Tässä on runo, joka on antanut kokoelmalle sen nimen alkuosan, vaikka loppuosa "ja muita runoja Länsikairan Punaisesta Kirjasta" on sisällön kannalta yhtä oleellinen, Bombadilista itsestään kertoo vain kaksi ensimmäistä runoa. Mutta keskittykäämme tähän runoon. (En puhu mitään Alice Martinin käännöksestä [johon hän on lainannut muutaman säkeen Tom Bombadilin rallatuksia Panu Pekkaselta, ks. Lukijalle, s. 6] mutta olisi hauskaa, jos joku paneutuisi myös alkutekstin ja suomennoksen vertailuun.)
* * *
Esipuheessa kerrotaan runon historiasta tarinan sisällä: se on, kuten Bombadil veneilee (runo 2), "selvästi peräisin Bukinmaasta", koska näissä kahdessa runossa
kuvataan sekä Bukinmaata että Notkoa, Halavaisen metsäistä uomaa, tarkemmin kuin Nevasta länteenpäin asuvat hobitit olisivat varmaankaan osanneet. Runoista käy ilmi myös että bukinmaalaiset tunsivat Bombadilin, vaikka he luultavasti ymmärsivät tämän voimista yhtä vähän kuin Konnun väki Gandalfin kyvyistä; kumpaakin pidettiin hyväntahtoisena hahmona, joka saattoi olla outo ja salaperäinen ja arvaamatonkin, mutta yhtä kaikki hänelle naureskeltiin. (TBS, Esipuhe, s. 8-9)
Tästä runosta sanotaan vielä erikseen, että se on "näistä kahdesta vanhempi, ja siinä yhdistyy joukko Bombadiliin liittyvien tarujen hobittiversioita" (s. 9). Esipuheesta (s. 9, viite 7) käy vielä ilmi, että nimi Bombadil on luultavasti hobittien keksimä ja se on bukinmaalainen muodoltaan. (Mitä sitten tarkoittaneekaan, muinaisenglantia?)
Runo on Bombadil veneilee -runon jälkeen kokoelman toiseksi pisin, siinä on 134 säettä jaettuna 26 eripituiseen säkeistöön. Hyppelehtivissä säkeissä tuntuu olevan neljä iskua (neljäs aina säkeen viimeisellä sanalla) ja kaksi peräkkäistä säettä on aina keskenään loppusoinnullinen.
Runon sisältö on yhtä hyppelehtivä kuin sen rakenne, mutta kuitenkin selkeä. Numerot viittavat (itse numeroituihin) säkeistöihin:
- Tom Bombadilin esittely, vaatetus ja asunto (1)
- Tom tapaa Kultamarjan, joka nykäisee hänet parrasta jokeen (2-6)
- Halavaukko vangitsee Tomin, joka vapauduttuaan jatkaa matkaansa (7-10)
- Tom kohtaa Mäyrän perheineen (11-15)
- Tom palaa kotiinsa ja kohtaa haudanhaamun (16-19)
- Tom nukkuu kuin tukki (säkeistössä mainitaan hänen päivän aikana kohtaamansa Kultamarja, Halava[ukko], mäyrän perhe ja haudanhaamu), seuraavana aamuna häntä taas laulattaa (20-21)
- Tom saa kiinni Joen tyttären ja viettää häitä tämän kanssa (22-24)
- Yhteenveto: mainitaan Tomin ja Kultamarjan koti sekä omilla tahoillaan touhuavat mäyrät, Halavaukko, Jokinainen (Kultamarjan äiti) ja haudanhaamu, Tom ei kuule heidän ääniään vaan nukkuu taas hyvin, laulaa ("Hei, nöpö iloinen, hei ja hoi ja trallallaa!"), istuu portaalla vuolemassa pajunoksia ja Kultamarja kampaa keltaisia hiuksiaan (25-26)
Siinä olivatkin runon teemat: Tomin neljä kohtaamista metsän asukkaiden kanssa ja Kultamarjan sieppaaminen vaimoksi. Voisiko runoa nimittää pastoraaliksi, paimenidylliksi? Mitään todella kamalaa ei tapahdu, mutta tarpeeksi jännitystä syntyy Halavaukosta, Tomin veteen putoamisista, äreistä mäyristä, haudanhaamusta – juuri sen verran, että runo sopii erinomaisesti pienille lapsille luettavaksi. Luontoa kuvataan lampineen ja lintuineen, kasveineen, eläimineen ja sateineen heleän kesäisesti. Loppusoinnut tuovat mukaan sopivasti kiinteyttä.
Sormusten herrasta tuttujen hahmojen (haudanhaamu ja kiviympyränsä, Kultamarja, Halavaukko) lisäksi varsinaisia päähenkilöitä ovat mäyrät, joita ei kai mainita Herrassa, Kultamarjan äidin Jokinaisen nimi vilahtaa kerran Tomin laulussa (TSH, s. 132). Jos ajattelee runoa siltä kannalta, että se on bukinmaalaisten hobittien tekoa, voi ehkä kysyä, miten he ovat päässeet perille haudanhaamuista ja Jokinaisesta?
Halavaukkoa ei tuntenut Merrikään, kun hobittiseurue harhaili Vanhassa metsässä vuoden 3018 syksyllä. Merri toki tiesi jonkin verran: "Halavaisen laakson kerrotaan olevan koko Metsän kummallisin paikka – vähän niin kuin kaiken kummallisuuden pesä ja keskus." (TSH, s. 126).
Toisin sanoen runon sisältö Tomin tuttuine rallatteluineen vaikuttaa siltä, että se on peräisin neljänneltä ajalta ja maanmatkaajien kertomukset ovat olennainen osa sen lähteistöä. Ai niin, mäyrät, sanotaanhan Herrassa, että Frodo päätti kokeilla Sormuksen toimintaa Tomin kotona, kun "Tom kertoi juuri päätöntä juttua mäyristä ja niiden tavoista" (TSH, s. 146). Joten Tomin kohtaaminen mäyrien kanssa voisi olla peräisin hänen jutusteluistaan sormushobittien kanssa. Toisaalta ainakin isäntä Magot oli tekemisissä Bombadilin kanssa (ks. runo 2), joten kyllä tietoja Tompasta on välittynyt hobiteille aiemminkin.
Runosta 2 sanotaan kuitenkin, että se on "luultavasti syntynyt paljon myöhemmin [kuin runo 1], vasta sen jälkeen, kun Frodo ja kumppanit olivat vierailleet Bombadilin talossa" (TBS, s. 9), mikä antaa ymmärtää, että runo 1 olisi peräisin ajalta ennen hobittien vierailua. (Toisaalta Tolkien ehkä halusi ennen kaikkea sanoa runoa 2 paljon myöhäisemmäksi, koska se on sitä meidän maailmassammekin, ykkönen 30-luvulta ja kakkonen 60-luvulta, varta vasten kokoelmaa varten kirjoitettu.) Ja voimme toki olettaa, että runo on ollut olemassa vuonna 3018 mutta siihen on lisätty osia, kun Bombadilista on saatu uutta ja tuoretta tietoa.
* * *
Runon sisäisestä historiasta voisi varmaan sanoa muutakin, mutta tässä vaiheessa on aika paneutua sen ulkoiseen historiaan. Se että Tolkien otti Tom Bombadilin mukaan Herraan runosta tuttuine rallatteluineen kaikkineen, on toki lähtöisin siitä, että runo oli jo olemassa kun hän kirjoitti tarinaa. Tarkemmin sanottuna se oli ilmestynyt Oxford Magazinessa 15. helmikuuta 1934. Tuon runon nimi on täysin sama, The Adventures of Tom Bombadil, ja sisältökin on melko lailla sama, mutta siinä ei viitata mitenkään Keski-Maahan. Ei toisaalta viitattaisi erikseen vuonna 1962 julkaistussa versiossakaan, elleivät sen hahmot olisi tulleet tunnetuiksi vuodesta 1937 lähtien kirjoitetusta ja vuonna 1954 ilmestyneestä Sormuksen ritareista.
Scull ja Hammond ovat kaivelleet runon taustoja hieman tarkemmin: heidän mukaansa Tolkien kirjoitti "haltiakirjaimilla" ainakin viisi otetta runosta noin vuonna 1931, ja on säilynyt myös viisisäkeistöinen runo, jota Tolkien nimitti myöhemmin "Tom Bombadilin siemeneksi" (germ of Tom Bombadil, julkaistu: The Return of the Shadow, HoME VI, s. 115-116), ja jonka hän muisteli olevan peräisin 1930-luvun puolivälistä mutta jonka Hammondin ja Scullin mukaan täytyy olla varhaisempi.
Tolkien kirjoitti joulukuussa 1937 Stanley Unwinille, joka toivoi jatkoa Hobitille. Hän ei ollut kovin halukas kertomaan lisää hobiteista mutta kysyi näin:
Mutta suurin örkkeihin ja lohikäärmeisiin liittyvä huvi tapahtui (minun mielestäni) ennen hobittien aikaa. Ehkäpä minun pitäisi keksiä uusi (joskin samantyyppinen) tarina? Luuletteko että Tom Bombadil, Oxfordin ja Berkshiren (katoavan) maaseudun henki, voisi olla tarinan sankari? Vai onko hänestä jo kerrottu kaikki oheen liittämissäni säkeissä, kuten itse luulen? Voisin kuitenkin suurentaa kuvaa." (Kirjeet, kirje 19, s. 37-38)
Eli vuoden 1934 Tom oli juuri tätä, Oxfordin ja Berkshiren (katoavan) maaseudun henki, mutta hobiteista Tolkien joutui kirjoittamaan lisää ja tuo tarina nielaisi Tomin Kultamarjoineen, Halavaukkoinen, haudanhaamuineen, jopa mäyrineen ja tietysti sulkahattuineen (vuoden 1934 runossa sulka oli riikinkukon, ei joutsenen kuten vuoden 1962 runossa eikä "pitkä sininen sulka", kuten Herrassa, s. 132) päivineen.
Tällöin Tom Bombadilin hahmo oli kulkenut pitkän tien. Jo vuonna 1934 julkaistussa runossa koikkelehti hahmo, joka monien muiden Tolkienin olentojen tavoin oli saanut alkunsa Ronald-isukin lapsilleen kertomista tarinoista.
Yksi tarinoista (kertoo Humphrey Carpenter Tolkien-elämäkerrassaan) sijoittui "kuningas Bonhedigin päiviin" ja sen sankarina oli Tom Bombadil, "eräs kuningaskunnan vanhimmista asukkaista, neljä jalkaa pitkä, kolme jalkaa leveä; hänellä oli korkea hattu, jossa oli sininen sulka, hänen takkinsa oli sininen ja hänen saappaansa keltaiset."
Alun perin hahmo perustui Tolkienin pojan Michaelin hollantilaiseen nukkeen, josta isoveli John ei pitänyt ja koetti kerran vetää sen vessasta alas. Nukke pelastui ja siitä tuli sittemmin Tolkienin lapsilleen kirjoittaman runon sankari (Humphrey Carpenter, J. R. R. Tolkien – elämäkerta, s. 188-189).
Sai Tolkien sentään jatkaa Bombadilin seikkailuja tämän kokoelman parissa 25 vuotta Stanley Unwinille kirjoittamansa kirjeen jälkeen. Mutta turha on odottaa löytävänsä vastausta siihen kysymysten kysymykseen, joka esitettiin pienessä majassa Vanhan metsän laidassa syksyllä 3018 ka. (TSH, s. 137):
»Kaunis rouva!» sanoi Frodo taas hetken päästä. »Kertokaa minulle, jos kysymykseni ei tunnu tyhmältä, kuka on Tom Bombadil.»
Last edited: