Kävellen Mordoriin -haaste!

Eregion! Harjanteelle kapuaminen tapahtui kantaen 12 kiloa jätepaperia 200 metriä. Askeleita tuli varmasti ainakin 400. Paljoa enempää ei varmaan pystykään kantamaan. Mutta onpa Eregion hieno! Luultavasti haltiat hakevat tuon hienopaperin kierrätykseen jonkin ajan päästä. Täällä on lisäksi sytykkeiksi aiottuja ilmaisjakeluita vaikka kuinka, vanhimmat näyttäisivät olevan vuosilta 2014 ja 2016, näitä voinee käyttää nuotion sytyttämiseen kakluuniin. Metallia käsitteleviä haltioita en ole vielä nähnyt, mutta ilmeisesti he edelleen asuvat täällä sillä örkkien 'palavat roskat' -laatikkoon heittämät hyvin huonosti palavat esineetkin siivottiin viime torstaina pois. Ehkä he käyttävät roskia masuunien polttoaineena ja näkemäni metallikeräysastian sisällään pitämiä jätepaloja uusien ihmeellisten asioiden tuottamiseen. Piikkipaatsamaa en ole vielä nähnyt mutta harjanteella oli runsaasti orapihlaja-aitoja ohjaamassa mahdollisia hyökkääjiä tarkoin valituille reiteille jotka on jopa tasoitettu niin että väijytys kummaltakin puolelta on täysin näkemäesteetön! Näin yhden haltian kulkemassa pyörillä kulkevan kapistuksen päällä tällaista pitkin ja tarut haltioiden nopeudesta pitävät paikkaansa. Muutaman muunkin haltian näin, he partioivat pitkin tällaista väylää ulkoiluttaen hyvien susien jälkeläisiä. Eregionia vartoidaan edelleen hyvin.
 
Last edited:
Mount Doom on jo näköpiirissä! Nyt alan huolestua tämän olevan kohta ohi. Googlailin mitä kävelyhaasteita löytyy... äkkiseltään mielenkiintoiselta vaikuttivat Great wall of China ja Land's End to John O'Groats.
 
Minä en ole saavuttanut mitään matkaetappeja, vaan lyyhistynyt telttani kanssa jonnekin Viimapään ja Peikkokorven välille. Katsoin että Peikkokorpeen on vielä sellainen 67 km matka, joten eipä tässä ole paljoa hurraamista.
 
Kuukivi Rankkibuk on kyllä jatkanut tasaisesti matkaansa koko syksyn, mutten ole muistanut tarkistaa karttakirjasta, missä hän on menossa. Pitää koittaa saada se aikaiseksi vaikka ensi viikonloppuna.
 
Ei tästä solasta ole läpi asiaa näillä keleillä. On päätettävä mennäkö vuoren alta vaiko Mustainmaalle salavihkaa. Laichalaf kääntyy Punasarven solasta alas.
 
Pääsin matkan loppuun jo viikkoja sitten muistamatta mainostaa asiaa, koskapa olin työmatkalla juuri tapahtuman aikaan. Kiitos kaikille matkatovereille, niin perillepäässeille kuin vielä matkalla olijoille. Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka ❤️
 
Ei tästä solasta ole läpi asiaa näillä keleillä. On päätettävä mennäkö vuoren alta vaiko Mustainmaalle salavihkaa. Laichalaf kääntyy Punasarven solasta alas.
Näillä keleillä alaspäin matkaaminen on parempi valinta. Itse jouduin toteamaan, että ainut tapa päästä eteenpäin loukkaantumatta oli mennä kyykkyyn ja liukua jyrkähkö mäki alas. Iltapäivällä päätin valita paremman tien päästäkseni takaisin asunnolle.
 
Mainittakoon tässä välissä että lihava hobittikin hermostuisi nykytahdistani, n.5 km sekalaista kävelyä kahdessa viikossa. Voi olla että olen jättänyt yhden kolauksen merkitsemättä, mutta kauppa-asiat ja kaikki asiointi on tapahtunut autolla. En ole viikkoon kävellyt postilaatikkoa kauemmas.
 
En ole viikkoon kävellyt postilaatikkoa kauemmas.

Tällä etenemisvauhdilla en pääse ikinä perille Mordoriin :(. Tilanne on nyt se, että en ole yli puoleen vuoteen kävellyt kovinkaan pitkiä matkoja - siis juurikaan postilaatikkoa pidemmälle. Nekin vähäiset kävelymatkat ovat valitettavsti jääneet merkisemättä muistiin. Toisaalta kuluvan talven vuorottelevat lumi-, vesi- ja jääkelit eivät ole houkutelleet minkäänlaiseen ulkoliikuntaan.
 
Puhe-elin vaihtui. Koin de ja vun sovelluksessa ja olen näköjään uudestaan kapuamassa Punasarven solaan. Vannon kyllä kautta juuren ja haaran että ohitin jo kolmen luolan risteyksen. Näillä bensan hinnoilla saattaa olla vaikutusta etenemiseen, lienee Pare siirtyä pyörään useammin.
 
Last edited:
Erunen aika sentään, tajusin juuri että unohdin kokonaan laskea syksyllä, mihin saakka Kuukivi Rankkibuk vaelluksellaan ehti ennen talvehtimaan asettumista. Toki siinä kohtaa tapahtui kaikenlaista odottamatonta, kun matka ensinnäkin katkesi aika yllättäen siihen, että sain täällä rinnakkaismaailmassa epileptisen kohtauksen, ja toiseksi naapureidemme murha vain viisi päivää myöhemmin sai koko kylän sekaisin. Mutta kyllä nyt tähän mennessä olisi jo pitänyt joku roti saada tähän Keski-Maassa vaelteluunkin. Pitääpä koittaa muistaa tänään töistä kotiuduttua kaivaa pitkästä aikaa karttakirja esiin ja etsiä myös viime syksyn työmatkapyöräilymerkinnät.
 
Edellisen viestini jälkeen olen juuri äsken vasta ohittanut Peikkokorven, vaikka kivettyneille peikoille on matkaa vielä jäljellä ihan tarpeeksi. Joten eipä tälläkään vauhdilla ihan heti Mordorissa olla.
 
No niin, tänään tuli sentään 9,5 kilsaa pyöräilyä ja sekalaista säntäilyä päälle. Sitä en tiedä mistä löytäisin kivisen sillan. Paattisilla on ainakin yksi, mutta sinne on matkaa turhan paljon tähän kuntoon. Turussa on kyllä perinteitä sortuvista silloista mutta juuri nyt en tiedä mikä niistä olisi seuraavaksi tekemässä sitä. Viime kesänä kävimme edesmenneen kaverin kanssa nyt jo puretulla moottoritien ylikululla. Kenties pidän ensi vuonna purettavaa Aurajoen Turun rautatiesiltaa kohteena oikean matkan tullessa täyteen.
 
Itse olen pettynyt että kun vaihdoin puhelinta monta vuotta sitten, niin kadotin samalla kaikki tiedot Walk To Mordor appista. Eikä alusta aloittaminen oikein houkuttele, koska pääsin jo ilmeisesti Bruineniin asti, ja nykyinen puhelin on niin täynnä sovelluksia ettei siihen mahdu edes sitä appia mitenkään järkevästi. Ehkä alter egoni huuhtoutui mereen Bruinenia pitkin ja muuttui merenneidoksi.
 
Khazad-Dûmin silta oli korjattavana. Jouduin kiertämään luolan eli läheisen alikulun kautta. Mitään dramaattista ei tässä kohtaa tapahtunut, mutta jälkeeni kaupassa kassalle tulleeltta kiellettiin alkoholin ostaminen humalatilan takia. Vuoden pisin pyöräily 19km/2h. Karmean huonossa kunnossa. En saanut lenkkiä osumaan rautatiesiltaan, mutta tämä kevyen liikenteen silta yli Hämeen Valtatie 10:n ajanee asian ihan riittävästi. IMG_20220610_134807.jpg
 
Last edited:
Hopeajuopa, vai oliko tämä jo Nimrodel, oli melko kuiva, savinen ja sinne oltiin tehty useita siltoja yli. (Jaaninojan kuntopolku)
 

Liitetiedostot

  • IMG_20220619_125501.jpg
    IMG_20220619_125501.jpg
    8,7 MB · Katseluja: 7
Last edited:
Kesän aikana olen edennyt Peikkokorvesta eteenpäin, mutta kivettyneille peikoille on edelleen 2,75km matkaa. Tässä sen huomaa, kuinka vähän sitä onkaan tullut käveltyä. Olen viime viikkoina ollut enemmän pyörän päällä, eivätkä ne kilometrit ole minulla laskennassa mukana. Rivendell taitaa olla oman matkani päätös, kuten olen tuolla aikaisemminkin jo ounastellut. Olen tuhlannut kohta kaksi vuotta päästäkseni tähän. Epäilen riittääkö edes 5 vuotta Mordoriin?
 
Ylös