Telimektar
Fundamentalisti
Taru Gondolinin tuhosta, alkupuoli (sivut 38-75)
Tarkasteltavana on Tuorista ja Gondolinin tuhosta kertovan tarinan ensimmäinen versio, joka on kirjoitettu vuosina 1916 -1917. Yksinään metsissä elelevä ihmismies Tuor saa merenjumala Ulmolta tehtävän mennä viemään viesti Gondolinin kätkettyyn haltiakaupunkiin. Ulmolla on Tuoria koskien pidemmällekin meneviä suunnitelmia. Tästä jaksosta olisi paljonkin sanottavaa, mutta joudun ajan ja voimien puutteen vuoksi tyytymään muutamaan yleiseen ja muutamaan yksittäisiä kohtia koskevaan huomautukseen.
Yleisiä huomioita:
Ainakin J.R.R.Tolkienin myöhemmän muistikuvan mukaan Gondolinin tuho kirjoitettiin ensimmäisenä esiaikoihin sijoittuvista kolmesta suuresta tarinasta (s.22). Ensimmäisen maailmansodan rintamakokemukset high-tech-aseineen, kaivantoineen ja kaoottisen tuntuisine taisteluineen näkyvätkin tässä tarinassa selvemmin kuin ”Berenissä ja Luthienissa” tai Hurinin lasten tarinassa. Ja Gondolinin tuhon ensimmäisessä versiossa nämä rintamamuistikuvat ovat myös runsaampia ja yksityiskohtaisempia kuin myöhemmissä. Gondolinin tuhon myöhempiin versioihin on sen sijaan lisätty yksityiskohtia, jotka liittävät sitä tiiviimmin Silmarillionin muiden tarujen maailmaan.
Synkästä aiheesta huolimatta Gondolinin tuhon ensimmäisessä versiossa on myös kepeän lyyrisiä, koomisia ja sadunomaisia sävyjä, samoin kuin Berenin ja Luthienin tarinan ensimmäisessä versiossa. Turinin tarina on sen sijaan jo ensimmäisessä versiossa lähellä lopullisen version tasaisen synkkää ja ylevän kohtalokasta rummutusta, sitä vuoden 1977 Silmarillionin perussävyä, johon suuntaan myös Gondolin- sekä Beren ja Luthien -tarinan myöhemmät versiot kehittyivät.
Huomioita eräistä yksittäisistä kohdista:
Varsinaisen tarinan ensimmäiset sanat sivulla 38 tulevat jotenkin puun takaa, vaikka alkusanoihin ja johdantoon on jo saatu käytettyä kolmisenkymmentä sivua.
”Silloin lausui Pikkusydän Bronwegin poika: Ja oli niin, että Tuor oli ihminen…”
Kuka Pikkusydän? Kuka Bronweg? Missä, milloin, kenelle ja miksi lausui? Jos alkusanat ja johdanto on luettu huolella, niin sivulta 23 muistetaan Christopher Tolkienin toteamus:
”Tarun kertoja Yksinäisellä saarella – josta ks. Beren and Lúthien, s.30-31 – on Pikkusydän (Ilfiniol), tarinan keskeisiin henkilöihin kuuliuvan Bronwegin (Voronwën) poika.”
Eräs Christopher Tolkienin suurimpia (ja joskus myös kritisoituja) editointipäätöksiä vuoden 1977 Silmarillionia julkaistaessa oli jättää pois tarinan sisäinen kehyskertomus, ja pääpiirteittäin samalla linjalla hän oli tässäkin teoksessa.
Kansa, josta Tuor oli syntyisin, vaelsi metsissä ja vaaroilla…
Ajatusta edainin kolmesta huoneesta ei vielä ollut. Tuorin kansa ei näyttänyt vielä osallistuneen ajan suuriin tapahtumiin (vertaa hobitit Kolmannen ajan lopulla). Tuor ei polveudu edainin ruhtinaista. Hän ei myöskään ole ollut pahalaisten orjana. Vaeltelevilta haltioilta hän kuitenkin on saanut oppia.
Oliko Tuorilla ”karhea ääni”?
”Monet, jotka kuulivat hänen laulavan karhealla äänellään, tulivat läheltä ja kaukaa hänen soittonsa kutsumina, mutta hän herkesi laulamasta ja pakeni erämaahan pois muiden ulottuvilta.” (s.38)
Now many hearing of the power of his rough songs came from near and far to hearken his harping, but Tuor left singing and departed to lonely places. (BoLT II, 149)
Olisin ehkä itse kääntänyt: ”Ja monet, kuultuaan hänen karujen laulujensa voimasta…”
Tarinan myöhemmissä versioissa Tuoria ei lähtökohtaisesti mainita musiikkimiehenä, kuitenkin vuoden 1977 Silmarillionissa Tuor laati Gondolinin tuhon jälkeen pojalleen Eärendilille laulun (jossa kerrottiin Ulmon tulosta Nevrastiin). Vastaavasti Túrin laati valituslaulun Belegin muistoksi. Maglor oli sekä maineikas laulaja että soturi, ja urhea Fingon lauloi eräässä tiukassa paikassa nimenomaan harppua näppäillen.
sillä Ulmo rakasti Tuoria (s.42)
Jos Túrinin tarina muistuttaa pohjoismaista saagaa, niin Tuorin tarina, varsinkin tässä ensimmäisessä muodossaan, on minusta jollain tavoin raamatullinen. Elävä jumala valitsee välikappaleekseen tietyn, ehkä vaatimattomista oloista tulleen ihmisen, johon on mielistynyt, ja jolle antaa tarvittaessa suuhun väkevät, profeetalliset sanat. Tämän on lähdettävä pois kotiseudultaan ja mentävä uuteen maahan, jossa hänestä tulee kuninkaiden esi-isä. Lisää raamatullisia, mutta miksei myös kreikkalaiseen mytologiaan liittyviä rinnastuksia voidaan varmasti löytää. Yksi lisävinkki kuitenkin: ”Olen Tuor, Indorin pojan Pelegin poika” (s.55). Nimi Peleg löytyy Seemin jälkeläisten luettelosta, eräänä Abrahamin ja tämän jälkeen Daavidin ja Jeesuksen esi-isistä (I. Moos. 11: 16,18-19)
Kun Eber oli elänyt 34 vuotta,hänelle syntyi Peleg…Kun Peleg oli elänyt 30 vuotta, hänelle syntyi Reu. Reun syntymän jälkeen Peleg eli vielä 209 vuotta, ja hänelle syntyi poikia ja tyttäriä.
Israelin jumala tykkäsi nostaa kuninkaiksi paimenpoikia. Ensimmäisen version Tuor, ”Tuor, jolla on yksinäinen sydän” (s.47), iloitsi värikkäistä kaloista, perhosista ja mehiläisistä, antoi niille nimiä ja teki niistä lauluja. Tällaiseen elämään hän olisi ollut hyvin tyytyväinen, ellei Ulmo olisi painostanut häntä eteenpäin, suurempaa kohtaloa täyttämään. Tämän ensimmäisen version kukkaishippi-Tuor kiireettömine vaelteluineen miellyttää minua, ja ehkä Tuorille oltaisiin voitu säilyttää tällainen tausta myös Silmarillionissa, vaihteluna muille synkille, yleville, toisilleen sukua oleville edainin ruhtinaille. Ei Tuorin olisi tarvinnut polveutua muista edainin päämiehistä pystyäkseen suurtekoihin, jos Ulmo kerran oli tukena.
Miksi Ulmo rakasti Tuoria: senkö takia, että Tuorilla oli yksinäinen sydän? (Luterilais-kalvinilaisen opin mukaan Jumalan suosio ei perustu mihinkään ansioihin, vaan on ihmisten näkökulmasta sokeaa ja sattumanvaraista. Tolkienia tällainen tuskin miellytti.)
Last edited: