Okei, kirjoitan nyt vähän elämästäni koska minua huvittaa.
Jännittävää, miten kaikkein typerimmät ja järjenvastaisimmat päätökseni ovat lähimenneisyydessäni tuottaneet parhaita tuloksia. Psyykelääkkeiden lopettaminen oli näin jälkiviisaana... todella hyvä päätös. En todellakaan sano, että kenenkään muun pitäisi ikinä tehdä niin, mutta itse en ole katunut sekunttiakaan. Jyväskylään muuttaminen sellaisen työn perässä, josta saadulla rahalla en todellakaan elä oli myös aivan järkyttävän hyvä päätös. Rakastan kaikkea tätä, mitä minulla täällä on. Yksinkertaista tai helppoa ei ole mistään tullut, mutta elämisen arvoista? Todellakin.
"En minä halua järkipäätöksiä! Minä haluan typeriä, äkkinäisiä ja hulluja päätöksiä!"
Alle kaksi viikkoa sitten kohtasin elämäni suurimman pettymyksen, en todella kovasta treenaamisesta huolimatta päässyt haluamaani kouluun, en edes toiseen vaiheeseen. Tätä seurasi sellainen perinteinen mental breakdown, joka meinasi eskaloitua aika pahasti. En nukkunut koko yönä ja seuraavana aamuna töissä olin todella huonossa kunnossa kaikin tavoin. Tauolla päivällä päätin, että tämä ei nyt mene näin. Minä en suostu palaamaan itseinhon, itsesäälin ja itsetuhon maailmaan. En nyt kun olen juuri päässyt sieltä pois. Pyysin apua. Ja sain sitä. Ympärilläni olevat ihmiset olivat minulle läsnä ja vetivät minut pois kuilusta, ennen kuin oli liian myöhäistä.
Ja siitä olen äärettömän kiitollinen.
Jotenkin olen päässyt siihen pisteeseen, että suurimman osan ajasta tykkään olla minä. En tiedä mihin päädyn ensi vuodeksi ja on tässä pientä identiteettikriisin poikasta myös ollut ilmoilla tämän tiimoilta, mutta tiedän, että täällä teen kuitenkin jo unelmatyötäni ja ihmiset arvostavat minua ja taitojani. Ihmiset uskovat minuun täällä ja ihan oikeasti voi olla, että joku myös pitää minusta. Ihmisenä. Ei työntekijänä tai esiintyjänä. Olen niin onnellinen, että lähdin tänne. Töissä on myös ollut ihanaa. Nyt on loma, joka kyllä tuli tarpeeseen kahden 48h työviikon ja pääsykoerumban jälkeen. Ja ehkä tämä kesä, ehkä tämä kesä on erilainen.
Tartun kiinni jokaiseen onnen haituvaan, mikä ohitseni lentää. Pidän niistä kiinni kuin rakastamani ihmisen kädestä, haluamatta päästää koskaan irti, koska ehkä sitten en enää saa siitä otetta. Tartun hetkeen ja tallennan sen niin hyvin kuin osaan. Mitä näen, mitä tunnen, mitä kuulen, mitä rakastan, mitä ajattelen, miksi juuri nyt on hyvä. Älä päästä irti, muuten se voi kaikki karata, kuin uni, jota ei enää aamulla muista.