikkoa sitten kuuntelemaan podcastia Potterless. (Podi on englanninkielinen.) Podin idea on seuraavanlainen: "Potterless is a magical journey following Mike Schubert, a 25-year-old man, reading the Harry Potter series for the first time, as he sits down with Harry Potter fanatics to poke fun at plot holes, make painfully incorrect predictions, and rant about how Quidditch is the worst sport ever invented. "
Viidentoista jakson jälkeen tuomioni on, että ajoittain se on niin ärsyttävä, että huomaan skippailevani osia ja ajoittain taas erittäin viihdyttävä. Ärsyttävyydestään huolimatta on ollut hauska taas tauon jälkeen sukeltaa Potterin maailmaan ja saada siihen vähän uutta näkökulmaa. Löytyykö täältä kanssakuuntelijoita?
 
Vaikka korpinkynnet - ryhmien tasolla vertailtuna - ovat älykkäimpiä ja akateemisimmin suuntautuneita, ja velhon tarvitsemia tietoja ja taitoja nimenomaan opiskellaan, niin suurimmat velhot eivät kuitenkaan tule heidän joukostaan, vaan rohkelikoista, pimeän velhot luihuisista.
(Taikasauvantekijöinä korpinkynnet kyllä ansioituvat.)

Tylypahkan tupien hierarkia (siis niiden keskinäinen merkitys kirjojen tapahtumille) ehkä kuvastaa realistisesti - lasten ja nuorten perspektiivistä - sellaista perinteistä koulumaailmaa, jossa suosituimpia ovat parhaat, rempseimmät joukkueurheilijat (rohkelikot) ja sitten ovelat manipuloijat (luihuiset). Korpinkynsien tapaiset hikipingot ja outolinnut ovat enintään keskikastia. Puuskupuheja voi sitten ehkä luonnehtia hieman koomisiksi taviksiksi, joita ei yleensä tarvitse edes noteerata. Tein muistaakseni vuosia sitten itse jonkin tupatestin, mutta tulos ei jäänyt mieleen.

Omat huomioni Harry Potter -maailmasta ovat ehkä hiukan ulkopuolisia, kenties samantapaisesti ja samasta syystä kuin Lentävän lumen mainitsemassa podcastissa, jota en ole kuunnellut. Eli olen tutustunut kirjoihin ja niiden jälkeen pariin elokuvaan vasta kypsällä aikuisiällä, ihmetellessäni miksi eräät koulutetut, asiantuntijatehtävissä työskentelevät aikuiset alkoivat kehua näitä kirjoja. Arvelin että he eivät juurikaan tunteneet fantasiaa. Luin siis kirjasarjan läpi yleissivistyksen vuoksi, eräät osat (varsinkin viidennen ja seitsemännen) kahlasin läpi melko ylimalkaisesti. Azkabanin vanki oli kyllä ihan hyvä kirja, eikä Puoliverinen prinssikään ollut huono. Lukeminen ei mennyt hukkaan sikälikään, että lapseni kiinnostuivat sitten näistä kirjoista ja elokuvista, joten pysyin niiden osalta kartalla heidän harrastuksistaan. Mutta itselläni ei lukiessa ymmärrettävästikään syntynyt erityistä samaistumista koululaispäähenkilöihin. Kalkaros (Severus Snape) oli mielenkiintoisin ja lopulta ehkä läheisimmäksi kokemani hahmo.
 
Olen lukenut sellaisenkin ajatelman, että tosiasiassa Helga Hufflepuff oli perustajista järkevin. Hän odotti, että muut kolme ottivat ensin haltuunsa kaikki uhkarohkeat hölmöt, juonittelevat ilkiöt ja ylimieliset kirjaviisaat ja asettui sitten näin jäljelle jääneen valiojoukon kanssa mukavasti keittiön viereen opettamaan heille kaikessa rauhassa taikuutta.

Jos Hogwartsissa olisi hobittioppilaita, he olisivat varmaan pääsääntöisesti Puuskupuheja.
 
Muistelen lukeneeni Rowlingin sanoneen, että Puuskupuh on se tupa, johon ihmisten pitäisi haluta. Tosin se, miten hän kuvailee Puuskupuhia kirjoissa, ei tee siitä erityisen houkuttelevaa tupaa, vaikka se sitä hänen mielessään ehkä olisikin.

Tästä on varmaan eri yhteyksissä jo monesti keskusteltu, mutta jo alunperin kirjoja lukiessani (olisinkohan ollut yläasteella?) koko tupajako tuntui aika karulta ja tuntuu, mitä enemmän itsellä on ikää sitä karummalta se tuntuu, vaikka ihan tyytyväinen olenkin omaan tupaani. Tupien välistä yhteystyötä ja kontakteja tuntuu olevan todella vähän, mutta kirjojen lukemisesta on kyllä aikaa.

Jos Hogwartsissa olisi hobittioppilaita, he olisivat varmaan pääsääntöisesti Puuskupuheja.
Oi, miten tämä ei ole tullut mieleen itselleni! Ihana mielikuva. Voin kuvitella Puuskupuhin oleskeluhuoneen täyttyvän ruoan tuoksusta (sehän on muutenkin keittiön vieressä) ja iloisesta laulusta.
 
Merri ja Pippin olisivat kyllä joutuneet heittämällä Rohkelikkoihin, ja Frodonkin olisi lajitteluhattu sijoittanut sinne, harkittuaan hetken aikaa Korpinkynsiä. Sam oli jo yhteiskuntaluokkansakin mukaisesti luonnostaan Puuskupuh, minne olisi toki kuulunut valtaosa porvarillisemmistakin seikkailuihin joutumattomista hobiteista, kuten "Pulla" Bolger. Sensijaan Sackville-Bagginsit kuuluivat ilman muuta Luihuisiin.
 
Kuulun toisella foorumilla tämän kesän ajan virallisesti Korpinkynsiin, vaikka muuten olenkin melko jörö luihuinen. Korpinkynsien riveissä on kyllä melkoisenkirjavaa väkeä, kuten Rita Luodiko. Hänhän voisi vallan hyvin kieroilunsa puolesta olla luihuinen, mutta kirjallinen puoli hänessä taitaa olla niin vahva, että Korpinkynsi voitti. Entä sitten Gildreoy Lochart. Hän on taas sen oloinen että olisi lyönyt päänsä jo melko nuorena. Häneltäkin tosin irtoaa tuota kirjallista tuotantoa. Luna on hieman outolintu, mutta Chossa painotetaan urheilullisuutta.

Hieman lohduttaa maininta, että Korpinkynsilläkin kesti toisinaan tovi päästä sisälle omaan tupaansa, kun vastausta kolkuttimen arvoitukseen jouduttiin pohtimaan isollakin joukolla. Vaikka sana olisi hallussa, ei se tarkoita että joka arvoitukseen olisi vastaus kuin apteekin hyllyltä annettuna. Olen tuohon liittyen kirjoittamassakin pientä ficlettiä Rita Luodikon nuoruudesta, kun hän suuttuu kolkuttimelle ja joutuu yöpymään tupansa ulkopuolella makuupussissa, kun hänellä ei olekaan tarjota vastausta arvoitukseen.

Luin muuten eilen "Huispaus kautta aikojen." Olihan tuo ihan viihdyttävä. Lyhyt kirja, nopeasti läpiluettu. Nyt on kesken Siuntio Silosäkeen tarinat. Sekin on nopeasti luettu läpi.

Hymyilen täällä ajatukselle taikovia hobitteja Tylypahkassa. Pippin sähläämässä taikasauvansa kanssa. :)
 
Pitihän se minunkin tehdä tuo pottermoren testi. Lajitteluhattu sijoitti minut Puuskupuhiin. Olin ensin hieman pettynyt, koska olen ajatellut olevani fiksu, järkevä ja ahkera Korpinkynsi. Mutta oikeastaan Puuskupuh taitaa sittenkin sopia minulle paremmin. Olen kuitenkin loppujen lopuksi sellainen käytännöllinen häärääjä ja ainakin ajatuksen tasolla empaattinen ja lempeä (karussa tosielämässä välillä jotain muuta ?).

Luin Potterit silloin aikoinaan sitä mukaa kun ne ilmestyivät. Kyllähän ne koukuttivat, mutta en ole koskaan päässyt siihen maailmaan niin syvälle kuin vaikkapa Tolkieniin. Yksi syy on se, että minua häiritsee potter-maailman mustavalkoinen jako hyviksiin ja pahiksiin. Onko esimerkiksi Luihuisissa yhtään oikeasti mukavaa ja sympaattista oppilasta? Kaikki maailman hahmot ovat vähän liian selvästi joko hyviä tai pahoja! Toinen syy mikä estää tämmöistä hatarapäistä Puuskupuhia uppoutumasta kovin syvälle on erilaisten taikojen, spellien, otusten, esineiden ym. valtava määrä. En millään ikinä muista kaikkea olennaista ?

Edellä mainittu ei missään nimessä tarkoita, ettenkö pitäisi pottereista. Pidän aika paljonkin! Kiehtovinta on meidän maailmamme ja taikamaailman sekoittuminen ja kaikki pienet yksityiskohdat tähän liittyen. Voldemortin kannattajien vähitellen yhä avoimemmin harjoittama "rasismi" on tietyllä tapaa karmaisevaa tässä ajassa missä itse elämme. Hieno oivallus kirjailijalta.

Viimeinen kirja on minusta ehdottomasti paras. Luin sen englanniksi heti kun se ilmestyi, ja aikaa kului vajaa viikko. Olen tästä saavutuksesta tavattoman ylpeä, koska minähän "en osaa" lukea muuta kuin suomenkielistä tekstiä.

Potterien maailma on tullut nyt läheisemmäksi kun lapseni ovat innostuneet siitä. Nuorempi poika hotkaisi menneenä talvena koko kirjasarjan parissa kuukaudessa ja vanhempi, jolle lukeminen on haastavaa, on kiinnostunut elokuvista. On suurta onnea kun lapset ovat jo niin isoja, että heidän kanssaan voi fiilistellä tämmöisistä kaikkia kiinnostavasta aiheesta!
 
Itseasiassa Luihuisistahan tiedetään useampikin hyvä hahmo. Kalkaros oli pohjimmiltaan melkeinpä kaikista paras. Hän uhrasi koko elämänsä lapsuudesta lähtien toisen puolesta Kuhnusarvio on omalla kierolla tavallaan myös hyvä hahmo. Ja jos lukee Kirotun lapsen niin siinä esitellään pari hyvää luihuista lisää. Minua ehkä eniten Luihuisissa häiritsee se miten heidät kuvataan lähes pelkästään romuluisiksi, suuriksi ja kömpelöiksi "tankkereiksi" jotka jyräävät eteenpäin vain voimalla eikä heillä ole juurikaan älliä. Tästä toki löytyy poikkeuksia, mutta jos esim huispausjoukkuetta katsoo. Ja kuitenkin luihuiset kuvataan oveliksi, päämäärätietoisiksi ja kunnainhimoisiksi. Minusta tässä on erikoinen ristiriita.
 
Itseasiassa Luihuisistahan tiedetään useampikin hyvä hahmo. Kalkaros oli pohjimmiltaan melkeinpä kaikista paras.
Totta, kuinka saatoin unohtaa! Ajattelin lähinnä oppilaita ja kuinka ainakin kaikki äkkiseltään mieleen tulevat ovat joko typeriä ja ilkeitä tai kieroja ja ilkeitä.

Itse asiassa kun vähän tarkemmin ajattelee, niin eihän Tom Valedrokaan ollut pohjimmiltaan paha vaan hänellähän oli aika surkea lapsuus - ja syntymästään saakka kyvyttömyys tuntea rakkautta!
 
Ajattelin lähinnä oppilaita ja kuinka ainakin kaikki äkkiseltään mieleen tulevat ovat joko typeriä ja ilkeitä tai kieroja ja ilkeitä.
Tämä johti minut ajattelemaan ja analysoimaan Dracoa ja Tom Valedroa vähän syvällisemmin. Nämä ovat vain omia havaintojani ja päätelmiäni vaikka saatan nyt tuoda niitä esille kuin ne olisivat jonkunlaisia totuuksia. En ole tämän alan enkä edes näiden tarinoiden asiantuntija.

Typerä hDraco Malfoy ei missään tapauksessa ole. Sen osoittaa jo pelkästään se että hän onnistui löytämään keinon jolla kuolonsyöjät voidaan toimittaa Tylypahkaan kenenkään huomaamatta. Hän oli myös aika sanavalmis ja osasi reagoida nopeasti tilanteisiin. On myönnettävä että hänellä oli hyvin korostuneena kyky nauttia muiden nöyryyttämisestä. Luulen kuitenkin että se että hän Draco kasvoi ainoana lapsena perheessä jolla oli varaa, hieno kartano, joidenkin mielestä (eikä vähinten heidän itsensä) parempi sukutausta kuin muilla. Ja tätä he korostivat hyvin röyhkeästi ja häpeilemättä. Draco kasvatettiin uskomaan että hän on vähän parempi muita ja myös olemaan julkisesti ylpeä tästä. Hän päätyi Voldemortin porukoihin vähän kuin isänperintönä.
Lucius Malfoi taas on minusta ollut aina jotenkin vähän ressukka. Hän pärjäsi kyllä hyvin helposti manipuloitavien henkilöiden, kuten Toffeen kanssa, mutta oli lopulta hän oli pohjimmiltaan minusta hyvin epävarma itsestään. Ehkä häneltä oli lapsuudessa odotettu liikoja ja hän oli oppinut vetämään tietynlaista itsevarman roolia, mutta viimeisissä kirjoissa se selvästi alkoi pahasti murtua. Hän nautti voidessaan olla lähellä Voldemortia ja turvautua tähän samalla kun pelkäsi häntä. Tyhmä hänkään ei ollut, mutta Draco on minusta huomattavasti isäänsä vahvempi. Mietin vain millainen Draco olisi ollut jos olisi elänyt ihan tavallisessa kodissa ja saanut vähän tavanomaisemman ja arkisemman kasvatuksen ja mallin vanhemmilta joilla ei olisi ollut mitään tekemistä kuolonsyöjien kanssa eikä kunnioitettua sukutaustaa. Draco kuitenkin lopulta omasi myös kyvyn nöyrtyä. Juu, se piti aika rankalla kädellä takoa hänelle kalloon, mutta lopulta hän ei minusta ollut pohjimmiltaan paha ja ilkeä. Hänellä vain sattuu olemaan sellaisia luonteenpiirteitä jotka pääsivät voimakkaammin esille kasvatuksen ollessa mitä se oli.
Toki tämä voi päteä melkein kehen tahansa, mutta Draco on minusta hyvä esimerkki siitä.

Itse asiassa kun vähän tarkemmin ajattelee, niin eihän Tom Valedrokaan ollut pohjimmiltaan paha vaan hänellähän oli aika surkea lapsuus - ja syntymästään saakka kyvyttömyys tuntea rakkautta!
Paitsi että Tom oli kykenemätön tuntemaan rakkautta hän oli myös kykenemätön samaistumaan kenenkään toisen tuntemuksiin. Sanoisin että lastenkodissa hän olisi ehkä ollut vauva joka vain makasi päivät pitkät sängyssä ja vaikka hänen fyysisistä tarpeistaan huolehdittiin niin hän ei saanut läheisyyttä tai vuorovaikutusta. Ehkä hänellä myös oli joku Kolkon suvun sisäsiitoksesta johtuva kehityshäiriö joka vaikutti asiaan. Kun tähän yhdistetään se että hän oli todella taitava ja voimakas velho sekä hurja kostonhimohänen äitinsä hylännyttä jästiä kohtaan ja siitä johtuva jästejä kohtaan tuntemansa viha niin päädyttiin siihen missä ollaan. Hänen kohdallaan kuitenkin sanoisin että ainut joka olisi voinut pelastaa Tomin kasvamasta sellaiseksi mikä hän oli olisi ollut se että hänet olisi jo ihan vauvana adoptoinut perhe jossa hän olisi saanut hyväksyntää ja rakkautta oikein kahmalokaupalla. Sekä tukea kasvaa ja olla se mikä on. Ei tiukkoja sääntöjä, mutta hyvin määrätietoista ohjaamista oikealle tielle. Jopa Dumbledore joka olisi EHKÄ vielä voinut jollakin tavoin ollakin auttaja ja tukija jos hän olisi lähtenyt hyvin määrätietoisesti luomaan hyvää suhdetta Tomiin päättikin antaa tälle vain omaa tilaa ja seurata sivusta mitä tapahtuu. Ja toisaalta on mahdotonta sanoa olisiko siinä vaiheessa ollut jo liian myöhäistä. Tunnetaitojen ja empatiakyvyn kehitys alkaa lapsilla hyvin varhain.
 
Ei unohdeta sitäkään, että Harry Potterin poika Albus Potter kuuluu Luihuisiin. Ainakin kirjan perusteella hän on ihan ok mukula, sen sijaan hänen isällään on kyllä selkeä asenneongelma poikansa tuvan - ja varsinkin hänen parhaan ystävänsä Scorpius Malfoyn - suhteen.
 
Minua ehkä eniten Luihuisissa häiritsee se miten heidät kuvataan lähes pelkästään romuluisiksi, suuriksi ja kömpelöiksi "tankkereiksi" jotka jyräävät eteenpäin vain voimalla eikä heillä ole juurikaan älliä. Tästä toki löytyy poikkeuksia, mutta jos esim huispausjoukkuetta katsoo. Ja kuitenkin luihuiset kuvataan oveliksi, päämäärätietoisiksi ja kunnainhimoisiksi.

Tämä voi johtua tarinaan valitusta näkökulmasta. Dracon lähimmät kamut Crabbe ja Goyle kuvataan isoiksi ja vahvoiksi tai ainakin roteviksi ja vahvoiksi. Tämä on ehkä sen vuoksi että he voivat varsinkin junamatkojen aikana muodostaa uskottavamman fyysisen uhkan Harrylle, Ronille ja Hermionelle.

Jos Luihuisten huispausjoukkueen jäsenet ovat (Dracoa lukuunottamatta) isompia ja rotevampia kuin Rohkelikkojen, niin tämä ei välttämättä kuvasta eroa näiden kahden tuvan oppilaiden keskimääräisessä fyysisessä koossa, vaan Luihuisten joukkue on voitu valita eri ominaisuuksia painottaen kuin Rohkelikkojen. Myös jästien maailmassa jalkapallon tai jääkiekon eri huippujoukkueiden valmentajat voivat painottaa pelaajavalinnoissaan erilaisia ominaisuuksia. Luihuiset ehkä uskovat että fyysinen pelityyli tuo paremmat menestymisen mahdollisuudet. Elokuvasovituksissa tätä on ehkä vielä korostettu.

Harry Potter Wiki, "Slytherin Quidditch Team": It has been noted that the Slytherin team employs players of brute strength, rather than skill. An example of this is Gregory Goyle, who was given the position of Beater in his fifth year.

Minusta on vaikea uskoa, että Rowling, jonka vasemmistoliberaali spesismin, rasismin, etnonationalismin ja perinnöllisen aristokratian vastustus on yksi Potter-kirjojen pääteemoja, olisi ajatellut että minkään Tylypahkan tuvan oppilaat olisivat ryhmänä fyysisesti erilaisia kuin toisten. Toki hän osaa ajoittain kuvailla joidenkin kaikinpuolin vastenmielisten henkilöiden kaikin puolin vastenmielistä ulkoista olemusta roalddahlmaisen värikkäin sanakääntein.

Minäkin tein nyt tuon Pottermoren tupatestin. En ollut yllättynyt mutta en myöskään sen kummemmin innostunut siitä, että minut määrättiin Korpinkynsiin. Tein myös testin minulle sopivasta taikasauvasta. Viinipuu- ja lohikäärmeen sydänjänne -yhdistelmä on muuten sama kuin Hermione Grangerilla, mikä ilahdutti minua.
 
Luihuisten kuvaamista pääasiassa negatiivisiin termein kirjoissa on myös perusteltu sillä, että tarinat on kerrottu Harryn näkökulmasta. Harrylle puolestaan ainakin Hagrid syötti alusta asti varsin puhdasta propagandaa luihuisia vastaan. Kn hän vielä törmäsi heti alkuun oikeasti elämänasenteeltaan epämiellyttävään Malfoyhin, joka ylisti Luihuista parhaana tupana, ja riitautui hänen kanssaan, onko ihme, jos vaikutuksille altis lapsi alkoi suhtautua koko tupaan ennakkoluuloinen tuomitsevasti?
 
Ei unohdeta sitäkään, että Harry Potterin poika Albus Potter kuuluu Luihuisiin. Ainakin kirjan perusteella hän on ihan ok mukula, sen sijaan hänen isällään on kyllä selkeä asenneongelma poikansa tuvan - ja varsinkin hänen parhaan ystävänsä Scorpius Malfoyn - suhteen.
Missäs tämmöistä kerrotaan? Kirotussa lapsessako? Se on minulta lukematta.

Huomaan, että muistikuvani kirjoista ovat muutenkin kovasti hämärtyneet. Pitäisi lukea ne(kin) uudelleen. Nyt mielikuvani perustuvat varmasti liikaa elokuviin.
 
Tämä on juuri se mihin viittasin yllä ;) Eli Kirotussa lapsessa. Joka ei muuten minusta ollut kovin kummoinen kirja. Toki kiva tietää mitä Harryn perheelle tapahtui myöhemmin, mutta en osaa pitää kyseistä teosta silti kovin arvokkaana ja hienona. Olisin siis pärjännyt hyvin ilmankin
 
Katsoin eilen Monty Python -sketsin, joka alkoi hämmentävän samalla tavalla kuin ensimmäinen Harry Potter: ensin tavataan pariskunta, jolle ei koskaan tapahdu mitään erityistä, ja sitten huomio siirtyy heistä herra Harold Potteriin, josta odottamatta tulee... niin, jotain aivan muuta. Videon kommenteissa joku muukin on huomannut yhtäläisyyden.

Sattumaako, vai inspiraation lähde?

 
Minusta tuossa Albus Potterin luihuisuudessa on vähän selittelyn makua. Kun Rowling aikanaan kehitti Harry Potterin, jako hyviin ja rohkeisiin, joilla oli pahoja ja kieroja vastustajia, toimi käytännössä erittäin hyvin. Se loi hyvää pohjaa sisäoppilaitoksen oppilaiden välisiin kamppailuihin. Liian mustavalkoinen jako osoittautui myöhemmin vaikeaksi perustella, joten Kirotussa lapsessa saattoi tuoda uuden näkökulman aiheeseen. Toki voidaan sanoa, että kirjasarjan aikaan Rohkelikkojen ja kahden muunkin tuvan yleinen ilmapiiri on erittäin luihuisvastainen, minkä takia kirjasarjassa jako on niin selvä. Kyse ei siis ole pelkästä Harryn näkökulmasta, sillä ei kirjoissa muutkaan oppilaat tai opettajat paljoa puhu tupajärjestystä tai Luihuisten epäilyttävyyttä vastaan.

Ehkä Albus Potterin laittaminen Luihuisiin ei haittaisi, jos Kirottu lapsi olisi hyvin kirjoitettu. Jos siinä keskityttäisiin enemmän hänen elämäänsä Tylypahkassa eikä yritettäisi luoda showta, johon saadaan mahdollisimman paljon vanhoja päähenkilöitä mukaan. Jos tarkoituksena olisi ollut muutakin kuin esittää asia kitkana isän ja pojan suhteessa, olisi voinut kirjoittaa oikeasti tupien suhteista Tylypahkassa ja perustella tupavalintaa.

Luulen, ettei Rowling Viisasten kiveä kirjoittaessaan nähnyt tupajakoa samalla tavoin ongelmalliseksi vaan tarinan kannalta herkulliseksi ainekseksi. Muutenkin pidän Rowlingia parempana tarinankertojana kuin luontevan ja toimivan maailman rakentajana. Hän ajattelee selvästi tarina edellä ja yrittää saada maailmansa tukemaan sitä. Varsinkin näin pitkän ja kirjojen myötä muuttuvan sarjan tapauksessa olisi kiinnostava tietää, missä vaiheessa mitäkin myöhemmissä kirjoissa ilmeneviä asioita on suunniteltu. Esimerkiksi Kalkaroksen kaksoisrooli hyvänä ja pahana lienee alusta asti suunniteltu, mutta oliko Dumbledorelle olemassa taustatarinaa, vai oliko hän vain viisas vanha velho, arkkityyppinen hahmo kirjassa?
 
Se kai muistaakseni tiedetään että jo ensimmäistä kirjaa aloitettaessa oli alkuperäisen sarjan pääjuoni tiedossa. Näistä henkilöiden omista kasvutarinoista tai juonenkäänteistä en osaa sen enempää sanoa.
Show on minusta nimenomaan oikea sana Kirotulle lapselle.

Mitä taas tulee Rowlingiin tarinan kertojana tai maailmojen luojana niin minusta jo alkuperäisissä Pottereissa mennään ihan liikaa tuuri edellä. Tykkään todella paljon noista tarinoista. Ne tempaavat mukaansa ja niissä on paljon hyvää ja viihdyn niiden ja velhojen maailman parissa, mutta ihan liian monta kertaa Harrylle käy vain hyvä tuuri. Liian monta että se olisi enää luontevaa ja luonnollista. Ei se haittaisi jos kerran tai kahdesti kävisi todella ihmeellinen tuuri, mutta kun melkein jokaisessa kirjassa löytyy ainakin yksi kohta joka vaikuttaa siltä että joku korkeampi voima tai kohtalo ohjaa Harryn tekemään jotain täysin kaistapäistä mikä ei normaalisti siinä tilanteessa tulisi kenellekään edes mieleen ja se onkin juuri se mitä pitää siinä kohtaa tehdä.
Ja edelleen sanon että tykkään Pottereista ja pidän niitä hienoina kirjoina, mutta jos nyt vertaa niitä vaikka Taruun niin huomaa että toinen on paljon syvällisemmin harkittu ja pidemmän ja realistisemman pohdinnan tulos. Maailma joka on uskottava ja toden tuntuinen. Toisessa taas kirjailija joutuu välillä leikkimään jumalaa ja tönäisemään henkilöitä oikeaan suuntaan saadakseen tarinan kulkemaan. Kuin Larpin vetäjä joka jakaa ylimääräisiä ohjeita pelaajille tarinan jäädessä junnaamaan paikoilleen. Siitä onko Rowlingin edes ollut tarkoitus luoda niin hyvin realistiseen maailmaan istuvaa tarinaa vai enemmänkin satu en sano mitään. Minä luen sen satuna jota on hauska leikkiä mukana. Hyvänä sellaisena.
 
Ylös